Elämä ilman nettiä

         Muuton aikana olin viikon ajan täysin ilman nettiä. Pöytäkoneen nettiyhteyden kanssa oli hieman kaapeliongelmia, enkä omista älypuhelinta, läppäriä tai tablettia. Voisin sanoa, että isolle osalle suomalaista kyseinen tilanne edustaisi pahinta kauhuskenaariota, sillä KAIKKIHAN TAPAHTUU NETISSÄ! Elämän kohokohdat eivät tunnu miltään ilman, että niistä kirjoittaa sosiaalisessa mediassa ja kaikki yhteydenpito on siirretty virtuaaliseen muotoon. Miten sitten minun kävi? Tuliko minusta viikon aikana onneton ja yhteiskunnasta täysin eristäytynyt?
          Suoraan sanottuna nettitauko teki itselleni vain ja ainoastaan hyvää. Vaikka en normaalistikaan käytä tietokonetta kuin maksimissaan tunnin päivässä, tuntuu tuo yksikin tunti usein aika tuhlauselta. Sillä enhän minä siellä netissä mitään OIKEASTI tärkeää yleensä tee. Vuorokaudesta tuntui vapautuvan nettitauon aikana edes hetki enemmän aikaa jollekin muulle (useimmiten siivoiluun, kokkailuun, tavaroiden siirtelyyn ja muuhun taloudenhoitoon). Kun pöytäkoneeseen saatiin vihdoin netti asennetuksi, minun ei pariin päivään edes tehnyt mieli avata koko masiinaa. Todellisuudessa oma elämä tapahtuu aivan jossain muualla, kuin netissä. Monet vain unohtavat elää hetkessä, kun keskittyminen menee ainoastaan muistojen taltioimiseen ja niiden jakamiseen netissä. Omasta mielestäni parhaat muistot ovatkin talletettu pelkästään omaan mieleen, sillä mitkään kuvat, kirjoitukset tai puheet eivät pysty täydellisesti taltioimaan tilanteen tunnelmaa, tahtia, tuoksuja, makuja, eleitä...
             Toki nettitauolla oli myös omat miinuspuolensa, sillä nykyaikana suurin osa yhteydenpidosta tapahtuu juurikin netissä. Minunkin kohdallani kävi nyt niin, etten päässyt osallistumaan yhteen äitien tapaamiseen, sillä sain tiedon treffeistä vasta aivan viimetingassa. Mutta haluanko minä elää juuri sellaista elämää, että yhteydenpito on ainoastaan keinotekoisen todellisuuden varassa? En osaa sanoa. Sen vain tiedän, etten ole missään vaiheessa täydellisesti sopeutunut nykyiseen tietoliikenneyhteiskuntaan, jossa kaikkien TÄYTYY olla jatkuvasti online-tilassa, saatavilla. Siksipä olenkin protestoinut pysyttelemällä vielä älyttömän puhelimen omistajana. Tuntuukin, että nykyisin leimautuu äärettömän helposti itsekkääksi, ajattelemattomaksi ja röyhkeäksi jos edes hetken haluaa olla tavoittamattomissa tai VAIN puhelinSOITON, kirjeen tai tekstiviestin tavoitettavissa. Tai jos haluaa hetken ottaa etäisyyttä nettiin, pitää omaa valintaa ensin perustella.
            Tuon nettitaukoni jälkeen olen kyllä käynyt välillä netissä, mutta lähinnä vain tarkastamassa sähköpostini tai sen, onko äitiporukan kanssa tulossa tapaamisia. Sen sijaan, että olisin notkunut tuntikausia netissä selaten Fingerpori-sarjakuvia, hassuja YouTube-videoita tai raivokkaiden kotiäitien avautumisia, olen keskittynyt kokemaan ihan omaa elämääni. Tämän blogin osalta se on tarkoittanut ja varmasti vastaisuudessakin tarkoittaa sitä, että kirjoituksia tulee jopa entistäkin harvemmin.
             
           -Massu