Siitä on totta tosiaan jo puolitoista vuotta, kun esikoisemme on syntynyt. Vauvavuosi tuntuu jo hyvin etäiseltä muistolta, synnytyksestä puhumattakaan. En olisi sairaalasta lähtiessäni osannut arvata, millainen persoona laitokselta tuli tuotua kotiin. Kaikenmoisia käänteitä tässä on jo nähty ja paljon vierastavasta ja hyvin arasta vauvasta on kehkeytynyt hyvinkin supliikki ja sosiaalinen tyttö.
Olen jo muutamissa aikaisemmissa A:n elämää kuvaavissa teksteissäni kirjoittanut, että arki on ollut aika touhukasta. Sama meno jatkuu edelleen. Tyttö kiipeää kaikkialle, minne vain keksii kiivetä ja juoksentelee sekä ulkona että sisällä sinne tänne. Pääasiassa olemme antaneet tytön mennä ja vilistää niin paljon, kuin sielu sietää, jopa omia rajojaan koitellen. Äidin masun päällä ei kuitenkaan saa pomppia tai pöydälle kiivetä. En voi kuin ihmetellä, miten taitava liikkuja A oikein onkaan!
A puhuu jo aika paljon yksittäisiä sanoja. Hän tarkkailee jatkuvasti muiden puhetta ja koittaa toistaa sanoja sieltä täältä. Aina sanat eivät osu oikeaan ja silloin tyttöä harmittaa, kun äiti ei heti ymmärrä, mistä nyt oikein on kyse. Jos A sanoo "vettä", se voi veden lisäksi tarkoittaa mm. maitoa, puurokulhoa, appelsiinia tai tehosekoitinta. Sanoja "äiti" ja "isä/iskä" A ei vieläkään aktiivisesti käytä. Paras tapa saada A sanomaan jompikumpi, on lausua ne itse laulaen. Joissain sanoissa A:lla onkin tapana painottaa hauskasti sanoja. Esim. "moi"- sanaa lausuessaan hän aloittaa sanan matalalta ja lopettaa hyvin korkeaan nuottiin.
A:n mielipuuhia tällä hetkellä ovat piirtäminen, tanssiminen (erityisesti Fröbelin palikoiden tahtiin), järjesteleminen,kirjojen selailu, saunominen sekä hiekkaleikit. A osaa jo aika paljon auttaa ihan arkitoimissa, sillä hän osaa esim. viedä automaattisesti roskat roskikseen, pyyhkiä vettä lattialta, kuivata omat kädet, niistää, vetää vessan yms. Välillä käy niin, että tyttö ottaa ensin housut ja vaipan pois, istuu potalle, pyyhkii, laittaa vessapaperin vessanpöntöön sekä vaipan roskikseen ja koittaa pukea uuden vaipan päälleen. Joskus hän koittaa vielä kipata pissat vessanpönttöönkin, mutta yleensä siitä syntyy vain sotku.
A reagoi aluksi aika negatiivisesti hoitopaikan vaihtoon. Ensimmäisinä viikkoina hän jäi itkien hoitoon ja tyttöä hakiessaankin hän itki hysteerisesti. Nyt hoitoarki on taas alkanut sujua ja A meneekin ihan mielellään hoitoon. A:n hoitojärjestelyihin on tulossa taas kesällä hieman muutoksia minun jäädessäni äitiyslomalle. Jollei Turun kaupunki rajusti rajaa päivähoito-oikeutta, A jatkaa nykyisessä hoitopaikassaan kesäkuun 16-päiväisenä ja parin kuukauden hoitokatkon jälkeen hän vaihtaa päiväkotiin 11-päiväiseksi.
Tekstistäni saattaa nyt saada sellaisen kuvitelman, että arkemme on täysin ongelmatona, kiukutonta ja sujuvaa. Noh, oikeastaan sitä se pääasiassa onkin, mutta luulen sen johtuvan osaksi myös ihan omasta asenteesta. Jos jokaiseen kiukkukohtaukseen menee itse mukaan, ottaa kaikki harmitukset itseensä ja suojelee lapsen jokaista liikettä, arjesta tulee varmasti hyvinkin raskasta. Tässä kehitysvaiheessa lapsi ymmärtää oman yksilöllisyyden, jolloin hän luulee olevansa koko maailman napa. Ja niin meilläkin asuu välillä "itse universumin valtias", joka T-A-H-T-O-O tehdä asiat juuri omalla tavallaan. Hermot saattavat mennä jos lusikka on väärällä puolella kulhoa, äiti koittaa auttaa kengän pukemisessa tai isä ojentaa vasemman rukkasen oikean sijaan. Mutta nämä hetket kuuluvat lapsuuteen ja opettavat lapselle elämästä paljon.
Joka ilta A:n mentyä nukkumaan, huokailemme H:n kanssa, miten ihana pikku-tyttö meillä onkaan. Joka päivä hän osaa hämmästyttää karttuvilla taidoillaan ja rakastettavalla persoonallaan. Välillä H kysyy minulta, ovatko kaikki lapset niin ihania. Siihen vastaan, ettei omaa lasta voita mikään. Oma lapsi on kuitenkin aina se paras ja rakkain.
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti