Olen aina ollut luonteeltani aika arka ja hitaasti lämpenevä. Tämän vuoksi minun onkin ollut aika vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin tai luoda tiiviimpiä kaverisuhteita. Lukioikäisenä olin melko masentunut ja etsiskelin itseäni. Kaveripiiri katosi, eikä minulle ole oikeastaan jäänyt kouluajoilta yhtäkään läheistä ystävää. Muutin Lahteen, jossa hieman narsistinen ja mustasukkainen eksäni piti tarkkaan huolen siitä, ettei kukaan pääsisi tutustumaan lähemmin minuun. Muutaman vuoden Lahti-reissustakaan ei ole siis jäänyt käteen yhtään läheisempää ystävää. Turkuun muutettuani olen joutunut todella katkerasti pettymään joihinkin ystävyyssuhteisiin, jolloin myös luottoni ihmisiin on saanut kovan kolauksen. Vaistomaisesti epäilen kaikkia, jotka osoittavat pienintäkään ystävällisyyttä ja mieluusti olenkin pitänyt monet potentiaaliset ystävyyssuhteet hieman etäisempinä. Se, että minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut oikein läheisiä ystäviä, on siis osaksi ollut myös omaa syytäni. En ole varmaan kymmeneen vuoteen edes viettänyt suuremmin vapaa-aikaa ihmisten kanssa, joita voisin edes hyvällä tahdolla kutsua ystäviksi (toki joitain yksittäisiä tapauksia löytyy..). Viimeisimpien vuosien aikana myös työni on eristänyt minut muusta yhteiskunnasta, sillä olen ollut jatkuvasti liian väsynyt tavatakseni ketään. Useimpien ihmisten työpäivät muutenkin loppuvat siinä klo 16 maissa, jolloin itse olen jo ollut miltei valmis nukkumaan. Että se niistä iltapäiväkahveista tai yhteisistä jumppatunneista...
Nyt tilanteeni on hieman erilainen. Monet sanovat menettäneensä suuren osan ystäväpiiristään lapsen synnyttyä, mutta minulle on käynyt aivan päinvastoin. Tuntuu, etten ole piiiiiiitkiin aikoihin viettänyt niin paljoa aikaa muiden kanssa kuin nyt äitinä. Olen saattanut nähdä vanhoja työkavereitanikin paljon rennommissa tunnelmissa, kun järjetön univaje ja stressi eivät ole painaneet hartioita alas. Lisäksi olen saanut tukun uusia tuttavuuksia, joista osan kanssa kemiat ovat synkanneet vallan mainiosti. Edelleen saatan olla hyvin jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa, takeltelen sanoissa ja mietin hyvin tarkkaan, mitä sanon. Mutta olen kuitenkin uskaltanut nähdä ihmisiä ja kohdata heidät omana itsenäni. Se seikka, että minusta on tullut äiti, on jo itsessään rikastuttanut elämääni aivan mielettömästi. Olen kuitenkin sivutuotteena saanut myös paljon muuta rikkautta: välittäviä ja ihania ihmisiä sekä roimasti lisää itseluottamusta kohdata uusia ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen aika onnellinen <3
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti