Lapsen synnyttyä arki määrittyy lähes kokonaan lapsen menojen, kasvun ja kehityksen mukaan. Kun sukujuhlissa kysytään, miten meillä menee, alan ensimmäisenä kertoa, mitä A:le kuuluu. Niin, vähän liiankin harvoin sitä tulee oikeasti ajateltua ihan vain itseään ja mietyttyä mitä juuri minulle kuuluu.
Noin isoimpina asioina voisin kertoa omista kuulumisistani sen, että olen ilmoittautunut ammattikorkeaan läsnäolevaksi ensi lukukaudelle. Hain siis jo vuosi sitten opiskelemaan ja sain kuin sainkin opiskelupaikan bioanalyytikon koulutusohjelmasta. Minusta tulee siis labrahoitsu. En vielä osaa sanoa, onko valintani juuri se, mitä haluan eläkeikään asti tehdä, mutta ajattelin nyt ainakin kokeilla. Aina voi vaihtaa suuntaa jos siltä tuntuu. Pidän kuitenkin avoimena esim. vaihtoehdon kouluttautua perhepäivähoitajaksi.
Lapsen puolesta opiskelupaikan vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että A menee ensi syksynä päiväkotiin. Paikkaa on jo haettu ja tieto paikasta pitäisi tulla parin kuukauden päästä. Vielä pari kuukautta sitten minua pelotti A:n laittaminen hoitoon, mutta nyt suhtaudun siihen jo luottavaisemmin. Viime aikoina kun A on viihtynyt alkuvierastusten jälkeen oikein hyvin esim. isovanhempiensa seurassa.
Koska en voi täyspäiväisesti tehdä töitä sekä opiskella, piti minun tehdä jotain vakituiselle työsuhteelleni. Eräänä päivänä soittelinkin työnantajalle ja kerroin tulevista opiskeluistani. Sovimme, että irtisanoutuisin. Minua pelotti puhelu aivan järjettömästi, mutta loppujen lopuksi pomo kuulosti oikein ymmärtäväiseltä. Pari päivää sitten minulle sitten selviksikin, että työpaikallani on aloitettu yt-neuvottelut. Tein tavallaan siis palveluksen firmalleni omalla ilmoituksellani. Vielä minun pitäisi käydä palauttamassa avaimet, tyhjentämässä vaatekaappini ja hakemassa työtoditus. Olemme vain olleet A:n kanssa vuorotellen tässä flunssassa, joten visiitin ajankohta on koko ajan siirtynyt. Enää minua ei kuitenkaan pelota. Enemmänkin olen helpottunut. Jonkun mielestä tein ehkä väärin irtisanoutuessani, sillä olisin voinut esim sanoa jääväni hoitovapaalle, jolloin työsuhteeni olisi vielä ollut voimassaoleva. Minulle irtisanoutuminen oli kuitenkin helpompi ratkaisu, sillä en halua olla jatkuvasti tilivelvollinen entiselle työpaikalleni. Mieluumin haluan avata täysin uuden ja tyhjän sivun elämässäni.
Omaa aikaa minulla on edelleen äärimmäisen vähän. Päivisin ainoat "hengähdyshetket" sijoittuvat A:n päiväuniaikoihin, mutta silloin ehdin harvoin oikeasti paneutua mihinkään. A kun nukkuu kolmet hyvin lyhyet päiväunet päivässä. Toki A jo nykyisin viihtyy jo sen verran paremmin omissa oloissaankin, että voin esim. neuloa välillä sohvalla tytön puuhatessa lattialla omiaan. Jos siis haluan saada enemmän omaa aikaa, pitää minun tehdä se illalla yöunien kustannuksella. Niin siis tälläkin kertaa toimin...
Mieliala minulla on liitänyt hieman matalalla viime kuukausina. Vaikka ympärilläni on ajoittain paljonkin ihmisiä, olen usein silti aika yksinäinen. Välillä myös itse vetäydyn muiden seurasta, sillä en jaksaisi esittää aina hirveän pirteää. Olen taas ajautunut tilanteeseen, jossa jätän ihan hirveästi asioita sanomatta. Seurassa mietin kyllä hirveästi kaikkea, mitä voisin ääneen sanoa, mutta yleensä jätän kaiken vain omaan tietooni.
Osaltaan alentunut mieliala saattaa johtua siitä, että olen huolissani nykyisestä asunnostamme. En ole tätä oikein kenellekään kehdannut sanoa, mutta asunnossamme saattaa olla pienoinen sisäilmaongelma. Kun ensimmäisen kerran astuimme aivan tyhjillään olleeseen asuntoomme, nenääni pelmahti sellainen hieman häiritsevä metsäinen tuoksu. Jalat meinasivat mennä alta, sillä en missään tapauksessa haluaisi asua homeloukussa. Olen elämäni aikana joutunut altistumaan aivan liikaa homeille. Lyhyen soittokierroksen jälkeen saimme hommattua seuraavaksi päiväksi isännöitsijän kustantaman mittaajan katsastamaan tilannetta, mutta hänen tutkailunsa perusteella ei mitään ongelmaa löytynyt. Omasta mielestäni olohuoneen yksi nurkkaus taas tuoksuu todella voimakkaasti homeiselta. En oikein ole kehdannut pyytää ketään kyläänkään kyseisen asian vuoksi. Nyt kahden peräkkäisen flunssan jälkeen olen päättänyt, että asunnostamme on otettava tarkemmat mikrobinäytteet, maksoi mitä maksoi. Tuntuu, että tämä asia on vienyt itseltäni hirveästi psyykkisiä voimia, enkä ole päässyt vielä oikein kunnolla iloitsemaan uudesta asunnostamme.
Parisuhde taas... noh... on se ainakin vielä olemassa. Välttämättä kovin hyvin meillä ei tällä hetkellä mene, mutta ainakaan itselläni ei ole minkäänlaisia intressejä erotakaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisee parisuhteeseen kuuluu myös niitä huonompia aikoja, eikä kriisin ilmaantuessa kannata heti heittää hanskoja tiskiin. Loppujen lopuksi minusta tuntuu, että iso osa ongelmistamme on ihan omaa syytäni. Oletan ja odotan H:ltä aivan liikaa, enkä aina puhu suoraan, miltä minusta tuntuu.
Vaikka mielialani on tällä hetkellä mitä on, niin odotan silti innolla tulevaa kesää. Rakastan lämpöä ja auringonpaistetta ja tuntuu ihanalta viettää aivan ensimmäinen kesä oman lapsen kanssa. Mahdolliset helteet jännittävät hieman A:n puolesta, sillä A:le tulee todella helposti kuuma. Mutta niihin oloihin on sitten taas vain sopeuduttava, ei siinä muu auta.
Tästä nyt tulikin ehkä vähän normaalia surumielisempi kirjoitus. Eteenpäin kuitenkin porskutetaan notkahduksista huolimatta ja koitetaan etsiä niitä pieniä valonpilkahduksia synkempinä päivinä.
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti