Yhden aikakauden loppu

        Blogini päivitystahdista voi varmaankin jokainen päätellä, etten ole viime aikoina hirveästi löytänyt aikaa kirjoittamiseen. Päivät ovat kiitäneet ohi kuin pikajuna ja jokainen päivä tuntuu jäävän jollain lailla kesken. Pienen kävelemään opettelevan ja maailmaa tutkailevan lapsen kanssa puuhaa olisi vaikka millä mitalla, eikä hereilläoloaika meinaa riittää kaikkeen. Lisäksi olemme koittaneet ottaa kaiken irti Suomea hellineistä lämpöisistä keleistä. Koneen ääreen ei siis kertakaikkiaan ole vain tullut istuttua ihan pidemmäksi aikaa.
          Kiireisen arjen lisäksi olen halunnut ihan tietoisestikin pyhittää kuluneen kuukauden A:n kanssa puuhailuun. Minulla on nimittäin enää yksi vapaapäivä ennen opintojeni alkua. Parin viikon ajan tunteeni ovat heitelleet odotusesta ja riemusta suruun ja luopumisen tuskaan. Toisaalta tuntuu aivan kauhealta, etten olekaan enää näkemässä kaikkia A:n touhuja, toisaalta taas tuntuu hyvältä päästä taas tekemään hieman jotain omaa. Opiskeluiden alkaessa en siis niinkään jännitä opintoja, vaan sitä, miten henkisesti raskasta minulle on olla erossa A:sta ja miten A pärjää ilman minua (ensin mainittu lienee vaikeampaa...)
           Päättyvät hoitovapaat saivat tänään konkreettisen sinettinsä, sillä piipahdimme läheisessä päiväkodissa tekemässä päivähoitosopimuksen. Haimme hoitopaikkaa jo kolmisen kuukautta sitten ja päätös tuli viime kuussa. Olen siis ollut hyvinkin tietoinen tulevasta hoitoonmenosta jo tovin, mutta olen halunnut työntää sen ajatuksen pois mielestäni. A sai paikan läheiseltä perhepäivähoitajalta, jolla on A:n ja oman lapsensa lisäksi kaksi muuta lasta hoidettavanaan. Tämä vaihtoehto tuntuu paljon paremmalta, kuin suuri päiväkotiryhmä laajalla ikäjakaumalla. Vielä minun ei tarvitse kuitenkaan jännittää A:n hoitoon menon puolesta, sillä A jää kuukaudeksi kotiin isänsä kanssa. Ensimmäiset kolme päivää A tosin on minun vanhempieni seurassa.
           Niinhän se menee, että elämässä on kuljettava aina tavalla tai toisella eteenpäin. Jokainen äiti joutuu lopulta päättämään, miten arkea aletaan elää, kun vapaat on vietetty. Vaihtoehtoja on monia ja jokainen löytää varmastikin itselleen sopivan vaihtoehdon. Jollei minua olisi ollut opiskelupaikkaa odottamassa, olisin ehkä jäänyt pariksi vuodeksi vielä hoitamaan A:aa kotiin. Mielestäni tätä on kuitenkin turhaa jossitella, sillä nyt elämme tätä hetkeä ja otamme avosylin seuraavat haasteet vastaan.

-Massu

Elämää kymmenen kuukauden iässä

         Ihan virallisesti neitihän ei ole vielä kymmentä kuukautta, mutta koska juuri nyt minulla on pieni hetki aikaa kirjoittaa, kirjoitan jo nyt. Eiköhän tuo A:n elämä kahden päivän päästä aika samanlaiselta kuitenkin näytä, kuin tänäänkin :P
          Neiti alkaa olla jo melkoinen persoona. Jo muutaman kuukauden ajan hän on ilmaissut omaa tahtoaan kiukkuamalla silloin, kun jokin ei mene hänen mielensä mukaan. Ihan viime viikkoina hän on ollut erityisen herkkä ja itku-potku-raivareita on päivän aikana useita. A:sta on erityisen ikävää jos äiti kieltää ottamasta ruokailun aikana ruokalapun pois tai sanoo, ettei neulasia saa syödä. Ihan hyvä, että tytölle on kehittymässä hieman omaa tahtoa! Ja muutenkin, lapsi vain koittaa hieman omia rajojaan ja tutkailee vanhempiensa reaktioita. Vielä ollaan aika helpolla päästy, osakiitos minun pitkän pinnani.
            Neuvolan ohjeiden mukaan maitotuotteita tulisi antaa lapselle vasta kymmenen kuukauden ikäisestä asti, mutta me otimme hapanmaitotuotteet kokeiluun jo vähän etuajassa. Maitotuotteista onkin nyt ollut kokeilussa lähinnä raejuusto sekä maustamaton jogurtti. Mielellään A on niitä syönyt, eikä hänelle ole tullut minkäänlaisia oireita. Edelleen ainoat ruoka-aineet, joista A:le jotain oiretta tulee ovat omena ja päärynä. Muuten A:n ruokahalu on hyvin vaihteleva. Suuria annoksia hän ei nauti vieläkään ja joskus ruoka ei meinaa maistua ollenkaan.
            Lopetettuani yöimetykset, rintamaidosta on tuntunut tulleen A:le entistäkin tärkeämpi asia päivisin. Minusta tuntuu, että ravintoa enemmän hän hakeekin rinnasta nykyisin enemmän läheisyyttä, sillä hän saattaa makoilla rinnallani vaikka puoli tuntia välillä irroittaen ja naureskellen, välillä naukkaillen taas hieman maitoa. Imetyksestä onkin tullut aika hauskaa puuha näin itsellekin, sillä A osaa jo itse hakeutua rinnan luo ja imeä ilman, että häntä mitenkään tukee. Välillä saatankin istua vaikka lattialla ja A tepsuttelee rinnalle napaten rinnan suuhunsa vaikka seisaaltaan.
             A liikkuu jo paljon ja aikamoista vauhtia. Viettäessämme aikaa alakerrassamme A seuraa kontaten minua tai H:ä keittiön ja olohuoneen välillä, joten häntä ei monestikaan tarvitse kantaa... paitsi silloin, kun iskee läheisyydenkaipuu tai harmitus. Kyllä A edelleen sylissäkin siis viihtyy. Muutama päivä sitten A oppi nousemaan portaita ylös, joten asensimme portaiden alapäähän portin. Kontatessaan A osaa hienosti nousta korkeidenkin kynnysten yli ja osaa myös laskeutua vähän korkeammilta tasanteilta. Kiipeilytaitojaan A harjoittelee päivittäin myös minulla niin, että makaan lattialla ja A kiipeää vartaloni yli puolelta toiselle. Lisäksi A on ruvennut harjoittelemaan kävelyä tuettomasti. Tukea vasten hän onkin tepsutellut jo jonkin aikaa, mutta nyt hän tekee välillä lyhyitä muutaman askeleen pyrähdyksiä aivan itsekseen.
             Liikkeen lisäksi myös äänen määrä on lisääntynyt aivan huomattavasti. A höpöttelee paljonkin varsinkin tutussa seurassa ja välillä äänen korkeus meinaa rikkoa lasinkin. Minulla onkin ollut herkkäkorvaisena hieman kestämistä viime aikaisissa "lauluharjoituksissa".
             A:sta on kuoriutunut varsinainen musiikinystävä, sillä hän alkaa monesti tanssia kuullessaan lyhyenkin musiikinpätkän. Musiikissa vain pitää olla selkeä rytmi, niin neidin peppu alkaa heti heilua.
             Hampaita A:la on edelleen vain kaksi. Välillä tyttö kuolaa aivan järjettömästi ja itkee selvästi hampaitaan, mutta mitään ei vain näy.
             Nykyisin A vierastaa enää harvoin. Silloinkin hän saattaa olla tosi väsynyt tai vieras henkilö tulee todella lähelle kasvoja lepertelemään. Enää ei siis ravintolassa itketä, jos viereiseen pöytään sattuu istumaan edes joku tai tarjoilija tulee kysymään, maistuiko ruoka.
              Noin ylipäätään minusta tuntuu, että arjesta on tullut koko ajan helpompaa ja helpompaa. Minäkin voin jo puuhailla välillä jotain muuta, samalla kun A leikkii vieressä tai katselee lattialta touhujani. Hän ei siis enää ole ihan niin kiinni minussa, vaikka edelleen viihtyykin lähelläni. Välillä toki heittäydytään lattialle kiukuttelemaan, mutta sellaista se kasvaminen vain on. Kaikenkaikkiaan meillä eletään tällä hetkellä jopa surrealistisen onnellista, rauhallista ja miellyttävää arkea.

-Massu

Lähde Lappeenrantaan, humppa siellä soi!

        Aina kesäloman alussa ajattelen, että olisi kerrankin ihanaa vain olla. Siis ihan vain lomailla ja olla suunnittelematta mitään. Muutaman päivän laiskottelun jälkeen ajatus matkustelusta alkaa kuitenkin poltella, joten aika harvoin meidän perhe on viettänyt lomiaan ihan vain laakereillaan maaten. Nyt olemmekin kuluttaneet H:n kesälomaa aika tehokkaasti joko kestiten sukulaisia ja tuttavia tai matkustellen siellä sun täällä.
        Reissailemme suht paljon ihan noin perus viikonloppuisinkin ihan tässä lähimaastossa ja niin olemme tehneet myös kesällä. Olemme käyneet mm. aurinkoisessa Naantalissa, sateisella Salon iltatorilla, mansikanhakuretkellä Paimiossa, kiertoajelulla Paraisilla yms. Kesän "kohokohta" oli kuitenkin matka Lappeenrantaan.
         Syy, miksi matkaamme tasaisin väliajoin juuri Lappeenrantaan on se, että H on aikoinaan opiskellut kyseisessä kaupungissa. Siellä suunnalla asuu siis vielä joitain hänen opiskeluaikaisia tuttujaan. Tälläkin kerralla ohjelmassa oli lähinnä kyläilyjä ja kahvitteluja.

Kävimme myös tutustumassa Lappeenrannan perinteisiin kesänähtävyyksiin: linnoituksiin sekä hiekkalinnaan (joka ei tänä vuonna ollut kyllä linna, vaan kokoelma veistoksia). Tällä kertaa hiekkaveistoksien teemana taisi olla "sankarit". Veistosten seasta löytyi mm palomies, supersankareita, pelihahmoja, urheilijoita sekä kaikkien sankareiden sankari: äiti. Valitettavasti osa veistoksista oli hieman kärsinyt kesän sateista, joten joistain teoksista saattoi puuttua pieniä osia.

          Kotimatkalla piipahdimme Kotkassa tapaamassa vielä yhtä H:n ystävää. Ihan perinteisten kahvittelujen sijaan teimme pienen kävelylenkin Kotkan keskustaan, jonne oli rakenteilla Kotkan meripäivien kojuja ja esiintymislava.

          Jos olisimme jatkaneet Kotkasta suoraan matkaa kotiin Turkuun, olisimme olleet hyvin myöhään kotona. Niinpä päätimme yöpyä H:n isän luona Heinolassa. "Hyvin nukutun" yön jälkeen kävelimme lintutarhalle sekä näköalatorniin. Takaisin H:n isälle päin kävelimme rautatiesiltaa pitkin ja alaskatsoessa meikäläistä hieman hirvitti. Kiskonpuiden välistä kun saattoi nähdä suoraan Kymijoen virtaukset.

         Koko matkaan meiltä kului neljä päivää. Aina sitä vähän jännittää ennen matkaa, miten lapsi viihtyy autossa tai saako hän nukuttua vieraassa paikassa, mutta aina on kaikki sujunut odotettua paremmin. Toki tyttö nukkuu huomattavasti levollisemmin kotonaan, mutteivät yöt nyt reissussa aivan katastrofekajaan olleet. Matkustamisessa on aina oma juhlallinen hohtonsa, mutta voi, miten mukavaa onkaan taas olla hetki kotona. Omassa kodissaan tietää tasan tarkkaan, mistä kaikki löytyy ja saa muutenkin olla hieman rennommin. Tiedä sitten, ehdimmekö tässä kotona kauaa homehtumaan, sillä suunnitelmissa olisi vielä lähteä käymään Tampereen seudulla ja piipahtaa mahdollisesti samalla myös Jyväskylässä.
        
-Massu

Elämää yhdeksän kuukauden iässä

        Taas on kulunut yksi kuukausi ja on aika päivittää tiedot siitä, mikä nyt on in ja mitä meillä puuhataan. Virallinen "syntymäpäivä" oli kylläkin jo viime maanantaina, mutta koska olemme olleet koko viikon enemmän tai vähemmän menossa, ehdin kirjoittaa kunnolla vasta nyt.
          A:sta on kehkeytynyt ihan hetkessä aika sosiaalinen likka. Joskus esim juuri herättyään hän saattaa edelleen vierastaa tuntemattomampia, mutta noin yleisesti ottaen suurimmat vierastukset taitavat olla takana päin. Ja kyllähän sitä itsekin olisi hieman pöllämystynyt jos päiväunilta herätessä naaman edessä olisi aivan tuntemattomia kasvoja. Muiden lasten kanssa A viihtyy todella hyvin... välillä jopa liiankin hyvin, sillä hän mielellään haluaisi mm. repiä toisten lasten hiuksia tai tutkia sormillaan muiden hammaskalustoa.
           A syö jo aika monipuolisesti kaikkea. Mitään suunnattomia inhokkeja hänellä ei ole, mutta ehdottomat lempparit ovat mm. mustaherukka, appelsiini, persikka ja mansikka, kaikki omin sormin naposteltuina. Hän syö suurimmaksi osaksi samaa ruokaa, kuin muukin perhe poislaskien suolan, vahvat mausteet, sokerin ja maitotuotteet. A ei edelleen syö kovin suuria annoksia (paitsi iltapuuroa) ja tällä hetkellä uusien hampaiden tulo häiritsee syömistä. Tai sitten A keksii kaikkea paljon mielenkiintoisempaa puuhaa, kuin esimerkiksi vilkuttellu, taputtaminen tai pöydän läpsyttely. Nesteeksi A saa edelleen äidinmaitoa ja pääaterioilla tarvittaessa vettä.
             Neiti liikkuu jo todella paljon niin kontaten kuin kävellen tuettuna. Hän harjoittelee myös seisomista ilman tukea ja välillä hän saattaa jököttää seisaaltaan puolikin minuuttia. Korkeuksissa onkin paljon kaikkea jännää tutkittavaa ja äidin ja isän onkin pitänyt siirtää paljon tavaroita hieman korkeammalle. Hän osaa myös ketterästi kiipeillä esim. korkeampien kynnysten tai hiekkalaatikon reunan yli. Kaatuessaan hän osaa hienosti varoa päätään, joten harvemmin hän oikeasti satuttaa itseään. Aamuisin herättyään A taiteilee, venyttelee ja kiipeilee minun ja H:n välissä sängyssä tyynyjen ja peittojen päällä ja aina pitäisi päästä katsomaan sängyn laidan yli lattiaa.
              Aikaisemmin A on nukkunut yhteensä kolmet päiväunet vuorokaudessa. Jokin aika sitten tyttö hieman muutti rytmiään ja nykyisin päiväunia koisitaan kaksi kertaa. Edelleenkään unet eivät kestä kovin kauaa ja välillä päiväunille meno on A:sta todella tyhmää. Yöunille meno sujuu huomattavasti helpommin, eikä yönukutuksissa ole oikeastaan koskaan ollut suurempia ongelmia. Nukutan A:n edelleen rinnalle, josta nostan hänet pinnasänkyyn. Ehkä pari kertaa kuukaudessa A herää pian pinnasänkyyn noston jälkeen, mutta rahoitteluihin menee aina max 15 min. Lopetin jokin aika sitten yöimetykset kokonaan, jonka myötä myös yöheräilyt ovat vähentyneet dramaattisesti. Nyt hammaskipujen vuoksi A saattaa kyllä heräillä useinkin itkemään, muttei hän silloin hamuile rintaa tai kaipaa muutenkaan ruokaa.
               Nykyisin A myös pitää KOVAA ääntä ja välillä höpöttelystä ei meinaa tulla lainkaan loppua. Olohuoneesta kuuluukin usein joko "Tä-tä-tä-tä, pa-pa-pa-pa, ma-ma-ma-ma!" tai vaihtoehtoisesti suoranaista kiljuntaa. Minun onkin välillä herkkäkuuloisena laitettava ihan sormet korviin.
               Vaikka A painelee jo kovaa vauhtia sinne tänne, on hänellä myös rauhallisempi puolensa. Välillä hän istuskelee pitkiäkin aikoja tutkaillen omia varpaitaan tai tuijottaa seinäkellon liikkuvia viisareita.
               A on viime aikoina erikoistunut vilkuttelunja taputtamisen lisäksi myös kaikenmoiseen ilmeilyyn. Välillä on äidilläkin naurussa pitämistä, kun A ruokailun aikana laittaa silmät sirrileen ja suun O:n muotoon tai hän nyrpistää suloisesti nenäänsä räpytellen samalla nopeasti silmiään.
               Ihan mahtava tyttö meillä siis asuu (edelleen)! Jännää ajatella, että muutaman kuukauden päästä vietämme jo 1-vuotissynttäreitä!

-Massu