Elämää viiden kuukauden iässä

           Hurraa! Tyttäreni on jo viiden kuukauden ikäinen! Nyt on pakko sortua toistamaan karmaisevaa kliseetä, mutta aika on mennyt parin viimeisen kuukauden ajan aivan hurjan nopeasti. Tuntuu, etten blogiinikaan kirjoittamaan muuta, kuin näitä "välietappipäivityksiä", vaikka päässä pyörisi moniakin aiheita.
           Noh, mutta nyt tyttäreeni! Ainakin näin kotioloissa A on nykyisin hyvinkin pirteä ja hyväntuulinen pieni neiti. Hän hymyilee valloittavaa hampaatonta hymyään niin minulle, kuin isälleen, tuntemattomille hieman säästellen. Jonkin verran hän siis vierastaa ja helposti alkaakin alahuuli vipattaa vieraan henkilön sylissä.
            Ravinnokseen A saa edelleen vain rintamaitoa. Virallisten WHO:n täysimetysmääritelmien perusteella A ei ole täysimetystä nähnytkään, sillä olemme antaneet hänelle omaa pumppaamaani maitoa pullosta rinnan sijaan. Itse kuitenkin ajattelen täysimettäneeni häntä tähän asti. Noin kuukausi sitten A saattoi useinkin "raivota" (voiko vauvasta oikeasti käyttää tämänlaista sanaa???) rinnalla, mutta nuo hepulit ovat ainakin toistaiseksi historiaa. Toki välillä saattaa vähän harmittaa jos maitoa ei tulekaan hänen haluamaansa tahtiin, mutta nuo hermoilut ovat kuitenkin aika harvassa nykyisin.
            Syömisestä A on ruvennut kiinnostumaan jonkin verran. Jos hän istuu sylissäni vaikka nauttiessani aamupalaa, hän seuraa tarkkaan, mitä lautasellani on ja mitä ruualleni teen. Voisikin ehkä sanoa, että A:la olisi kiinteiden aloittamisen suhteen herkkyyskausi päällä, mutta en ole silti ajatellut lisätä kiinteitä hänen ruokavalioonsa. En ole kuitenkaan asettanut mitään ehdottomia rajoja, milloin aloitan kiinteiden tarjoamisen, mutta viimeistään sitten kuukauden päästä. Saas nähdä, miten homma silloin toimii...
             Koko yön kestäviä unia meillä ei ole vielä nähtykään. Nykyisin A herää hieman aikaisempaa useammin öisin syömään, n. 4-6 kertaa. Välillä olen koittanut rauhoitella häntä muulla, kuin syöttämällä, mutta lopulta hän on nukahtanut uudestaan vasta rinnalla. Muuten öiden kaava on pysynyt aikalailla samana: A nukkuu ensimmäisen pätkänsä omassa kopassaan meidän vuoteemme vieressä, jonka jälkeen hän nukkuu loppuyön minun ja H:n välissä. Näin toimimme lähinnä siksi, että lähes aina nukahdan kesken imetyksen ja herään vasta, kun A alkaa pyöriä tai ruokailla uudelleen.

A vanhempieni remonttityömaalla

             Kuukauden aikana A on alkanut kiinnostua yhä enemmän liikkumisesta. Jossain kirjoituksessa jo kerroinkin hänen oppineen kääntymään selältä vatsalleen, mutta sen lisäksi hän kovasti koittaa harjoitella ryömimistä. Vielä hän ei eteen tai taaksepäin itse pääse, vaikka peppu nousisi miten korkealle ja jalat vispaisivat. Raasu kun ei vielä osaa tehdä käsillään ja jaloillaan yhteistyötä. Tavallaan ihan helpottavaa, sillä lapsi pysyy vielä hetken edes suurinpiirtein samassa paikassa, vaikka asento saattaakin hieman muuttua. Vielä ei siis tarvitse olla koko ajan vahtimassa, minne viikari on viilettämässä.
              Pari viikkoa sitten olin aivan varma, että A:le olisi tulossa hampaita, sillä hän oli muutamana päivänä hyvin itkuinen ja hän hinkkasi ikeniään lähes kaikella, minkä käsiinsä sai. Noh, itkut loppuivat, eikä hampaitakaan ole näkynyt. Ainakaan itse en vielä erota edes ikenien alla minkäänlaisia merkkejä tulevista hampaista. Omasta puolestani saavatkin pysyä vielä ainakin kuukauden piilossa, sillä tavoitteena on täysimettää A:aa puolivuotiaaksi.
               A viihtyy jo ihan hyvin yksikseenkin lattialla. Äidin tai isän kuitenkin pitää olla näköetäisyydellä, jotta hän ei tunne oloaan aivan yksinäiseksi. Siellä hän tutkiskelee lelujaan, sormiaan, varpaitaan, puklurättejä tai mitä muuta nyt käteen sattuukaan. Sitterissä hän ei istu ollenkaan sillä.. noh, emme ole koskaan hankkineet sellaista.
               Isoimmat itkut A:le tulee usein siitä, että hänellä on aivan liian kuuma. Vaikka meillä on näin talvella (vai voiko tätä kutsua edes talveksi?) ollut sisällä n. 18-20 astetta lämmintä, hän on saattanut iltaisin itkeä kuumuuttaan. Silloin ei ole auttanut muu, kuin riisua tyttö vaippasilleen, jolloin itkutkin ovat loppuneet. Kun monet muut pakkaavat vaunulenkkiä varten lapsensa monen toppakerroksen alle, ei ole meillä toppapukua voitu edes ottaa käyttöön.
                 Että sellaista meillä tällä hetkellä. Seuraavassa tämänlaisessa tekstissä voinkin jo ihmetellä, miten tyttäreni onkin jo puolen vuoden ikäinen.

-Massu