Itkuvirsi

                 Viitisen viikkoa sitten puhkuin energiaa ja ajattelin selviäväni raskauden loppuun asti täysin ongelmitta ja kivuitta. Selkäsärytkin tuntuivat olevan tipotiessään ja ajattelin jopa pystyväni ehkä tekemään töitä äitiysloman alkuun asti. Valitettavasti tuo kaikki tuntuu nyt vain haaveunelta, sillä selkäkipuni ovat palanneet korkojen kera. Oma avuttomuuteni ja heikkouteni saa minut välillä itkemään, sillä olen tottunut olemaan fyysisesti vahva. Olen kestänyt kaikenmoiset kivut jopa tyhmän jääräpäisesti ja olen aina lykännyt kaikkia kivunlievityskeinoja.
                  Tällä hetkellä arkeni pyörii lähinnä näiden selkäkipujen ympärillä, sillä joudun suunnittelemaan kaikki menemiseni ja tulemiseni niiden mukaan. En voi lupautua pitempiaikaisiin aktiviteetteihin tai reissuihin, sillä en osaa ennustaa selkäni vointia. Se, että olen tänään saanut nauttia kivuttomista hetkistä ei kerro, miltä minusta tuntuu huomenna. Minua harmittaa myös H:n puolesta, sillä hänkin on joutunut loman aikana tinkimään omista menemisistään. Tuntuu kurjalta kuulla, missä kaikkialla H haluaisi vielä käydä kanssani tulevan viikon aikana: Lappeenranta, Kotka, Jyväskylä, Hanko, Summer Sound Festivalit yms. Meillä on ympäri Suomea tuttuja ja sukulaisia, joista monet odottavat meidän tulevan ennen lapsen syntymää kylään. Mutta minkäs teet, kunnen pysty istumaan enää autossa puolta tuntia pitempään ilman, että selkääni särkee, jalkani puutuvat tai minulle tulee huono olo. H koittaa parhaansa mukaan ymmärtää ja auttaa, muttei hän silti täysin käsitä, miten turtunut olo minulla on. Kivut saattavat vaivata minua koko päivän ajan, enkä välttämättä saa edes öisin nukuttua. Ja mitä vähemmän ihminen saa nukuttua, sitä herkemmäksi hän tulee kivulle.
                 Minulla on edelleen apuvälinelainaamosta saamani selkätuki, mutta se on jäänyt todella vähälle käytölle. Ei nimittäin minun kohdallani helpottanut lainkaan oloa. Parhaaksi kivunlievityskeinoksi tällä hetkellä olen todennutkin lämpöhoidon. Eilen nukkumaan mennessäkin täytin kuumalla vedellä pullon, jota H sitten pyöritteli selässäni nukkumaan mennessä. Auttoi se vähän, muttei vienyt kipuja kokonaan pois. Maanantaiks minulla on varattuna 90 minuutin aika hierojalle, joka on erikoistunut nimenomaan raskaana olevien naisten hierontaan. Kädet ristissä toivon saavani jotain helpotusta sielä. Toisaalta minusta tuntuu, ettei hieronta vie kaikkia kipuja pois, sillä osa kivuista ainakin omasta mielestäni tulee nivelten löystymisestä ja selän virheasennosta.

Selkätuki suljetaan edessä olevien hakasten avulla.

Selkätuen kiristysmekanismi... muistuttaa lähinnä keskiaikaista kidutusvälinettä, jolla laihimmankin neitosen jenkkakahvat saadaan esille

                   Istuessani jonkin aikaa tänään yksin kotona minulle tuli todella pakottava tarve lähteä liikkumaan. En enää jaksaisi tätä säryn ja pakotuksen kanssa olemista. Päätin lähteä metsään, sillä olen niin kaivannut luonnon helmaan ja vaihteleville lenkkipoluille.

Lähdinpähän lenkille

Lähdin silläkin uhalla, että illemmalla aktiivisuuteni kostautuisi juimivana särkynä. Kallioilla ja lenkkipoluilla samoillessani mieleni valtasi haikeus, sillä muistin vuosi sitten kirmanneeni täyttä juoksua samoilla kallioisilla poluilla intoa puhkuen.

Lenkkipolku

Muistan, miten mättäät, juurakot ja kivenlohkareet vilisivät silmissäni, kun juoksin maastossa kuin pieni sopuli. Kaipaan tuota energiaa, hikeä ja sykettä. Minun on kuitenkin maltettava mieleni. Jos nyt ryhtyisin polkujuoksuun, kärsisin seuraavat päivät ankarista selkä- ja vatsasäryistä.

Kallion päältä

Hengähdyshetki

Lenkillä katsahdin haikein mielin myös mustikkamättäitä, sillä tiedän apajoiden jäävän tänä vuonna muiden kerättäviksi. En jaksa millään kyykistellä tuntikausia mustikkamättäältä toiselle, vaikka miten haluaisin. Aikaisempina vuosina olen saattanut viettää päiväkausia mustikkametsällä, mutta tänä vuonna joudun kävelemään mättäiden ohi.
                    Ainoa helpotus tämän hetkiseen melankoliaani on se, että tiedän tilanteeni helpottavan jossain vaiheessa. Nämä kivut ovat kuitenkin siinä mielessä positiivisia, että ne johtavat ihanaan asiaan, esikoisemme syntymään. Huomenna minulla tulee täyteen tasan 30 raskausviikkoa, joten enää olisi n. 10 viikkoa jäljellä! Jos joudun elämään nuo 10 viikkoa näiden samojen tai vielä pahempien kipujen kanssa, ei minun auta muu kuin sopeutua. 10 viikkoa on kuitenkin aika pieni osa elämästäni. Ei kai pitäisi valittaa sillä "aina jollain muulla menee huonommin"...

-Massu