Puolivälissä

         Raskauteni on edennyt viimein jo niin pitkälle, että olen ylittänyt maagisen puolenvälin etapin. Tänään raskausviikkoja on tarkalleen takana 20+2. En ole tämän raskauden aikana ehtinyt kirjoitella odottamisesta ja kasvavasta mahasta ihan siihen tahtiin, mitä tein esikoisen kohdalla. Toisaalta en ole kokenut sitä niin tarpeelliseksikaan, sillä tuntisin hieman toistavani itseäni. Lisäksi kaikki on sujunut sen verran hyvin, ettei mitään erityishuomautettavaakaan ole. Mahanikin on vielä tässä vaiheessa sen verran pieni, ettei siitäkään ole ollut järkevää kirjoittaa. Iso osa koulukavereistanikin on vielä autuaan tietämättömiä tilastani, sillä vatsani ei meinaa oikein näkyä. Iltaisin vatsa on enemmän turvoksissa, mutta aamupäivästä vasta on lähes huomaamaton.

Masu 20+2

         Miltä raskaus sitten tällä hetkellä minusta tuntuu? Harvassa ovat ne hetket, kun ehdin ihan syventyä koko ajatukseen tulevasta perheenjäsenestä. Koulu ja esikoinen vievät suuren osan ajasta ja monesti vasta illalla muistan, että ai niin, onhan minulla täällä mahassakin joku. Vauva on potkinut muutaman viikon ajan hyvinkin rivakasti ja H:kin on saanut jo nähdä ja tuntea pienokaisen voimakkaat liikkeet. Liikkeidensä perusteella tulokas onkin tullut isosiskoonsa, sillä A:kin mylläsi vatsassa tosi paljon. Muuten raskaus onkin hyvin luonnollinen osa tämänhetkistä elämääni. Tällä hetkellä oireet ovat hyvin minimaalisia. Kävely tuntuu välillä pahalta, kun häpyluuta ja lonkkia särkee. En ole kuitenkaan antanut kipujen rajoittaa tekemisiäni ja kävelen edelleen 4-8 kilometriä päivässä. Sen verran olen rajoittanut liikkumista, etten ole liukkaimmilla keleillä uskaltautunut pyörän selkään. Vaikka renkaissani onkin nastat ja tiedän osaavani ajaa liukkaillakin keleillä, en ole halunnut ottaa sitä riskiä, että vahingossa kaatuisinkin.
          A tykkää nykyisin vetää mahani esiin, jolloin hän saa ihastella ulospulpahtanutta napaani. Sen jälkeen hän nostaa omaa paitaansa ja vertailee omaa napaansa minun napaani. Olen koittanut hänelle selittää, että vatsassani on vauva, mutten usko tytön vielä täysin asiaa ymmärtävän. A osaa kyllä erottaa vauvan esim. kirjasta tai televisiomainoksesta, muttei hän varmastikaan ymmärrä pikkusisaruksensa asuvan vielä äidin mahassa. A mielellään myös temppuilisi ja pomppisi vatsallani, mutta olen joutunut hieman rajoittamaan hänen toimintaansa. Nykyisin hän saakin pomppia ja kiipeillä isänsä vatsalle. 
         Perjantaina olemme menossa H:n kanssa rakenneultraan, jossa saamme jälleen nähdä pienokaisemme. Emme vielä tiedä, haluammeko tietää lapsen sukupuolta, sillä tällä hetkellä se tuntuu hyvin toissijaiselta asialta. Emme kuitenkaan tienneet A:nkaan sukupuolta, joten tuntuisi hyvin luonnolliselta olla tälläkin kertaa tietämätön.

-Massu

Vuoden 2016 äitiyspakkaus

       Kela julkaisi virallisesti perjantaina tämän vuoden äitiyspakkauksen, minkä vuoksi vauvafoorumit ja -blogit ovat kuhisseet siitä asti. Kuvat tuotteista löytyvät Kelan sivuilta.  Esikoisesta otin äitiyspakkauksen ihan ehdottomasti, mutta tällä kertaa päätin tehdä lopullisen päätöksen vasta nähtyäni uuden pakkauksen. Mitään oikeaa tarvettahan meillä ei enää pakkaukselle ole. Halusin vain antaa pakkaukselle vielä mahdollisuuden, jos sen sisältö miellyttäisi erityisesti.
        Ja kuinkas sitten kävikään? Kuvat pakkauksestahan vuosivat julkisuuteen jo torstaina, jolloin näin kokonaiskuvan pakkauksen tuotteista. Yleissilmäyksellä pakkauksen väritykset ja kuvioinnit eivät miellyttäneet ollenkaan. Nähdessäni perjantaina yksityiskohtaisemmat kuvat jokaisesta tuotteesta kuva hieman parani. Tämän vuoden makuupussi on 100 kertaa kauniimpi, kuin vuoden 2014, toppapuvun saa muutettua makuupussiksi, vuodevaatteissa on kiva kuvio, värikkään kietaisubodyn sekä potkuhousujen graafinen kuvio on hyvä, osa housuista on hyvännäköisiä ja hygieniatuotteisiin on lisätty lanoliini sekä kuumemittari. Muuten en yhtään välitä tämän vuoden sammakko-, nalle-, pöllö- ja koirakuvioista tai niiden värityksistä.
          Tämän vuoden pakkauksesta ei siis löytynyt mitään sellaista "show-stopperia", jonka vuoksi tilaisin äitiysavustuksen pakkauksena. Jos odottaisin esikoista, en välittäisi niinkään vaatteiden ulkomuodosta, vaan tilaisin pakkauksen ehdottomasti.

-Massu

MINÄ ITTE!

         Ennen oman lapsen syntymää ajattelin lasten tulevan "minä itse" -ikään siinä 2-4 vuoden iässä. Taisinkin olla väärässä, sillä tällä hetkellä meidän taloudessamme elää yksi varsin tee-se-itse -henkinen neiti. Ja ikäähän tällä tyttösellä on se 1v ja 5 kk.
         A on nyt jonkin aikaa syönyt ruokansa itse lusikalla lautaselta kauhoen. Sotkuahan siitä tulee ja välillä lusikkaan ei tartu muuta kuin ilmaa. Välillä taas lusikka on A:n kädessä ihan väärinpäin. Mutta sellaista sen harjoittelun kuuluu ollakin. Joskus kiireessä äidin tai isän on vähän häntä autettava, jolloin tyttö saattaa ihan suuttua tästä väliintulosta. Neiti kun haluaisi ruokailla ihan omaan tahtiin ja tutkiskella eri raaka-aineiden koostumuksia ihan rauhassa. Kasvikset neiti popsii yleensä sormin. Ruokailun jälkeen A kallistaa lautasta varmistaakseen sen olevan tyhjä ja ilmoittaa ruokailun olevan päättynyt sanomalla:"Loppu!"

Neiti popsii ravintolassa tomaattia

        Tyttö on innostunut myös pukeutumisesta ja riisuutumisesta (erityisesti jälkimmäisestä). Vaipan ja housut hän haluaa laittaa ihan itse päällensä, vaikka kummatkin jalat tulisivatkin samasta lahkeesta ulos. Ulos mennessä hän vaatii saada itse pukea kenkänsä jalkaan ja ulkoa tullessa hän haluaa itse riisua ne sekä piponsa ja hanskansa. Iltaisin A haluaa välttämättä kulkea alaosattomana, sillä hän riisuu housunsa ja vaippansa pois. Jos sukat eivät ole jalassa, hän haluaa pukea ne päällensä tai jos ne ovat jaloissa, ne pitää ottaa pois. Sukkahousuja neiti ei siedä, koska niitä on itse hankala kiskoa päälle, eikä niitä saa millään pois.

Kengät jalkaan!.. vaikka taisi mennä nyt vähän väärän henkilön popo tassuun..

         A:sta on kuoriutunut lisäksi aika järjestelmällinen ihminen. Avatessani uuden vaippapussin, A lähtee kiikuttamaan vaippaa kerrallaan oikeaan vaippakaappiin ja hän mielellään pinoaa kirjoja kirjahyllyyn tai frisbeegolfkiekkoja brisbeekassiin. Muutamana päivän hän on etsinyt lattialta roskia ja vienyt roskat itse roskakoriin. Ongelmana on vain se, että hetken päästä hän haluaa purkaa kaikki kokoamansa kirjat ulos kirjahyllystä, frisbeet pois kassista, vaipat pois kaapista ja roskat pois roskiksesta, jonka jälkeen leikki alkaa taas alusta.
         Sama järjestelmällisyys säilyy myös muissa toimissa. Potalla käytyään hän koittaa itse heittää potan sisällön vessanpönttöön ja tarkkailee, vetääkö äiti tai isä vessan. Pari kertaa hän on koittanut kiivetä vessan roskakorin päälle vetääkseen vetämättömän vessan.
         Kiipeily ja liikkuminen ovat A:n bravuureja. Hän haluaa aina itse kiivetä portaat ylös tai nousta sohvalle tai tuolille. Kaikki matkat hän kulkisi mieluiten jalan ja välillä häntä onkin vaikeaa saada istumaan vaunuihin. Emme ole H:n kanssa rajoittaneet A:n kiipeilyhaluja muuten, kuin että pöydälle tai rikki meneville pinnoille ei saa kiivetä. Koska taidotkin ovat saaneet vapaasti kehittyä, haavereitakaan ei ole sattunut paljoakaan (pitää koputtaa puuta...)
        Viimeisimmä ja ehkä itsestäni suloisimman omatoimisuuden tiivistymän A oppi muutama viikko sitten. Nykyisin, kun A lähtee isänsä kyydillä hoitoon, tyttö pitää huolen, että hän käy suukottamassa minua poskelle. Ja tämä toistuu joka ikinen aamu <3 Vaikka aamu olisi ollut miten hektinen tahansa, palauttaa tuo pieni suukko hetkessä takaisin maan pinnalle.

Tyttö haluaa ottaa myös valokuvansa itse

        En oikeastaan edes tiedä, miten omatoimisia tämän ikäiset lapset yleensä ovat. Emme ole hirveästi ehtineet käydä edes missään äiti-lapsi -tapaamisissa, joten en pysty vertaamaan lastani muihin ikätovereihin. Kehittyi hän sitten samaan tai eritahtiin muiden ikätoveriensa kanssa, on jokainen edistysakel äidistä aina yhtä ihmeellinen.

-Massu