Mittumaari

        Juhannuksesta on jo lähes viikko aikaa, mutta ehdin vasta nyt kertoa teille hieman meidän perheen juhannusedesottamuksista. Olikin nimittäin... noh, aika lailla erilainen juhannus tällä kertaa...
         Juhannuksen suunnitelmat pysyivät lähes loppumetreillä aika avoimina, sillä oikein kellään ei tuntunut olevan kunnollisia majoitusmahdollisuuksia meille. Lopulta H:n isä hankki viimetingassa itselleen kokoontaitettavan retkisängyn, jonka ansiosta mahduimme hänen yksiöönsä yöpymään. Alkuperäinen tarkoituksemme oli lähteä liikenteeseen jo torstai-iltana H:n tultua töistä, mutta koska A oli edellisenä yönä pitänyt meitä paljon hereillä, päätimme lähteä vasta perjantai-aamuna. Tuntui paljon turvallisemmalta lähteä tien päälle levänneenä, kuin rättiväsyneenä.
          Perjantaiaamu olikin täynnä hulinaa, kun koitimme pakata loput matkalle tarvittavat tavarat. Aamupalaa laittaessani ihmettelin, miksi keittiössämme on niin kirkasta, että minua ihan häikäisee. Istahdin syömään aamupalaa, kun näkökenttääni ilmaantui kirkkaita kaaria, jotka värisivät. Soitin heti äidilleni ja kysyin, millaisia näköoireita hänellä on migreenikohtauksen aikana ollut. Minulla on itsellänikin ollut muutama lievempi migreenikohtaus, mutta en ole koskaan nähnyt auroja. Äitini suositteli menemään välittömästi päivystykseen tarkistuttamaan, ettei kyse ole mistään vakavammasta. Päässäni pyöri muistot edellisistä päivystyskäynneistä ja siitä, miten olen istunut yli neljä tuntia odotushuoneessa täysin turhan takia. Sisulla koitin taistella orastavan päänsäryn ja yhä voimistuvien näköhäiriöiden kanssa. Niinpä pakkasimme tavaramme autoon ja lähdimme kohti Päijät-Hämettä.
           Pitkälle emme kuitenkaan pötkineet, sillä n. kymmenen minuutin ajon jälkeen meidän oli pakko pysähtyä. Tempaisin oven auki ja oksensin. Mietimme, josko koittaisimme selviytyä vanhempieni luo, jossa voisin sitten hetken levätä, jonka jälkeen jatkaisimme matkaa. Parin kilometrin jälkeen pysähdyimme taas jotta saatoin oksentaa. Tuntui, etten pysynyt lainkaan tolpillani, päänsärky tuntui sietämättömältä ja jokainen liike sai voimaan pahoin. Lopulta sanoin, että nyt mennään sinne päivystykseen, meni siellä sitten tunti tai kahdeksan. Köytin itseni turvavöihin niin, että pystyin makaamaan takapenkillä ja A siirrettiin turvaistuimessa etupenkille.
           Päivystyksessä ehdin vain ottaa vuoronumeron, kun aulassa ollut hoitaja tuli kysymään, mikä minua vaivasi. Kerrottuani migreenistäni, hän ohjasi minut suoraan tutkimushuoneeseen jonon ohi. Sieltä sitten pääsinkin suoraan päivystysosastolle. Aluksi minulle annettiin suoneen pelkkää nestettä ja kokeiltiin Panadolia, mutta olo pysyi entisenlaisena. Hoitaja ei uskaltanut antaa minulle heti järeämpää migreenilääkettä, sillä kerroin imettäväni. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, ettei järeämmästä lääkkeestä ole haittaa jos olisin iltaan asti imettämättä ja pumppaisin muodostuneet maidot pois. Tunti lääketipan jälkeen olo oli jo huomattavasti parempi ja pääsin pois sairaalasta.
           Sillä aikaa H oli mallikkaasti hoitanut A:aa. Hän oli ottanut heti kotiin päästyään muutaman pussin maitoa pakkasesta sulamaan, antanut A:le lounasta ja hoitanut tämän päiväunille. Minua vastassa olikin oikein iloinen ja tyytyväinen pieni tyttönen.
          Sitten olikin päätettävä, mitä juhannuksena tekisimme. Koska sain lääkäriltä reseptin migreenilääkkeeseen, päätimme ottaa riskin ja lähdimme miltei heti ajamaan kohti Päijät-Hämettä. Jos migreeni uusiutuisi, minulla olisi edes jotain apuja mukanani. Matka sujuikin oikein hyvin, mitä nyt A jossain vaiheessa kyllästyi autossa kököttämiseen.
           Appiukko oli tulostamme ikionnellinen ja hän kiitteli monesti sitä, ettei joutunutkaan viettämään juhannusta aivan yksin. Hän hullaantui heti A:aan, eikä A:kaan vierastanut hupsua pappaansa.
            Vaikka päivä oli ollut kaikille hyvin pitkä, päätimme mennä vielä illalla katsomaan paikallista juhannuskokkoa.

"Suuri" kokko Casinon edustalla.

Kymijoki virtaa

Normaalisti A olisi jo siihen aikaan unten mailla, mutta nyt hän sai juhannuksen kunniaksi kukkua vähän pitempään. Ja pitkään hän sitten olikin hereillä. Millään ei meinannut tyttö simahtaa, kun hän olisi halunnut yömyöhään ihmetellä pappaansa ja tämän koiraa.

Päijät-Hämeläistä taidetta

Puistonpenkkien hämmentävät kokoontumisajot

Tunnistatko kaupungin?

           Juhannuspäivänä kävimme H:n kaverin perheen luona kylässä. Siellä meitä vastassa oli pirteä miltei 2-vuotias tyttö ja pieni kuuden kuukauden ikäinen poika. A asettui taloon, kuin omaan kotiinsa ja hän olisi mielellään leikkinyt toisten lasten kanssa. 2-vuotias vain oli sitä mieltä, ettei kukaan muu saisi leikkiä hänen leluillaan.

Pirteä vaunuttelukeli

           Hyvin rajun ja epämiellyttävän juhannuksenaloituksen jälkeen keskikesän juhlan juhliminen sujui oikein leppoisissa merkeissä. Nähdessään hieman kauempana asuvia sukulaisia, jää aina harmittelemaan, mikseivät kaikki voisi asua tässä ihan lähellä. A ja H:n isä nauttivat silminnähden toistensa seurasta ja olisi ihanaa antaa heidän tutustua toisiinsa enemmänkin. Kotiin oli kuitenkin palattava, koska H:lä on vielä muutama viikko töitä ennen oman kesälomansa alkua.

-Massu