Elämää puolitoistavuotiaana

       Siitä on totta tosiaan jo puolitoista vuotta, kun esikoisemme on syntynyt. Vauvavuosi tuntuu jo hyvin etäiseltä muistolta, synnytyksestä puhumattakaan. En olisi sairaalasta lähtiessäni osannut arvata, millainen persoona laitokselta tuli tuotua kotiin. Kaikenmoisia käänteitä tässä on jo nähty ja paljon vierastavasta ja hyvin arasta vauvasta on kehkeytynyt hyvinkin supliikki ja sosiaalinen tyttö.
        Olen jo muutamissa aikaisemmissa A:n elämää kuvaavissa teksteissäni kirjoittanut, että arki on ollut aika touhukasta. Sama meno jatkuu edelleen. Tyttö kiipeää kaikkialle, minne vain keksii kiivetä ja juoksentelee sekä ulkona että sisällä sinne tänne. Pääasiassa olemme antaneet tytön mennä ja vilistää niin paljon, kuin sielu sietää, jopa omia rajojaan koitellen. Äidin masun päällä ei kuitenkaan saa pomppia tai pöydälle kiivetä. En voi kuin ihmetellä, miten taitava liikkuja A oikein onkaan!
         A puhuu jo aika paljon yksittäisiä sanoja. Hän tarkkailee jatkuvasti muiden puhetta ja koittaa toistaa sanoja sieltä täältä. Aina sanat eivät osu oikeaan ja silloin tyttöä harmittaa, kun äiti ei heti ymmärrä, mistä nyt oikein on kyse. Jos A sanoo "vettä", se voi veden lisäksi tarkoittaa mm. maitoa, puurokulhoa, appelsiinia tai tehosekoitinta. Sanoja "äiti" ja "isä/iskä" A ei vieläkään aktiivisesti käytä. Paras tapa saada A sanomaan jompikumpi, on lausua ne itse laulaen. Joissain sanoissa A:lla onkin tapana painottaa hauskasti sanoja. Esim. "moi"- sanaa lausuessaan hän aloittaa sanan matalalta ja lopettaa hyvin korkeaan nuottiin.
          A:n mielipuuhia tällä hetkellä ovat piirtäminen, tanssiminen (erityisesti Fröbelin palikoiden tahtiin), järjesteleminen,kirjojen selailu, saunominen sekä hiekkaleikit. A osaa jo aika paljon auttaa ihan arkitoimissa, sillä hän osaa esim. viedä automaattisesti roskat roskikseen, pyyhkiä vettä lattialta, kuivata omat kädet, niistää, vetää vessan yms. Välillä käy niin, että tyttö ottaa ensin housut ja vaipan pois, istuu potalle, pyyhkii, laittaa vessapaperin vessanpöntöön sekä vaipan roskikseen ja koittaa pukea uuden vaipan päälleen. Joskus hän koittaa vielä kipata pissat vessanpönttöönkin, mutta yleensä siitä syntyy vain sotku.
          A reagoi aluksi aika negatiivisesti hoitopaikan vaihtoon. Ensimmäisinä viikkoina hän jäi itkien hoitoon ja tyttöä hakiessaankin hän itki hysteerisesti. Nyt hoitoarki on taas alkanut sujua ja A meneekin ihan mielellään hoitoon. A:n hoitojärjestelyihin on tulossa taas kesällä hieman muutoksia minun jäädessäni äitiyslomalle. Jollei Turun kaupunki rajusti rajaa päivähoito-oikeutta, A jatkaa nykyisessä hoitopaikassaan kesäkuun 16-päiväisenä ja parin kuukauden hoitokatkon jälkeen hän vaihtaa päiväkotiin 11-päiväiseksi.
         Tekstistäni saattaa nyt saada sellaisen kuvitelman, että arkemme on täysin ongelmatona, kiukutonta ja sujuvaa. Noh, oikeastaan sitä se pääasiassa onkin, mutta luulen sen johtuvan osaksi myös ihan omasta asenteesta. Jos jokaiseen kiukkukohtaukseen menee itse mukaan, ottaa kaikki harmitukset itseensä ja suojelee lapsen jokaista liikettä, arjesta tulee varmasti hyvinkin raskasta. Tässä kehitysvaiheessa lapsi ymmärtää oman yksilöllisyyden, jolloin hän luulee olevansa koko maailman napa. Ja niin meilläkin asuu välillä "itse universumin valtias", joka T-A-H-T-O-O tehdä asiat juuri omalla tavallaan. Hermot saattavat mennä jos lusikka on väärällä puolella kulhoa, äiti koittaa auttaa kengän pukemisessa tai isä ojentaa vasemman rukkasen oikean sijaan. Mutta nämä hetket kuuluvat lapsuuteen ja opettavat lapselle elämästä paljon.
       Joka ilta A:n mentyä nukkumaan, huokailemme H:n kanssa, miten ihana pikku-tyttö meillä onkaan. Joka päivä hän osaa hämmästyttää karttuvilla taidoillaan ja rakastettavalla persoonallaan. Välillä H kysyy minulta, ovatko kaikki lapset niin ihania. Siihen vastaan, ettei omaa lasta voita mikään. Oma lapsi on kuitenkin aina se paras ja rakkain.

-Massu

Raskauden eteneminen

       Heipä hei taas! Kevätlukukausi alkaa pian olla ehtoon puolella, mikä onkin merkinnyt kouluhommien puolella aikamoista sumaa. Puolentoista viikon päästä pitäisi lähteä työharjoitteluun terveyskeskuksen näytteenottolaboratorioon ja sitä ennen on vielä saatettava useita projekteja loppuun. Kun päässä viuhuvat proerytroblastit, FVC-mittaukset ja streptococcus pyogenekset, ei aikaa ja aivokapasiteettia meinaa riittää millekään muulle. Niinpä edellisestä blogipäivityksestänikin on ihan hävettävän paljon aikaa. Itse asiassa nytkin minun pitäisi lukea hematologian kokeeseen, mutta suotakoon tämä lyhyt hengähdystauko minulle ;)
         Raskauteni on edennyt oikein mallikkaasti ja lähes ongelmitta. Tällä hetkellä viikkoja on 24+3. Jotain pientä kremppaa esiintyy silloin tällöin mm. liitoskipuja ja närästystä, mutta suuremmilta ongelmilta olen tällä kertaa välttynyt. Tämänlaisia liitoskipuja en edes muista kokeneeni A:aa odottaessani, mutta ne lienevätkin yleisempiä toista tai kolmatta lasta odottaessa. Kivut eivät kuitenkaan ole niin hallitsevia, ettenkö pystyisi niiden kanssa elämään. Liikkuminen ja normaali arki on siis ollut mahdollista.
          Vatsani on kasvanut jo siinä määrin, että näytteenotto-opettajanikin uskaltautui kysymään, olenko raskaana. Mikään suuri vatsakumpu ei vieläkään ole, enkä edes odota sen kasvavan raskauden aikana valtavaksi. Ainakin A:aa odottaessa pienestä vatsasta oli paljonkin etuja: sen kanssa pystyi kyykistelemään ja kurottelemaan, se ei ollut tiellä pyöräillessä, eikä se peittänyt liikaa näkyvyyttä alas katsoessa.
         Rakenneultrassa kävimme jo useita viikkoja sitten. Pikkuinen köllötteli tyytyväisenä lapsivedessä välillä heilutellen sormiaan. Jalat hänellä olivat niin ristissä, etä sukupuolen selvittäminen olisi vaatinut röntgenkatsetta. Emme siis tässäkään raskaudessa saaneet tietää tulevan lapsen sukupuolta, muttei se haittaa minua yhtään.

Hoitaja ultraili kaikki tärkeimmät perusrakenteet ja kaikki näytti olevan kunnossa. Sydäntään vauva ei vain meinannut antaa ultrata ollenkaan, sillä pitkän aikaa lapsi köllötteli selkä ultraajaan päin. Näinollen selkärangasta heijastui ikävä varjo sydämen rakenteiden päälle, jolloin rakenteita ei voinut tutkailla kovin tarkkaan. Vartin maanittelun ja kohdun painelun jälkeen pieni suostui kääntämään vähän kylkeään ja sydänkin saatiin ultrattua. Kertyneisiin raskausviikkoihon verrattuna lapsi oli kooltaan vähän pieni, joten ultraaja kävi näyttämässä saatuja tuloksia vielä vastaavalle lääkärille. Koska lapsivettä oli hyvin, rakenteissa ei ollut poikkeamia ja lapsi vaikutti hyvinvoivalta, ei lisätutkimuksia tarvinnut tehdä.
       Vauva potkii ja tuuppii mahassa jo hyvinkin runsaasti. Hän on tainnut tulla siskoonsa, sillä potkut tuntuvat todella voimakkailta ja teräviltä.
       Pari viikkoa sitten kävin myös ihan tavallisella neuvolakäynnilla, jolloin sain raskaustodistuksen. Laitoinkin heti hakemukset KELAan ja eilen päätökset tulivat jo postissa kotiin. Varhensin äitiyslomani alkua hieman, sillä muuten opiskelutuen ja äitiyspäivärahan väliin jäisi parin viikon tuloton jakso. En hakenut sille välille edes kesätöitä, sillä harva työpaikka haluaa ottaa kesätyöntekijän ihan vain pariksi viikoksi töihin. Äitiysavustuksen otin rahana, minkä taisinkin jo mainita äitiyspakkaus-tekstissäni.
        Muuten emme ole paljoakaan vielä valmistautuneet uuden lapsen syntymään. A:le tosin ostimme muutama viikko sitten vauvanuken, jonka kanssa hän voi vähän harjoitella vauvan käsittelyä. Välillä hän onkin kovin kiinnostunut vauvan anatomiasta, antaa pusuja ja vie tätä innoissaan potalle. Olemme säilyttäneet A:n vauva-ajasta melkein kaikki tavarat ja vaattet, joten mitään erityistä ei enää tarvitse hankkia. Jossain vaiheessa toki täytyy miettiä perheemme nukkumisjärjestelyitä, kun vauva siirtyy pinnasäkyyn nukkumaan. Ensimmäiset kuukaudet hän voi kuitenkin nukkua äidin ja isän välissä tai vanhan äitiyspakkauksen laatikossa, joten tätä asiaa emme joudu ihan heti miettimään.
          Nyt toivommekin, että kaikki sujuisi vastaisuudessakin yhtä hyvin ja pieni viihtyisi tarpeeksi kauan kohdussa turvassa. Ensi viikolla minulla olisikin jo toinen raskaudenaikainen sokerirasitustesti ja sitä seuraavalla viikolla ensimmäinen lääkärineuvola. Kaikki siis tuntuu vain soljuvan ohi ihan omalla painollaan, eikä raskautta tarvitse sen enempää miettiä.

-Massu