Vietin edellisen viikonlopun vanhempieni maatilalla, lapsuudenkodissani pihakirpputoritapahtuman merkeissä. H lähti kaverinsa luokse rantalentopalloturnaukseen, joten vietin aikaani lähinnä veljeni O:n poikien (M 1v ja T 5v) kanssa temmeltäen ja maaseudusta nauttien. Kävimme myös vanhempieni, O:n ja T:n kanssa isäni serkun mökillä uiskentelemassa. Mäkille tupsahtikin yhtäkkiä liuta isän serkkuja, joten illasta tulikin varsinainen sukukokous.
 |
| Isä kantamassa vettä serkkunsa saunalle |
 |
| Isän serkku ja O katselemassa, kun T ui |
 |
| Kesävarpaat laiturilla |
Muutettuani koko ajan suurempaan kaupunkiin, olen ajatellut, etten enää kaipaisi kotiseudulleni tai maalle. Kaupungissa kaikki palvelut ovat niin kätevästi lähellä, joukkoliikenne kulkee usein ja harrastusmahdollisuudet ovat kattavat. Viime aikoina minuun on kuitenkin iskenyt joka kotivisiittikerralla pieni kaiho, sillä taidan sisimmältäni kuitenkin olla maalaistyttö. Kirpputoritapahtuman tiimellyksessä oli ihanaa huomata, miten kotipaikkakuntalaiset olivat niin mukavan avoimia ja tuttavallisia, vaikkeivät kaikki edes minua tunteneet. Itse asiassa jossain vaiheessa minua luultiinkin veljeni vaimoksi, kun lähdimme O:n kanssa piipahtamaan parilla kirpputoripihalla.
 |
| Yhdellä kirpputoripihalla oli pieniä kissanpentuja |
Oman värinsä maaseutuun antaa myös se, ettei kenelläkään tunnu olevan samalla tavalla kiire, kuin kaupunkilaisilla. Aina ehtii jäädä jutustelemaan hetkeksi tuttavien kanssa tai piipahtaa naapuriin kahville. Niin tosiaan... olinkin vallan jo unohtanut, miten helppoa maalla on mennä tuttavien luo kylään. Sen kun ajaa naapurin pihaan, niin kahvit ovatkin jo hetken päästä pöydässä. Sosiaalisten suhteiden vaaliminen ei siis vaadi sen suurempia järjestelyitä ja aikataulujen sovitteluja. Kapungissa kun tuntuu, että tapaamisen sopiminen jo yhden ihmisen kanssa on aina äärimmäisen vaikeaa. Lisäksi kaipaan maaseudulta joitain pieniä yksityiskohtia: lavatanssien aiheuttamaan kutinaa mahanpohjassa, heilimöivää ruispeltoa, avojaloin kävelyä, pieniä sorateitä, potkukelkkareissuja niillä pienillä sorateillä, tutkimusmatkoja vanhoihin piharakennuksiin, lehmiä laitumilla ja ennen kaikkea vapaudentunnetta.
 |
| Kotipihan aittarakennusta |
Nyt minulla onkin pieni suunnitelma. Vanhempani ovat tekemässä tilalleen sukupolvenvaihdoksen, jolloin tila siirtyy O:n nimiin. Vanhempani joutuvat tässä vaiheessa miettimään myös, mitä he antavat minulle ja toiselle veljelleni L:le. Maatilassa on nimittäin lähes kaikki omaisuus, mitä vanhempani omistavat. Isäni kyseli jo muutama kuukausi sitten, mitä minä haluaisin tilasta: palstan metsää, muutaman hehtaarin peltoa vaiko ehkä tontin. En osannut vastata kysymykseen, sillä ajatus vanhempien omaisuuden jaosta jo ennen heidän kuolemaansa tuntui liian ahdistavalta. Nyt jonkin aikaa asiaa makusteltuani olisinkin valmis tekemään ehdotuksen siitä, josko saisin pienen tilkun maata. Tontille voisin rakentaa pienen mökin, jonne voisin halutessani mennä viettämään vapaa-ajallani kaipaamaani maalaiselämää. Niin voisin tarjota myös omille lapsilleni edes osan siitä onnesta, mitä maalaislapsuus minulle antoi.
-Massu
P.S. Kirppisrallista myymättä jäi mm. seuraavanlaisia aarteita.
 |
| Kolme vanhaa keinutuolia sekä taustalla näkyvät kalusteet |
 |
| Päästävedettävä pinnasänky (harmit, että ehdimme ottaa vastaan jo H:n veljen pinniksen...) |
 |
| Muutama rivillinen vanhoja linja-auton penkkejä |
 |
| Suuri koristeellinen lasipullo |
 |
| Lundian kirjahylly (meikäläisen huushollista) |
Näiden lisäksi jäljelle jäi paljon muutakin tavaraa. Jos siis jokin kyseisistä artikkeleista jäi kiinnostamaan, niin laita kommenttia tulemaan. Tavarat sijaitsevat Varsinais-Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti