Olen viime vuosina voinut sanoa olevani fyysisesti suht hyvässä kunnossa. Minussa on sekä lihasta, että kestävyyttä. Lahdessa asuessani saatoin tanssia helposti 10 tuntia viikossa ja siihen kävelyt ja muut säätämiset päälle. Muutettuani Turkuun tanssit vähenivät, mutta tilalle tuli pyöräily ja punttisali. Välillä olemme treenanneet H:n kanssa "ihan tosissammekin", mutta punttailut ovat jääneet aika vähiin epämääräisten vuorokausirytmieni vuoksi. Jossain vaiheessa innostuin juoksemisesta, kun työpaikkamme torjoutui maksamaan työntekijöille paikat Paavo Nurmi marathon -tapahtumassa. Nyt olen osallistunut tapahtumaan kolme kertaa, tosin olen juossut vain lyhyimmän eli 10 km pätkän. Yllytyshulluna osallistuin eräänä vuonna myös Myllyn Pyöräilyyn, jottei mieheni olisi tarvinnut taittaa matkaa yksin. Koko reissulle tuli matkaa n. 130 km ja pyörän selässä oltiin pieniä tankkauspisteitä lukuun ottamatta putkeen. Olemme H:n kanssa myös intohimoisia konemusiikin kuuntelijoita ja käymmekin muutaman kerran vuodessa vähän isommissa rave-tapahtumissa. Jollen muuten Turku-aikoinani olen tanssinut, niin rave-tapahtumissa olen tanssinut senkin edestä. Rankimpia rave-puristuksia ovat olleet Summer Sound festivaalit, joissa olen saattanut tanssia koko viikonlopun ajan KOVAA miltei 20 tuntia. Tämän kaiken lisäks työni on hyvin fyysistä, sillä kävelen lähes koko ajan sekä nostelen, työnnän, vedän ja painan raskaita taakkoja.
Saatuani tiedon raskaudestani olin varma, että tulisin harrastamaan raskausaikana mahdollisimman paljon liikuntaa. Suunnittelin, että kävisin joka päivä lenkillä, jumppaisin ja venyttelisin kotona, pyöräilisin ja kävisin pelaamassa sulkapalloa. Totuus iski kuitenkin hyvin nopeasti vasten kasvoja, kun järkyttävä väsymys ja pahoinvointi iski päälle. Pariin kuukauteen en pystynyt käymään missään ilman todella huonoa oloa tai jatkuvaa uupumusta. Ajattelin jo, että tässäkö tämä on, minun "aktiivinen raskausaikani"! Hammasta purren olen silti taittanut kaikki pakolliset matkat pyörällä, sillä en edes omista ajokorttia.
Sitten kipuili selkä, joka myös pakotti osaltaan hidastamaan. Lääkärin ohjeesta koitin kuitenkin harrastaa hieman kevyttä liikuntaa, vaikka sekin tuntui pahalta.
Ehkä noin kuukauden ajan olen saanut nauttia hieman normaalimmasta olotilasta. Olen edelleen toki aika väsynyt tai väsyn ainakin helposti. Lisäksi olen hidastunut aivan valtavasti. Töissä pystyn kyllä suoriutumaan lähes kaikista tehtävistä, mutta teen kaiken vain hyvin hitaalla temmolla. Viime viikon lomallani oli ihanaa liikkua virkeänä ja vapaana ja tehdä mitä huvittaa. MUTTA. Viime viikolla aloin myös kärsiä supistuksista rasituksen yhteydessä. Minua supisteli mm. kävelylenkkien tai pyöräretkien yhteydessä. Lomaillessa ajattelin vähät välittää tuntemuksista, sillä sain aina tarvittaessa levättyä. Loppuviikosta aloin jo hieman huolestua, kun pelkät arkiaskarekin aiheuttivat supistuksia. Eilinen töihin paluu se vasta vaikeaa olikin, sillä supistukset riivasivat minua lähes koko päivän, enkä päässyt missään vaiheessa lepäämään. Minun piti jo eilen soitella neuvolaan kysyäkseni apua, mutta nukuin puhelinpäivystysajan yli. Tänään otin luurin oikeaan aikaan kouraan ja soittelin neuvolaan. Hoitaja varasi minulle heti huomiseksi ajan lääkärille, jossa katsottaisiin kohdunkaulani tila.
Minun on ollut hieman hankalaa ylipäätään myöntää itselleni olevani tällä hetkellä aika heikko. Yleensä minä olen töissä ollut se, jolta kysytään apua nostamiseen, mutta nyt minä olenkin se avun pyytäjä. On ollut vaikeaa seurata, miten lihakset ovat alkaneet surkastua ja kunto romahtaa. Nyt minua pelottaa, että kohtuni tila ehkä pakottaisi minut totaalilepoon. Olen jo raskauden alusta lähtien pelännyt sitä päivää, jolloin en voisi tai saisi enää pyöräillä. Tällä hetkellä minusta ei saa "aktiivista äitiä, joka harrastaa monipuolista liikuntaa laskettuun aikaan asti", vaikka niin olin ajatellut tapahtuvan. Koitan olla itselleni mahdollisimman armollinen, mutta välillä huomaan haukkaavani liian suuria fyysisiä haasteita. En sano olevani mitenkään katkera tai hirveän onneton, tämä tilanne on vain vaatinut enemmän sulattelemista ja sopeutumista kuin olisin arvannut. Toivotaan siis, että lääkäri ei löydä huomenna mitään huolestuttavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti