Vaikken ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan, ei se tarkoita, etteikö elämässäni olisi tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Päin vastoin, elämä on tällä hetkellä pullollaan asioita, joista voisin kirjoittaa. Päivät kuitenkin vierivät eteenpäin sellaisella tahdilla, etten oikein ehdi istahtaa alas muotoilemaan ajatuksiani järkeviksi lauseiksi. Päivän hiljaisina hetkinä olen rehellisesti ottaen ihan vain laiskotellut ja lepäillyt sen sijaan, että olisin alkanut purkaa päätäni tänne.
Arkemme kuitenkin rullaa omalla painollaan koko ajan eteenpäin. Kahden lapsen kanssa päivät tuntuvat kuluvat entistäkin nopeammin ja lapset kasvavat aivan silmissä. A on nyt ollut n. kuukauden päiväkodissa puolipäiväisenä (11 päivää kuukaudessa), joten minulla on ollut hieman aikaa tutustua ihan vain tähän pikkuiseenkin. A rakastaa päiväkotia niin paljon, että hän menisi sinne ihan joka ikinen päivä, eikä häntä meinaa saada sieltä millään pois. Vauva taas on jo yli kahden kuukauden ikäinen. Hän on alkanut enenemässä määrin ottaa kontaktia ympäristöön ja usein selällään makoillessaan hän saattaa tarjota runsaasti hymyjä. Vatsallaan hän kannattelee jo hienosti päätään. Kaikenkaikkiaan vauva on ollut hyvin helppo ja tyytyväinen.
Harmiksemme A:n päiväkodinaloituksen myötä lapset ovat olleet tämän kuukauden ajan enemmän tai vähemmän flunssassa. Varsinkin pienemmän yöunia tukkoisuus on häirittyt hyvinkin paljon. Tämän vuoksi myös allekirjoittaneen yöunet ovat olleet nyt hieman vähissä.
Tulevana sunnuntaina vietetään vauvan ristiäisiä ja isomman neidin 2-vuotissynttäreitä. Silloin muu maailmakin saa vihdoin tietää pienokaisemme nimen. Tosin A lipsautti nimen jo pari viikkoa sitten vanhemmilleni, joten kaikille nimi ei tule yllätyksenä.
En aio tulevina kuukausina panostaa kovinkaan paljoa blogini sisältöön, sillä keskityn mieluumin kaikkeen muuhun perhe-elämään liittyvään. Kirjoittelen siis silloin, kun kirjoittamiselle löytyy oikeasti aikaa.
-Massu
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
tiistai 16. elokuuta 2016
Ja taas imetetään!
Esikoisestani imetyksen aloittaminen tuntui todella vaikealta ja kivuliaalta. Pahimmat imetyskivut kestivät kaikenkaikkiaan 1,5 kuukauden ajan ja olin koko ajan aika epavarma maidon määrästä. Koitin tehostaa maidontuloa pumppailemalla maitoa varastoon lähes päivittäin ja pelkäsin maidontulon tyrehtyvän jos imetysväli kerrankin venyisi vähän pidemmäksi. Jälkikäteen tuntuu ihan järjettömältä, miten paljon stressiä koin tuolloin imetyksestä.
Tällä kertaa jätin koko imetyksen "herran haltuun". Päätin katsoa, miten koko homma lähtisi käyntiin, jollen millään lailla tarkkailisi tai miettisi imetystä. En siis ole kertaakaan tämän toisen kanssa kellotellut tai laittanut muistiin imetysaikoja, eikä minulla ole suoraan sanottuna kovinkaan hyvin selvillä, miten monta kertaa lapseni käy joka päivä rinnalla. Kakka- ja pissavaippoja tulee kuitenkin joka päivä runsaasti, paino on noussut hurjaa tahtia ja lapsi on yleisesti ottaen pysynyt aika tyytyväisenä. Että eiköhän neiti ihan tarpeeksi maitoa saa.
Kun imetyskivut edellisellä kerralla kestivät 1,5 kuukautta, tällä kertaa imetys teki kipeää ensimmäiset 1,5 viikkoa. Tällä kerralla maitokin nousi hyvin nopeasti ja voimalla, kun esikoisen aikaan jouduin odottamaan kunnollista maidonnousua lähes viikon. Kuopuksen ei ole siis kauaa tarvinnut väkisin nykiä rinnasta vähäisiä maitotippoja.
Esikoinen ja kuopus ovat muutenkin hyvin erilaisia imetettäviä. Esikoinen olisi ollut rinnalla lähes koko ajan, kun kuopus lopettaa syömisen heti ollessaan täysi. A myös heräsi todella usein yöllä syömään, kun kuopuksen kanssa olemme selvinneet yhdellä tai kahdella imetyskerralla per yö.
Olen muutaman kerran pumpannut varastoon maitoa tyhjentääkseni räjähtämispisteessä olleita rintojani. Emme kuitenkaan ole vielä kertaakaan kokeilleet madon syöttämistä pullolla, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Lisäksi minulla on vähän sellainen tunne, että pullottelu vaatisi hieman harjoittelua, sillä vauva ei millään halua imeä tuttiakaan.
Yleisesti ottaen imetys on sujunut tällä kerralla hyvin... mutta olen kohdannut aivan uudenlaisia ongelmia. Rintani ovat alkaneet nimittäin vuotaa. Jos olen unohtanut laittaa rintaliiveihin liivinsuojukset, paitani etumus kastuu aivan varmasti maidosta jossain vaiheessa. Tätä ongelmaa minulla ei ollut esikoiseni vauva-aikana koskaan. Aloittaessani imetyksen, maito myös suihkuaa suurella voimalla ensimmäisten minuuttien aikana rinnasta ulos, jolloin lapsiparka meinaa ihan tukehtua maitoon. Jos vauva irrottaa ensimmäisten minuuttien aikana imuotteensa, maitoa suihkuaa minne sattuu. Suurella paineella tuleva maito aiheuttaa neidille jonkin verran vatsavaivoja ja varsinkin viime päivinä hän on myös puklaillut aiempaa runsaammin. Häntä tulisi röyhyttää todella pitkiä aikoja, ettei maito alkaisi hetken päästä nousta takaisin kurkkuun. Varsinkin öisin tämä aiheuttaa päänvaivaa, sillä unenpöpperössä en aina jaksaisi röyhytellä vauvaa kovin kauaa. Jos röyhyttelyjä ei tee, vauva alkaa 10 minuutin sisällä syömisestä nieleskellä ja yskiskellä kurkkuun nousevan maidon vuoksi.
Minulla on kuitenkin tällä hetkellä vahva usko siihen, että tulen imettämään myös kuopustamme aika kauan. En kylläkään jaksa ottaa imetyksestä tässä vaiheessa stressiä, kun maitoa tulee ihan riittämiin.
Tällä kertaa jätin koko imetyksen "herran haltuun". Päätin katsoa, miten koko homma lähtisi käyntiin, jollen millään lailla tarkkailisi tai miettisi imetystä. En siis ole kertaakaan tämän toisen kanssa kellotellut tai laittanut muistiin imetysaikoja, eikä minulla ole suoraan sanottuna kovinkaan hyvin selvillä, miten monta kertaa lapseni käy joka päivä rinnalla. Kakka- ja pissavaippoja tulee kuitenkin joka päivä runsaasti, paino on noussut hurjaa tahtia ja lapsi on yleisesti ottaen pysynyt aika tyytyväisenä. Että eiköhän neiti ihan tarpeeksi maitoa saa.
Kun imetyskivut edellisellä kerralla kestivät 1,5 kuukautta, tällä kertaa imetys teki kipeää ensimmäiset 1,5 viikkoa. Tällä kerralla maitokin nousi hyvin nopeasti ja voimalla, kun esikoisen aikaan jouduin odottamaan kunnollista maidonnousua lähes viikon. Kuopuksen ei ole siis kauaa tarvinnut väkisin nykiä rinnasta vähäisiä maitotippoja.
Esikoinen ja kuopus ovat muutenkin hyvin erilaisia imetettäviä. Esikoinen olisi ollut rinnalla lähes koko ajan, kun kuopus lopettaa syömisen heti ollessaan täysi. A myös heräsi todella usein yöllä syömään, kun kuopuksen kanssa olemme selvinneet yhdellä tai kahdella imetyskerralla per yö.
Olen muutaman kerran pumpannut varastoon maitoa tyhjentääkseni räjähtämispisteessä olleita rintojani. Emme kuitenkaan ole vielä kertaakaan kokeilleet madon syöttämistä pullolla, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Lisäksi minulla on vähän sellainen tunne, että pullottelu vaatisi hieman harjoittelua, sillä vauva ei millään halua imeä tuttiakaan.
Yleisesti ottaen imetys on sujunut tällä kerralla hyvin... mutta olen kohdannut aivan uudenlaisia ongelmia. Rintani ovat alkaneet nimittäin vuotaa. Jos olen unohtanut laittaa rintaliiveihin liivinsuojukset, paitani etumus kastuu aivan varmasti maidosta jossain vaiheessa. Tätä ongelmaa minulla ei ollut esikoiseni vauva-aikana koskaan. Aloittaessani imetyksen, maito myös suihkuaa suurella voimalla ensimmäisten minuuttien aikana rinnasta ulos, jolloin lapsiparka meinaa ihan tukehtua maitoon. Jos vauva irrottaa ensimmäisten minuuttien aikana imuotteensa, maitoa suihkuaa minne sattuu. Suurella paineella tuleva maito aiheuttaa neidille jonkin verran vatsavaivoja ja varsinkin viime päivinä hän on myös puklaillut aiempaa runsaammin. Häntä tulisi röyhyttää todella pitkiä aikoja, ettei maito alkaisi hetken päästä nousta takaisin kurkkuun. Varsinkin öisin tämä aiheuttaa päänvaivaa, sillä unenpöpperössä en aina jaksaisi röyhytellä vauvaa kovin kauaa. Jos röyhyttelyjä ei tee, vauva alkaa 10 minuutin sisällä syömisestä nieleskellä ja yskiskellä kurkkuun nousevan maidon vuoksi.
Minulla on kuitenkin tällä hetkellä vahva usko siihen, että tulen imettämään myös kuopustamme aika kauan. En kylläkään jaksa ottaa imetyksestä tässä vaiheessa stressiä, kun maitoa tulee ihan riittämiin.
torstai 4. elokuuta 2016
Kaksiviikkoinen
Kuopuksemme täytti eilen kaksi viikkoa. Vaikka olen jo tässä ajassa oppinut hieman tuntemaan uuden perheenjäsenemme tempermenttia ja mieltymyksiä, mietin edelleen, kuka tämä pieni ihminen oikein on. Tällä hetkellä minun ja kuopuksemme suhdein muodostuu lähinnä imettämisestä, vaipanaihdosta ja hyvin lyhyistä seurusteluhetkistä.
Esikoiseen verrattuna, kuopuksemme tarpeet on ollu paljon helpomo tyydyttää. A halusi ensimmäiset kuukaudet olla 24/7 rinnalla imemässä, kun taas kuopuksemme on tyytyväinen jo vartin imuttelusta. Irrotettuaan kuopukselle on ihan turha enää tarjotakaan rintaa, sillä hän laittaa visusti suunsa kiinni. Öisin vauva syö 2-3 kertaa ja silloinkin aika nopeasti. Välillä rinta ei kelpaa yöaikaan ollenkaan, vaan vauva örisee ja murisee muuten vain pitäen äitinsä hereillä. Usein aamuun mennessä rintani ovatkin miltei räjähtämispisteessä.
Vauva on myös kasvanut oikein hienosti. Noin viikko sitten kävimme ensimmäisen kerran neuvolassa, jolloin lapsi oli viikon aikana saanut miltei puoli kiloa painoa lisää. Maitoa siis tulee ainakin riittämiin ja lapsi syö hyvin! Huomenna on toinen neuvola ja eiköhän tuota painoa ole nytkin tullut ihan tarpeeksi. Ainakin vauva on ollut tyytyväinen ja täyttänyt vaippaansa tasaiseen tahtiin.
A on ottanut siskonsa vastaan oikein hyvin. A haluaisi hirmuisesti osallistua vauvan hoitoon ja hellimiseen ja välillä olenkin joutunut vähän hillitsemään hänen intoaan. A ei vielä ihan tajua, että hän ei voi niin vain nostaa vauvaa tai mennä kutittelemaan tämän varpaita vauvan nukkuessa.
Arki on siis sujunut tähän mennessä ihan mallikkaasti. Arkea on tosin helpottanut se, että H on ollut koko ajan auttamassa varsinkin esikoisen hoidossa. Hän on vielä ensi viikon isyyslomalla, jonka jälkeen jään pariksi viikoksi lasten kanssa kotiin. Ensi kuun alusta A aloittaa päiväkodissa puolipäiväisenä. En siis vielä osaa sanoa, miten rankkaa normaaliarki kaksilapsisessa perheessä tulee oikein olemaan!
-Massu
 |
| Vasta vuorokauden ikäisenä |
Vauva on myös kasvanut oikein hienosti. Noin viikko sitten kävimme ensimmäisen kerran neuvolassa, jolloin lapsi oli viikon aikana saanut miltei puoli kiloa painoa lisää. Maitoa siis tulee ainakin riittämiin ja lapsi syö hyvin! Huomenna on toinen neuvola ja eiköhän tuota painoa ole nytkin tullut ihan tarpeeksi. Ainakin vauva on ollut tyytyväinen ja täyttänyt vaippaansa tasaiseen tahtiin.
A on ottanut siskonsa vastaan oikein hyvin. A haluaisi hirmuisesti osallistua vauvan hoitoon ja hellimiseen ja välillä olenkin joutunut vähän hillitsemään hänen intoaan. A ei vielä ihan tajua, että hän ei voi niin vain nostaa vauvaa tai mennä kutittelemaan tämän varpaita vauvan nukkuessa.
Arki on siis sujunut tähän mennessä ihan mallikkaasti. Arkea on tosin helpottanut se, että H on ollut koko ajan auttamassa varsinkin esikoisen hoidossa. Hän on vielä ensi viikon isyyslomalla, jonka jälkeen jään pariksi viikoksi lasten kanssa kotiin. Ensi kuun alusta A aloittaa päiväkodissa puolipäiväisenä. En siis vielä osaa sanoa, miten rankkaa normaaliarki kaksilapsisessa perheessä tulee oikein olemaan!
-Massu
maanantai 25. heinäkuuta 2016
Salamasynnytys
Kun on
kerran käynyt synnyttämässä, on muodostanut jonkinlaisen mielikuvan synnytystapahtumasta.
Minäkin perustin kaikki tietoni ja oletukseni näihin aikaisempiin kokemuksiini,
enkä edes ajatellut asioiden menevän jollain muulla tavalla. Loppujen lopuksi
synnytykset voivatkin olla samalla synnyttäjällä aivan valtavan erilaiset. Nyt
kerron, miten uusin tulokkaamme saapui maailmaan.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (rv39+4) n. klo 24.00 heräsin jonkinmoisiin alavatsakipuihin, joita en ensin edes tunnistanut supistuksiksi. Ajattelin, että vauva se siellä vain tunkee päätään ikävästi tai koukkii virtsarakkoa. Muutaman supistuksen jälkeen tajusinkin, mistä on kyse. Aloin heti kellotella supistuksia, joiden esiintymisväli oli aluksi n. 5-7 min. Olen kuullut, että jotkut naiset saavat loppuraskaudesta supistuksia jos virtsarakko on liian täysi, joten päätin mennä koittamaan virtsaamista. Ilmeisesti äheltelin makuuhuoneessa aika äänekkäästi, sillä H heräsi kysymään, mikä on hätänä. Kerroin vähättelevästi, että vähän tässä vain supistelee, mutta käyn äkkiä pissalla. Vessassa seisoessani huomasin supistusten tihenevän, sillä niitä tuli jo n. 3 minuutin välein. Kysyin H:ltä, pitäisikö jo soitella vanhempani lastenvahdeiksi ja H kehotti vielä odottamaan vaikka tunnin. Supistukset alkoivat kuitenkin olla sen verran lamaannuttavia, että päätin soittaa vanhemmilleni. He lupasivat lähteä heti tulemaan. Puhelun jälkeen supistusten väli oli enää 1-2 min ja niiden aikana minun oli todella vaikeaa pysyä tolpillani. Puuskutin ja vaikersin sekä pyysin H:ä hieromaan alaselkääni. Minulla ei ollut mitään pakattuna sairaalaa tai A:n hoitoa varten, joten koitin supistusten välissä vielä vähän pakkailla.
Ehkä n. 40 minuutin päästä puhelusta vanhempani saapuivat ja koitin vielä ohjeistaa mm. missä on A:n vaatteet ja vanhemmilleni varaamamme yöpymisvälineet. Äitini kysyi, milloin aiomme mennä sairaalaan ja vastasin hetkeäkään empimättä: ”NYT!” Minusta tuntui, että halkean kipuihin ja unelmoin epiduraali-puudutuksesta. Kävelymatkalla autolle sain pari supistusta, joiden aikana olisi tehnyt mieli ponnistaa. Pyyhin kuitenkin ajatuksen ponnistusvaiheesta pois mielestäni, sillä en uskonut synnytykseni olevan vielä siinä pisteessä. Automatka oli aivan hirveä, sillä paikallaan istuminen niiden kipujen kanssa tuntui ylitsepääsemättömältä. Niinpä tyydyin huutamaan.
Pääsimme nopeasti sairaalalle ja painoin voimakkaan supistuksen aikana ovisummeria. Oven auetessa rojahdin lattialle huutamaan ja itkemään. Hetken päästä kätilö tuli auttamaan minut sairaalasängylle ja minut kiikutettiin suoraan synnytyssaliin. Samassa paikalle pelmahti toinenkin kätilö, joka alkoi kasata paikalle välineistöä. Minut vastaanottanut kätilö alkoi repiä vaatteitani H:n avustuksella pois päältäni vaihtaakseen sairaalavaatteet päälleni. Välineistöä koonnut kätilö asensi käyräanturit vatsalleni juuri voimakkaan supistuksen aikana. Kun supistus oli ohi, toinen kätilö tutki minut todetakseen, että seuraavalla supistuksella saisin ponnistaa. Ihmettelin, miten voin olla jo ponnistusvaiheessa, kun vedetkään eivät ole menneet. Heti ensimmäisellä ponnistuksella kalvot repesivät ja vedet lensivät miltei peräseinään asti. Sitten kätilö käskikin minun pidätellä ponnistusta, jotta hän saisi vielä hanskat käteen. Sen jälkeen sain ponnistaa ja yhden supistuksen aikana sainkin jo puserrettua lapsen ulos kellon ollessa 01.55. Kaikenkaikkiaan ehdin viettää sairaalassa n. 5 minuuttia ennen, kuin lapsi oli jo maailmassa.
Tuijotin vatsalleni nostettua hetken itkevää pienokaista täysin epäuskoisena. En voinut uskoa synnytyksen päättyneen ennen, kuin se oli kunnolla edes alkanutkaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, etten ollut ehtinyt prosessoida kaikkea tapahtunutta. Jos olisin jo kotipihassa antanut vallan ponnistushalulle tai olisimme odottaneet vielä hetken kotona, olisin synnyttänyt mitä luultavimmin sairaalan ulkopuolella. En edes tajunnut miettiä lapsen sukupuolta. Tyttöhän sieltä tuli!
Ensi-imetys sujui hyvin ja jälkeiset syntyivät hyvin kivuttomasti. Kalvot näyttivät sen verran repaleisilta, että riekaleita oli saattanut jäädä kohtuuni. Imettyään rintaa vähän yli tunnin, otettiin vauvan mitat. Painoa oli 3040g ja pituutta 49 cm. Vauvan ruumiinlämpö oli 36,1 °C, kun raja-arvona on 36,2 °C. Lapsi asetettiin isänsä paidan alle ekstrapeitteiden kanssa lämpiämään siksi aikaa, kun minun piti käydä suihkussa. Olo oli kuitenkin sen verran hutera, että kätilö suositteli minun syövän ensin. Välipalaksi meille tuotiinkin kaakaota, tuoremehua, voileipää, banaania, keksiä ja jogurttia. Olo kohenikin hieman ja sain käytyä kätilön avustuksella suihkussa. Sen jälkeen mitattiin vauvan lämpö uudestaan ja nyt se oli 35,8 °C. Tyttö asetettiin uudestaan minun rinnalleni ja päälleni kasattiin ylimääräisiä peitteitä ja lämpöpussi. Jonkin ajan päästä vauvan lämpö olikin ylittänyt tuon maagisen haamurajan ja saimme luvan siirtyä synnytysvuodeosastolle n. klo 06.00. Vietimme siis synnytyssalissa huomattavasti kauemmin aikaa synnytyksen jälkeen, kuin itse synnytyksessä.
Synnytysvuodeajasta voin kertoa muutaman sanasen toisessa blogitekstissä. Pääsimme kuitenkin kotiutumaa jo perjantaina, joten olemme saaneet viettää ihan koko perheen voimin aikaa keskenämme muutaman päivän ajan. Elämä tuntuu ainakin tässä vaiheessa oikein mukavalta. H:kin tänään aamupalalla katseli perhettämme ja totesi, että on meillä kyllä tosi ihana perhe!
-Massu
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (rv39+4) n. klo 24.00 heräsin jonkinmoisiin alavatsakipuihin, joita en ensin edes tunnistanut supistuksiksi. Ajattelin, että vauva se siellä vain tunkee päätään ikävästi tai koukkii virtsarakkoa. Muutaman supistuksen jälkeen tajusinkin, mistä on kyse. Aloin heti kellotella supistuksia, joiden esiintymisväli oli aluksi n. 5-7 min. Olen kuullut, että jotkut naiset saavat loppuraskaudesta supistuksia jos virtsarakko on liian täysi, joten päätin mennä koittamaan virtsaamista. Ilmeisesti äheltelin makuuhuoneessa aika äänekkäästi, sillä H heräsi kysymään, mikä on hätänä. Kerroin vähättelevästi, että vähän tässä vain supistelee, mutta käyn äkkiä pissalla. Vessassa seisoessani huomasin supistusten tihenevän, sillä niitä tuli jo n. 3 minuutin välein. Kysyin H:ltä, pitäisikö jo soitella vanhempani lastenvahdeiksi ja H kehotti vielä odottamaan vaikka tunnin. Supistukset alkoivat kuitenkin olla sen verran lamaannuttavia, että päätin soittaa vanhemmilleni. He lupasivat lähteä heti tulemaan. Puhelun jälkeen supistusten väli oli enää 1-2 min ja niiden aikana minun oli todella vaikeaa pysyä tolpillani. Puuskutin ja vaikersin sekä pyysin H:ä hieromaan alaselkääni. Minulla ei ollut mitään pakattuna sairaalaa tai A:n hoitoa varten, joten koitin supistusten välissä vielä vähän pakkailla.
Ehkä n. 40 minuutin päästä puhelusta vanhempani saapuivat ja koitin vielä ohjeistaa mm. missä on A:n vaatteet ja vanhemmilleni varaamamme yöpymisvälineet. Äitini kysyi, milloin aiomme mennä sairaalaan ja vastasin hetkeäkään empimättä: ”NYT!” Minusta tuntui, että halkean kipuihin ja unelmoin epiduraali-puudutuksesta. Kävelymatkalla autolle sain pari supistusta, joiden aikana olisi tehnyt mieli ponnistaa. Pyyhin kuitenkin ajatuksen ponnistusvaiheesta pois mielestäni, sillä en uskonut synnytykseni olevan vielä siinä pisteessä. Automatka oli aivan hirveä, sillä paikallaan istuminen niiden kipujen kanssa tuntui ylitsepääsemättömältä. Niinpä tyydyin huutamaan.
Pääsimme nopeasti sairaalalle ja painoin voimakkaan supistuksen aikana ovisummeria. Oven auetessa rojahdin lattialle huutamaan ja itkemään. Hetken päästä kätilö tuli auttamaan minut sairaalasängylle ja minut kiikutettiin suoraan synnytyssaliin. Samassa paikalle pelmahti toinenkin kätilö, joka alkoi kasata paikalle välineistöä. Minut vastaanottanut kätilö alkoi repiä vaatteitani H:n avustuksella pois päältäni vaihtaakseen sairaalavaatteet päälleni. Välineistöä koonnut kätilö asensi käyräanturit vatsalleni juuri voimakkaan supistuksen aikana. Kun supistus oli ohi, toinen kätilö tutki minut todetakseen, että seuraavalla supistuksella saisin ponnistaa. Ihmettelin, miten voin olla jo ponnistusvaiheessa, kun vedetkään eivät ole menneet. Heti ensimmäisellä ponnistuksella kalvot repesivät ja vedet lensivät miltei peräseinään asti. Sitten kätilö käskikin minun pidätellä ponnistusta, jotta hän saisi vielä hanskat käteen. Sen jälkeen sain ponnistaa ja yhden supistuksen aikana sainkin jo puserrettua lapsen ulos kellon ollessa 01.55. Kaikenkaikkiaan ehdin viettää sairaalassa n. 5 minuuttia ennen, kuin lapsi oli jo maailmassa.
Tuijotin vatsalleni nostettua hetken itkevää pienokaista täysin epäuskoisena. En voinut uskoa synnytyksen päättyneen ennen, kuin se oli kunnolla edes alkanutkaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, etten ollut ehtinyt prosessoida kaikkea tapahtunutta. Jos olisin jo kotipihassa antanut vallan ponnistushalulle tai olisimme odottaneet vielä hetken kotona, olisin synnyttänyt mitä luultavimmin sairaalan ulkopuolella. En edes tajunnut miettiä lapsen sukupuolta. Tyttöhän sieltä tuli!
Ensi-imetys sujui hyvin ja jälkeiset syntyivät hyvin kivuttomasti. Kalvot näyttivät sen verran repaleisilta, että riekaleita oli saattanut jäädä kohtuuni. Imettyään rintaa vähän yli tunnin, otettiin vauvan mitat. Painoa oli 3040g ja pituutta 49 cm. Vauvan ruumiinlämpö oli 36,1 °C, kun raja-arvona on 36,2 °C. Lapsi asetettiin isänsä paidan alle ekstrapeitteiden kanssa lämpiämään siksi aikaa, kun minun piti käydä suihkussa. Olo oli kuitenkin sen verran hutera, että kätilö suositteli minun syövän ensin. Välipalaksi meille tuotiinkin kaakaota, tuoremehua, voileipää, banaania, keksiä ja jogurttia. Olo kohenikin hieman ja sain käytyä kätilön avustuksella suihkussa. Sen jälkeen mitattiin vauvan lämpö uudestaan ja nyt se oli 35,8 °C. Tyttö asetettiin uudestaan minun rinnalleni ja päälleni kasattiin ylimääräisiä peitteitä ja lämpöpussi. Jonkin ajan päästä vauvan lämpö olikin ylittänyt tuon maagisen haamurajan ja saimme luvan siirtyä synnytysvuodeosastolle n. klo 06.00. Vietimme siis synnytyssalissa huomattavasti kauemmin aikaa synnytyksen jälkeen, kuin itse synnytyksessä.
Synnytysvuodeajasta voin kertoa muutaman sanasen toisessa blogitekstissä. Pääsimme kuitenkin kotiutumaa jo perjantaina, joten olemme saaneet viettää ihan koko perheen voimin aikaa keskenämme muutaman päivän ajan. Elämä tuntuu ainakin tässä vaiheessa oikein mukavalta. H:kin tänään aamupalalla katseli perhettämme ja totesi, että on meillä kyllä tosi ihana perhe!
-Massu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)