Terve taas!

         Vaikken ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan, ei se tarkoita, etteikö elämässäni olisi tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Päin vastoin, elämä on tällä hetkellä pullollaan asioita, joista voisin kirjoittaa. Päivät kuitenkin vierivät eteenpäin sellaisella tahdilla, etten oikein ehdi istahtaa alas muotoilemaan ajatuksiani järkeviksi lauseiksi. Päivän hiljaisina hetkinä olen rehellisesti ottaen ihan vain laiskotellut ja lepäillyt sen sijaan, että olisin alkanut purkaa päätäni tänne.
          Arkemme kuitenkin rullaa omalla painollaan koko ajan eteenpäin. Kahden lapsen kanssa päivät tuntuvat kuluvat entistäkin nopeammin ja lapset kasvavat aivan silmissä. A on nyt ollut n. kuukauden päiväkodissa puolipäiväisenä (11 päivää kuukaudessa), joten minulla on ollut hieman aikaa tutustua ihan vain tähän pikkuiseenkin. A rakastaa päiväkotia niin paljon, että hän menisi sinne ihan joka ikinen päivä, eikä häntä meinaa saada sieltä millään pois. Vauva taas on jo yli kahden kuukauden ikäinen. Hän on alkanut enenemässä määrin ottaa kontaktia ympäristöön ja usein selällään makoillessaan hän saattaa tarjota runsaasti hymyjä. Vatsallaan hän kannattelee jo hienosti päätään. Kaikenkaikkiaan vauva on ollut hyvin helppo ja tyytyväinen. 
           Harmiksemme A:n päiväkodinaloituksen myötä lapset ovat olleet tämän kuukauden ajan enemmän tai vähemmän flunssassa. Varsinkin pienemmän yöunia tukkoisuus on häirittyt hyvinkin paljon. Tämän vuoksi myös allekirjoittaneen yöunet ovat olleet nyt hieman vähissä.
            Tulevana sunnuntaina vietetään vauvan ristiäisiä ja isomman neidin 2-vuotissynttäreitä. Silloin muu maailmakin saa vihdoin tietää pienokaisemme nimen. Tosin A lipsautti nimen jo pari viikkoa sitten vanhemmilleni, joten kaikille nimi ei tule yllätyksenä.
             En aio tulevina kuukausina panostaa kovinkaan paljoa blogini sisältöön, sillä keskityn mieluumin kaikkeen muuhun perhe-elämään liittyvään. Kirjoittelen siis silloin, kun kirjoittamiselle löytyy oikeasti aikaa.

-Massu

Ja taas imetetään!

         Esikoisestani imetyksen aloittaminen tuntui todella vaikealta ja kivuliaalta. Pahimmat imetyskivut kestivät kaikenkaikkiaan 1,5 kuukauden ajan ja olin koko ajan aika epavarma maidon määrästä. Koitin tehostaa maidontuloa pumppailemalla maitoa varastoon lähes päivittäin ja pelkäsin maidontulon tyrehtyvän jos imetysväli kerrankin venyisi vähän pidemmäksi. Jälkikäteen tuntuu ihan järjettömältä, miten paljon stressiä koin tuolloin imetyksestä.
         Tällä kertaa jätin koko imetyksen "herran haltuun". Päätin katsoa, miten koko homma lähtisi käyntiin, jollen millään lailla tarkkailisi tai miettisi imetystä. En siis ole kertaakaan tämän toisen kanssa kellotellut tai laittanut muistiin imetysaikoja, eikä minulla ole suoraan sanottuna kovinkaan hyvin selvillä, miten monta kertaa lapseni käy joka päivä rinnalla. Kakka- ja pissavaippoja tulee kuitenkin joka päivä runsaasti, paino on noussut hurjaa tahtia ja lapsi on yleisesti ottaen pysynyt aika tyytyväisenä. Että eiköhän neiti ihan tarpeeksi maitoa saa.
         Kun imetyskivut edellisellä kerralla kestivät 1,5 kuukautta, tällä kertaa imetys teki kipeää ensimmäiset 1,5 viikkoa. Tällä kerralla maitokin nousi hyvin nopeasti ja voimalla, kun esikoisen aikaan jouduin odottamaan kunnollista maidonnousua lähes viikon. Kuopuksen ei ole siis kauaa tarvinnut väkisin nykiä rinnasta vähäisiä maitotippoja.
          Esikoinen ja kuopus ovat muutenkin hyvin erilaisia imetettäviä. Esikoinen olisi ollut rinnalla lähes koko ajan, kun kuopus lopettaa syömisen heti ollessaan täysi. A myös heräsi todella usein yöllä syömään, kun kuopuksen kanssa olemme selvinneet yhdellä tai kahdella imetyskerralla per yö.
           Olen muutaman kerran pumpannut varastoon maitoa tyhjentääkseni räjähtämispisteessä olleita rintojani. Emme kuitenkaan ole vielä kertaakaan kokeilleet madon syöttämistä pullolla, sillä sille ei ole ollut tarvetta. Lisäksi minulla on vähän sellainen tunne, että pullottelu vaatisi hieman harjoittelua, sillä vauva ei millään halua imeä tuttiakaan.
          Yleisesti ottaen imetys on sujunut tällä kerralla hyvin... mutta olen kohdannut aivan uudenlaisia ongelmia. Rintani ovat alkaneet nimittäin vuotaa. Jos olen unohtanut laittaa rintaliiveihin liivinsuojukset, paitani etumus kastuu aivan varmasti maidosta jossain vaiheessa. Tätä ongelmaa minulla ei ollut esikoiseni vauva-aikana koskaan. Aloittaessani imetyksen, maito myös suihkuaa suurella voimalla ensimmäisten minuuttien aikana rinnasta ulos, jolloin lapsiparka meinaa ihan tukehtua maitoon. Jos vauva irrottaa ensimmäisten minuuttien aikana imuotteensa, maitoa suihkuaa minne sattuu. Suurella paineella tuleva maito aiheuttaa neidille jonkin verran vatsavaivoja ja varsinkin viime päivinä hän on myös puklaillut aiempaa runsaammin. Häntä tulisi röyhyttää todella pitkiä aikoja, ettei maito alkaisi hetken päästä nousta takaisin kurkkuun. Varsinkin öisin tämä aiheuttaa päänvaivaa, sillä unenpöpperössä en aina jaksaisi röyhytellä vauvaa kovin kauaa. Jos röyhyttelyjä ei tee, vauva alkaa 10 minuutin sisällä syömisestä nieleskellä ja yskiskellä kurkkuun nousevan maidon vuoksi.
           Minulla on kuitenkin tällä hetkellä vahva usko siihen, että tulen imettämään myös kuopustamme aika kauan. En kylläkään jaksa ottaa imetyksestä tässä vaiheessa stressiä, kun maitoa tulee ihan riittämiin.

Kaksiviikkoinen

         Kuopuksemme täytti eilen kaksi viikkoa. Vaikka olen jo tässä ajassa oppinut hieman tuntemaan uuden perheenjäsenemme tempermenttia ja mieltymyksiä, mietin edelleen, kuka tämä pieni ihminen oikein on. Tällä hetkellä minun ja kuopuksemme suhdein muodostuu lähinnä imettämisestä, vaipanaihdosta ja hyvin lyhyistä seurusteluhetkistä.

Vasta vuorokauden ikäisenä

          Esikoiseen verrattuna, kuopuksemme tarpeet on ollu paljon helpomo tyydyttää. A halusi ensimmäiset kuukaudet olla 24/7 rinnalla imemässä, kun taas kuopuksemme on tyytyväinen jo vartin imuttelusta. Irrotettuaan kuopukselle on ihan turha enää tarjotakaan rintaa, sillä hän laittaa visusti suunsa kiinni. Öisin vauva syö 2-3 kertaa ja silloinkin aika nopeasti. Välillä rinta ei kelpaa yöaikaan ollenkaan, vaan vauva örisee ja murisee muuten vain pitäen äitinsä hereillä. Usein aamuun mennessä rintani ovatkin miltei räjähtämispisteessä.
            Vauva on myös kasvanut oikein hienosti. Noin viikko sitten kävimme ensimmäisen kerran neuvolassa, jolloin lapsi oli viikon aikana saanut miltei puoli kiloa painoa lisää. Maitoa siis tulee ainakin riittämiin ja lapsi syö hyvin! Huomenna on toinen neuvola ja eiköhän tuota painoa ole nytkin tullut ihan tarpeeksi. Ainakin vauva on ollut tyytyväinen ja täyttänyt vaippaansa tasaiseen tahtiin.
            A on ottanut siskonsa vastaan oikein hyvin. A haluaisi hirmuisesti osallistua vauvan hoitoon ja hellimiseen ja välillä olenkin joutunut vähän hillitsemään hänen intoaan. A ei vielä ihan tajua, että hän ei voi niin vain nostaa vauvaa tai mennä kutittelemaan tämän varpaita vauvan nukkuessa.
            Arki on siis sujunut tähän mennessä ihan mallikkaasti. Arkea on tosin helpottanut se, että H on ollut koko ajan auttamassa varsinkin esikoisen hoidossa. Hän on vielä ensi viikon isyyslomalla, jonka jälkeen jään pariksi viikoksi lasten kanssa kotiin. Ensi kuun alusta A aloittaa päiväkodissa puolipäiväisenä. En siis vielä osaa sanoa, miten rankkaa normaaliarki kaksilapsisessa perheessä tulee oikein olemaan!

-Massu

Salamasynnytys

          Kun on kerran käynyt synnyttämässä, on muodostanut jonkinlaisen mielikuvan synnytystapahtumasta. Minäkin perustin kaikki tietoni ja oletukseni näihin aikaisempiin kokemuksiini, enkä edes ajatellut asioiden menevän jollain muulla tavalla. Loppujen lopuksi synnytykset voivatkin olla samalla synnyttäjällä aivan valtavan erilaiset. Nyt kerron, miten uusin tulokkaamme saapui maailmaan.
           Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (rv39+4)  n. klo 24.00 heräsin jonkinmoisiin alavatsakipuihin, joita en ensin edes tunnistanut supistuksiksi. Ajattelin, että vauva se siellä vain tunkee päätään ikävästi tai koukkii virtsarakkoa. Muutaman supistuksen jälkeen tajusinkin, mistä on kyse. Aloin heti kellotella supistuksia, joiden esiintymisväli oli aluksi n. 5-7 min. Olen kuullut, että jotkut naiset saavat loppuraskaudesta supistuksia jos virtsarakko on liian täysi, joten päätin mennä koittamaan virtsaamista. Ilmeisesti äheltelin makuuhuoneessa aika äänekkäästi, sillä H heräsi kysymään, mikä on hätänä. Kerroin vähättelevästi, että vähän tässä vain supistelee, mutta käyn äkkiä pissalla. Vessassa seisoessani huomasin supistusten tihenevän, sillä niitä tuli jo n. 3 minuutin välein. Kysyin H:ltä, pitäisikö jo soitella vanhempani lastenvahdeiksi ja H kehotti vielä odottamaan vaikka tunnin. Supistukset alkoivat kuitenkin olla sen verran lamaannuttavia, että päätin soittaa vanhemmilleni. He lupasivat lähteä heti tulemaan. Puhelun jälkeen supistusten väli oli enää 1-2 min ja niiden aikana minun oli todella vaikeaa pysyä tolpillani. Puuskutin ja vaikersin sekä pyysin H:ä hieromaan alaselkääni. Minulla ei ollut mitään pakattuna sairaalaa tai A:n hoitoa varten, joten koitin supistusten välissä vielä vähän pakkailla.
           Ehkä n. 40 minuutin päästä puhelusta vanhempani saapuivat ja koitin vielä ohjeistaa mm. missä on A:n vaatteet ja vanhemmilleni varaamamme yöpymisvälineet. Äitini kysyi, milloin aiomme mennä sairaalaan ja vastasin hetkeäkään empimättä: ”NYT!” Minusta tuntui, että halkean kipuihin ja unelmoin epiduraali-puudutuksesta. Kävelymatkalla autolle sain pari supistusta, joiden aikana olisi tehnyt mieli ponnistaa. Pyyhin kuitenkin ajatuksen ponnistusvaiheesta pois mielestäni, sillä en uskonut synnytykseni olevan vielä siinä pisteessä. Automatka oli aivan hirveä, sillä paikallaan istuminen niiden kipujen kanssa tuntui ylitsepääsemättömältä. Niinpä tyydyin huutamaan.
           Pääsimme nopeasti sairaalalle ja painoin voimakkaan supistuksen aikana ovisummeria. Oven auetessa rojahdin lattialle huutamaan ja itkemään. Hetken päästä kätilö tuli auttamaan minut sairaalasängylle ja minut kiikutettiin suoraan synnytyssaliin. Samassa paikalle pelmahti toinenkin kätilö, joka alkoi kasata paikalle välineistöä. Minut vastaanottanut kätilö alkoi repiä vaatteitani H:n avustuksella pois päältäni vaihtaakseen sairaalavaatteet päälleni. Välineistöä koonnut kätilö asensi käyräanturit vatsalleni juuri voimakkaan supistuksen aikana. Kun supistus oli ohi, toinen kätilö tutki minut todetakseen, että seuraavalla supistuksella saisin ponnistaa. Ihmettelin, miten voin olla jo ponnistusvaiheessa, kun vedetkään eivät ole menneet. Heti ensimmäisellä ponnistuksella kalvot repesivät ja vedet lensivät miltei peräseinään asti. Sitten kätilö käskikin minun pidätellä ponnistusta, jotta hän saisi vielä hanskat käteen. Sen jälkeen sain ponnistaa ja yhden supistuksen aikana sainkin jo puserrettua lapsen ulos kellon ollessa 01.55. Kaikenkaikkiaan ehdin viettää sairaalassa n. 5 minuuttia ennen, kuin lapsi oli jo maailmassa.
            Tuijotin vatsalleni nostettua hetken itkevää pienokaista täysin epäuskoisena. En voinut uskoa synnytyksen päättyneen ennen, kuin se oli kunnolla edes alkanutkaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, etten ollut ehtinyt prosessoida kaikkea tapahtunutta. Jos olisin jo kotipihassa antanut vallan ponnistushalulle tai olisimme odottaneet vielä hetken kotona, olisin synnyttänyt mitä luultavimmin sairaalan ulkopuolella. En edes tajunnut miettiä lapsen sukupuolta. Tyttöhän sieltä tuli!
             Ensi-imetys sujui hyvin ja jälkeiset syntyivät hyvin kivuttomasti. Kalvot näyttivät sen verran repaleisilta, että riekaleita oli saattanut jäädä kohtuuni. Imettyään rintaa vähän yli tunnin, otettiin vauvan mitat. Painoa oli 3040g ja pituutta 49 cm. Vauvan ruumiinlämpö oli 36,1 °C, kun raja-arvona on 36,2 °C. Lapsi asetettiin isänsä paidan alle ekstrapeitteiden kanssa lämpiämään siksi aikaa, kun minun piti käydä suihkussa. Olo oli kuitenkin sen verran hutera, että kätilö suositteli minun syövän ensin. Välipalaksi meille tuotiinkin kaakaota, tuoremehua, voileipää, banaania, keksiä ja jogurttia. Olo kohenikin hieman ja sain käytyä kätilön avustuksella suihkussa. Sen jälkeen mitattiin vauvan lämpö uudestaan ja nyt se oli 35,8 °C. Tyttö asetettiin uudestaan minun rinnalleni ja päälleni kasattiin ylimääräisiä peitteitä ja lämpöpussi. Jonkin ajan päästä vauvan lämpö olikin ylittänyt tuon maagisen haamurajan ja saimme luvan siirtyä synnytysvuodeosastolle n. klo 06.00. Vietimme siis synnytyssalissa huomattavasti kauemmin aikaa synnytyksen jälkeen, kuin itse synnytyksessä.
            Synnytysvuodeajasta voin kertoa muutaman sanasen toisessa blogitekstissä. Pääsimme kuitenkin kotiutumaa jo perjantaina, joten olemme saaneet viettää ihan koko perheen voimin aikaa keskenämme muutaman päivän ajan. Elämä tuntuu ainakin tässä vaiheessa oikein mukavalta. H:kin tänään aamupalalla katseli perhettämme ja totesi, että on meillä kyllä tosi ihana perhe!

-Massu

Loppukiri!

         Tämänkertainen raskauteni alkaa pikkuhiljaa olla maalisuoralla, sillä tällä hetkellä olen raskausviikolla 38+3. Jos vauva siis päättäisi syntyä jo nyt, häntä ei enää laskettaisi edes ennenaikaiseksi. Huisia! Olen kuitenkin edelleen valmistautunut siihen, että raskaus saattaa mennä reilusti yli, joten maksimissaan raskautta on jäljellä 3,5 viikkoa. Olenkin vielä uskaltanut täyttää tulevien viikkojen kalentereita mm. kampaamokäynneillä, tuttujen ja sukulaisten synttäreillä ja kaverikahvitteluilla.

Pieni maistiainen kuvaaja-ystäväni kanssa toteutetusta valokuvaussessiosta

            Miltä raskaus sitten tällä hetkellä tuntuu? No nyt voin jo sanoa sen tuntuvan jo jossain! Mahani koko kulkee edelleen keskikärän alapuolella, mutta kyllä tuo vatsakumpu on jo alkanut häiritä arkisia puuhia. Pahimpia ovat liitoskivut, jotka iskevät järjettöminä varsinkin pitkien kävelylenkkien jälkeen. Muutamana päivänä vasemmasta jalastani on lähtenyt vähän väliä tunto, jolloin jalka on kertakaikkiaan pettänyt alta. Nukkumisesta ei meinaa tulla mitään, kun unta häiritsevät liitos- ja selkäkivut, eikä missään asennossa tunnu olevan hyvä olla. Pitkään seisominen tai istuminen aiheuttaa jalkoihin pakotusta ja turvotusta. Pienimpiin rakoihin ei enää mahdu kasvaneen mahan kanssa, enkä esim. pysty vaihtamaan A:n pinnasänkyyn lakanoita, sillä en mahani vuoksi yletä taittelemaan lakanaa sängyn pohjalle. Näistä krempoista ja ongelmista huolimatta koen olevan paljon paremmassa ja energisemmässä kunnossa, kuin samoilla viikoilla viime raskaudessa.
            Sen verran ovat vauvavalmistelutkin jo edenneet, että kaivoin varastosta A:n vanhoja vaatteita ja pesin ne. Lisäksi valitsin vauvalle jo valmiiksi kotiintulovaatteet, jotka sijoitin vaunukoppaan. H:n ei tarvitse sitten kotona miettiä sormi suussa, että mitähän tässä nyt lapselle valitsisi. Mutta esim. omaa sairaalakassin sisältöä en ole vielä edes miettinyt. Hyvä kun muistan, missä neuvolakorttinikaan on...
              Neuvolasta puheen ollen, tässä toisessa raskaudessa neuvolakäyntejä on ollut huomattavasti vähemmän, kuin ensimmäistä lasta odottaessa. A:n kohdalla viimeisinä viikkoina kävin neuvolassa viikon välein ja nyt aikaa neuvolakäyntien väliin jää kaksi viikkoa. Viimeksi kävin neuvolassa viikko sitten ja seuraava aika on vasta ensi viikolla, siis raskausviikolla 39!
            A taputtelee välillä vatsaani ja sanoo "vauva". En kuitenkaan tiedä, ymmärtääkö hän oikeasti, mitä on tapahtumassa. Jotenkin hän on kuitenkin ymmärtänyt, ettei äidin masun päällä tällä hetkellä saa pahemmin pomppia.  Jos minulla on ollut mekko päällä, A on mennyt kikattaen helmojeni alle ja etsinyt pömpöttävän napani. Välillä hän nostaa sekä minun että oman paitansa ja koittaa hieroa yhtä pulleita napojamme yhteen.
            Kohta pieni kolmehenkinen perheemme muuttuukin jo nelihenkiseksi. Menee varmasti taas hetki, että jokainen perheenjäsen löytää oman roolinsa, mutten jaksa vielä liikaa murehtia tulevaa. Aivan varmasti tulee olemaan rankkoja ja väsyttäviä hetkiä, mutta aika monista asioista selviää oman positiivisen asenteen vuoksi. Tälläkin hetkellä voisin kokea taaperoarjen äärimmäisen raskaana, sillä A saattaa välillä olla hyvinkin takertuva ja ilmaisee todella vahavasti omaa tahtoaan. Mutta koska olen päättänyt ottaa kaiken positiivisin mielin vastaan, eivät useinkaan toistuvat knkkäränkkäpäivät tunnu niin pahoilta.

-Massu

Pieni takiainen

             Minua on alkanut hieman jännittää, miten A lopulta ottaa uuden vauvan syntymän. Hänestä on nimittäin kehkeytynyt viime viikkoina aivan mahdoton äidin pikku-takiainen, joka haluaisi olla alati lähellä ja sylissä. Läheisyyden- ja hellyydenkipeys tuntuu vain lisääntyneen sitä myötä, kun olen jäänyt A:n kanssa kaksin kotiin.
             Jo aamut alkavat sillä, että A huutaa sängystään äitiä (nykyisin tyttö muuten nukkuu jo omassa huoneessaan). Jos isä menee häntä katsomaan, itkusta ei ole tulla loppua. Äidin nähdessään hän taas ilahtuu ikihyviksi, eikä kyynelistä ole tietoakaan.
             Aamupalaa valmistellessa tyttö ramppaa olohuoneen ja keittiön välissä välillä katsellen Pikku kakkosta ja välillä roikkuen äidin jaloissa. Usein hän myös uikuttaa surulliseen sävyyn:"sykkyyn, sykkyyn" tahtoen kovasti äitinsä syliin. Jollei syli ole vapaa, alkaa taas itku.
              Jos päivällä ollaan sisällä, A haluaa olla paljon sylissä. Jos äiti meneekin toiseen huoneeseen, ilmestyy tyttö hetken päästä joko vaatien päästä syliin tai ojentaen kättään ja sanoen:"Tule!". Isä kelpaa vain silloin, kun äiti ei oikeasti ole näköpiirissä.
              Tavallaan hellyydenkipeys tuntuu hyvinkin hellyyttävältä, sillä niin A näyttää kaipaavansa minun seuraani. Toisaalta en aina tiedä, miten minun tulisi kaikkiin sylittely-vaatimuksiin oikein suhtautua. Hellyyttä ei voi ikinä antaa liikaa, mutta tiedän A:n myös koittavan manipuloida minua päivittäin. Hän saattaa mm. esittää itkevänsä tai huutaa:"Sattuu!", vaikkei mihinkään koskisikaan. Olenkin päätynyt monesti kompromissivaihtoehtoon: en ota lasta heti syliin jos muut puuhat ovat kesken, vaan pyydän tyttöä odottamaan. Vaikka itku tulisikin, teen omat askareeni loppuun ja vasta sen jälkeen nostan tytön syliin.
                 Vielä olisi muutama viikko kahdenkeskeistä aikaa vietettävänä A:n kanssa, ellei vauva päätä syntyä etuajassa. Tällä hetkellä olen raskausviikolla 36+4. H:llä alkaa tosin parin viikon päästä jo kesäloma, joten emme koko aikaa ihan kaksin ole. Ehkä toinen käsipari arjen pyörittämisessä vähän helpottaa A:n äidinkaipuuta ja hän alkaisi taas kelpuuttaa isänsäkin lohduttajakseen.

-Massu

Synnytystapa-arvio (raskaus nro 2)

          Tulipahan käytyä taas neuvolassa; tällä kerralla lääkärin vastaanotolla synnytystapa-arviossa. Tällä hetkellä olen siis raskausviikolla 35+3. Oikeastaan jo tiesin saavani alatiesynnytysluvan, sillä olen jo yhden lapsen saanut alateitse tungettua maailmaan. Ainoa jännitystekijä olikin vauvan tämänhetkinen asento, sillä viime kerralla ei ollut vielä täysin varmaa, onko lapsi täysin kääntynyt raivotarjontaan.
           Jälleen kerran kaikki perusjutut tuntuivat olevan oikein mallillaan, sillä paineet olivat hyvät, virtsasta ei löytynyt mitään huomautettavaa, painoa on kertynyt tasaisesti ja vatsa kasvaa omalla käyrällään. Pyöräillessäni kotiin neuvolasta naureskelin, että minun pitäisi ottaa vielä n. kahdeksan kilon loppukiri loppuraskauden aikana, jotta yltäisin samaan synnytyspainoon, kuin A:n kohdalla. Aika pienessä kunnossa olen siis ollut ennen tätä raskautta!
           Lääkäri tunnusteli nopeasti vauvan asentoa vatsapeitteiden päältä ja totesi vauvan olevan ihan selvästi jo raivotarjonnassa. Lisäksi lääkäri teki myös sisätutkimuksen, joka tällä kerralla tuntui harvinaisen epämiellyttävältä. Tuntui, että lääkäri koukki sormellaan jonnekin kohdun perille asti. Kohdunkaula olikin jo sormelle auki ja hyvin pehmennyt. Voisi kuvitella, että tämän perusteella synnytys voisi olla jo aivan ovella, mutteivät muutokset vielä välttämättä kerro mitään. A:aa odottaessakin synnytystapa-arviossa sain samat tulokset ja tyttö päätti syntyä vasta viikoilla 41+3.
            Seuraava neuvola-aika sovittiinkin jo kahden viikon päähän, jolloin raskausviikkoja on kasassa jo huimat 37! Pidetäänkin sormet ristissä, ettei sitä ennen tarvitse ottaa yhteyttä neuvolaan tai synnytyssairaalaan.

-Massu

Kuukausi jäljellä!

       Laskettuun aikaan on enää 4,5 viikkoa eli noin kuukausi! Aletaan siis pikkuhiljaa olla jännän äärellä.  Lapsi voi syntyä milloin tahansa, mutta olen itse asennoitunut synnyttämään vasta elokuun puolella. Sen verran olen ehtinyt lapsen syntymää jo valmistella, että pesin turvakaukalon tekstiilit. Muutoin kaikki on vielä täysin alkutekijöissään. Seuraavana projektina olisi tarkoitus siirtää A omaan huoneeseen nukkumaan. Olisi hyvä, jos saisimme muutoksen tehtyä jo hyvissä ajoin, ettei A joudu kokemaan liikaa muutoksia ja mullistuksia samaan aikaan.
       Vatsani ei edelleenkään ole mikään jättiläinen, vaikka välillä se tuntuukin vievän järjettömästi tilaa. Katsotaan nyt, miten paljon masu ehtii vielä tulevien viikkojen aikana paisumaan, sillä viimeisinä viikkoina vauva saattaa saada parisataa grammaa painoa viikossa.

35+3

        Paras liikkumistapa minulle on edelleen pyöräileminen, sillä pyörän selässä paino ei ole liikaa nivelien varassa. Pitkien kävelyretkien jälkeen lantioni huutaa hoosiannaa, eikä iskiashermokaan kävelystä ihan kauheasti pidä. Sen verran mietoja kivut kuitenkin ovat, ettei minun ole tarvinnut turvautua kipulääkkeisiin. Unenlaatu taas on huonontunut ihan viime päivinä huomattavasti. Heräilen pitkin yötä milloin mihinkin ja hyvän asennon löytäminen tuntuu olevan todella vaikeaa. Pienen väsymystilan vuoksi päivin olokin on hieman kärttyinen, minkä vuoksi meillä on ehkä kinasteltukin normaalia enemmän. Vaikka näitä kremppoja alkaa minullekin enenemässä määrin ilmaantumaan, en ole vielä tuskastunut raskaana olemiseen. A:aa odottaessa olin tässä vaiheessa jo lähes epätoivoinen ja salaa jopa toivoin lapsen syntyvän etuajassa. Nyt en missään tapauksessa haluaisi synnyttää ennenaikaisesti, vaan pidän oikein mielelläni vauvaa vielä hetken turvassa vatsassani.
         Synnytyksestä puheen ollen... veljeni avovaimo taitaakin olla juuri tällä hetkellä synnyttämässä! Suvussamme siis jännätään useamman lapsen syntymää tänä vuonna!

-Massu

Muodot kohdallaan

         Yhtenä päivänä pyöräillessäni minulle tuli aivan yliluonnollinen olo. Heräsin ajatukseen, että hitto vieköön, tässä minä kasvattelen vatsassani pientä lasta ja pystyn samaan aikaan tekemään vaikka mitä muuta. Jäin enemmänkin miettimään tuota tunnetta ja tajusin, miten vahva olo minulla on tällä hetkellä kehossani. Olen onnekas, että olen voinut jatkaa liikuntaa tähän asti ja omasta mielestä olen vielä ihan OK kunnossakin. Ei tuota lihasta ihan järkyttävästi ole, mutta en verran kuitenkin, että pystyn arkiset toimet suorittamaan, hakemaan tytärtäni hoidosta pyörällä ja tekemään muutenkin pitkiä pyörälenkkejä.
          Minun suhteeni kehooni ei ole aina ollut kovin mutkaton. Olen kuluttanut lähes kolmasosan elämästäni vihaten vartaloani ja tuhoten sitä. Jossain vaiheessa kehitin itselleni fiksaation laihuudesta ja pidin anorektisia vartaloita kauniina. Anoreksia edusti minulle kurinalaisuutta, puhtautta, kovuutta, vahvuutta, kontrollia. Vaikka olisin laihtunut miten paljon, olin aina vain tyytymättömämpi itseeni ja kehooni. Lopulta väsyin itseni rääkkäämiseen ja hain apua. Minut lihotettiin muutamassa kuukaudessa taas fyysisesti terveeksi, mutta psyykkinen parantuminen veikin sitten vuosia.
          Olen vasta muutaman vuoden ajan hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen. Oikeastaan sekin on jo melkoinen suoritus, sillä ymmärtääkseni iso osa naisista on koko elämänsä ajan hyvinkin tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä. Tiedän, etten ole klassinen kaunotar tai missi-ainesta, mutta kehossani ei ole myöskään mitään, mitä haluaisin muuttaa. Ennen toista raskauttani olin kylläkin huolissani painostani, sillä se tuntui vain putoavan putoamistaan. Tuolloinkaan en ollut erityisen tyytymätön itseeni. Olen kuitenkin huomannut, että minun on paras olla itseni kanssa juuri silloin, kun tunnen itseni vahvaksi. Se ei tarkoita sitä, että minulla pitäisi olla suuret lihakset, vaan sitä, että pystyn tekemään, mitä haluan.
           Nyt toisen raskauden aikana nautin täysin rinnoin jokaisesta keräämästäni kilosta. Vaikka painoa ei ole tullut hirveästi, huomaan selvästi mm. peppuni taas hieman pyöristyneen. Harras toiveeni onkin, että saisin synnytyksen jälkeen pidettyä edes osan nyt raskauden aikana keräämästäni massasta. Tämä saattaa tuntua monista hyvinkin ristiriitaiselta ajatukselta, sillä kaikki haluavat nykyisin karistaa "raskauskilot" mahdollisimman nopeasti pois.
             Omasta mielestäni naiset ovat ylipäätään aivan liian ankaria itselleen kun puhutaan kehosta. Aina pitäisi olla jotain parannettavaa. Jos kertoo olevansa tyytyväinen ulkonäköönsä, tulee helposti leimatuksi ylimieliseksi ja itsekekeiseksi. On hyväksytympää, että normaalipainoinen päivittelee liiallista syömistään, kuin se, että sanoisi olevansa tyytyväinen itseensä. En ymmärrä, miksi läskistä on nykyisin muodostunut niin järjetön synti, että siitä on päästävä jopa vaarallisin keinoin eroon. Se, että jonkun vartalo on kiinteämpi tai rasvattomampi, ei vielä tee ihmisestä yhtään fiksumpaa, ystävällisempää tai mukavampaa ihmistä. Läski-näytelmän käsikirjoittaja Raisa Omaheimo ja ohjaaja Elina Kilkkukin toteavat:" Bikinivartalon saa, kun laittaa bikinit päälle." Jokaisella on siis jo valmiiksi ihan oma bikinivartalo ilman sen suurempia kikkailuja ja dieettejä. Niin on minulla sekä sinullakin ja juuri sopivanlainen!

-Massu

Lapsen kielellinen kehitys

       Vaikka olenkin ollut aina paljon tekemisissä pienten lasten kanssa, en ole ennen oman lapsen syntymää ymmärtänytkään, miten suuria kehitysharppauksia lapset ehtivät ottaa jo ennen kahden vuoden ikää. En ole esimerkiksi tajunnut, miten suuren sanavaraston lapsi saattaa parin ensimmäisen vuoden aikana jo saavuttaa ja miten selkeästi niin pieni ihminen voi jo kommunikoida. Vaikkei lapsi ihan vielä puhuisi paljoa, hän kuitenkin ymmärtää hämmästyttävän paljon asioita ja tietää satojen sanojen merkityksen.
         A:lla kesti vähän yli vuosi, ennen kuin hän sanoi yhtäkään selkeää sanaa. Sitten, kun se ensimmäinen sana (koira) tuli, kaikkea kuvailtiin samalla sanalla lähes parin kuukauden ajan. Hetken päästä sanoja alkoi löytyä tiuhaan tahtiin ja nyt hän on saavuttanut jo sellaisen sanavaraston, ettei äiti meinaa pysyä perässä. Jatkuvasti A koittaa etsiä puheesta uusia sanoja, joita makustella ja lähes päivittäin hän lausuu uusia sanoja. Toki jotkut sanat vaativat vanhemmiltakin hieman tulkitsemista, sillä artikulaatio ei aina ole kaikkein tarkinta esim. Matita = Natalia, Peppi = Edvin, makika = mansikka, sau-u = dinosaurus, kiija = kirja, aakeetaa = alakertaan. Ärrää A ei tässä vaiheessa vielä osaa lausua, mutta ässä suhahtaa jo oikein hienosti.
        Viimeisen kuukauden ajan A on myös alkanut yhdistellä sanoja tai toistaa kuulemiaan lyhyitä lauseita. Nyt hän osaakin sanoa mm. "aurinko paistaa", "meijän auto", "lintu laulaa" ja "postin tuo" (Postimies Paten tunnusmusiikista). Lisäksi hänen sanavarastoonsa kuuluu muutamia yhdyssanoja, kuten Muumipappa, kyykkypissa, Pikkukakkonen ja piipaa-auto.
         Puheen oppiminen on ollut myös siinä mielessä hauska asia, että A saa hyvin nykyisin aikansa kulumaan ihan vain havainnoimalla ympäristöään ja toistelemalla uusia sanoja. Emme esim. ole tarvinneet pitemmillekään automatkoille leluja tai muita viihde-elementtejä mukaan, kun A on vain kertonut, mitä näkee auton ikkunasta tai auton sisällä.

-Massu

Babyshowerit?

        Välillä mietin, olenkohan ainoa äiti, jolle ei ole järjestetty odotusaikana vauvakutsuja. Niiden järjestäminen tuntuu olevan monelle nykyisin yhtä itsestään selvää, kuin polttareiden vietto ennen häitä. Minun on pakko sanoa, etten tiedä, miten suhtautuisin minulle järjestettäviin vauvakutsuihin, sillä en välttämättä tykkää olla juhlien keskipisteenä.
          Babyshowereista puhuessa näen heti silmissäni lähinnä kauhukuvia vaippakakuista ja arvausleikeistä, joissa veikataan odottavan äidin vyötärönympärystä ja lapsen sukupuolta. Ei todellakaan minun juttuni! Jos saisin itse suunnitella omat vauvakutsuni, ne eivät olisi lainkaan vauvakutsut. Ne olisivat ihan vain kutsut. Ei pakollisia vauva-aiheisia lahjoja (varsinkaan sitä vaippakakkua), ei kiusallisia vauva-aiheisia leikkejä ja ylipäätään keskustelunaiheet voisivat enemmänkin liittyä johonkin muuhun, kuin vauvaan. Rentoa kahvittelua mukavassa seurassa ja ehkä jotain pientä yhteistä hemmottelua esim. jalkahoito tai niskahieronta kaikille.
             Ja keitä sitten kutsuttaisiin? Jaa-a... Minulla on paha tapa jättää ihmissuhteet aika pinnallisiksi, joten näiden Turku-vuosien aikana minulle ei ole ehtinyt syntyä sellaisia todella syviä ystävyyssuhteita. Aikaisemmilta koti-paikkakunniltakaan ei ole jäänyt matkan oikein ketään. Ehkäpä siis juhlisinkin H:n opiskelukavereiden kanssa, sillä he tuntuvat meillä useimmiten vierailevankin. Tai ehkäpä juhlat voisi pitää ihan vain kaksin H:n kanssa.

-Massu

Ensimmäinen raskaus vs toinen raskaus

         Kahden kuukauden päästä olisi laskettu aika, joten tämä raskaus alkaa olla pikkuhiljaa jo loppusuoralla. Nyt, kun vihdoin olen lomalla (siis ensin vain tavallisella kesälomalla) ehdin jo hieman miettiä tulevaa elämänmuutosta ja omaa raskauttani. Miltä tämä raskaus oikein tuntuu ja eteneekö kaikki samaan tahtiin, kuin esikoisen kanssa?


Krempat ja kolotukset:
Ensimmäisessä raskaudessa kivut iskivät jo varhaisessa vaiheessa, jonka vuoksi jouduinkin välillä olemaan sairaslomalla fyysisestä työstäni. Selkäni oli välillä niin kipeä, ettei sängystä meinannut päästä ylös. Iskiassärky vei välillä jalat alta ja kipu säteili aina pakaroista yläselkään asti.

Toisessa raskaudessa pahimpia ovat olleet liitoskivut noin raskauden puolessavälissä. Kivut ovat kuitenkin helpottaneet suurilta osin, vaikkei alapääni edelleen tykkää hyvää pitkistä kävelylenkeistä. Paras liikkumistapa minulle onkin tällä hetkellä pyöräily. Iskiaskipujakin on jonkin verran ollut, mutta ne eivät ole haitanneet arkisia toimiani tai liikuntakykyäni


Paino:
Painoa on kertynyt kilomääräisesti tässä raskaudessa yhtä paljon, kuin ensimmäisessä raskaudessakin. Erona on se, että ensimmäisessä raskaudessa lähtöpainoni oli 5 kg suurempi, kuin toisessa, joten vaaka ei näytä aivan samoja lukemia.


Vatsan kasvu:

Koen, että vatsani on kasvanut täsmälleen samalla tavalla nyt, kuin A:aa odottaessakin. Vatsani on kompakti ja enemmänkin eteenpäin suuntautuva, joten minua edestä tai takaa katsova ei välttämättä edes huomaa vatsaani.


Pahoinvointi:

Ensimmäisessä raskaudessani pahoinvointi oli pitkäkestoista ja lievää. Etominen tuntui olevan jatkuvaa, mutta missään vaiheessa en kuitenkaan oksentanut. Pahvointia kesti varmaan 12 viikon ajan. Närästys alkoi aika lailla samoihin aikoihin, kuin pahoinvointikin, mutta se sitten kestikin miltei synnytyssaliin asti. Välillä närästys oli niin voimakasta, että Rennietä kului miltei arkillinen päivässä.

Toisesa raskaudessani pahoinvointi alkoi samoihin aikoihin, kuin ensimmäisessä raskaudessakin, mutta oireet vain olivat voimakkaammat. Nyt saatoin viettää päiväkausia pää pöntössä, eikä normaalista elämästä tuntunut tulevan mitään. Pahoinvointi kuitenkin kesti vain n. 4 viikkoa, joten kauaa en joutunut kärsimään.


Pelot:

Ensimmäisessä raskaudessani aloin jo aika alkuvaiheessa karsimaan elämästäni mahdollisia riskitekijöitä pois: en uskaltanut kiivetä keittiötikkaille, koska pelkäsin putoavani, vältin pitempiä reissuja, sillä pelkäsin synnyttäväni kesken matkan, en halunnut nostaa raskaita taakkoja, koska pelkäsin tekeväni hallaa lapselleni... Mihin vain meninkin, varmistin ensin, että neuvolakortti olisi mukana.

Nyt en ole edes ehinyt pelätä komplikaatioita tai riskejä. A möyrii päivittäin mahani päällä, nostelen raskaita taakkoja ja pyöräillessä syke saattaa helposti nousta yli 200:n. Koska kaikki on tähän mennessä sujunut niin sutjakkaasti tai hyvin, minulla ei ole edes ollut aihetta huoleen (nyt on pakko koputtaa puuta). Vaikka neuvolakorttia suositellaankin pitämään varsinkin loppuraskaudessa aina mukana, on se lähes aina unohtunut reissussa kotiin.


Pesän rakennus:

En ollut ensimmäisessä raskaudessanikaan kovin halukas hankkimaan tulevalle lapselle paljoa vaatteita tai tarvikkeita ennen lapsen syntymää. Joitain perushankintoja tuli kuitenkin tehtyä mm. rattaat ja hoitotaso. Lähes kaiken muun saimmekin tipoittain sukulaisiltamme tai tuttaviltamme lahjaksi, joten senkään puoleen hankintoja ei tarvinnut paljoa miettiä.

Tässä raskaudessa olen vielä vähemmän valmistautunut lapsen tuloon. Kaikki tarvittava on jo olemassa kaapeissa ja varastossa, mutten ole ehtinyt käydä tavaroita edes läpi. Emme ole vielä edes miettineet tulevaa nukkumisjärjestystä.


Vauvan liikkeet:

A:aa odottaessa jäin pitkin päivää aina tunnustelemaan vauvan liikkeitä ja ihmettelin, miten lapsi voikaan olla niin vahva. Koin, että A mylläsi vatsassa erityisen paljon ja liikkeet näkyivät ihan selkeästi vatsapeitteiden päältäkin.

Tässä raskaudessa saatan vasta illalla miettiä, onkohan vauva liikkunut päivän aikana normaalisti. Tämäkin vauva kyllä potkii todella rivakasti ja usein, mutten aina päivän aikana ehdi keskittyä liikkeiden seurantaan. Tässä raskaudessa potkuihin en ole siis suhtautunut vauvan potkuihin niin intohimoisesti, kuin ensimmäisessä raskaudessa, vaikka potkut aina ilahduttavatkin.

Kevätkuulumiset

       Eipä ole tullut kirjoiteltua taas pitkään aikaan! Olin tässä välissä terveyskeskuksen laboratorion näytteenotossa harjoittelussa kolmen viikon ajan, eikä tai energia tuolloin oikein riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Lisäksi perheemme on ollut lähes koko ajan kipeänä, joten ajatukset ovat pyörineet mm. korvatulehdusten ja lääkitysten ympärillä.
       Vauvamahani on kasvanut tasaiseen tahtiin, vaikken ole koko raskautta ehtinyt paljoa edes ajatella. Ei se maha silti mikään jättipallo ole... Osa tutuista ei ole edes kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Nyt raskausviikkoja on kasassa jo 30+3, joten synnytyskin alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Minulla ei todellakaan ole vielä sairaalakassia pakattuna, emmekä ole H:n kanssa tehneet mitään järjestelyitä uutta tulokasta varten. Ehkä sitten äitiyslomalla ehdin miettiä asioita tarkemmin, jollei vauveli nyt päätä jostain syystä tulla maailmaan reilusti etuajassa. Huomenna minulla onkin viimeiset kontaktitunnit koulussa, joten tavallaan lomani alkaa jo tällä viikolla. Virallinen äitiyslomani alkaa vasta ensi kuun alussa. Olisin toki voinut aikaistaa äitiysloman alkua tämän kuun loppuunkin, mutten jaksanut säätää KELA:n tukien kanssa. Saan kuitenkin vielä tästä kuusta opintotukea.

Rv 30+3

         Vielä en tiedä, mitä teen opiskelupaikkani kanssa. Näytteenoton harjoittelujakso sujui osaltani todella hyvin ja nautin näytteenottotyöstä paljon. Asiakkaat olivat suurimmaksi osaksi todella ihania ja viimeisellä viikolla tunsin jo osaavanikin jotain. Lisäksi työ oli hyvin monipuolista, sillä päivän aikana vastaanotolle saattoi tulla hyvin erilaisia asiakkaita. Sain jakson aikana ottaa mm. veri-, nielu-, papa-, fluori- ja sieninäytteitä sekä EKG-rekisteröintejä ja ohjata spirometriatutkimuksia. Vaikka pidin harjoittelujaksosta, kaipaisin työhön enemmän hoidollista otetta. Toivottavasti löydän vastauksen opiskeluongelmaani tulevan vuoden aikana!

-Massu

Elämää puolitoistavuotiaana

       Siitä on totta tosiaan jo puolitoista vuotta, kun esikoisemme on syntynyt. Vauvavuosi tuntuu jo hyvin etäiseltä muistolta, synnytyksestä puhumattakaan. En olisi sairaalasta lähtiessäni osannut arvata, millainen persoona laitokselta tuli tuotua kotiin. Kaikenmoisia käänteitä tässä on jo nähty ja paljon vierastavasta ja hyvin arasta vauvasta on kehkeytynyt hyvinkin supliikki ja sosiaalinen tyttö.
        Olen jo muutamissa aikaisemmissa A:n elämää kuvaavissa teksteissäni kirjoittanut, että arki on ollut aika touhukasta. Sama meno jatkuu edelleen. Tyttö kiipeää kaikkialle, minne vain keksii kiivetä ja juoksentelee sekä ulkona että sisällä sinne tänne. Pääasiassa olemme antaneet tytön mennä ja vilistää niin paljon, kuin sielu sietää, jopa omia rajojaan koitellen. Äidin masun päällä ei kuitenkaan saa pomppia tai pöydälle kiivetä. En voi kuin ihmetellä, miten taitava liikkuja A oikein onkaan!
         A puhuu jo aika paljon yksittäisiä sanoja. Hän tarkkailee jatkuvasti muiden puhetta ja koittaa toistaa sanoja sieltä täältä. Aina sanat eivät osu oikeaan ja silloin tyttöä harmittaa, kun äiti ei heti ymmärrä, mistä nyt oikein on kyse. Jos A sanoo "vettä", se voi veden lisäksi tarkoittaa mm. maitoa, puurokulhoa, appelsiinia tai tehosekoitinta. Sanoja "äiti" ja "isä/iskä" A ei vieläkään aktiivisesti käytä. Paras tapa saada A sanomaan jompikumpi, on lausua ne itse laulaen. Joissain sanoissa A:lla onkin tapana painottaa hauskasti sanoja. Esim. "moi"- sanaa lausuessaan hän aloittaa sanan matalalta ja lopettaa hyvin korkeaan nuottiin.
          A:n mielipuuhia tällä hetkellä ovat piirtäminen, tanssiminen (erityisesti Fröbelin palikoiden tahtiin), järjesteleminen,kirjojen selailu, saunominen sekä hiekkaleikit. A osaa jo aika paljon auttaa ihan arkitoimissa, sillä hän osaa esim. viedä automaattisesti roskat roskikseen, pyyhkiä vettä lattialta, kuivata omat kädet, niistää, vetää vessan yms. Välillä käy niin, että tyttö ottaa ensin housut ja vaipan pois, istuu potalle, pyyhkii, laittaa vessapaperin vessanpöntöön sekä vaipan roskikseen ja koittaa pukea uuden vaipan päälleen. Joskus hän koittaa vielä kipata pissat vessanpönttöönkin, mutta yleensä siitä syntyy vain sotku.
          A reagoi aluksi aika negatiivisesti hoitopaikan vaihtoon. Ensimmäisinä viikkoina hän jäi itkien hoitoon ja tyttöä hakiessaankin hän itki hysteerisesti. Nyt hoitoarki on taas alkanut sujua ja A meneekin ihan mielellään hoitoon. A:n hoitojärjestelyihin on tulossa taas kesällä hieman muutoksia minun jäädessäni äitiyslomalle. Jollei Turun kaupunki rajusti rajaa päivähoito-oikeutta, A jatkaa nykyisessä hoitopaikassaan kesäkuun 16-päiväisenä ja parin kuukauden hoitokatkon jälkeen hän vaihtaa päiväkotiin 11-päiväiseksi.
         Tekstistäni saattaa nyt saada sellaisen kuvitelman, että arkemme on täysin ongelmatona, kiukutonta ja sujuvaa. Noh, oikeastaan sitä se pääasiassa onkin, mutta luulen sen johtuvan osaksi myös ihan omasta asenteesta. Jos jokaiseen kiukkukohtaukseen menee itse mukaan, ottaa kaikki harmitukset itseensä ja suojelee lapsen jokaista liikettä, arjesta tulee varmasti hyvinkin raskasta. Tässä kehitysvaiheessa lapsi ymmärtää oman yksilöllisyyden, jolloin hän luulee olevansa koko maailman napa. Ja niin meilläkin asuu välillä "itse universumin valtias", joka T-A-H-T-O-O tehdä asiat juuri omalla tavallaan. Hermot saattavat mennä jos lusikka on väärällä puolella kulhoa, äiti koittaa auttaa kengän pukemisessa tai isä ojentaa vasemman rukkasen oikean sijaan. Mutta nämä hetket kuuluvat lapsuuteen ja opettavat lapselle elämästä paljon.
       Joka ilta A:n mentyä nukkumaan, huokailemme H:n kanssa, miten ihana pikku-tyttö meillä onkaan. Joka päivä hän osaa hämmästyttää karttuvilla taidoillaan ja rakastettavalla persoonallaan. Välillä H kysyy minulta, ovatko kaikki lapset niin ihania. Siihen vastaan, ettei omaa lasta voita mikään. Oma lapsi on kuitenkin aina se paras ja rakkain.

-Massu

Raskauden eteneminen

       Heipä hei taas! Kevätlukukausi alkaa pian olla ehtoon puolella, mikä onkin merkinnyt kouluhommien puolella aikamoista sumaa. Puolentoista viikon päästä pitäisi lähteä työharjoitteluun terveyskeskuksen näytteenottolaboratorioon ja sitä ennen on vielä saatettava useita projekteja loppuun. Kun päässä viuhuvat proerytroblastit, FVC-mittaukset ja streptococcus pyogenekset, ei aikaa ja aivokapasiteettia meinaa riittää millekään muulle. Niinpä edellisestä blogipäivityksestänikin on ihan hävettävän paljon aikaa. Itse asiassa nytkin minun pitäisi lukea hematologian kokeeseen, mutta suotakoon tämä lyhyt hengähdystauko minulle ;)
         Raskauteni on edennyt oikein mallikkaasti ja lähes ongelmitta. Tällä hetkellä viikkoja on 24+3. Jotain pientä kremppaa esiintyy silloin tällöin mm. liitoskipuja ja närästystä, mutta suuremmilta ongelmilta olen tällä kertaa välttynyt. Tämänlaisia liitoskipuja en edes muista kokeneeni A:aa odottaessani, mutta ne lienevätkin yleisempiä toista tai kolmatta lasta odottaessa. Kivut eivät kuitenkaan ole niin hallitsevia, ettenkö pystyisi niiden kanssa elämään. Liikkuminen ja normaali arki on siis ollut mahdollista.
          Vatsani on kasvanut jo siinä määrin, että näytteenotto-opettajanikin uskaltautui kysymään, olenko raskaana. Mikään suuri vatsakumpu ei vieläkään ole, enkä edes odota sen kasvavan raskauden aikana valtavaksi. Ainakin A:aa odottaessa pienestä vatsasta oli paljonkin etuja: sen kanssa pystyi kyykistelemään ja kurottelemaan, se ei ollut tiellä pyöräillessä, eikä se peittänyt liikaa näkyvyyttä alas katsoessa.
         Rakenneultrassa kävimme jo useita viikkoja sitten. Pikkuinen köllötteli tyytyväisenä lapsivedessä välillä heilutellen sormiaan. Jalat hänellä olivat niin ristissä, etä sukupuolen selvittäminen olisi vaatinut röntgenkatsetta. Emme siis tässäkään raskaudessa saaneet tietää tulevan lapsen sukupuolta, muttei se haittaa minua yhtään.

Hoitaja ultraili kaikki tärkeimmät perusrakenteet ja kaikki näytti olevan kunnossa. Sydäntään vauva ei vain meinannut antaa ultrata ollenkaan, sillä pitkän aikaa lapsi köllötteli selkä ultraajaan päin. Näinollen selkärangasta heijastui ikävä varjo sydämen rakenteiden päälle, jolloin rakenteita ei voinut tutkailla kovin tarkkaan. Vartin maanittelun ja kohdun painelun jälkeen pieni suostui kääntämään vähän kylkeään ja sydänkin saatiin ultrattua. Kertyneisiin raskausviikkoihon verrattuna lapsi oli kooltaan vähän pieni, joten ultraaja kävi näyttämässä saatuja tuloksia vielä vastaavalle lääkärille. Koska lapsivettä oli hyvin, rakenteissa ei ollut poikkeamia ja lapsi vaikutti hyvinvoivalta, ei lisätutkimuksia tarvinnut tehdä.
       Vauva potkii ja tuuppii mahassa jo hyvinkin runsaasti. Hän on tainnut tulla siskoonsa, sillä potkut tuntuvat todella voimakkailta ja teräviltä.
       Pari viikkoa sitten kävin myös ihan tavallisella neuvolakäynnilla, jolloin sain raskaustodistuksen. Laitoinkin heti hakemukset KELAan ja eilen päätökset tulivat jo postissa kotiin. Varhensin äitiyslomani alkua hieman, sillä muuten opiskelutuen ja äitiyspäivärahan väliin jäisi parin viikon tuloton jakso. En hakenut sille välille edes kesätöitä, sillä harva työpaikka haluaa ottaa kesätyöntekijän ihan vain pariksi viikoksi töihin. Äitiysavustuksen otin rahana, minkä taisinkin jo mainita äitiyspakkaus-tekstissäni.
        Muuten emme ole paljoakaan vielä valmistautuneet uuden lapsen syntymään. A:le tosin ostimme muutama viikko sitten vauvanuken, jonka kanssa hän voi vähän harjoitella vauvan käsittelyä. Välillä hän onkin kovin kiinnostunut vauvan anatomiasta, antaa pusuja ja vie tätä innoissaan potalle. Olemme säilyttäneet A:n vauva-ajasta melkein kaikki tavarat ja vaattet, joten mitään erityistä ei enää tarvitse hankkia. Jossain vaiheessa toki täytyy miettiä perheemme nukkumisjärjestelyitä, kun vauva siirtyy pinnasäkyyn nukkumaan. Ensimmäiset kuukaudet hän voi kuitenkin nukkua äidin ja isän välissä tai vanhan äitiyspakkauksen laatikossa, joten tätä asiaa emme joudu ihan heti miettimään.
          Nyt toivommekin, että kaikki sujuisi vastaisuudessakin yhtä hyvin ja pieni viihtyisi tarpeeksi kauan kohdussa turvassa. Ensi viikolla minulla olisikin jo toinen raskaudenaikainen sokerirasitustesti ja sitä seuraavalla viikolla ensimmäinen lääkärineuvola. Kaikki siis tuntuu vain soljuvan ohi ihan omalla painollaan, eikä raskautta tarvitse sen enempää miettiä.

-Massu

Puolivälissä

         Raskauteni on edennyt viimein jo niin pitkälle, että olen ylittänyt maagisen puolenvälin etapin. Tänään raskausviikkoja on tarkalleen takana 20+2. En ole tämän raskauden aikana ehtinyt kirjoitella odottamisesta ja kasvavasta mahasta ihan siihen tahtiin, mitä tein esikoisen kohdalla. Toisaalta en ole kokenut sitä niin tarpeelliseksikaan, sillä tuntisin hieman toistavani itseäni. Lisäksi kaikki on sujunut sen verran hyvin, ettei mitään erityishuomautettavaakaan ole. Mahanikin on vielä tässä vaiheessa sen verran pieni, ettei siitäkään ole ollut järkevää kirjoittaa. Iso osa koulukavereistanikin on vielä autuaan tietämättömiä tilastani, sillä vatsani ei meinaa oikein näkyä. Iltaisin vatsa on enemmän turvoksissa, mutta aamupäivästä vasta on lähes huomaamaton.

Masu 20+2

         Miltä raskaus sitten tällä hetkellä minusta tuntuu? Harvassa ovat ne hetket, kun ehdin ihan syventyä koko ajatukseen tulevasta perheenjäsenestä. Koulu ja esikoinen vievät suuren osan ajasta ja monesti vasta illalla muistan, että ai niin, onhan minulla täällä mahassakin joku. Vauva on potkinut muutaman viikon ajan hyvinkin rivakasti ja H:kin on saanut jo nähdä ja tuntea pienokaisen voimakkaat liikkeet. Liikkeidensä perusteella tulokas onkin tullut isosiskoonsa, sillä A:kin mylläsi vatsassa tosi paljon. Muuten raskaus onkin hyvin luonnollinen osa tämänhetkistä elämääni. Tällä hetkellä oireet ovat hyvin minimaalisia. Kävely tuntuu välillä pahalta, kun häpyluuta ja lonkkia särkee. En ole kuitenkaan antanut kipujen rajoittaa tekemisiäni ja kävelen edelleen 4-8 kilometriä päivässä. Sen verran olen rajoittanut liikkumista, etten ole liukkaimmilla keleillä uskaltautunut pyörän selkään. Vaikka renkaissani onkin nastat ja tiedän osaavani ajaa liukkaillakin keleillä, en ole halunnut ottaa sitä riskiä, että vahingossa kaatuisinkin.
          A tykkää nykyisin vetää mahani esiin, jolloin hän saa ihastella ulospulpahtanutta napaani. Sen jälkeen hän nostaa omaa paitaansa ja vertailee omaa napaansa minun napaani. Olen koittanut hänelle selittää, että vatsassani on vauva, mutten usko tytön vielä täysin asiaa ymmärtävän. A osaa kyllä erottaa vauvan esim. kirjasta tai televisiomainoksesta, muttei hän varmastikaan ymmärrä pikkusisaruksensa asuvan vielä äidin mahassa. A mielellään myös temppuilisi ja pomppisi vatsallani, mutta olen joutunut hieman rajoittamaan hänen toimintaansa. Nykyisin hän saakin pomppia ja kiipeillä isänsä vatsalle. 
         Perjantaina olemme menossa H:n kanssa rakenneultraan, jossa saamme jälleen nähdä pienokaisemme. Emme vielä tiedä, haluammeko tietää lapsen sukupuolta, sillä tällä hetkellä se tuntuu hyvin toissijaiselta asialta. Emme kuitenkaan tienneet A:nkaan sukupuolta, joten tuntuisi hyvin luonnolliselta olla tälläkin kertaa tietämätön.

-Massu

Vuoden 2016 äitiyspakkaus

       Kela julkaisi virallisesti perjantaina tämän vuoden äitiyspakkauksen, minkä vuoksi vauvafoorumit ja -blogit ovat kuhisseet siitä asti. Kuvat tuotteista löytyvät Kelan sivuilta.  Esikoisesta otin äitiyspakkauksen ihan ehdottomasti, mutta tällä kertaa päätin tehdä lopullisen päätöksen vasta nähtyäni uuden pakkauksen. Mitään oikeaa tarvettahan meillä ei enää pakkaukselle ole. Halusin vain antaa pakkaukselle vielä mahdollisuuden, jos sen sisältö miellyttäisi erityisesti.
        Ja kuinkas sitten kävikään? Kuvat pakkauksestahan vuosivat julkisuuteen jo torstaina, jolloin näin kokonaiskuvan pakkauksen tuotteista. Yleissilmäyksellä pakkauksen väritykset ja kuvioinnit eivät miellyttäneet ollenkaan. Nähdessäni perjantaina yksityiskohtaisemmat kuvat jokaisesta tuotteesta kuva hieman parani. Tämän vuoden makuupussi on 100 kertaa kauniimpi, kuin vuoden 2014, toppapuvun saa muutettua makuupussiksi, vuodevaatteissa on kiva kuvio, värikkään kietaisubodyn sekä potkuhousujen graafinen kuvio on hyvä, osa housuista on hyvännäköisiä ja hygieniatuotteisiin on lisätty lanoliini sekä kuumemittari. Muuten en yhtään välitä tämän vuoden sammakko-, nalle-, pöllö- ja koirakuvioista tai niiden värityksistä.
          Tämän vuoden pakkauksesta ei siis löytynyt mitään sellaista "show-stopperia", jonka vuoksi tilaisin äitiysavustuksen pakkauksena. Jos odottaisin esikoista, en välittäisi niinkään vaatteiden ulkomuodosta, vaan tilaisin pakkauksen ehdottomasti.

-Massu

MINÄ ITTE!

         Ennen oman lapsen syntymää ajattelin lasten tulevan "minä itse" -ikään siinä 2-4 vuoden iässä. Taisinkin olla väärässä, sillä tällä hetkellä meidän taloudessamme elää yksi varsin tee-se-itse -henkinen neiti. Ja ikäähän tällä tyttösellä on se 1v ja 5 kk.
         A on nyt jonkin aikaa syönyt ruokansa itse lusikalla lautaselta kauhoen. Sotkuahan siitä tulee ja välillä lusikkaan ei tartu muuta kuin ilmaa. Välillä taas lusikka on A:n kädessä ihan väärinpäin. Mutta sellaista sen harjoittelun kuuluu ollakin. Joskus kiireessä äidin tai isän on vähän häntä autettava, jolloin tyttö saattaa ihan suuttua tästä väliintulosta. Neiti kun haluaisi ruokailla ihan omaan tahtiin ja tutkiskella eri raaka-aineiden koostumuksia ihan rauhassa. Kasvikset neiti popsii yleensä sormin. Ruokailun jälkeen A kallistaa lautasta varmistaakseen sen olevan tyhjä ja ilmoittaa ruokailun olevan päättynyt sanomalla:"Loppu!"

Neiti popsii ravintolassa tomaattia

        Tyttö on innostunut myös pukeutumisesta ja riisuutumisesta (erityisesti jälkimmäisestä). Vaipan ja housut hän haluaa laittaa ihan itse päällensä, vaikka kummatkin jalat tulisivatkin samasta lahkeesta ulos. Ulos mennessä hän vaatii saada itse pukea kenkänsä jalkaan ja ulkoa tullessa hän haluaa itse riisua ne sekä piponsa ja hanskansa. Iltaisin A haluaa välttämättä kulkea alaosattomana, sillä hän riisuu housunsa ja vaippansa pois. Jos sukat eivät ole jalassa, hän haluaa pukea ne päällensä tai jos ne ovat jaloissa, ne pitää ottaa pois. Sukkahousuja neiti ei siedä, koska niitä on itse hankala kiskoa päälle, eikä niitä saa millään pois.

Kengät jalkaan!.. vaikka taisi mennä nyt vähän väärän henkilön popo tassuun..

         A:sta on kuoriutunut lisäksi aika järjestelmällinen ihminen. Avatessani uuden vaippapussin, A lähtee kiikuttamaan vaippaa kerrallaan oikeaan vaippakaappiin ja hän mielellään pinoaa kirjoja kirjahyllyyn tai frisbeegolfkiekkoja brisbeekassiin. Muutamana päivän hän on etsinyt lattialta roskia ja vienyt roskat itse roskakoriin. Ongelmana on vain se, että hetken päästä hän haluaa purkaa kaikki kokoamansa kirjat ulos kirjahyllystä, frisbeet pois kassista, vaipat pois kaapista ja roskat pois roskiksesta, jonka jälkeen leikki alkaa taas alusta.
         Sama järjestelmällisyys säilyy myös muissa toimissa. Potalla käytyään hän koittaa itse heittää potan sisällön vessanpönttöön ja tarkkailee, vetääkö äiti tai isä vessan. Pari kertaa hän on koittanut kiivetä vessan roskakorin päälle vetääkseen vetämättömän vessan.
         Kiipeily ja liikkuminen ovat A:n bravuureja. Hän haluaa aina itse kiivetä portaat ylös tai nousta sohvalle tai tuolille. Kaikki matkat hän kulkisi mieluiten jalan ja välillä häntä onkin vaikeaa saada istumaan vaunuihin. Emme ole H:n kanssa rajoittaneet A:n kiipeilyhaluja muuten, kuin että pöydälle tai rikki meneville pinnoille ei saa kiivetä. Koska taidotkin ovat saaneet vapaasti kehittyä, haavereitakaan ei ole sattunut paljoakaan (pitää koputtaa puuta...)
        Viimeisimmä ja ehkä itsestäni suloisimman omatoimisuuden tiivistymän A oppi muutama viikko sitten. Nykyisin, kun A lähtee isänsä kyydillä hoitoon, tyttö pitää huolen, että hän käy suukottamassa minua poskelle. Ja tämä toistuu joka ikinen aamu <3 Vaikka aamu olisi ollut miten hektinen tahansa, palauttaa tuo pieni suukko hetkessä takaisin maan pinnalle.

Tyttö haluaa ottaa myös valokuvansa itse

        En oikeastaan edes tiedä, miten omatoimisia tämän ikäiset lapset yleensä ovat. Emme ole hirveästi ehtineet käydä edes missään äiti-lapsi -tapaamisissa, joten en pysty vertaamaan lastani muihin ikätovereihin. Kehittyi hän sitten samaan tai eritahtiin muiden ikätoveriensa kanssa, on jokainen edistysakel äidistä aina yhtä ihmeellinen.

-Massu