Yhtenä päivänä pyöräillessäni minulle tuli aivan yliluonnollinen olo. Heräsin ajatukseen, että hitto vieköön, tässä minä kasvattelen vatsassani pientä lasta ja pystyn samaan aikaan tekemään vaikka mitä muuta. Jäin enemmänkin miettimään tuota tunnetta ja tajusin, miten vahva olo minulla on tällä hetkellä kehossani. Olen onnekas, että olen voinut jatkaa liikuntaa tähän asti ja omasta mielestä olen vielä ihan OK kunnossakin. Ei tuota lihasta ihan järkyttävästi ole, mutta en verran kuitenkin, että pystyn arkiset toimet suorittamaan, hakemaan tytärtäni hoidosta pyörällä ja tekemään muutenkin pitkiä pyörälenkkejä.
Minun suhteeni kehooni ei ole aina ollut kovin mutkaton. Olen kuluttanut lähes kolmasosan elämästäni vihaten vartaloani ja tuhoten sitä. Jossain vaiheessa kehitin itselleni fiksaation laihuudesta ja pidin anorektisia vartaloita kauniina. Anoreksia edusti minulle kurinalaisuutta, puhtautta, kovuutta, vahvuutta, kontrollia. Vaikka olisin laihtunut miten paljon, olin aina vain tyytymättömämpi itseeni ja kehooni. Lopulta väsyin itseni rääkkäämiseen ja hain apua. Minut lihotettiin muutamassa kuukaudessa taas fyysisesti terveeksi, mutta psyykkinen parantuminen veikin sitten vuosia.
Olen vasta muutaman vuoden ajan hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen. Oikeastaan sekin on jo melkoinen suoritus, sillä ymmärtääkseni iso osa naisista on koko elämänsä ajan hyvinkin tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä. Tiedän, etten ole klassinen kaunotar tai missi-ainesta, mutta kehossani ei ole myöskään mitään, mitä haluaisin muuttaa. Ennen toista raskauttani olin kylläkin huolissani painostani, sillä se tuntui vain putoavan putoamistaan. Tuolloinkaan en ollut erityisen tyytymätön itseeni. Olen kuitenkin huomannut, että minun on paras olla itseni kanssa juuri silloin, kun tunnen itseni vahvaksi. Se ei tarkoita sitä, että minulla pitäisi olla suuret lihakset, vaan sitä, että pystyn tekemään, mitä haluan.
Nyt toisen raskauden aikana nautin täysin rinnoin jokaisesta keräämästäni kilosta. Vaikka painoa ei ole tullut hirveästi, huomaan selvästi mm. peppuni taas hieman pyöristyneen. Harras toiveeni onkin, että saisin synnytyksen jälkeen pidettyä edes osan nyt raskauden aikana keräämästäni massasta. Tämä saattaa tuntua monista hyvinkin ristiriitaiselta ajatukselta, sillä kaikki haluavat nykyisin karistaa "raskauskilot" mahdollisimman nopeasti pois.
Omasta mielestäni naiset ovat ylipäätään aivan liian ankaria itselleen kun puhutaan kehosta. Aina pitäisi olla jotain parannettavaa. Jos kertoo olevansa tyytyväinen ulkonäköönsä, tulee helposti leimatuksi ylimieliseksi ja itsekekeiseksi. On hyväksytympää, että normaalipainoinen päivittelee liiallista syömistään, kuin se, että sanoisi olevansa tyytyväinen itseensä. En ymmärrä, miksi läskistä on nykyisin muodostunut niin järjetön synti, että siitä on päästävä jopa vaarallisin keinoin eroon. Se, että jonkun vartalo on kiinteämpi tai rasvattomampi, ei vielä tee ihmisestä yhtään fiksumpaa, ystävällisempää tai mukavampaa ihmistä. Läski-näytelmän käsikirjoittaja Raisa Omaheimo ja ohjaaja Elina Kilkkukin toteavat:" Bikinivartalon saa, kun laittaa bikinit päälle." Jokaisella on siis jo valmiiksi ihan oma bikinivartalo ilman sen suurempia kikkailuja ja dieettejä. Niin on minulla sekä sinullakin ja juuri sopivanlainen!
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti