Joskus sitä pysähtyy miettimään omaa äitiyttään ja sitä, millä lailla itse on muuttunut näiden kuukausien aikana. Monista aluksi pelottavista asioista on tullut arkipäivää, eikä kaikkeen suhtaudu liian vakavasti. Toki olen sitä mieltä, että jokaisen tulee kokea eri elämänvaiheet itse löytääkseen itselleen sopivat tavat toimia, mutta nämä pienet ohjeet antaisin itselleni ennen lapsen syntymää:
1. Älä vertaa itseäsi muihin äiteihin.
Tämä saattaa kuulostaa aika itsestäänselvältä, sillä aina kaikkia kehotetaan kulkemaan omia polkuja ja olemaan vertaamatta itseään muihin. Ollessaan tekemisissä muiden lapsiperheiden kanssa, sitä kuitenkin tulee lähes automaattisesti edes jollain tasolla verrattua sitä omaa kullannuppua ja omia kasvatusmetodeja niihin muihin. Se on kuitenkin täysin tarpeetonta, sillä jokaisella äidillä on hieman eri tapa olla lastensa kanssa. Eikä mikään tapa automaattisesti ole toistaan huonompi. Se, että naapurin perhe käy seitsemän kertaa viikossa vauvajumpassa, -uinnissa, -joogassa, -kerhossa, -kahvilassa jne ei tarkoita sitä, että minun täytyisi tehdä samoin ollakseni hyvä äiti. Tai vaikka serkku imettäisi lastaan 3-vuotiaaksi, voisin minä antaa lapselleni korviketta.
2. Älä stressaa imetyksestä.
Minä en pelännyt niinkään synnytystä, vaan sitä, miten osaisin imettää. Minulle oli iskostettu päähän, että imetys on jonkinlainen taito, joka periytyy automaattisesti suvun naisilta toisilla. Ja koska minun suvussani imetystaipaleet ovat olleet hyvin lyhyitä, ajattelin itsekin olevani lähes kykenemätön imettämään. Vaikka maidontulo on ollut omalla kohdallani koko ajan hyvällä tasolla, en ensimmäisinä kuukausina luottanut itseeni ollenkaan. Koitin pakonomaisesti tehostaa maidontuloa pumppaamalla maitoa imetysten välillä, vaikka mitään syytä tehostamiseen ei olisi ollut. Jos siis maidontulo on alunperinkin lähtenyt hyvin käyntiin, ei se maidontulo hetkessä lopu, vaikka joutuisikin olemaan hetken erossa lapsestaan. En siis tässä ota kantaa niihin tapauksiin, jolloin maitoa ei muodostu oikeasti tarpeeksi tai esiintyy muita ongelmia.
3. Ensimmäisinä kuukausina lapsi saattaa asua äidin sylissä
Olin ymmärtänyt jo ennen lapsen syntymää, että lapsen hoito saattaa viedä hyvinkin suuren osan päivästä. Minulle tuli kuitenkin yllätyksenä, että siihen voi aluksi mennä lähes kaikki aika. Lapsi siis saattaa oikeasti asua rinnalla, eikä ole mitenkään mahdotonta, että pikkuihminen haluaa joskus maitoa jopa puolen tunnin välein. Minun kohdallani arki helpottui todella paljon ihan vain muuttamalla asennettani. Päätin, että tässä elämänvaiheessa olisi ihan ok istua vaikka koko päivä sohvalla imettämässä pienokaista jos lapseni niin haluaisi. Se elämänvaihe ei kuitenkaan vie omasta elämästäni kuin murto-osan, joten voisin hyvillä mielin uhrata muutaman kuukauden lapselle omistautumiselle.
4. Parisuhteeseen saattaa tulla yllättäviäkin haasteita
Varmasti jokainen pariskunta luopailee ennen lapsen syntymää, että lapsen synnyttyäkin muistetaan hoitaa parisuhdetta ja ylläpidetään myös puolison roolia. Lapsi kuitenkin saattaa viedä arjesta yllätävän suurenkin osan, jolloin sitä kahdenkeskistä aikaa saattaa olla äärettömän vähän. Tai sitten kun sitä aikaa olisi, kumpikin on liian väsynyt tekemään mitään. Ajankäyttö ja vastuun jakaminen taitavat olla yksiä yleisimpiä lapsiperheen vanhempien riidanaiheita sillä usein pariskunnan osapuolilla ei ole kokemusta toistensa rooleista.
5. Äiti saa tuntea myös negatiivisia tunteita
Joskus tuntuu, että varsinkin toiset äidit saattavat olla toisilleen hyvinkin ankaria ja tuomitsevia. Jossain seurassa äiti saatetaan leimata heti huonoksi äidiksi jos hän kertoo olevansa väsynyt vauva-arkeen tai jos imetys tuntuu vastenmieliseltä. Aivan varmasti ihan jokaisella äidillä on niitä huonompiakin hetkiä, vaikka kaikki eivät niistä kaiken kansan kuullen puhukaan. Välillä on ihan sallittuakin olla väsynyt tai kyllästynyt, kunhan negatiiviset ajatukset eivät täysin vie voimia arjesta.
6. Pidä huoli itsestäsi
Vaikka lapsi tosiaan saattaa viedä leijonanosan päivästä, tulisi äidin muistaa pitää huoli edes omista perustarpeistaan. Tai jos oma aika ei siihen riitä, kannattaa apua pyytää esim. puolisolta tai joltain muulta läheiseltä. Pelkästään se, että joku tekee ruokaa tai tuo lasin vettä, on hyvin suuri asia.
7. Äiti saa vaatia omaa aikaa itselleen
Joistain äitien keskustelupalstoilta saattaa saada helpostikin sellaisen kuvan, että äitiys vaatii ehdotonta omistautumista ja on täysin itsekästä ja väärin olla edes minuutti erossa lapsestaan. Jos hetkellinen irtiotto auttaa äitiä olemaan lapsiarjessa enemmän läsnä, miksi ei myös äidille voisi hyinkin suoda hieman omaa aikaa. Kun äiti on kuukausitolkulla 24/7 täysin kiinni lapsessa, pienistäkin ongelmista saattaa tulla omassa mielessä järjettömän suuria. On ihan tervettä haluta ottaa välillä omaan normaaliarkeen etäisyyttä, eikä se itsessään tee äidistä yhtään huonompaa.
8. Hiustenlähtö
Tähän en itse osannut ollenkaan varautua. Noin kolme kuukautta synnytyksen jälkeen hiuksia alkoi tippua aivan järjettömästi ja jatkuvasti sai olla nyppimässä irtohiuksia huonekaluista ja suihkun lattiakaivosta. Tilanne tuntui täysin epätoivoiselta, sillä osa omaa imagoani on aina ollut paksu ja hyväkuntoinen tukka. Muutamassa kuukaudessa tilanne kuitenkin tasaantui ja nykyisin hiuksia lähtee sen verran, mitä nyt normaalilla ihmisellä lähtee. Jos siis tukka alkaa jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen ohentua, kyse on useimmiten aivan normaalista reaktiosta.
9. Älä stressaa liikunnasta
Jostain syystä monilla äideillä on nykyisin sellainen käsitys, että synnytyslaitokselta kotiutuessa pitäisi jo näyttää bikinimallilta tai treenaaminen pitäisi aloittaa ehdottomasti viimeistään jälkitarkastuksen jälkeen. Itsekin myönnän tunteneeni hieman huonoa omatuntoa siitä, etten lähtenyt harrastamaan liikuntaa. Todellisuudessa useimmat äidit saattavat harrastaa paljonkin liikuntaa pyörittäessään arkeaan nostellen lapsia syliin, kyyristellen lattiatasoon, kävellen vaunulenkkejä, kantaen koko perheen ruokakassit autosta keittiöön, kontaten pöytien alla etsimässä piiloon menneitä pienokaisia yms. Aika ei tarvitse lähteä muualle saadakseen liikuntaa eikä aina tarvitse edes aktiivisesti ajatella liikkumista. Välillä liikkumista vain tapahtuu ja se arjessa tapahtunut liikunta on ihan yhtä arvokasta, kuin siellä ryhmäliikuntatunneilla ja jumppasaleissa harrastettu liikunta (ellei jopa arvokkaampaa).
10. Löydä jokaisesta päivästä jotain positiivista
Tämä on ehkä tärkein asia, minkä olen lähiaikoina oppinut, eikä se liity pelkästään äitinä oloon. Itse asiassa kaikkien, niin lapsettomien kuin lapsellisten tulisi mielestäni toteuttaa tätä periaatetta. Sillä niinä päivinä, jolloin kaikki tuntuu epätoivoiselta ja mahdottomalta, pienenkin positiivisen asian löytäminen saattaa antaa edes hieman toivoa paremmasta. Pikkuhiljaa positiivisia asioita löytyykin yhä enemmän ja kappas vain, yhtäkkiä tajuaakin olevansa aika onnellinen. Myönnän, että minulle tulee välillä mielialan notkahduksia, mutta silloin minun on alettava etsiä positiivisuutta taas aivan pienistä asioista. Se positiivinen saattaa olla jotain niin yksinkertaista, kuin se, miten ihanan pirteänä lapseni aloittaa joka ikisen päivän tai miten hän innostuu nähdessään isänsä palaavan kotiin töistä.
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti