Neiti-Kevät on tullut kaupunkiin!

         Pessimistinä en ole vielä tätä ennen uskaltanut uskoa, että nyt olisi kevät. Mutta tämän päiväisen vaunulenkin aikana oli pakko todeta, että kaipa se kevät on tullut. Täällä Turussa tuo talven ja kevään raja kun ei aina välttämättä ole niin selkeä, kuin muualla Suomessa, sillä tänäkin vuonna lumien kausi kesti vain joitain viikkoja.

Pikku-neiti asianmukaisissa tamineissa

Pahalta haiseva oja, joka ei ehtinyt tänä talvena jäätyä lainkaan

Se pakollinen "keväänmerkkejä" -kuva

Leskenlehtien lisäksi maastossa kukkivat lukuisat koirankakat

Läheinen silta vielä hieman harmaassa miljöössä

-Massu

Äidit viihteellä

          Viime lauantaina joukko Varsinais-Suomalaisia äitejä lähti Turun "yöelämään" pitkällisen suunnitelun jälkeen. Idea yhteisestä illanvietosta virisi jo alkuvuodesta, mutta vasta nyt toteutimme suunnitelmamme. Äiti-ihmisten ei olekaan niin helppoa lähteä ilman lapsia minnekään, sillä omien menojen lisäksi on järjestettävä lapselle asiallinen hoito ja ravinto. Ilta sisälsi "etkoilua" keskustan kuppilassa (itse en osallistunut tähän osuuteen), ruokailua ravintolassa ja sitten "jatkot" yhdessä kuppilassa. Illan aikana pysähdyin useaan otteeseen tarkkailemaan seuruettamme ja tein monia havaintoja. Ei tainnut olla kovinkaan epäselvää, että porukkamme koostui pienten lasten äideistä sillä:

• Aihepiirit liikkuivat lähinnä lapsissa, lasten hoidossa, lasten ruokinnassa, lasten saavutuksissa, lasten kasvamisessa...
• Yksi jos toinenkin koitteli vähän väliä omaa rintamustaan arvioidakseen, rinnoissa olevan maidon määrää.
• Alkoholia nauttiessa naiset eivät niinkään miettineet juoman aiheuttamaa krapulaa, vaan sitä, miten paljon rintamaidossa mahtaa ollakaan prosentteja.
• Lähes kaikki näpräilivät pitkin iltaa puhelintaan siinä toivossa, että kotoa olisi tullut viestiä lapsen tilasta. Sitten yhdessä hurrattiin, kun joku oli saanut tiedon:"Kaikki on hyvin, lapsi on nukkumassa!
• Kun ravintolassa tuli maksun aika, kukkaron sijaan laukusta saattoi ensimmäisenä tarttua käteen esim. liivinsuojus tai vaippa.
• Seurueemme ilta ei venynyt pilkkuun asti, vaan suurin osa naisista lähti hyssyttelemään lastaan/pumppaamaan räjähtämässä olevia rintojaan/nukkumaan jo ennen puoltayötä.

         Omasta mielestäni oli hyvinkin virkistävää viettää edes pieni hetki omissa menoissa ilman lasta. Ravintolassakin sai syödä ihan rauhassa ilman, että lapsi näköttää toisessa kainalossa tai vaatii rintaa juuri, kun olen haukkaamassa ensimmäistä suupalasta. Kotiin oli kuitenkin hellyyttävää palata, sillä sängyllä minua odotti H, joka silitteli hetki sitten herännyttä pienokaista uneen.

-Massu

5kk neuvola

          Tänään ei neuvolassa itkuilta vältytty. Ensin itki A lähes koko vastaanottoajan suoraa kurkkua ja äiti aloitti tukahdutetun itkunsa vasta vastaanoton jälkeen. Ei siis kovin hyvä reissu tällä kertaa.
           Vielä odotushuoneessa A oli hyvinkin pirteä ja olisi halunnut mm. syödä tuolin käsinojaa ja pöytää. Heti hoitajan nähtyään hänen alahuulensa kuitenkin alkoi väpättää ja viimeistään mittauspöydälle joutuessaan alkoi sen päiväinen huuto, että viereisissäkin huoneessa varmasti oltiin ihmeissään. Mittaustulokset olivatkin sitten aika armottomat. Tyttö oli kasvanut pituutta kuukaudessa ainoastaan puoli senttiä ja painoa oli tullut 350g. Neuvohoitaja alkoi heti tivata, missä oikein on vika. Ennen mittauksia hän oli vielä sitä mieltä, ettei minun tarvitsisi antaa A:le kiinteitä ennen kuuden kuukauden ikää, mutta mittatulosten paljastuessa olikin aivan eri ääni kellossa. Vaikka hoitaja kyllä totesi, ettei lapseni ole millään lailla aliravitun oloinen, kannattaisi minun ruveta antamaan vähintään velliä iltaisin.
            Jos A itki jo mittauspöydällä, niin ei itku ainakaan vähentynyt rokotteita antaessa. Rota-rokote ei meinannut millään mennä suusta alas, kun nielemisen sijaan A piti vain suuta auki saadakseen mahdollisimman paljon ääntä kerralla ulos. Piikit nyt odotettavastikin aiheuttivat melkoiset huudot, eikä tyttö meinannut rauhoittua enää ollenkaan. Loppukeskustelut kävimmekin hoitajan kanssa hervottoman huudon säestämänä. Hoitaja vielä useaan kertaan painotti kiinteiden aloittamista niin öitä parantamaan, kuin kasvua turvaamaan.
              Se, miksi itse itkin vastaanoton jälkeen johtuu saamistamme ohjeista aloittaa kiinteät. Olen itse ajatellut täysimettäväni A:aa puolen vuoden ikään asti ja tuntuu, että tavoitettani koitetaan jatkuvasti romuttaa. Jo kolmen kuukauden neuvolassa meille alettiin puhua velleistä ja puuroista, vaikka siihen mennessä lapsen kasvu oli ollut erinomaista. Kasvua ajatellen sivuutinkin kehotukset ja jatkoin imettämistä. Mutta mitä voin tehdä nyt? Olisiko täysin itsekästä jatkaa pelkällä rintamaidolla vielä vajaa kuukausi? Vai onko tämä vain sellainen normaali notkahdus kasvussa? Vieläkin nousee tunteet pintaan asiaa ajatellessa, sillä tunnen olevani täysin epäonnistunut äiti.

-Massu

Vauvataidetta

          Olenkin kertonut, että käyn maanantaisin A:n kanssa MLL:n vauvakahvilassa tervehtimässä muita äitejä lapsineen. Yleensä kahvilassa ihan vain hengaillaan lähinnä "olohuoneen" lattialla tai keittiössä pöydän ääressä. Olohuoneessa on lapsia varten leikkimattoja sekä leluja vauvoille viihdykkeeksi ja keittiön puolelta saa ostaa pienellä rahalla kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Keittiössä voi myös syöttää oman lapsensa ja ruokailuja varten keittiössä onkin useampi syöttötuoli.
            Kerran kuussa vauvakahvilassa on kuitenkin jotain teemallista ohjelmaa esim. tammikuussa oli lyhyt muskarihetki ja helmikuussa vauvajumppaa. Tänään oli vuorossa vauvamaalausta. Emme maalanneet omia vauvojamme, vaan vauvamme saivat itse maalata sotkea paperille hyvinkin abstraktia taidetta.
             Homma toimi yksinkertaisuudessaan niin, että oman vauvan sai riisua vaippasilteen ja hänet asetettiin muovialustan päälle teipatun paperin eteen vatsalleen. Vähän vanhemmat vauvat saattoivat myös istua paperin vieressä. Sitten vauvakahvilan ohjaaja länttäsi jokaisen vauvan paperille erilaisia aineita mm. puolukka- ja mangososetta, porkkanaraastetta, riisinjyviä, perunajauhoja ja elintarvikevärillä värjättyä maustamatonta kiisseliä. A oli touhusta aivan innoissaan ja levitteli "maaleja" ympäri paperia. Osa soseista meni ihan suuhunkin asti. Tämä taisikin siis olla ensimmäinen kerta, kun A maisteli niitä kiinteitä. A olisi varmaan mielellään maalaillut vähän kauemminkin, mutta meidän oli lopulta annettava jo tilaa seuraaville tulevaisuuden taidemaalareille. Koitin hanan alla putsata A:n naamaa ja käsiä, mutta elintarvikevärit jämähtivät varsinkin A:n käsiin ihan kunnolla. Nyt hän näyttääkin Hulkin lapselta, sillä hänen tassut ovat edelleen aika vihreät.

A vuodattamassa sieluaan paperille

             Kivaa siis oli ja varsinkin A tykkäsi todella paljon. Esimerksiksi tuosta viime kuun vauvajumpasta A taas ei tykännyt ollenkaan, sillä hänelle tuli aivan liian kuuma. Nyt hän olikin ihan elementissään, kun sai makoilla lattialla melkein alasti ja hipelöidä hassun tuntuisia ruoka-aineita. Nyt onkin jo ensimmäinen A:n piirros valmiina!

-Massu

Elämää viiden kuukauden iässä

           Hurraa! Tyttäreni on jo viiden kuukauden ikäinen! Nyt on pakko sortua toistamaan karmaisevaa kliseetä, mutta aika on mennyt parin viimeisen kuukauden ajan aivan hurjan nopeasti. Tuntuu, etten blogiinikaan kirjoittamaan muuta, kuin näitä "välietappipäivityksiä", vaikka päässä pyörisi moniakin aiheita.
           Noh, mutta nyt tyttäreeni! Ainakin näin kotioloissa A on nykyisin hyvinkin pirteä ja hyväntuulinen pieni neiti. Hän hymyilee valloittavaa hampaatonta hymyään niin minulle, kuin isälleen, tuntemattomille hieman säästellen. Jonkin verran hän siis vierastaa ja helposti alkaakin alahuuli vipattaa vieraan henkilön sylissä.
            Ravinnokseen A saa edelleen vain rintamaitoa. Virallisten WHO:n täysimetysmääritelmien perusteella A ei ole täysimetystä nähnytkään, sillä olemme antaneet hänelle omaa pumppaamaani maitoa pullosta rinnan sijaan. Itse kuitenkin ajattelen täysimettäneeni häntä tähän asti. Noin kuukausi sitten A saattoi useinkin "raivota" (voiko vauvasta oikeasti käyttää tämänlaista sanaa???) rinnalla, mutta nuo hepulit ovat ainakin toistaiseksi historiaa. Toki välillä saattaa vähän harmittaa jos maitoa ei tulekaan hänen haluamaansa tahtiin, mutta nuo hermoilut ovat kuitenkin aika harvassa nykyisin.
            Syömisestä A on ruvennut kiinnostumaan jonkin verran. Jos hän istuu sylissäni vaikka nauttiessani aamupalaa, hän seuraa tarkkaan, mitä lautasellani on ja mitä ruualleni teen. Voisikin ehkä sanoa, että A:la olisi kiinteiden aloittamisen suhteen herkkyyskausi päällä, mutta en ole silti ajatellut lisätä kiinteitä hänen ruokavalioonsa. En ole kuitenkaan asettanut mitään ehdottomia rajoja, milloin aloitan kiinteiden tarjoamisen, mutta viimeistään sitten kuukauden päästä. Saas nähdä, miten homma silloin toimii...
             Koko yön kestäviä unia meillä ei ole vielä nähtykään. Nykyisin A herää hieman aikaisempaa useammin öisin syömään, n. 4-6 kertaa. Välillä olen koittanut rauhoitella häntä muulla, kuin syöttämällä, mutta lopulta hän on nukahtanut uudestaan vasta rinnalla. Muuten öiden kaava on pysynyt aikalailla samana: A nukkuu ensimmäisen pätkänsä omassa kopassaan meidän vuoteemme vieressä, jonka jälkeen hän nukkuu loppuyön minun ja H:n välissä. Näin toimimme lähinnä siksi, että lähes aina nukahdan kesken imetyksen ja herään vasta, kun A alkaa pyöriä tai ruokailla uudelleen.

A vanhempieni remonttityömaalla

             Kuukauden aikana A on alkanut kiinnostua yhä enemmän liikkumisesta. Jossain kirjoituksessa jo kerroinkin hänen oppineen kääntymään selältä vatsalleen, mutta sen lisäksi hän kovasti koittaa harjoitella ryömimistä. Vielä hän ei eteen tai taaksepäin itse pääse, vaikka peppu nousisi miten korkealle ja jalat vispaisivat. Raasu kun ei vielä osaa tehdä käsillään ja jaloillaan yhteistyötä. Tavallaan ihan helpottavaa, sillä lapsi pysyy vielä hetken edes suurinpiirtein samassa paikassa, vaikka asento saattaakin hieman muuttua. Vielä ei siis tarvitse olla koko ajan vahtimassa, minne viikari on viilettämässä.
              Pari viikkoa sitten olin aivan varma, että A:le olisi tulossa hampaita, sillä hän oli muutamana päivänä hyvin itkuinen ja hän hinkkasi ikeniään lähes kaikella, minkä käsiinsä sai. Noh, itkut loppuivat, eikä hampaitakaan ole näkynyt. Ainakaan itse en vielä erota edes ikenien alla minkäänlaisia merkkejä tulevista hampaista. Omasta puolestani saavatkin pysyä vielä ainakin kuukauden piilossa, sillä tavoitteena on täysimettää A:aa puolivuotiaaksi.
               A viihtyy jo ihan hyvin yksikseenkin lattialla. Äidin tai isän kuitenkin pitää olla näköetäisyydellä, jotta hän ei tunne oloaan aivan yksinäiseksi. Siellä hän tutkiskelee lelujaan, sormiaan, varpaitaan, puklurättejä tai mitä muuta nyt käteen sattuukaan. Sitterissä hän ei istu ollenkaan sillä.. noh, emme ole koskaan hankkineet sellaista.
               Isoimmat itkut A:le tulee usein siitä, että hänellä on aivan liian kuuma. Vaikka meillä on näin talvella (vai voiko tätä kutsua edes talveksi?) ollut sisällä n. 18-20 astetta lämmintä, hän on saattanut iltaisin itkeä kuumuuttaan. Silloin ei ole auttanut muu, kuin riisua tyttö vaippasilleen, jolloin itkutkin ovat loppuneet. Kun monet muut pakkaavat vaunulenkkiä varten lapsensa monen toppakerroksen alle, ei ole meillä toppapukua voitu edes ottaa käyttöön.
                 Että sellaista meillä tällä hetkellä. Seuraavassa tämänlaisessa tekstissä voinkin jo ihmetellä, miten tyttäreni onkin jo puolen vuoden ikäinen.

-Massu