Ultraäänet

       Unohdin edellisestä tekstistäni kokonaan ultraääni-käynnit. Noh, kirjoitankin niistä sitten ihan oman tekstin :)
        Ensimmäisellä neuvolakerralla varasimme samalla ajan ultraääneen, jossa selvitettäisiin mm.downin syndrooman riski. 10.3 marssin ultraääniyksikköön hieman jopa peloissani puolisoni kanssa. Pelkäsin näkeväni tyhjän kohdun tai joko elottoman tai todella epämuodostuneen sikiön. Minut otti vastaan mumiseva mieslääkäri sekä hoitaja. Lääkäri kysyi voinnistani, mutta sivuutti välittömästi vastaukseni ohjatakseen minut tutkimussängylle. Tutkimukseen sisältyi niin ulkoinen kuin sisäinenkin tutkimus, sillä niillä viikoilla (11+4) lapsen rakenteista ei välttämättä saa selvää pelkästään vatsapeitteiden läpi. Suureksi helpotukseksemme kaikki oli kunnossa, vaikken lääkäri-sedän muminasta meinannut saada mitään selvää. Lisäksi selvisi, että istukka on kiinnittyneenä kohdun takaseinään. Esikon mittojen perusteella laskettua aikaa olisi pitänyt aikaistaa kahdella päivällä, mutta tuo ero ei ole kovin merkityksellinen. Lääkäri puhui vai olkansa yli hoitajalle unohtaen minut. Tilanteesta jäi vähän sellainen kuva, että huoneessa oikeasti olivat läsnä vain lääkäri, hoitaja ja minun kohtuni. Lopuksi lääkäri vain lähti luotani ohjeistamatta minua mitenkään. Siinä makasin haarat levällään ultra-geelit vatsallani löytämättä itselleni mitään pyyhkimisvälinettä. Samalla kerralla varattiinkin jo aika tulevaan rakenneultraan toukokuulle.
          Heti ultrauksen jälkeen minun piti vielä antaa tarvittavat verikokeet laboratoriossa.Lähtiessämme kävelemään kohti laboratioriota, meidät pysäytti Turun yliopiston edustaja. Hän antoi meille nipun papereita koskien erästä tutkimusta, johon he etsivät vapaaehtoisia raskaana olevia naisia. Meillä oli hiema kiire, joten emme ehtineet sen enempää asiasta keskustelemaan. Nappasimme vain esitteet mukaamme. Kotona sitten päätimmekin osallistua tuohon tutkimukseen, sillä saisimme itsekin siitä tietoa sekä omasta että lapsemme terveydestä.
            Viikon sisällä saimme postissa vielä kirjallisesti varmistuksen siitä, että kaikki on kunnossa niin ultran kuin verikokeiden puolesta. Sain lisäksi suhdeluvun, joka kertoo millä todennäköisyydellä lapsella olisi downin syndroma. Suhdeluku oli 1:17390. Terveydenhoitaja puhui jostain raja-arvosta, jonka alittuessa tehtäisiin lisää tutkimuksia. Olisiko tuo arvo ollut tyyliin 1:100. Noh, oli mikä oli, niin oma arvoni oli tooooooodella kaukana raja-arvosta.

Esikon pää

Mustassa tyhjiössä (kohdussa) hän kellii. Kuvassa näkyy selkärankaa.

           Rakenneultra meillä oli viime viikon torstaina 15.5 (rv 21+0). Itseäni ei jännittänyt kovin paljoa, mutta H kertoi hermoilleensa koko aamun tutkimuksen takia. Meidät otti vastaan kätilö, joka ensin kyseli kuulumisiani. Sitten siirryin tutkimussängylle, jonka viereen H istui. Kattoon oli kiinnitetty näyttö, josta koko tutkimuksen kulku näkyisi. Olin täysin häkeltynyt ja hämmästynyt, miten selkeästi lapsemme piirteet näkyivät kuvassa. Pystyimme jopa laskemaan kaikki Esikon varpaat ja sormet!

Pikkuruinen jalka <3

Kokettavin hetki oli, kun hoitaja kuvasti Esikon kasvoja edestä päin. Hän näytti oikeasti jo pieneltä lapselta. Siinä vaiheessa taisi sekä minun että H:n silmäkulmat hieman kostua. Harmi, ettemme saaneet siitä kuvakulmasta ollenkaan muistoksi kuvaa.

Esikon kasvonpiirteet sivusta

Kätilö mittasi kaikki tarvittavat mitat ja rakenteet ja totesi kaiken olevan kunnossa. Esikon mitat vastasivat raskausviikkoja ja painoa hänellä onkin jo melkein 400g.

Mittatuloksia

Viimein kätilö ilmoitti, että olisi aika lopettaa ultraus. Mieheni vielä kysyi, eikö tässä vaiheessa pysty vielä määrittämään lapsen sukupuolta. Säpsähdin kätilön reaktiota, sillä hän huudahti:" En minä sitä voi tietää! Ei se kuulu minun työnkuvaani saatika tähän tutkimukseen!" Hän myös sanoi, ettei edes osaa katsoa asiaa, mutta voi koittaa arvata jotain. Lopulta hän arveli lapsen olevan tyttö, vaikkei kätilö edes katsonut oikeaan paikkaan. Ainakaan minua ei haittaa, ettemme saaneet tietää lapsemme sukupuolta vielä, sillä olisin mieluusti muutenkin pitänyt sen vielä salassa. Kätilön reaktio vain ihmetytti ja jäi jälkikäteen mietityttämään. Minusta tuntuu, että miehelleni sukupuolen selvittäminen olisi ollut tärkeämpi asia, sillä silloin hänelläkin olisi ollut vähän enemmän jotain konkreettista.
             Tämän jälkeen ei olekaan enää luvassa uusia ultraäänitutkimuksia, ellei jotain erikseen tarvitse selvittää. Näemme siis Esikon mahdollisesti vasta syyskuussa, kun hän on jo ulkona kohdustani.