Olen koko tämän vuoden ajan koittanut muodostaa päässäni käsitystä siitä, millainen äiti olen. Sitä ei olekaan niin helppo määrittää, sillä elämäntilanteet vaihtelevat jatkuvasti ja lapsi tarvitsee eri ikäkausina erilaista huomiota. Myönnän myös, että ensimmäisinä äitikuukausina olen joutunut hieman painimaan ajatuksen kanssa, että olen ihan oikeasti jonkun äiti. Olen kuitenkin tullut jonkinmoiseen "kompromissipäätökseen" siitä, millainen äiti oikeastaan olen.
Alkushokin jälkeen olen ollut hyvin paljon omaan maalaisjärkeen tukeutuva äiti. Ensimmäisinä kuukausina tuskailin imetyskipujen kanssa, mutta sittemmin olen pitkälti pärjännyt "omillani". En edes halua lukea lastenkasvatusoppaita tai selailla vauvapalstoja, sill haluan määritellä itse, millainen äiti olen. Toki aina lukaisen ne neuvolasta saadut esitteet, mutten vartavasten etsi neuvoja ja ohjeita siitä, miten olla "täydellinen äiti".
Ajattelen olevani myös hyvin lämmin ja hellä lastani kohtaan. Halailen A:aa paljon ja hän viihtyy paljon sylissäni. Monesti leikkiessämme yhdessä A myös hakeutuu kosketuksiin kanssani, enkä estele häntä. Läheisyyteen kuuluu tietenkin myös imetys, jota olen edelleen jatkanut.
Kannustan lastani tutkimaan maailmaa. Tällä tarkoitan sitä, että lapseni saa mm. harjoitella valvonnassani kiipeilyä tai tutkia uusia esineitä. En säikähdä, vaikka A tunkisi hiekkalaatikolla hiekkaa suuhunsa, vaikken nyt siitä suoranaisesti ilahdukaan. Vaatteet saavatkin vähän likastua, eikä haittaa, vaikka ruokailun jälkeen tukasta löytyisi vähän puuroa. Välillä sattuu ja tapahtuu, mutta se kuuluu asiaan. En usko, että lapseni olisi kehittynyt yhtä ketteräksi kuin nyt, jos olisin varonut hänen jokaista liikettään ja vuorannut hänet pumpuliin. Tai voinhan olla väärässäkin... vaikeaa sanoa, kun olen kasvattanut vain yhtä lasta alusta asti :)
Vaikka annan lapseni tehdä asioita aika vapaasti, tarkoitukseni ei ole kuitenkaan kasvattaa lastani täysin vapaan kasvatuksen menetelmin. Kodissamme ei saa tehdä selvästi vaarallisia tai vahingollisia asioita, kuten vedellä sähköjohtoja, paukuttaa televisioruutua legoilla tai laskeutua sohvalta pää edellä. Lisäksi on joitain asioita, joita ei ihan periaatteessa vain saa tehdä kuten kiivetä sohvapöydälle tai availla kaikkia keittiön kaappeja, vaikkei kaapeissa mitään vaarallista olisikaan.
En ole kovinkaan materialistinen äiti. Olen ostanut lapselleni tähän mennessä yhden ainoan lelun ja silti niitä on meillä mielestäni liikaa. Olen vain huomannut, etteivät lapset tiedosta, onko jokin esine lelu vai jokin muu esine. Vaatteita ja muita varusteitakin olen koittanut hankkia mahdollisimman vähän, enkä juokse minkään erityisten merkkien perässä. Toki olen tehnyt myös niitä hankintoja, joita joku muu äiti ei todellakaan koe tarvitsevansa esim. kantoreppu ja pyörän perävaunu.
En halua millään lailla pröystäillä, mutta koen itseni oikein hyväksi äidiksi omalle lapselleni. Tämän tilan saavuttaminen on vienyt aikaa, mutta nyt koen, että äitiys on juuri sitä, mitä halua olla. Pelkäsin ennen lapsen syntymää, että äitiys olisi jatkuvaa ponnistelua ja kriisistä toiseen hyppimistä. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että arkemme on kuitenkin tähän mennessä vain soljunut omalla painollaan.
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti