Vuosikatsaus 2014

          Huomenna on tämän vuoden viimeinen päivä ja edessä on täysin uusi vuosi. Hassua ajatella, että kohta voin sanoa, että tyttäremme syntyi viime- eikä tänä vuonna. Nyt lieneekin oikea aika koota hieman ajatuksiaan ja kerrata, mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut.
          Tämä vuosi alkoi sairaslomalla, sillä olin palanut pahasti loppuun. Kärsin erinäisistä oireista monien viikkojen ajan, eikä oireille meinannut löytyä järkevää syytä useista lääkärikäynneistä huolimatta. Minua pyörrytti, voin pahoin, hiuksia lähti, vapisin ja pelkäsin ihan kaikkea, janotti hirveästi, mutta nälkä oli kadonnut kokonaan, ajatukset pyörivät ympyrää, eikä uni tullut silmään valtavasta väsymyksestä huolimatta, sydän tuntui pamppaavan rinnasta ulos. Lopulta eräs työterveyslääkäri sanoi, että olin vain pitkän levon tarpeessa ja minun tulisi nollata ajatukseni totaalisesti muutaman viikon ajaksi. Sairasloma teki todellakin hyvää, vaikka töihin paluu tuntuikin aika ahdistavalta ajatukselta. Onneksi kuitenkin sain hengähdystauon juuri tähän kohtaan, sillä olin juuri tullut raskaaksi ja olisin saattanut aiheuttaa itselleni keskenmenon sillä stressaamisella ja unettomuudella.
          Töihin palattuani suunnittelimme työnjohdon kanssa työvuoroni aivan uudestaan: tekisin yövuorojen sijaan pelkkiä "päivävuoroja" (klo 6-14.00). Sain ensimmäistä kertaa neljään vuoteen oikeasti nukkua hyvin!
           En muista oliko se tammi- vai helmikuuta, mutta alkuvuodesta kuitenkin sain tietää olevani raskaana.Tein yhteensä kolme raskaustestiä, joista vasta viimeinen antoi varman "plussan". Parin viikon ajan siirsin neuvolaan soittamista, sillä pelkäsin taas saavani keskenmenon. En uskaltanut iloita vielä raskaudesta, vaan pelkäsin ensimmäisten viikkojen ajan mielettömästi. Ensimmäisellä neuvolakerralla lasketuksi ajaksi merkittiin 26.9.
            Helmikuun puolessavälissä sain järkyttävän tekstiviestin, jossa ystäväni J:n sisko kertoi J:n kuolleen. Tavallaan olin jo monen vuoden ajan valmistautunut näihin uutisiin, sillä tiesin J:n olevan hyvin sairas. Itse asiassa mekin olemme tavanneet juuri sairaalassa, kun olemme kumpikin joutuneet olemaan sairaalahoidossa useiden kuukausien ajan. J sairasti diabetesta, anoreksiaa, bulimiaa, osteoporoosia ja refluxia. Lisäksi hänen suolistonsa toiminta oli miltei kokonaan pysähtynyt ja viimeisien elinkuukausiensa aikana hän joutui käymään munuaisten vajaatoiminnan vuoksi kolme kertaa viikossa dialyysissa. Kaikista ongelmistaan huolimatta J jaksoi uskoa parempaan tulevaisuuteen ja hänen suurimpia pelkojaan olikin jäädä lapsettomaksi. Valitettavasti en ehtinyt kertoa omasta raskaudestani J:le ennen hänen kuolemaansa. J haudattiin hiljaisuudessa lähimpien sukulaistensa kesken.
          Alkuvuodesta pääsin valloittamaan esiintymislavoja, sillä minulla oli muutama burleski-keikka täällä Turussa. Kohokohtana oli ehdottomasti loppuunmyyty Kårenin keikka. Viimeisen keikan ennen synnytystä heitin, kun olin neljännellä kuulla raskaana.
          Pääsin myös osallistumaan muutamiin partiotapahtumiin: johtajien "jäätikkövaellukselle", partioparaatiin, partiotaitokisoihin sekä johtajaretkelle. Harrastin yli kymmenen vuoden ajan partiota kotipaikkakunnallani ja nyt eräs työtoverini johdatti minut takaisin rakkaan harrastukseni pariin.
          Maalis-huhtikuussa aloin kärsiä raskauspahoinvoinnin jälkeen pahoista selkäkivuista, joiden vuoksi jouduin myös olemaan hetken pois töistä. Kipujen vuoksi kaikki mahdollinen oleminen oli tuskallista, enkä meinannut saada edes öisin unta. Vähän yli kuukauden jälkeen kivut hieman heltisivät, joten pystyin jotenkuten selviämään alkukesän työrupeamasta.
           Pääsiäisenä tunsin appiukkoni luona saunasta tullessani ensimmäistä kertaa vauvan potkut. Samalla ne näkyivät myös päälle päin ja myös H sai tuntea ne. Siitä lähtien lapsi pyörikin vinhasti vatsassa ja potkut sen kun vahvistuivat. Tiesin ensipotkuista lähtien, että lapsi tulisi olemaan todella vahva.
           Aivan kesän alussa kävin pääsykokeissa ammattikorkeassa. Olen aiemminkin hakenut erilaisiin koulutusohjelmiin pääsemättä koskaan sisään. En tälläkään kertaa odottanut pääseväni sisään, sillä suoriuduin mielestäni pääsykokeista yhtä huonosti kuin aiemminkin. Mihin se tyhmyys yhtäkkiä katoisi? Heinäkuussa haukoin henkeäni, kun postiluukusta kopsahtikin paksu kirjekuori, jossa toivotettiin minut tervetulleeksi opiskelemaan. Jouduin toki lykkäämään opiskelupaikkaa vuodella, sillä loppuvuodeksi oli luvassa hieman muuta puuhaa... Joku saattaisi pitää päätöstäni järjettömänä, sillä minulla on vakituinen työpaikka, mutta omasta mielestäni en ole tämän parempaa päätöstä tehnyt pitkään aikaan.
            Alkukesästä treffasimme ensimmäistä kertaa samaan aikaan lastaan odottavien äitien kanssa turkulaisessa ravintolasta. Tuon ruokailun jälkeen olemmekin pitäneet hyvin tiiviisti yhteyttä tapaillen silloin tällöin milloin missäkin.
           Pyöristyvästä vastasta pääsin "nauttimaan" toden teolla vasta loppukesästä, sillä masuni ei meinannut sitä ennen millään kasvaa. Edes kesäkuussa viettäessämme äitini 60-vuotissyntymäpäiviä, kyläläiset eivät meinanneet tajuta minun odottavan lasta. Lapsi kyllä kasvoi oikein hyvään tahtiin, mutta vatsa pysyi aina vain pienenä... jopa synnytykseen asti.
           Kesälomani sijoittui heinäkuulle ja vietin sitä yhdessä H:n kanssa. Tavallisesti olemme reissanneet miltei koko loman ajan, mutta tällä kertaa retkeilimme vain Turun seudulla. Emme siis nähneet monia tuttavia ja sukulaisia, joita normaalisti kesäisin näemme. Harvat kuitenkaan ovat valmiita tulemaan meille kylään, vaan suurin osa odottaa meidän matkustavan aina kaikkialle. Kesälomani hieman "pitkittyi", sillä jäin sairaslomalle äitiyslomaan asti. Työni on sen luontoista, etten olisi enää pärjännyt selkäkipujeni ja harjoitussupistusteni kanssa.
            Äitiysloman alettua alkoi se "todellinen odottaminen". Viimeiset viikot ennen laskettua aikaa tuntuivat todella pitkiltä. Tutuiksi tulleista äideistä yksi jos toinenkin kävi synnyttämässä ja minä vain odotin omaa vuoroani. Laskettu aika tuli ja meni ja jopa oma neuvolahoitajani viljeli viimeisillä äitiysneuvolakerroilla kommentteja: "Mitäs sä vieläkin tänne tulit?" "Nyt vois jo tuo tyyppi masussa päättää, että olis aika syntyä!", "Toivottavasti tulet seuraavan kerran kahdessa osassa!". Lopulta aikaa kului niin paljon, että minulle varattiin aika käynnistykseen.
           6.10 se sitten tapahtui: rakas pieni tyttäreni syntyi. Minusta tuli vihdoin äiti ja vieläpä niin mahtavalle tyypille, kuin tyttäreni on! Synnyttämään lähdin jo 5.10, mutta tyttö päätti tulla ulos juuri vuorokauden vaihduttua. Kaikenkaikkiaan vietimme sairaalassa yhteensä 4 päivää. Kaikki sujui hyvin, vaikka aika lapsivuodeosastolla olikin minulle henkisesti hyvin rankkaa. Siitä alkoi tutustuminen tähän uuteen ihmeelliseen ihmiseen. Joulukuun alussa tyttö sai kasteessa nimen.
          Loppuvuosi onkin ollut yhtä vauva-arjen opettelua. Aluksi on ollut aika rankkaakin, kun ei ole tajunnut toisen tarpeista mitään, eikä välttämättä neuvolastakaan ole saanut tarpeeksi hyviä ohjeita. Lopulta olen vain koittanut luottaa omaan vaistooni ja usein se on ollutkin paras vaihtoehto. En varmastikaan ole kaikkien oppikirjojen mukainen äiti, enkä välttämättä halua ollakaan. Minun ja H:n parisuhde on muuttunut jonkin verran (tai itse asiassa aika paljonkin) lapsen myötä ja loppuvuoteen on mahtunut muutamia todella huonojakin päiviä. Lähinnä meillä on ollut näkemyseroja siitä, mitkä kummankin roolit ovat ja kuinka paljon kumpikin osallistuu lapsen hoitoon ja kotimme ylläpitoon. Missään vaiheessa minulle ei ole kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, että haluaisin erota H:stä.
       Yleensä en tee uudenvuoden lupauksia, mutta viime uutenavuotena tein: tee mahdollisimman paljon asioita, joita et ole aiemmin tehnyt. Ja niin minä olenkin tehnyt. Olen ennakkoluulottomasti ilmoittautunut kaikenmoisiin juttuihin: tapaamisiin, esiintymisiin, leireille yms ja tavannut suuren määrän uusia ihmisiä sekä hakenut uusia uria elämääni. Ennen kaikkea määritelmä minusta on muuttunut: minusta on tullut äiti, jolla on aivan ihana kirkassilmäinen tyttö!          

Joulu matkan päällä

         Alkuperäinen suunnitelmamme oli viettää joulun pyhät ensin Pirkanmaalla, sitten Päijät-Hämeessä ja lopuksi täällä Varsinais-Suomessa. Suunnitelmat kuitenkin menivät hieman uusiksi, kun H:n isä ilmoitti olevansa vatsataudissa, eikä hänen luonaan olisi muutenkaan mahtunut yöpymään. Jätimme siis Päijät-Hämeen maisemat tällä kertaa välistä.
           Lähdimme jouluaattona aamupäivästä ajamaan kohti Tampereen seutua, jossa H:n äiti nykyisen puolisonsa kanssa asustaa. Emme olleet lähteneet vielä edellisenä iltana liikkelle, sillä halusimme karttaa ruuhkahuippuja. Ilman puolesta olisi kyllä kannattanut matakata jo edellisenä iltana, sillä koko ajomatkan ajan satoi rättejä taivaalta. Välillä ei meinannut nähdä edes parin metrin päähä, joten ajaminen oli hieman haastavaa. Lisäksi oman haasteensa asetti se, ettei matkalle sattunut, kuin yksi avoinna ollut huoltoasema ja sekin sijaitsi ihan Turun kupeessa. Lopulta jouduimmekin posottamaan koko matkan ilman pysähdyksiä, sillä uloskaan ei viitisinyt mennä jalottelemaan lumipyryyn. Onneksi A nukkui melkein koko matkan. Vasta ihan loppusuoralla hän alkoi hieman nurista.
          Hetken H:n äidillä istuksittuamme kylään tuli myös H:n veli siskoineen. Anoppini kattoi joulupöydän valmiiksi ja nautimme perinteisiä jouluherkkuja. Omia suosikkejani ovat lähinnä laatikot ja lohi, kinkusta en niinkään välitä. Anoppi oli laittanut tarjolle myös lipeäkalaa, jota itse maistoin aivan ensimmäistä kertaa... ja kerta taisi samalla olla myös viimeinen...
           H:n veljen lapset Al 3v ja L 6v odottivat innoissaan Joulupukkia. Varsinkin Al kyseli useaan otteeseen, milloin pukki mahtaa tulla, vaikka Al:aa hieman pelottikin. Lopulta "pukki" kävi vain tuomassa lahjasäkin ulko-oven taakse. Tokaisin H:le ennen reissua, että olisipa kerrankin ihanaa jos mennessä mukanamme olisi enemmän tavaraa, kuin kotiin palatessa. Noh, niinpä siinä taas kävi, että kaikki olivat ostaneet meidän perheelle aivan liikaa lahjoja, joten kotiin viemistä olikin aika paljon. Kerron ehkä niistä lahjoista vähän tarkemmin toisessa kirjoituksessa.. Myös H:n veljen lapset saivat todella paljon lahjoja.
            Päivän vaihtuessa iltaan H:n veljen perhe palasi takaisin kotiinsa, vaikka lapset olisivat varmasti mielellään vielä viivähtäneet hetken. Varsinkin Al ihasteli useaan otteeseen tuoretta serkkuaan ja kyseli paljon:"Onko A ihan pieni?" "Mitä A syö?" "Onko A:lla pienet varpaat?" "Mitä A nyt tekee?" Lähtiessään Al vielä totesi, että hänelle tulee iso ikävä meitä kaikkia.
             Illalla vielä kävimme hieman kärryttelemässä lumikinosten keskellä, jonka jälkeen minä ja H pääsimme saunomaan ihan kaksin. Siitä onkin aikaa, kun olen itse päässyt saunaan!
             Joulupäivänä lähinnä laiskottelimme... Kävimme kyllä pienellä vaunulenkillä, mutta muuten vain istuskelimme sohvalla syömässä suklaakonvehteja ja edelliseltä päivältä jääneitä jouluruokia.

Talvista maisemaa Pirkanmaalla

Lumi narskuu jalkojen alla

Lensi maahan enkeli

A:le ei sentään tullut kylmä!

             Viivyimme siis H:n äidin luona kaikenkaikkiaan kaksi yötä. Yöt olivat melkoisen uuvuttavia, sillä A ei meinannut millään nukkua ja hän tuntui kaipaavan normaalia enemmän hellyyttä. Ehkäpä hän oli hieman stressaantunut uusista ihmisistä ja vieraasta ympäristöstä.

Joulu oli uuvuttavaa aikaa

            Tapaninpäivänä suuntasimme minun vanhempieni luokse. Tällä kertaa suunnittelimme ajomatkan niin, että matkalle osuisi myös joitain avoinna olevia huoltoasemia. Ajokelikin oli huomattavasti parempi, kuin anoppilaan ajellessamme.

Matkalla Pirkanmaalta Varsinais-Suomeen keli oli mitä mainioin

             Myös omilta vanhemmiltani ja sisaruksiltani tuli paljon paketteja, lähinnä A:lle. Ilmeisesti A:n lahjakasa ei kuitenkaan vetänyt vertoja nuoremman isoveljeni lasten lahjakasoille, jotka olivat olleet aattona aivan huikeat. Hieman siis kauhulla odotan seuraavia jouluja, sillä en haluaisi itse kanniskella säkkikaupalla jouluna tavataa omaan kotiin...

Sininen hetki maaseudulla

Lapsuudenkoti

              Omilla vanhemmillani viivyimme vain yhden yön, sillä matkustaminen alkoi tuntua jo aika uuvuttavalta. Tavallaan siis ihan hyvä, ettemme koukanneet Päijät-Hämeen kautta. A:kin alkoi olla jo melkoisen stressaantunut ja itkuinen kaiken sen matkustamisen vuoksi. Nyt oltuamme taas hetken ihan kotosalla oman perheen kesken, hän on ollut taas paljon iloisempi ja rauhallisempi. Oli siis hirmuisen mukava nähdä sukulaisia ja piipahtaa vähän oman kodin ulkopuolella, mutta oli myös todella ihanaa palata takaisin kotiin. Nyt saammekin nauttia vielä muutaman päivän ajan koko perheen vapaa-ajasta, sillä H menee tällä viikolla vain perjantaina töihin.

-Massu

Lahjoja ennen joulua

          A on tässä joulun alla saanut jo jonkin verran lahjoja minun ja H:n tuttavilta ja sukulaisilta. Aivan ensimmäisistä A:n saamista lahjoista kirjoitinkin jo, mutta tässä on vielä joitain omia suosikkejani viimeaikaisista lahjoista.
         Ristiäislahjaksi A sai isovanhemmiltaan pienen enkelikorun. Tyttö ei tietenkään vielä pitkään aikaan voi korua pitää, mutta se on mielestäni silti oivallinen muisto ristiäispäivästä.

Itse sain omaksi kastelahjakseni pikkuruisen sydänkorun, jota sitten olen aikuisena pitänyt kaulassani. Se onkin yksi tärkeimmistä koruistani!
         Pari viikkoa ennen ristiäisiä H:n ystävä S lähetti tytölle pehmeän paketin. S on omien lastensa myötä alkanut ommella veikeitä lastenvaatteita ja nyt hän lähetti tytöllekin pienen vaatepaketin. Kaikki vaatteet ovat kokoa 62.

Hieman ryppyinen body (juuri tullut pesusta, eikä meillä silitetä MITÄÄN)

Ehdoton suosikkini on nuo vaaleanpunaiset housut, joissa seikkailee Siiri ja Myyry. Kangas on PiiPaan luomupuuvillaa.

          A on saanut myös pari mieluista kirjaa. Tuon eläinkirjan hän sai työkaveriltani Sa:lta ja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita partiotovereiltani. Kumpaakin on jo luettu A:le, vaikkei hän saduista vielä mitään ymmärräkään.

          Lisäksi lahjaksi on tullut iso kasa erilaisia vaatteita, Lindexin lahjakortti, vauvakirja sekä kummilusikka. Kummilusikastakin olisim halunnut laittaa kuvan, mutta se on tällä hetkellä vielä kaiverrettavana. Joka tapauksessa kummilusikka on Kalevala Korun ajaton Mesikämmen-lusikka.

Kummilusikka (Kuva:http://www.kalevalakoru.fi/fi/mesikammen-kummilusikka)

        Huomenna suuntaammekin kohti Tampereen seutua, jossa olisi tarkoitus majailla ainakin pari yötä H:n äidin luona. Suunnitelmissa oli käydä myös H:n isän luona Päijät-Hämeessä, mutta voi olla, että se koukkaus jää tällä kertaa tekemättä. Lopuksi käymme vielä omien vanhempieni luona. Saa nähdä, miten paljon sukulaiset ovat hankkineet pikkuiselle joululahjoja... toivottavasti eivät paljoa, sillä meillä on jo niin paljon kaikkea ja esim vatteiden kohdalla mieluusti itse määrittelisin, millaisia vaatteita kaapeistamme löytyy.

-Massu

Lelujen kylpypäivä

       Eilisen hyvin kiireisen päivän (sukuloimme oikein urakalla) päätteeksi kylvetin lähes kaikki meidän huushollistamme löytyvät pehmolelut. Tyttö kun tässä iässä haluaa tunkea kaiken mahdollisen suuhun, halusin myös lelujen olevan puhtaita hänen käyttöönsä. Vielä hän ei pehmoleluista paljoakaan ymmärrä, mutta ainakin pitemmän välimatkan päästä hän tykkää värikkäitä leluja tutkailla. Mutta jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, jolloin A:kin alkaa enemmän leikkiä mahdollisesti näilläkin pehmoilla.

Sarvi-lehmä ja Öölimööli kylpemässä

Kuin uitetut koirat

          Vaikka lelut eivät olleet näin ulkioisesti kovin likaisia, on vanhojen lelujen pesusta jo pitkä aika. Osaa leluista taas en ole pessyt koskaan, joten nyt oli viimeistään aika huuhtoa mahdolliset kemikaalit ja väriaineet viemäristä alas. Lähinnä minua etoo ajatus siitä, että lapseni altistuisi näin pienenä suurelle määrälle kemikaaleja, joita valitettavasti löytyy myös pienten lasten leluista. Toki kaikkia kemikaaleja ei saa yhellä ainoalla hellällä pesulla poistettua, mutta eiköhän leluissa ole nyt edes vähän vähemmän myrkkyjä. Olisi paljon helpompaa jos nykyistä suurempi osa leluista olisi mahdollista laittaa pesuun ihan pesukoneeseen.

Lelut pääsivät kuivumaan suihkuverhon reunaan

-Massu

Pikkuiset joulut

          Tänä vuonna onkin pikkujouluiltu ihan urakalla. Tämähän sopii, sillä en ole viimeisien vuosien aikana käynyt ollenkaan pikkujouluissa, sillä edes työpaikallamme ei sellaisia harrasteta. Ensimmäisistä pikkujouluista kerroinkin jo (H:n työpaikan Logomossa), mutta nyt parin viikon aikana vietettiin myös kahteen otteeseen meidän äiti-lapsi -ryhmämme pikkujouluja.
           Ensimmäiset pikkujoulutu vietettiin ihan täällä Turussa erään äidin kotona. Nyyttäriperiaatteella vein itse syötäväksi glögikakun, joka meni mukkelismakkelis rimpuillessani vaunujen kanssa bussissa. Kakku oli perille päästyäni järjettömän härskin näköinen, mutta onneksi kosmeettiset virheet eivät muita äitejä haitanneet. Tuon muutaman tunnin ajan lähinnä napostelimme pikkujoulupöydän antimia, seurustelimme ja jaoimme lahjat. Jokainen sai halutessaan tuoda mukanaan pienen lapselle tarkoitetun unisex-lahjan ja ennen pikkujoulukansan vaellusta takaisin koteihinsa jaoimme lahjat keskenämme. Itse vein näihin ensimmäisiin pikkujouluihin pienen pehmeän helistimen. A taas sai lahjaksi keltaisilla tähtösillä kuvioidun paidan, jossa on myös teksti: "Born in 2014". En yleensä välitä "hullunkurisista tekstipaidoista", joissa lukee esim. "Pieni vauhtihirmu!", "Superbaby!" tai "Ruokaa tähän suuntaan (ja nuoli ylöspäin)". Tässä kuitenkin teksti on sen verran neutraali, että body tulee varmasti käyttöön ja keltaiset tähdet ovat ihanan pirteitä. Sitä paitsi, jos joskus unohdan tyttäreni syntymävuoden, voin aina kaivaa bodyn esiin tarkistaakseni asian ;)

           Toiset pikkujoulut vietettiin eilen hieman kauempana, jonne meninkin erään toisen äidin J:n kyydillä. Tällä kertaa paikalle oli saapunutkin aika paljon porukkaa, muutama jopa Helsingistä asti. Tälläkin kertaa vein nyyttäripöytää varten hyydykekakun, tällä kerralla vain hieman eri reseptillä tehtynä. Oli hirmuisen mukavaa nähdä niin monia äitejä ja lapsia, joista osan näin livenä ihan ensimmäistä kertaa. Kuitenkin jossain vaiheessa itsekin vähän uupui siihen väenpaljouteen, sillä siitä porukasta jo lähtee melkoinen meteli. A:kin tuntui hieman stressaantuneen, sillä jossain vaiheessa hän vain itki lopulta nukahtaen syliini. Näidenkin pikkujoulujen kaava oli aika lailla samanlainen, kuin ensimmäisissä: söimme, seurustelimme ja jaoimme lahjat. Itse olin paketoinut meidän lahjaamme sukkia. A sai lahjaksi höpsön nallen. A:lla ei itse asiassa olekaan vielä saanut paljoa ihan omia leluja, vaan hän on katsellut äitinsä vanhoja aarteita. Käyttöön siis tämäkin! Näiden pikkujoululahjojen kanssa kävi muuten sellainen hassu juttu, että kummallakin kerralla saimme lahjan samalta henkilöltä. Kiitos siis J:le!

             Taisivat sekä meidän neiti että J:n poika olla päivän touhuista hieman väsyneitä, sillä kotimatka kului "leppoisasti" itkuhuutoa kuunnellen. Välillä huusi toinen ja välillä kumpainenkin yhtä aikaa. Kotiin kuitenkin selvittiin ihan ehjin nahoin! Nyt voidaankin odottaa jo sitä oikeaa joulua! Siihenhän on enää alle viikko aikaa!

-Massu

Äidin oma hetki

           Eilen sovimme H:n kanssa, että saisin tänään viettää hetken ihan "omaa aikaa". Kaivoinkin jo aamulla pakkasesta minigrip-pussillisen pumppaamaani maitoa sulamaan, jotta isä voisi hoitaa myös tytön syöttämiset. Koitin päivän aikana keksiä, mitä oikein haluaisin omalla ajallani tehdä: käydä kaupungilla? Mennä kirjastoon? Lähteä pyöräilemään? Käydä kangaskaupassa? Lopulta mikään ei tuntunut oikein hyvältä vaihtoehdolta, joten jäin ihan vain kotiin.
        H:lä taisi olla hieman eri käsitys siitä, mihin aikaan haluaisin viettää oman hetkeni. Hän oli nimittäin hieman ihmeissään, kun kysyin "jo" klo 18.30, voisinko mennä lillumaan kylpyyn. Oma aikani siis alkoi kylpyhetkellä. Heitin kylpyammeeseen pari ruokalusikallista kylpymustikkasuolaa, jota saimme viime viikonloppuna eräältä H:n ystävältä lahjaksi. Kuorin myös kasvojeni ihon samalla tavaralla. Siitä onkin todella pitkä aika, kun olen ihan ajan kanssa saanut lilluskella kylpyammeessa! Loppuraskaudesta en mielelläni kylpenyt, sillä ison vatsan takia kylvystä oli hieman vaikeaa nousta ylös, eikä kuuma vesi tuntunut muutenkaan tuolloin kovin hyvältä. Synnytyksen jälkeen taas minun piti välttää kylpyä jo jälkivuodonkin takia, eikä minulla olisi myöskään ollut kyseiseen toimintoon aikaakaan.
         Kylpyhetken jälkeen ryhdyin leivontapuuhiin. Leivoin nimittäin huomisia äitien pikkujouluja (vol.2) varten nopean hyydykekakun. Leipoa olenkin saanut joitain kertoja viime aikoina mm. ristiäisiin ja aikaisempiin pikkujouluihin, mutta nyt sain keskittyä puuhaan ihan rauhassa... tai rauhassa ja rauhassa... tyttö alkoi nimittäin tässä vaiheessa itkeä isänsä sylissä ihan hillittömästi ja äitinä tuntui todella raskaalta kuunnella poloisen huutoa.
         Lopuksi "rentouduin" vielä ripustaen pyykkejä kuivumaan, tiskaamalla ja hieman siivoamalla. En ole aikaisemmin paljoakaan välittänyt siivoamisesta tai tiskauksesta, mutta nykyisin pienet siivoushetketkin tuntuvat luksukselta. Olen myös lapsentulon jälkeen tullut hieman tarkemmaksi siisteydestä, vaikken edelleenkään ole jatkuvasti imuri kourassa.
          Vaikka loppujen lopuksi H pärjäsi tytön kanssa ihan hyvin, tuli minulle silti omasta ajasta hieman "paska-äiti -fiilis". A ei olisi millään halunnut syödä maitoa pullosta, joten hän itki jossain vaiheessa aika pitkään. Koko ajan minulla oli sellainen olo, että minun olisi kiirehdittävä puuhissani, jotta "päästäisin H:n pulasta". Pysyin kuitenkin kovana, enkä puuttunut H:n puuhiin. Toisaalta oman ajan saaminen tuntui hyvältä, toisaalta en ainakaan näin kotioloissa pystynyt oikein ottamaan kaikkea iloa irti. Pienen itkun kuuleminen kuitenkin aiheuttaa ainakin minussa pienimuotoisen stressireaktion ja minusta tuntuu silloin todella pahalta olla puuttumatta toisen hätään. Katsotaan nyt, milloin seuraavan kerran vietän omaa aikaa ja uskallanko silloin lähteä jo ihan kodin ulkopuolelle.

-Massu

Blogihiljaisuus

           Hirmuisen mielelläni kirjoittelisin blogiini edes pari kertaa viikossa, mutta tällä hetkellä se tuntuu miltei mahdottomalta. Vaikka A ei olekaan enää niin paljon kiinni minussa, kuin ensimmäisen kuukauden aikana, vaatii hän edelleen paljon huomiota. Varsinkin viimeisen viikon ajan hän on ollut varsin itkuinen varmaankin hänen saamansa rota-rokotteen vuoksi. Nukahtaessaan hän usein nukkuu maksimissaan puoli tuntia, joten siinä ajassa ei kerkeä paljoa puuhastelemaan. Muutenkin kotona on paljon muita hommia hoidettavana, jotka yleensä menevätkin kirjoittelun edelle.
            Voisi kuvitella, että H:n päästyä töistä minulla olisi ehkä hetki aikaa myös itselleni, mutta valitettavasti näin ei ole. H:lä on nimittäin "pahimmillaan" neljä kertaa viikossa salibandytreenejä ja pelejä iltaisin. Yhteen treenikertaan kuluu kaikkine ajomatkoineen, vaatteiden vaihtoineen ja pesuineen aina 2-2½h. Useimpina päivinä H ei siis ehdi nähdä A:aa kuin hetken ennen treeneihin lähtöään ja juuri treeneistä palattuaan. Monina päivinä tämä "yksinhuoltajuus" tuntuukin hieman raskaalta. Välillä taas minusta tuntuu, että olen hirmuisen itsekäs äiti toivoessani edes puolen tunnin hengähdystaukoa päivässä... tai edes viikossa. En siis missään nimessä tarkoita, ettenkö nauttisi tyttäreni seurasta. Joskus aikaa ei vain tunnu liikenevän edes suihkussa käynnille tai laskujen maksulle. Itse asiassa nyt minun pitääkin jo rientää, sillä tyttäreni heräsi vartin kestäneiltä päiväuniltaan! Kirjoittelen taas ehkä joskus viikon päästä :)

-Massu

Sosiaalista elämää

               Olen aina ollut luonteeltani aika arka ja hitaasti lämpenevä. Tämän vuoksi minun onkin ollut aika vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin tai luoda tiiviimpiä kaverisuhteita. Lukioikäisenä olin melko masentunut ja etsiskelin itseäni. Kaveripiiri katosi, eikä minulle ole oikeastaan jäänyt kouluajoilta yhtäkään läheistä ystävää. Muutin Lahteen, jossa hieman narsistinen ja mustasukkainen eksäni piti tarkkaan huolen siitä, ettei kukaan pääsisi tutustumaan lähemmin minuun. Muutaman vuoden Lahti-reissustakaan ei ole siis jäänyt käteen yhtään läheisempää ystävää. Turkuun muutettuani olen joutunut todella katkerasti pettymään joihinkin ystävyyssuhteisiin, jolloin myös luottoni ihmisiin on saanut kovan kolauksen. Vaistomaisesti epäilen kaikkia, jotka osoittavat pienintäkään ystävällisyyttä ja mieluusti olenkin pitänyt monet potentiaaliset ystävyyssuhteet hieman etäisempinä. Se, että minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut oikein läheisiä ystäviä, on siis osaksi ollut myös omaa syytäni. En ole varmaan kymmeneen vuoteen edes viettänyt suuremmin vapaa-aikaa ihmisten kanssa, joita voisin edes hyvällä tahdolla kutsua ystäviksi (toki joitain yksittäisiä tapauksia löytyy..). Viimeisimpien vuosien aikana myös työni on eristänyt minut muusta yhteiskunnasta, sillä olen ollut jatkuvasti liian väsynyt tavatakseni ketään. Useimpien ihmisten työpäivät muutenkin loppuvat siinä klo 16 maissa, jolloin itse olen jo ollut miltei valmis nukkumaan. Että se niistä iltapäiväkahveista tai yhteisistä jumppatunneista...
                Nyt tilanteeni on hieman erilainen. Monet sanovat menettäneensä suuren osan ystäväpiiristään lapsen synnyttyä, mutta minulle on käynyt aivan päinvastoin. Tuntuu, etten ole piiiiiiitkiin aikoihin viettänyt niin paljoa aikaa muiden kanssa kuin nyt äitinä. Olen saattanut nähdä vanhoja työkavereitanikin paljon rennommissa tunnelmissa, kun järjetön univaje ja stressi eivät ole painaneet hartioita alas. Lisäksi olen saanut tukun uusia tuttavuuksia, joista osan kanssa kemiat ovat synkanneet vallan mainiosti. Edelleen saatan olla hyvin jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa, takeltelen sanoissa ja mietin hyvin tarkkaan, mitä sanon. Mutta olen kuitenkin uskaltanut nähdä ihmisiä ja kohdata heidät omana itsenäni. Se seikka, että minusta on tullut äiti, on jo itsessään rikastuttanut elämääni aivan mielettömästi. Olen kuitenkin sivutuotteena saanut myös paljon muuta rikkautta: välittäviä ja ihania ihmisiä sekä roimasti lisää itseluottamusta kohdata uusia ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen aika onnellinen <3

-Massu

Elämää kahden kuukauden iässä

            Pieni tyttäreni A tuli itsenäisyyspäivänä kahden kuukauden ikään. Tuntuu hassulta, miten ensin lapsen ikää laskee päivissä, sitten viikoissa ja nyt jo kuukausissa. Tyttö on kasvanut ihan hurjasti, mutta onhan hän vielä varsin pieni. Tämänlaista hänen elämänsä tällä hetkellä on:
             Eilisessä neuvolassa meille selvisi, että A painaa jo reilusti yli viisi kiloa, tarkalleen ottaen 5380g. Pituuttakin neidillä on jo 56,7cm. Vaikka tämän ikäisenä lapsen kasvun kehitystä ei seurata niin tarkkaan käyrien mukaan, tytön kasvu menee kuulemma millin tarkasti käyrällä. Melkoinen mallilapsi siis. Eilen A sai myös ihka ensimmäisen rokotteensa, joka annettiin suun kautta.
              A syö edelleen aika tiuhaan, n. 10-12 kertaa päivässä. Rytmi on pysynyt aikalailla samanlaisena kuukauden ajan: päivällä tyttö syö parin tunnin välein, illalla hieman tiheämmin ja yöllä syöttöjen väliin saattaa jäädä neljäkin tuntia. A on edelleen täysimetyksellä ja imetys sujuu oikein hyvin. Viime aikoina hän on kyllä lyhentänyt reilusti rinnallaoloaikaansa, joten yksi tankkauskerta saattaa kestää viisi minuuttia. Minustakin tuntuu, että tuottamani maitomäärä on hieman kasvanut, sillä rinnat tuntuvat olevan koko ajan aivan turvoksissa ja välillä maitoa ihan suihkuaa lapsen irrottaessa imuotteensa.

Piskuiset varpaat valmiina päivän touhuihin

              Tyttö on ruvennut nyt ihan parin viikon sisällä nukkumaan myös päivisin vähän enemmän. Aikaisemmin A kun ei malttanut millään nukkua päivällä tai nukahtaessaan unet kestivät maksimissaan puoli tuntia. Nyt hän nukahtelee useita kertoja päivässä ja saattaa nukkua tunnin putkeen. Joskus vaunulenkin jälkeen hän saattaa koisia parikin tuntia.
             Pyrin edelleen käymään A:n kanssa joka päivä vaunuilemassa. Yleensä A kitisee hieman siinä vaiheessa, kun hänet asettaa vaunukoppaan, mutta kitinä loppuu miltei heti, kun pääsemme liikkeelle. Monesti A saattaa nukahtaa ainakin vaunulenkin ajaksi, mutta välillä hän vain makaa kopassa silmät auki.
              Kotona tyttö ihmettelee ja seuraa jo hyvinkin tarkkaavaisesti maailman menoa. Erityisesti kirkkaat valot ja jännät kuviot kiinnostavat häntä. Aina aamuisin A jaksaa ihmetellä ikkunasta kajastavaa valoa. Silloin hän ei malttaisi edes syödä, kun koko ajan pitäisi tuijotella ikkunaan päin. Hänen "lempilelunsa" (voiko vielä näin pienellä puhua edes lempileluista?) on minun vanha lehmäpehmoleluni, jonka sisällä on kulkunen.

Sohvan nurkassa voi katsella vaikkapa värikkäitä verhoja

A alkaa lähes aina hymyillä, kun helisytän lehmää hänen edessään. A viihtyy myös erinomaisesti hoitopöydällä, sillä siellä on paljon mielenkiintoista katseltavaa: pöytälamppu, elefanttilelu, auringonkuva yms.

Hoitopöydän vieressä oleva aurinko

                Aamut ovat A:n parhaita hetkiä. Hän herää klo 8 ja 9 välillä ja alkaa lähes välittömästi tuijotella ylös nähdäkseen valoa ikkunasta. Samalla hän saattaa hymyillä itsekseen ja pikkuhiljaa alkaa kuulua myös pientä höpöttelyä. Laittaessani makuuhuoneeseen valot päälle, hän innostuu mahdottomasti, eikä ilonkiljahduksista ja höpöttelystä meinaa tulla loppua. Vaikka minuakin saattaa katkonaisen yön jälkeen väsyttää, tarttuu tytön innostus nopeasti myös minuun.
                A on voimistunut kuukauden aikana ihan hurjasti. Nyt hän kannattelee päätään vatsallaan maatessaan jo pitkiäkin aikoja. Istuskellessaan sylissä, hänen päätäänkään ei tarvitse enää niin paljoa tukea, kuin syntyessä. Kantoliinassa istuskellessaankaan hän ei enää halua olla vain äidin rintaa vasten, vaan mielellään kurkistelee liinan reunan yli muuta maailmaa.

Hieno punnerrua

                Lisäksi A on alkanut hirveästi kiinnostua omista käsistään. Usein hän mieluummin laittaa suuhunsa oman nyrkkinsä, kuin tutin. Välillä hän saattaa rauhottaa itsensä ihan uneen mussuttaen omaa kättään.
               Äitinä voin sanoa, että perheemme arki on tällä hetkellä hyvinkin tyydyttävää. Lapsi reagoi koko ajan enemmän ja enemmän ympäristöönsä, jolloin myös kanssakäyminen hänen kanssaan on helpompaa. Välillä varsinkin illat saattavat olla hyvinkin itkuisia, mutta yleisesti ottaen tyttö on melkoisen hyväntuulinen tapaus. Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin ja odottaa, mitä tyttö seuraavaksi oppii.

A seuraa tarkkaavaisesti salibandya

 -Massu

Kastetilaisuus

             Lyhyt tauko bloggailusta johtuu osaksi siitä, että olen tämän viikon lähinnä miettinyt ristiäisjuttuja. Kaiken vapaan aikani olen koittanut miettiä ristiäiskakkuun koristeita ja sitten toteuttanut ideatani. Alkuviikosta kävimme viereisessä seurakuntatalossa vielä tutustumassa vahtimestarin johdolla. Perjantaina taas kävimme hieman laittamassa pöytiä ja kattausta kuntoon.
              Tänään sitten koitti "se päivä". Kokoonnuimme läheisten kanssa seurakuntatalolle jo hyvissä ajoin ennen kastetilaisuuden alkua. Väkimäärä hieman väheni matkan aikana sillä tytön kaksi serkkua olikin jäänyt Tampereelle hoitoon, anoppini sairastui vatsatautiin ja oma isoäitini ei jaksanut lähteä. Ennen virallista osuutta kokoonnuimme vielä vahtimestarin huoneeseen käymään kastekaavaa läpi kummien ja papin kanssa. Tilaisuus oli hyvin rento ja vapaamuotoinen isoksi osaksi pappimme ansiosta. Tyttö sai kasteessa nimekseen Aliisa, mutta kutsun häntä blogissani A:ksi. Hän sai kolme kummia: serkkuni ja tämän puolison sekä H:n veljen. Serkustani tuli A:n sylikummi. Virallisen osuuden ajan tyttö oli hyvin rauhallinen, eikä hetkahtanut edes pään kastelusta.

Kastepöytä

                Kasteen jälkeen joimme kahvia ja söimme kahvipöydän antimia. Minä olin leiponut täytekakkua, juustokakkua ja kahvikakkua, äiti lusikkaleipiä ja suolaisia piirakoita. Kahvitteluiden ajan tyttö kiersi sylistä toiseen ja sylittelyiden ajan A lähinnä vain nukkui. A:n kahdeksanvuotiaat serkkutytöt olivat niin innoissaan pienestä serkustaan, että kävivät useaan kertaan suukottelemassa A:aa.

Kahvipöydän antimia

Kakku

Lahjapöytä ja kirja, johon vieraat saivat kirjoitella terveisiä lapselle

              Tältä erää en oikein jaksa kirjoitella enempää tämän päivän tapahtumista, sillä olen itsekin juhlimisesta aika poikki. Viralliset asiat on nyt hoidettu ja tyttö on vihdoin kirkonkirjoissa <3

-Massu

Pakkautunut rinta

           Jo kolmannen kerran olen joutunut taistelemaan pakkautuneen rinnan kanssa. Maidolla on nimittäin joskus tapana pakkautua rintaan niin, että ainakin osa rinnasta on aivan kivikova, turvonnut ja kuumottava, eikä maito suostu tulemaan millään ilveellä ulos. Joka kerta pakkautuman purkaminen on kohdallani ollut aina vain vaikeampaa.
             Ensimmäisen kerran heräsin tytön ollessa n. viikon ikäinen aamulla siihen, kun oikeaa rintaani aristi ja kainalon puolella tuntui kivikova patti. Olin kuullut kauhukertomuksia rintatulehduksista ja pelkäsin tämän nyt olevan sitä. Pikainen visiitti Googlen ihmeelliseen maailmaan ja minulle selvisi, että vielä ei olisi paniikin aika. Kunhan saisin suht nopeasti maidot liikkeelle pakkautumasta, niin tulehduksistakin vältyttäisiin. Ensimmäisellä kerralla sain poistettua pakkautuman vain vaihtelemalla imetysasentoa. Tyttö toimi siis parhaana helpotuskeinona!
                Toisella kerralla huomasin taas vähän yli viikko sitten aamulla, että oikeaan rintaani oli taas pakkautunut maitoa ihan samaan kohtaan, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Koitin hoitaa tilanteen samalla tavalla, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tulosta ei syntynyt. Koitin hieroa pakkaumaa pois, lämmitin rintaa lämpöpussilla ja imetin useaan kertaan, vaihtelin imetysasentoa, haudoin rintaa rikotuilla ja viileillä kaalinlehdillä, imetin monta kertaa samasta rinnasta peräkkäin. Tilanne meinasi kosahtaa käsiin, kun rintapumppuni meni rikki, enkä pystynyt näin ollen tyhjentämään "tervettä" rintaani. Lopulta H kävi hakemassa minulle aivan uuden pumpun. Pumppuja hetken verrattuani minulle selvisikin, että pumpun kahvasta oli lähtenyt irti sellainen äärettömän pieni tiivisterengas. Ainulta saisi tilattua varaosana uuden renkaan, mutta hintaa sille tulisi 11,67 €! Pumpun avulla sainkin viimein pakkaumankin purettua, sillä pumppasin kipeää rintaa samalla painaen pakkautumaa pumppua vasten. Toimenpide tuntui todella kivuliaalta, mutta se kuitenkin auttoi!
                  Eilen aamulla TAAS tunsin samassa rinnassa samass kohdassa tutun paakun, joka tuntui tällä kerralla entistäkin suuremmalta. Aluksi pakkautuma ei ollut edes kipeä, joten ajattelin sen lähtevän helposti pois. Päivän mittaan ehdin tuskastua täysin, kun mitkään keinot eivät tuntuneet auttava. Viimein menin epätoivoisena illalla nukkumaan kaalinlehdet rinnalla toivoen parasta. Yöllä oikea rinta keräsi maitoa varmaan kuuden tunnin ajan ja pelkäsinkin tilanteen johtavan vähintään siihen rintatulehdukseen. Imettäessä rinta tuntui ihan sykkivän ja ihon alla tuntui epämiellyttäviä pienempiä paakkuja. Aamulla kuitenkin totesin, että pakkautuma oli yön aikana hävinnyt! En tiedä, mistä lopulta oli eniten apua, kaalinlehdistä, levosta vai lämmöstä.
                  Joka kerta pakkautuman syntyminen on liittynyt jollain lailla lämpötilojen vaihteluun. Makuuhuoneessamme käy nimittäin aina aivan minimaalinen veto, joka on kuitenkin tarpeeksi suuri aiheuttamaan pakkautumia. Imettäessä rinnat ovat nimittäin todella herkät kylmyydelle ja viimalle. Olenkin koittanut ehkäistä pakkautumia pukeutumalla öisin pitkähihaiseen paitaan, joka pitää sekä rintani, että kainaloni yön ajan lämpöisinä. Pelkän peiton alla saatan nimittäin hikoilla litratolkulla, enkä ole normaalisti tottunut nukkumaan yöpaita päällä. Joka kerta pakkautuma onkin syntynyt, kun en ole jostain syystä pukenut paitaa päälleni. Eilinen tilanne johtui siitä, että tyttö oli aamulla parin tunnin ajan kenguruhoidossa ja päällämme ollut peitto sattui nukahtaessani liikkumaan huonoon asentoon. Noh, mutta koko ajan sitä oppii jotain uutta ja onneksi tilanne ei ole tähän mennessä ehtinyt kehkeytyä kovin pahaksi! Rintatulehdusta siis odotellessa!

-Massu