Puolivälissä

         Raskauteni on edennyt viimein jo niin pitkälle, että olen ylittänyt maagisen puolenvälin etapin. Tänään raskausviikkoja on tarkalleen takana 20+2. En ole tämän raskauden aikana ehtinyt kirjoitella odottamisesta ja kasvavasta mahasta ihan siihen tahtiin, mitä tein esikoisen kohdalla. Toisaalta en ole kokenut sitä niin tarpeelliseksikaan, sillä tuntisin hieman toistavani itseäni. Lisäksi kaikki on sujunut sen verran hyvin, ettei mitään erityishuomautettavaakaan ole. Mahanikin on vielä tässä vaiheessa sen verran pieni, ettei siitäkään ole ollut järkevää kirjoittaa. Iso osa koulukavereistanikin on vielä autuaan tietämättömiä tilastani, sillä vatsani ei meinaa oikein näkyä. Iltaisin vatsa on enemmän turvoksissa, mutta aamupäivästä vasta on lähes huomaamaton.

Masu 20+2

         Miltä raskaus sitten tällä hetkellä minusta tuntuu? Harvassa ovat ne hetket, kun ehdin ihan syventyä koko ajatukseen tulevasta perheenjäsenestä. Koulu ja esikoinen vievät suuren osan ajasta ja monesti vasta illalla muistan, että ai niin, onhan minulla täällä mahassakin joku. Vauva on potkinut muutaman viikon ajan hyvinkin rivakasti ja H:kin on saanut jo nähdä ja tuntea pienokaisen voimakkaat liikkeet. Liikkeidensä perusteella tulokas onkin tullut isosiskoonsa, sillä A:kin mylläsi vatsassa tosi paljon. Muuten raskaus onkin hyvin luonnollinen osa tämänhetkistä elämääni. Tällä hetkellä oireet ovat hyvin minimaalisia. Kävely tuntuu välillä pahalta, kun häpyluuta ja lonkkia särkee. En ole kuitenkaan antanut kipujen rajoittaa tekemisiäni ja kävelen edelleen 4-8 kilometriä päivässä. Sen verran olen rajoittanut liikkumista, etten ole liukkaimmilla keleillä uskaltautunut pyörän selkään. Vaikka renkaissani onkin nastat ja tiedän osaavani ajaa liukkaillakin keleillä, en ole halunnut ottaa sitä riskiä, että vahingossa kaatuisinkin.
          A tykkää nykyisin vetää mahani esiin, jolloin hän saa ihastella ulospulpahtanutta napaani. Sen jälkeen hän nostaa omaa paitaansa ja vertailee omaa napaansa minun napaani. Olen koittanut hänelle selittää, että vatsassani on vauva, mutten usko tytön vielä täysin asiaa ymmärtävän. A osaa kyllä erottaa vauvan esim. kirjasta tai televisiomainoksesta, muttei hän varmastikaan ymmärrä pikkusisaruksensa asuvan vielä äidin mahassa. A mielellään myös temppuilisi ja pomppisi vatsallani, mutta olen joutunut hieman rajoittamaan hänen toimintaansa. Nykyisin hän saakin pomppia ja kiipeillä isänsä vatsalle. 
         Perjantaina olemme menossa H:n kanssa rakenneultraan, jossa saamme jälleen nähdä pienokaisemme. Emme vielä tiedä, haluammeko tietää lapsen sukupuolta, sillä tällä hetkellä se tuntuu hyvin toissijaiselta asialta. Emme kuitenkaan tienneet A:nkaan sukupuolta, joten tuntuisi hyvin luonnolliselta olla tälläkin kertaa tietämätön.

-Massu