Vuosikatsaus 2014

          Huomenna on tämän vuoden viimeinen päivä ja edessä on täysin uusi vuosi. Hassua ajatella, että kohta voin sanoa, että tyttäremme syntyi viime- eikä tänä vuonna. Nyt lieneekin oikea aika koota hieman ajatuksiaan ja kerrata, mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut.
          Tämä vuosi alkoi sairaslomalla, sillä olin palanut pahasti loppuun. Kärsin erinäisistä oireista monien viikkojen ajan, eikä oireille meinannut löytyä järkevää syytä useista lääkärikäynneistä huolimatta. Minua pyörrytti, voin pahoin, hiuksia lähti, vapisin ja pelkäsin ihan kaikkea, janotti hirveästi, mutta nälkä oli kadonnut kokonaan, ajatukset pyörivät ympyrää, eikä uni tullut silmään valtavasta väsymyksestä huolimatta, sydän tuntui pamppaavan rinnasta ulos. Lopulta eräs työterveyslääkäri sanoi, että olin vain pitkän levon tarpeessa ja minun tulisi nollata ajatukseni totaalisesti muutaman viikon ajaksi. Sairasloma teki todellakin hyvää, vaikka töihin paluu tuntuikin aika ahdistavalta ajatukselta. Onneksi kuitenkin sain hengähdystauon juuri tähän kohtaan, sillä olin juuri tullut raskaaksi ja olisin saattanut aiheuttaa itselleni keskenmenon sillä stressaamisella ja unettomuudella.
          Töihin palattuani suunnittelimme työnjohdon kanssa työvuoroni aivan uudestaan: tekisin yövuorojen sijaan pelkkiä "päivävuoroja" (klo 6-14.00). Sain ensimmäistä kertaa neljään vuoteen oikeasti nukkua hyvin!
           En muista oliko se tammi- vai helmikuuta, mutta alkuvuodesta kuitenkin sain tietää olevani raskaana.Tein yhteensä kolme raskaustestiä, joista vasta viimeinen antoi varman "plussan". Parin viikon ajan siirsin neuvolaan soittamista, sillä pelkäsin taas saavani keskenmenon. En uskaltanut iloita vielä raskaudesta, vaan pelkäsin ensimmäisten viikkojen ajan mielettömästi. Ensimmäisellä neuvolakerralla lasketuksi ajaksi merkittiin 26.9.
            Helmikuun puolessavälissä sain järkyttävän tekstiviestin, jossa ystäväni J:n sisko kertoi J:n kuolleen. Tavallaan olin jo monen vuoden ajan valmistautunut näihin uutisiin, sillä tiesin J:n olevan hyvin sairas. Itse asiassa mekin olemme tavanneet juuri sairaalassa, kun olemme kumpikin joutuneet olemaan sairaalahoidossa useiden kuukausien ajan. J sairasti diabetesta, anoreksiaa, bulimiaa, osteoporoosia ja refluxia. Lisäksi hänen suolistonsa toiminta oli miltei kokonaan pysähtynyt ja viimeisien elinkuukausiensa aikana hän joutui käymään munuaisten vajaatoiminnan vuoksi kolme kertaa viikossa dialyysissa. Kaikista ongelmistaan huolimatta J jaksoi uskoa parempaan tulevaisuuteen ja hänen suurimpia pelkojaan olikin jäädä lapsettomaksi. Valitettavasti en ehtinyt kertoa omasta raskaudestani J:le ennen hänen kuolemaansa. J haudattiin hiljaisuudessa lähimpien sukulaistensa kesken.
          Alkuvuodesta pääsin valloittamaan esiintymislavoja, sillä minulla oli muutama burleski-keikka täällä Turussa. Kohokohtana oli ehdottomasti loppuunmyyty Kårenin keikka. Viimeisen keikan ennen synnytystä heitin, kun olin neljännellä kuulla raskaana.
          Pääsin myös osallistumaan muutamiin partiotapahtumiin: johtajien "jäätikkövaellukselle", partioparaatiin, partiotaitokisoihin sekä johtajaretkelle. Harrastin yli kymmenen vuoden ajan partiota kotipaikkakunnallani ja nyt eräs työtoverini johdatti minut takaisin rakkaan harrastukseni pariin.
          Maalis-huhtikuussa aloin kärsiä raskauspahoinvoinnin jälkeen pahoista selkäkivuista, joiden vuoksi jouduin myös olemaan hetken pois töistä. Kipujen vuoksi kaikki mahdollinen oleminen oli tuskallista, enkä meinannut saada edes öisin unta. Vähän yli kuukauden jälkeen kivut hieman heltisivät, joten pystyin jotenkuten selviämään alkukesän työrupeamasta.
           Pääsiäisenä tunsin appiukkoni luona saunasta tullessani ensimmäistä kertaa vauvan potkut. Samalla ne näkyivät myös päälle päin ja myös H sai tuntea ne. Siitä lähtien lapsi pyörikin vinhasti vatsassa ja potkut sen kun vahvistuivat. Tiesin ensipotkuista lähtien, että lapsi tulisi olemaan todella vahva.
           Aivan kesän alussa kävin pääsykokeissa ammattikorkeassa. Olen aiemminkin hakenut erilaisiin koulutusohjelmiin pääsemättä koskaan sisään. En tälläkään kertaa odottanut pääseväni sisään, sillä suoriuduin mielestäni pääsykokeista yhtä huonosti kuin aiemminkin. Mihin se tyhmyys yhtäkkiä katoisi? Heinäkuussa haukoin henkeäni, kun postiluukusta kopsahtikin paksu kirjekuori, jossa toivotettiin minut tervetulleeksi opiskelemaan. Jouduin toki lykkäämään opiskelupaikkaa vuodella, sillä loppuvuodeksi oli luvassa hieman muuta puuhaa... Joku saattaisi pitää päätöstäni järjettömänä, sillä minulla on vakituinen työpaikka, mutta omasta mielestäni en ole tämän parempaa päätöstä tehnyt pitkään aikaan.
            Alkukesästä treffasimme ensimmäistä kertaa samaan aikaan lastaan odottavien äitien kanssa turkulaisessa ravintolasta. Tuon ruokailun jälkeen olemmekin pitäneet hyvin tiiviisti yhteyttä tapaillen silloin tällöin milloin missäkin.
           Pyöristyvästä vastasta pääsin "nauttimaan" toden teolla vasta loppukesästä, sillä masuni ei meinannut sitä ennen millään kasvaa. Edes kesäkuussa viettäessämme äitini 60-vuotissyntymäpäiviä, kyläläiset eivät meinanneet tajuta minun odottavan lasta. Lapsi kyllä kasvoi oikein hyvään tahtiin, mutta vatsa pysyi aina vain pienenä... jopa synnytykseen asti.
           Kesälomani sijoittui heinäkuulle ja vietin sitä yhdessä H:n kanssa. Tavallisesti olemme reissanneet miltei koko loman ajan, mutta tällä kertaa retkeilimme vain Turun seudulla. Emme siis nähneet monia tuttavia ja sukulaisia, joita normaalisti kesäisin näemme. Harvat kuitenkaan ovat valmiita tulemaan meille kylään, vaan suurin osa odottaa meidän matkustavan aina kaikkialle. Kesälomani hieman "pitkittyi", sillä jäin sairaslomalle äitiyslomaan asti. Työni on sen luontoista, etten olisi enää pärjännyt selkäkipujeni ja harjoitussupistusteni kanssa.
            Äitiysloman alettua alkoi se "todellinen odottaminen". Viimeiset viikot ennen laskettua aikaa tuntuivat todella pitkiltä. Tutuiksi tulleista äideistä yksi jos toinenkin kävi synnyttämässä ja minä vain odotin omaa vuoroani. Laskettu aika tuli ja meni ja jopa oma neuvolahoitajani viljeli viimeisillä äitiysneuvolakerroilla kommentteja: "Mitäs sä vieläkin tänne tulit?" "Nyt vois jo tuo tyyppi masussa päättää, että olis aika syntyä!", "Toivottavasti tulet seuraavan kerran kahdessa osassa!". Lopulta aikaa kului niin paljon, että minulle varattiin aika käynnistykseen.
           6.10 se sitten tapahtui: rakas pieni tyttäreni syntyi. Minusta tuli vihdoin äiti ja vieläpä niin mahtavalle tyypille, kuin tyttäreni on! Synnyttämään lähdin jo 5.10, mutta tyttö päätti tulla ulos juuri vuorokauden vaihduttua. Kaikenkaikkiaan vietimme sairaalassa yhteensä 4 päivää. Kaikki sujui hyvin, vaikka aika lapsivuodeosastolla olikin minulle henkisesti hyvin rankkaa. Siitä alkoi tutustuminen tähän uuteen ihmeelliseen ihmiseen. Joulukuun alussa tyttö sai kasteessa nimen.
          Loppuvuosi onkin ollut yhtä vauva-arjen opettelua. Aluksi on ollut aika rankkaakin, kun ei ole tajunnut toisen tarpeista mitään, eikä välttämättä neuvolastakaan ole saanut tarpeeksi hyviä ohjeita. Lopulta olen vain koittanut luottaa omaan vaistooni ja usein se on ollutkin paras vaihtoehto. En varmastikaan ole kaikkien oppikirjojen mukainen äiti, enkä välttämättä halua ollakaan. Minun ja H:n parisuhde on muuttunut jonkin verran (tai itse asiassa aika paljonkin) lapsen myötä ja loppuvuoteen on mahtunut muutamia todella huonojakin päiviä. Lähinnä meillä on ollut näkemyseroja siitä, mitkä kummankin roolit ovat ja kuinka paljon kumpikin osallistuu lapsen hoitoon ja kotimme ylläpitoon. Missään vaiheessa minulle ei ole kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, että haluaisin erota H:stä.
       Yleensä en tee uudenvuoden lupauksia, mutta viime uutenavuotena tein: tee mahdollisimman paljon asioita, joita et ole aiemmin tehnyt. Ja niin minä olenkin tehnyt. Olen ennakkoluulottomasti ilmoittautunut kaikenmoisiin juttuihin: tapaamisiin, esiintymisiin, leireille yms ja tavannut suuren määrän uusia ihmisiä sekä hakenut uusia uria elämääni. Ennen kaikkea määritelmä minusta on muuttunut: minusta on tullut äiti, jolla on aivan ihana kirkassilmäinen tyttö!          

Joulu matkan päällä

         Alkuperäinen suunnitelmamme oli viettää joulun pyhät ensin Pirkanmaalla, sitten Päijät-Hämeessä ja lopuksi täällä Varsinais-Suomessa. Suunnitelmat kuitenkin menivät hieman uusiksi, kun H:n isä ilmoitti olevansa vatsataudissa, eikä hänen luonaan olisi muutenkaan mahtunut yöpymään. Jätimme siis Päijät-Hämeen maisemat tällä kertaa välistä.
           Lähdimme jouluaattona aamupäivästä ajamaan kohti Tampereen seutua, jossa H:n äiti nykyisen puolisonsa kanssa asustaa. Emme olleet lähteneet vielä edellisenä iltana liikkelle, sillä halusimme karttaa ruuhkahuippuja. Ilman puolesta olisi kyllä kannattanut matakata jo edellisenä iltana, sillä koko ajomatkan ajan satoi rättejä taivaalta. Välillä ei meinannut nähdä edes parin metrin päähä, joten ajaminen oli hieman haastavaa. Lisäksi oman haasteensa asetti se, ettei matkalle sattunut, kuin yksi avoinna ollut huoltoasema ja sekin sijaitsi ihan Turun kupeessa. Lopulta jouduimmekin posottamaan koko matkan ilman pysähdyksiä, sillä uloskaan ei viitisinyt mennä jalottelemaan lumipyryyn. Onneksi A nukkui melkein koko matkan. Vasta ihan loppusuoralla hän alkoi hieman nurista.
          Hetken H:n äidillä istuksittuamme kylään tuli myös H:n veli siskoineen. Anoppini kattoi joulupöydän valmiiksi ja nautimme perinteisiä jouluherkkuja. Omia suosikkejani ovat lähinnä laatikot ja lohi, kinkusta en niinkään välitä. Anoppi oli laittanut tarjolle myös lipeäkalaa, jota itse maistoin aivan ensimmäistä kertaa... ja kerta taisi samalla olla myös viimeinen...
           H:n veljen lapset Al 3v ja L 6v odottivat innoissaan Joulupukkia. Varsinkin Al kyseli useaan otteeseen, milloin pukki mahtaa tulla, vaikka Al:aa hieman pelottikin. Lopulta "pukki" kävi vain tuomassa lahjasäkin ulko-oven taakse. Tokaisin H:le ennen reissua, että olisipa kerrankin ihanaa jos mennessä mukanamme olisi enemmän tavaraa, kuin kotiin palatessa. Noh, niinpä siinä taas kävi, että kaikki olivat ostaneet meidän perheelle aivan liikaa lahjoja, joten kotiin viemistä olikin aika paljon. Kerron ehkä niistä lahjoista vähän tarkemmin toisessa kirjoituksessa.. Myös H:n veljen lapset saivat todella paljon lahjoja.
            Päivän vaihtuessa iltaan H:n veljen perhe palasi takaisin kotiinsa, vaikka lapset olisivat varmasti mielellään vielä viivähtäneet hetken. Varsinkin Al ihasteli useaan otteeseen tuoretta serkkuaan ja kyseli paljon:"Onko A ihan pieni?" "Mitä A syö?" "Onko A:lla pienet varpaat?" "Mitä A nyt tekee?" Lähtiessään Al vielä totesi, että hänelle tulee iso ikävä meitä kaikkia.
             Illalla vielä kävimme hieman kärryttelemässä lumikinosten keskellä, jonka jälkeen minä ja H pääsimme saunomaan ihan kaksin. Siitä onkin aikaa, kun olen itse päässyt saunaan!
             Joulupäivänä lähinnä laiskottelimme... Kävimme kyllä pienellä vaunulenkillä, mutta muuten vain istuskelimme sohvalla syömässä suklaakonvehteja ja edelliseltä päivältä jääneitä jouluruokia.

Talvista maisemaa Pirkanmaalla

Lumi narskuu jalkojen alla

Lensi maahan enkeli

A:le ei sentään tullut kylmä!

             Viivyimme siis H:n äidin luona kaikenkaikkiaan kaksi yötä. Yöt olivat melkoisen uuvuttavia, sillä A ei meinannut millään nukkua ja hän tuntui kaipaavan normaalia enemmän hellyyttä. Ehkäpä hän oli hieman stressaantunut uusista ihmisistä ja vieraasta ympäristöstä.

Joulu oli uuvuttavaa aikaa

            Tapaninpäivänä suuntasimme minun vanhempieni luokse. Tällä kertaa suunnittelimme ajomatkan niin, että matkalle osuisi myös joitain avoinna olevia huoltoasemia. Ajokelikin oli huomattavasti parempi, kuin anoppilaan ajellessamme.

Matkalla Pirkanmaalta Varsinais-Suomeen keli oli mitä mainioin

             Myös omilta vanhemmiltani ja sisaruksiltani tuli paljon paketteja, lähinnä A:lle. Ilmeisesti A:n lahjakasa ei kuitenkaan vetänyt vertoja nuoremman isoveljeni lasten lahjakasoille, jotka olivat olleet aattona aivan huikeat. Hieman siis kauhulla odotan seuraavia jouluja, sillä en haluaisi itse kanniskella säkkikaupalla jouluna tavataa omaan kotiin...

Sininen hetki maaseudulla

Lapsuudenkoti

              Omilla vanhemmillani viivyimme vain yhden yön, sillä matkustaminen alkoi tuntua jo aika uuvuttavalta. Tavallaan siis ihan hyvä, ettemme koukanneet Päijät-Hämeen kautta. A:kin alkoi olla jo melkoisen stressaantunut ja itkuinen kaiken sen matkustamisen vuoksi. Nyt oltuamme taas hetken ihan kotosalla oman perheen kesken, hän on ollut taas paljon iloisempi ja rauhallisempi. Oli siis hirmuisen mukava nähdä sukulaisia ja piipahtaa vähän oman kodin ulkopuolella, mutta oli myös todella ihanaa palata takaisin kotiin. Nyt saammekin nauttia vielä muutaman päivän ajan koko perheen vapaa-ajasta, sillä H menee tällä viikolla vain perjantaina töihin.

-Massu

Lahjoja ennen joulua

          A on tässä joulun alla saanut jo jonkin verran lahjoja minun ja H:n tuttavilta ja sukulaisilta. Aivan ensimmäisistä A:n saamista lahjoista kirjoitinkin jo, mutta tässä on vielä joitain omia suosikkejani viimeaikaisista lahjoista.
         Ristiäislahjaksi A sai isovanhemmiltaan pienen enkelikorun. Tyttö ei tietenkään vielä pitkään aikaan voi korua pitää, mutta se on mielestäni silti oivallinen muisto ristiäispäivästä.

Itse sain omaksi kastelahjakseni pikkuruisen sydänkorun, jota sitten olen aikuisena pitänyt kaulassani. Se onkin yksi tärkeimmistä koruistani!
         Pari viikkoa ennen ristiäisiä H:n ystävä S lähetti tytölle pehmeän paketin. S on omien lastensa myötä alkanut ommella veikeitä lastenvaatteita ja nyt hän lähetti tytöllekin pienen vaatepaketin. Kaikki vaatteet ovat kokoa 62.

Hieman ryppyinen body (juuri tullut pesusta, eikä meillä silitetä MITÄÄN)

Ehdoton suosikkini on nuo vaaleanpunaiset housut, joissa seikkailee Siiri ja Myyry. Kangas on PiiPaan luomupuuvillaa.

          A on saanut myös pari mieluista kirjaa. Tuon eläinkirjan hän sai työkaveriltani Sa:lta ja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita partiotovereiltani. Kumpaakin on jo luettu A:le, vaikkei hän saduista vielä mitään ymmärräkään.

          Lisäksi lahjaksi on tullut iso kasa erilaisia vaatteita, Lindexin lahjakortti, vauvakirja sekä kummilusikka. Kummilusikastakin olisim halunnut laittaa kuvan, mutta se on tällä hetkellä vielä kaiverrettavana. Joka tapauksessa kummilusikka on Kalevala Korun ajaton Mesikämmen-lusikka.

Kummilusikka (Kuva:http://www.kalevalakoru.fi/fi/mesikammen-kummilusikka)

        Huomenna suuntaammekin kohti Tampereen seutua, jossa olisi tarkoitus majailla ainakin pari yötä H:n äidin luona. Suunnitelmissa oli käydä myös H:n isän luona Päijät-Hämeessä, mutta voi olla, että se koukkaus jää tällä kertaa tekemättä. Lopuksi käymme vielä omien vanhempieni luona. Saa nähdä, miten paljon sukulaiset ovat hankkineet pikkuiselle joululahjoja... toivottavasti eivät paljoa, sillä meillä on jo niin paljon kaikkea ja esim vatteiden kohdalla mieluusti itse määrittelisin, millaisia vaatteita kaapeistamme löytyy.

-Massu

Lelujen kylpypäivä

       Eilisen hyvin kiireisen päivän (sukuloimme oikein urakalla) päätteeksi kylvetin lähes kaikki meidän huushollistamme löytyvät pehmolelut. Tyttö kun tässä iässä haluaa tunkea kaiken mahdollisen suuhun, halusin myös lelujen olevan puhtaita hänen käyttöönsä. Vielä hän ei pehmoleluista paljoakaan ymmärrä, mutta ainakin pitemmän välimatkan päästä hän tykkää värikkäitä leluja tutkailla. Mutta jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, jolloin A:kin alkaa enemmän leikkiä mahdollisesti näilläkin pehmoilla.

Sarvi-lehmä ja Öölimööli kylpemässä

Kuin uitetut koirat

          Vaikka lelut eivät olleet näin ulkioisesti kovin likaisia, on vanhojen lelujen pesusta jo pitkä aika. Osaa leluista taas en ole pessyt koskaan, joten nyt oli viimeistään aika huuhtoa mahdolliset kemikaalit ja väriaineet viemäristä alas. Lähinnä minua etoo ajatus siitä, että lapseni altistuisi näin pienenä suurelle määrälle kemikaaleja, joita valitettavasti löytyy myös pienten lasten leluista. Toki kaikkia kemikaaleja ei saa yhellä ainoalla hellällä pesulla poistettua, mutta eiköhän leluissa ole nyt edes vähän vähemmän myrkkyjä. Olisi paljon helpompaa jos nykyistä suurempi osa leluista olisi mahdollista laittaa pesuun ihan pesukoneeseen.

Lelut pääsivät kuivumaan suihkuverhon reunaan

-Massu

Pikkuiset joulut

          Tänä vuonna onkin pikkujouluiltu ihan urakalla. Tämähän sopii, sillä en ole viimeisien vuosien aikana käynyt ollenkaan pikkujouluissa, sillä edes työpaikallamme ei sellaisia harrasteta. Ensimmäisistä pikkujouluista kerroinkin jo (H:n työpaikan Logomossa), mutta nyt parin viikon aikana vietettiin myös kahteen otteeseen meidän äiti-lapsi -ryhmämme pikkujouluja.
           Ensimmäiset pikkujoulutu vietettiin ihan täällä Turussa erään äidin kotona. Nyyttäriperiaatteella vein itse syötäväksi glögikakun, joka meni mukkelismakkelis rimpuillessani vaunujen kanssa bussissa. Kakku oli perille päästyäni järjettömän härskin näköinen, mutta onneksi kosmeettiset virheet eivät muita äitejä haitanneet. Tuon muutaman tunnin ajan lähinnä napostelimme pikkujoulupöydän antimia, seurustelimme ja jaoimme lahjat. Jokainen sai halutessaan tuoda mukanaan pienen lapselle tarkoitetun unisex-lahjan ja ennen pikkujoulukansan vaellusta takaisin koteihinsa jaoimme lahjat keskenämme. Itse vein näihin ensimmäisiin pikkujouluihin pienen pehmeän helistimen. A taas sai lahjaksi keltaisilla tähtösillä kuvioidun paidan, jossa on myös teksti: "Born in 2014". En yleensä välitä "hullunkurisista tekstipaidoista", joissa lukee esim. "Pieni vauhtihirmu!", "Superbaby!" tai "Ruokaa tähän suuntaan (ja nuoli ylöspäin)". Tässä kuitenkin teksti on sen verran neutraali, että body tulee varmasti käyttöön ja keltaiset tähdet ovat ihanan pirteitä. Sitä paitsi, jos joskus unohdan tyttäreni syntymävuoden, voin aina kaivaa bodyn esiin tarkistaakseni asian ;)

           Toiset pikkujoulut vietettiin eilen hieman kauempana, jonne meninkin erään toisen äidin J:n kyydillä. Tällä kertaa paikalle oli saapunutkin aika paljon porukkaa, muutama jopa Helsingistä asti. Tälläkin kertaa vein nyyttäripöytää varten hyydykekakun, tällä kerralla vain hieman eri reseptillä tehtynä. Oli hirmuisen mukavaa nähdä niin monia äitejä ja lapsia, joista osan näin livenä ihan ensimmäistä kertaa. Kuitenkin jossain vaiheessa itsekin vähän uupui siihen väenpaljouteen, sillä siitä porukasta jo lähtee melkoinen meteli. A:kin tuntui hieman stressaantuneen, sillä jossain vaiheessa hän vain itki lopulta nukahtaen syliini. Näidenkin pikkujoulujen kaava oli aika lailla samanlainen, kuin ensimmäisissä: söimme, seurustelimme ja jaoimme lahjat. Itse olin paketoinut meidän lahjaamme sukkia. A sai lahjaksi höpsön nallen. A:lla ei itse asiassa olekaan vielä saanut paljoa ihan omia leluja, vaan hän on katsellut äitinsä vanhoja aarteita. Käyttöön siis tämäkin! Näiden pikkujoululahjojen kanssa kävi muuten sellainen hassu juttu, että kummallakin kerralla saimme lahjan samalta henkilöltä. Kiitos siis J:le!

             Taisivat sekä meidän neiti että J:n poika olla päivän touhuista hieman väsyneitä, sillä kotimatka kului "leppoisasti" itkuhuutoa kuunnellen. Välillä huusi toinen ja välillä kumpainenkin yhtä aikaa. Kotiin kuitenkin selvittiin ihan ehjin nahoin! Nyt voidaankin odottaa jo sitä oikeaa joulua! Siihenhän on enää alle viikko aikaa!

-Massu

Äidin oma hetki

           Eilen sovimme H:n kanssa, että saisin tänään viettää hetken ihan "omaa aikaa". Kaivoinkin jo aamulla pakkasesta minigrip-pussillisen pumppaamaani maitoa sulamaan, jotta isä voisi hoitaa myös tytön syöttämiset. Koitin päivän aikana keksiä, mitä oikein haluaisin omalla ajallani tehdä: käydä kaupungilla? Mennä kirjastoon? Lähteä pyöräilemään? Käydä kangaskaupassa? Lopulta mikään ei tuntunut oikein hyvältä vaihtoehdolta, joten jäin ihan vain kotiin.
        H:lä taisi olla hieman eri käsitys siitä, mihin aikaan haluaisin viettää oman hetkeni. Hän oli nimittäin hieman ihmeissään, kun kysyin "jo" klo 18.30, voisinko mennä lillumaan kylpyyn. Oma aikani siis alkoi kylpyhetkellä. Heitin kylpyammeeseen pari ruokalusikallista kylpymustikkasuolaa, jota saimme viime viikonloppuna eräältä H:n ystävältä lahjaksi. Kuorin myös kasvojeni ihon samalla tavaralla. Siitä onkin todella pitkä aika, kun olen ihan ajan kanssa saanut lilluskella kylpyammeessa! Loppuraskaudesta en mielelläni kylpenyt, sillä ison vatsan takia kylvystä oli hieman vaikeaa nousta ylös, eikä kuuma vesi tuntunut muutenkaan tuolloin kovin hyvältä. Synnytyksen jälkeen taas minun piti välttää kylpyä jo jälkivuodonkin takia, eikä minulla olisi myöskään ollut kyseiseen toimintoon aikaakaan.
         Kylpyhetken jälkeen ryhdyin leivontapuuhiin. Leivoin nimittäin huomisia äitien pikkujouluja (vol.2) varten nopean hyydykekakun. Leipoa olenkin saanut joitain kertoja viime aikoina mm. ristiäisiin ja aikaisempiin pikkujouluihin, mutta nyt sain keskittyä puuhaan ihan rauhassa... tai rauhassa ja rauhassa... tyttö alkoi nimittäin tässä vaiheessa itkeä isänsä sylissä ihan hillittömästi ja äitinä tuntui todella raskaalta kuunnella poloisen huutoa.
         Lopuksi "rentouduin" vielä ripustaen pyykkejä kuivumaan, tiskaamalla ja hieman siivoamalla. En ole aikaisemmin paljoakaan välittänyt siivoamisesta tai tiskauksesta, mutta nykyisin pienet siivoushetketkin tuntuvat luksukselta. Olen myös lapsentulon jälkeen tullut hieman tarkemmaksi siisteydestä, vaikken edelleenkään ole jatkuvasti imuri kourassa.
          Vaikka loppujen lopuksi H pärjäsi tytön kanssa ihan hyvin, tuli minulle silti omasta ajasta hieman "paska-äiti -fiilis". A ei olisi millään halunnut syödä maitoa pullosta, joten hän itki jossain vaiheessa aika pitkään. Koko ajan minulla oli sellainen olo, että minun olisi kiirehdittävä puuhissani, jotta "päästäisin H:n pulasta". Pysyin kuitenkin kovana, enkä puuttunut H:n puuhiin. Toisaalta oman ajan saaminen tuntui hyvältä, toisaalta en ainakaan näin kotioloissa pystynyt oikein ottamaan kaikkea iloa irti. Pienen itkun kuuleminen kuitenkin aiheuttaa ainakin minussa pienimuotoisen stressireaktion ja minusta tuntuu silloin todella pahalta olla puuttumatta toisen hätään. Katsotaan nyt, milloin seuraavan kerran vietän omaa aikaa ja uskallanko silloin lähteä jo ihan kodin ulkopuolelle.

-Massu

Blogihiljaisuus

           Hirmuisen mielelläni kirjoittelisin blogiini edes pari kertaa viikossa, mutta tällä hetkellä se tuntuu miltei mahdottomalta. Vaikka A ei olekaan enää niin paljon kiinni minussa, kuin ensimmäisen kuukauden aikana, vaatii hän edelleen paljon huomiota. Varsinkin viimeisen viikon ajan hän on ollut varsin itkuinen varmaankin hänen saamansa rota-rokotteen vuoksi. Nukahtaessaan hän usein nukkuu maksimissaan puoli tuntia, joten siinä ajassa ei kerkeä paljoa puuhastelemaan. Muutenkin kotona on paljon muita hommia hoidettavana, jotka yleensä menevätkin kirjoittelun edelle.
            Voisi kuvitella, että H:n päästyä töistä minulla olisi ehkä hetki aikaa myös itselleni, mutta valitettavasti näin ei ole. H:lä on nimittäin "pahimmillaan" neljä kertaa viikossa salibandytreenejä ja pelejä iltaisin. Yhteen treenikertaan kuluu kaikkine ajomatkoineen, vaatteiden vaihtoineen ja pesuineen aina 2-2½h. Useimpina päivinä H ei siis ehdi nähdä A:aa kuin hetken ennen treeneihin lähtöään ja juuri treeneistä palattuaan. Monina päivinä tämä "yksinhuoltajuus" tuntuukin hieman raskaalta. Välillä taas minusta tuntuu, että olen hirmuisen itsekäs äiti toivoessani edes puolen tunnin hengähdystaukoa päivässä... tai edes viikossa. En siis missään nimessä tarkoita, ettenkö nauttisi tyttäreni seurasta. Joskus aikaa ei vain tunnu liikenevän edes suihkussa käynnille tai laskujen maksulle. Itse asiassa nyt minun pitääkin jo rientää, sillä tyttäreni heräsi vartin kestäneiltä päiväuniltaan! Kirjoittelen taas ehkä joskus viikon päästä :)

-Massu

Sosiaalista elämää

               Olen aina ollut luonteeltani aika arka ja hitaasti lämpenevä. Tämän vuoksi minun onkin ollut aika vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin tai luoda tiiviimpiä kaverisuhteita. Lukioikäisenä olin melko masentunut ja etsiskelin itseäni. Kaveripiiri katosi, eikä minulle ole oikeastaan jäänyt kouluajoilta yhtäkään läheistä ystävää. Muutin Lahteen, jossa hieman narsistinen ja mustasukkainen eksäni piti tarkkaan huolen siitä, ettei kukaan pääsisi tutustumaan lähemmin minuun. Muutaman vuoden Lahti-reissustakaan ei ole siis jäänyt käteen yhtään läheisempää ystävää. Turkuun muutettuani olen joutunut todella katkerasti pettymään joihinkin ystävyyssuhteisiin, jolloin myös luottoni ihmisiin on saanut kovan kolauksen. Vaistomaisesti epäilen kaikkia, jotka osoittavat pienintäkään ystävällisyyttä ja mieluusti olenkin pitänyt monet potentiaaliset ystävyyssuhteet hieman etäisempinä. Se, että minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut oikein läheisiä ystäviä, on siis osaksi ollut myös omaa syytäni. En ole varmaan kymmeneen vuoteen edes viettänyt suuremmin vapaa-aikaa ihmisten kanssa, joita voisin edes hyvällä tahdolla kutsua ystäviksi (toki joitain yksittäisiä tapauksia löytyy..). Viimeisimpien vuosien aikana myös työni on eristänyt minut muusta yhteiskunnasta, sillä olen ollut jatkuvasti liian väsynyt tavatakseni ketään. Useimpien ihmisten työpäivät muutenkin loppuvat siinä klo 16 maissa, jolloin itse olen jo ollut miltei valmis nukkumaan. Että se niistä iltapäiväkahveista tai yhteisistä jumppatunneista...
                Nyt tilanteeni on hieman erilainen. Monet sanovat menettäneensä suuren osan ystäväpiiristään lapsen synnyttyä, mutta minulle on käynyt aivan päinvastoin. Tuntuu, etten ole piiiiiiitkiin aikoihin viettänyt niin paljoa aikaa muiden kanssa kuin nyt äitinä. Olen saattanut nähdä vanhoja työkavereitanikin paljon rennommissa tunnelmissa, kun järjetön univaje ja stressi eivät ole painaneet hartioita alas. Lisäksi olen saanut tukun uusia tuttavuuksia, joista osan kanssa kemiat ovat synkanneet vallan mainiosti. Edelleen saatan olla hyvin jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa, takeltelen sanoissa ja mietin hyvin tarkkaan, mitä sanon. Mutta olen kuitenkin uskaltanut nähdä ihmisiä ja kohdata heidät omana itsenäni. Se seikka, että minusta on tullut äiti, on jo itsessään rikastuttanut elämääni aivan mielettömästi. Olen kuitenkin sivutuotteena saanut myös paljon muuta rikkautta: välittäviä ja ihania ihmisiä sekä roimasti lisää itseluottamusta kohdata uusia ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen aika onnellinen <3

-Massu

Elämää kahden kuukauden iässä

            Pieni tyttäreni A tuli itsenäisyyspäivänä kahden kuukauden ikään. Tuntuu hassulta, miten ensin lapsen ikää laskee päivissä, sitten viikoissa ja nyt jo kuukausissa. Tyttö on kasvanut ihan hurjasti, mutta onhan hän vielä varsin pieni. Tämänlaista hänen elämänsä tällä hetkellä on:
             Eilisessä neuvolassa meille selvisi, että A painaa jo reilusti yli viisi kiloa, tarkalleen ottaen 5380g. Pituuttakin neidillä on jo 56,7cm. Vaikka tämän ikäisenä lapsen kasvun kehitystä ei seurata niin tarkkaan käyrien mukaan, tytön kasvu menee kuulemma millin tarkasti käyrällä. Melkoinen mallilapsi siis. Eilen A sai myös ihka ensimmäisen rokotteensa, joka annettiin suun kautta.
              A syö edelleen aika tiuhaan, n. 10-12 kertaa päivässä. Rytmi on pysynyt aikalailla samanlaisena kuukauden ajan: päivällä tyttö syö parin tunnin välein, illalla hieman tiheämmin ja yöllä syöttöjen väliin saattaa jäädä neljäkin tuntia. A on edelleen täysimetyksellä ja imetys sujuu oikein hyvin. Viime aikoina hän on kyllä lyhentänyt reilusti rinnallaoloaikaansa, joten yksi tankkauskerta saattaa kestää viisi minuuttia. Minustakin tuntuu, että tuottamani maitomäärä on hieman kasvanut, sillä rinnat tuntuvat olevan koko ajan aivan turvoksissa ja välillä maitoa ihan suihkuaa lapsen irrottaessa imuotteensa.

Piskuiset varpaat valmiina päivän touhuihin

              Tyttö on ruvennut nyt ihan parin viikon sisällä nukkumaan myös päivisin vähän enemmän. Aikaisemmin A kun ei malttanut millään nukkua päivällä tai nukahtaessaan unet kestivät maksimissaan puoli tuntia. Nyt hän nukahtelee useita kertoja päivässä ja saattaa nukkua tunnin putkeen. Joskus vaunulenkin jälkeen hän saattaa koisia parikin tuntia.
             Pyrin edelleen käymään A:n kanssa joka päivä vaunuilemassa. Yleensä A kitisee hieman siinä vaiheessa, kun hänet asettaa vaunukoppaan, mutta kitinä loppuu miltei heti, kun pääsemme liikkeelle. Monesti A saattaa nukahtaa ainakin vaunulenkin ajaksi, mutta välillä hän vain makaa kopassa silmät auki.
              Kotona tyttö ihmettelee ja seuraa jo hyvinkin tarkkaavaisesti maailman menoa. Erityisesti kirkkaat valot ja jännät kuviot kiinnostavat häntä. Aina aamuisin A jaksaa ihmetellä ikkunasta kajastavaa valoa. Silloin hän ei malttaisi edes syödä, kun koko ajan pitäisi tuijotella ikkunaan päin. Hänen "lempilelunsa" (voiko vielä näin pienellä puhua edes lempileluista?) on minun vanha lehmäpehmoleluni, jonka sisällä on kulkunen.

Sohvan nurkassa voi katsella vaikkapa värikkäitä verhoja

A alkaa lähes aina hymyillä, kun helisytän lehmää hänen edessään. A viihtyy myös erinomaisesti hoitopöydällä, sillä siellä on paljon mielenkiintoista katseltavaa: pöytälamppu, elefanttilelu, auringonkuva yms.

Hoitopöydän vieressä oleva aurinko

                Aamut ovat A:n parhaita hetkiä. Hän herää klo 8 ja 9 välillä ja alkaa lähes välittömästi tuijotella ylös nähdäkseen valoa ikkunasta. Samalla hän saattaa hymyillä itsekseen ja pikkuhiljaa alkaa kuulua myös pientä höpöttelyä. Laittaessani makuuhuoneeseen valot päälle, hän innostuu mahdottomasti, eikä ilonkiljahduksista ja höpöttelystä meinaa tulla loppua. Vaikka minuakin saattaa katkonaisen yön jälkeen väsyttää, tarttuu tytön innostus nopeasti myös minuun.
                A on voimistunut kuukauden aikana ihan hurjasti. Nyt hän kannattelee päätään vatsallaan maatessaan jo pitkiäkin aikoja. Istuskellessaan sylissä, hänen päätäänkään ei tarvitse enää niin paljoa tukea, kuin syntyessä. Kantoliinassa istuskellessaankaan hän ei enää halua olla vain äidin rintaa vasten, vaan mielellään kurkistelee liinan reunan yli muuta maailmaa.

Hieno punnerrua

                Lisäksi A on alkanut hirveästi kiinnostua omista käsistään. Usein hän mieluummin laittaa suuhunsa oman nyrkkinsä, kuin tutin. Välillä hän saattaa rauhottaa itsensä ihan uneen mussuttaen omaa kättään.
               Äitinä voin sanoa, että perheemme arki on tällä hetkellä hyvinkin tyydyttävää. Lapsi reagoi koko ajan enemmän ja enemmän ympäristöönsä, jolloin myös kanssakäyminen hänen kanssaan on helpompaa. Välillä varsinkin illat saattavat olla hyvinkin itkuisia, mutta yleisesti ottaen tyttö on melkoisen hyväntuulinen tapaus. Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin ja odottaa, mitä tyttö seuraavaksi oppii.

A seuraa tarkkaavaisesti salibandya

 -Massu

Kastetilaisuus

             Lyhyt tauko bloggailusta johtuu osaksi siitä, että olen tämän viikon lähinnä miettinyt ristiäisjuttuja. Kaiken vapaan aikani olen koittanut miettiä ristiäiskakkuun koristeita ja sitten toteuttanut ideatani. Alkuviikosta kävimme viereisessä seurakuntatalossa vielä tutustumassa vahtimestarin johdolla. Perjantaina taas kävimme hieman laittamassa pöytiä ja kattausta kuntoon.
              Tänään sitten koitti "se päivä". Kokoonnuimme läheisten kanssa seurakuntatalolle jo hyvissä ajoin ennen kastetilaisuuden alkua. Väkimäärä hieman väheni matkan aikana sillä tytön kaksi serkkua olikin jäänyt Tampereelle hoitoon, anoppini sairastui vatsatautiin ja oma isoäitini ei jaksanut lähteä. Ennen virallista osuutta kokoonnuimme vielä vahtimestarin huoneeseen käymään kastekaavaa läpi kummien ja papin kanssa. Tilaisuus oli hyvin rento ja vapaamuotoinen isoksi osaksi pappimme ansiosta. Tyttö sai kasteessa nimekseen Aliisa, mutta kutsun häntä blogissani A:ksi. Hän sai kolme kummia: serkkuni ja tämän puolison sekä H:n veljen. Serkustani tuli A:n sylikummi. Virallisen osuuden ajan tyttö oli hyvin rauhallinen, eikä hetkahtanut edes pään kastelusta.

Kastepöytä

                Kasteen jälkeen joimme kahvia ja söimme kahvipöydän antimia. Minä olin leiponut täytekakkua, juustokakkua ja kahvikakkua, äiti lusikkaleipiä ja suolaisia piirakoita. Kahvitteluiden ajan tyttö kiersi sylistä toiseen ja sylittelyiden ajan A lähinnä vain nukkui. A:n kahdeksanvuotiaat serkkutytöt olivat niin innoissaan pienestä serkustaan, että kävivät useaan kertaan suukottelemassa A:aa.

Kahvipöydän antimia

Kakku

Lahjapöytä ja kirja, johon vieraat saivat kirjoitella terveisiä lapselle

              Tältä erää en oikein jaksa kirjoitella enempää tämän päivän tapahtumista, sillä olen itsekin juhlimisesta aika poikki. Viralliset asiat on nyt hoidettu ja tyttö on vihdoin kirkonkirjoissa <3

-Massu

Pakkautunut rinta

           Jo kolmannen kerran olen joutunut taistelemaan pakkautuneen rinnan kanssa. Maidolla on nimittäin joskus tapana pakkautua rintaan niin, että ainakin osa rinnasta on aivan kivikova, turvonnut ja kuumottava, eikä maito suostu tulemaan millään ilveellä ulos. Joka kerta pakkautuman purkaminen on kohdallani ollut aina vain vaikeampaa.
             Ensimmäisen kerran heräsin tytön ollessa n. viikon ikäinen aamulla siihen, kun oikeaa rintaani aristi ja kainalon puolella tuntui kivikova patti. Olin kuullut kauhukertomuksia rintatulehduksista ja pelkäsin tämän nyt olevan sitä. Pikainen visiitti Googlen ihmeelliseen maailmaan ja minulle selvisi, että vielä ei olisi paniikin aika. Kunhan saisin suht nopeasti maidot liikkeelle pakkautumasta, niin tulehduksistakin vältyttäisiin. Ensimmäisellä kerralla sain poistettua pakkautuman vain vaihtelemalla imetysasentoa. Tyttö toimi siis parhaana helpotuskeinona!
                Toisella kerralla huomasin taas vähän yli viikko sitten aamulla, että oikeaan rintaani oli taas pakkautunut maitoa ihan samaan kohtaan, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Koitin hoitaa tilanteen samalla tavalla, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tulosta ei syntynyt. Koitin hieroa pakkaumaa pois, lämmitin rintaa lämpöpussilla ja imetin useaan kertaan, vaihtelin imetysasentoa, haudoin rintaa rikotuilla ja viileillä kaalinlehdillä, imetin monta kertaa samasta rinnasta peräkkäin. Tilanne meinasi kosahtaa käsiin, kun rintapumppuni meni rikki, enkä pystynyt näin ollen tyhjentämään "tervettä" rintaani. Lopulta H kävi hakemassa minulle aivan uuden pumpun. Pumppuja hetken verrattuani minulle selvisikin, että pumpun kahvasta oli lähtenyt irti sellainen äärettömän pieni tiivisterengas. Ainulta saisi tilattua varaosana uuden renkaan, mutta hintaa sille tulisi 11,67 €! Pumpun avulla sainkin viimein pakkaumankin purettua, sillä pumppasin kipeää rintaa samalla painaen pakkautumaa pumppua vasten. Toimenpide tuntui todella kivuliaalta, mutta se kuitenkin auttoi!
                  Eilen aamulla TAAS tunsin samassa rinnassa samass kohdassa tutun paakun, joka tuntui tällä kerralla entistäkin suuremmalta. Aluksi pakkautuma ei ollut edes kipeä, joten ajattelin sen lähtevän helposti pois. Päivän mittaan ehdin tuskastua täysin, kun mitkään keinot eivät tuntuneet auttava. Viimein menin epätoivoisena illalla nukkumaan kaalinlehdet rinnalla toivoen parasta. Yöllä oikea rinta keräsi maitoa varmaan kuuden tunnin ajan ja pelkäsinkin tilanteen johtavan vähintään siihen rintatulehdukseen. Imettäessä rinta tuntui ihan sykkivän ja ihon alla tuntui epämiellyttäviä pienempiä paakkuja. Aamulla kuitenkin totesin, että pakkautuma oli yön aikana hävinnyt! En tiedä, mistä lopulta oli eniten apua, kaalinlehdistä, levosta vai lämmöstä.
                  Joka kerta pakkautuman syntyminen on liittynyt jollain lailla lämpötilojen vaihteluun. Makuuhuoneessamme käy nimittäin aina aivan minimaalinen veto, joka on kuitenkin tarpeeksi suuri aiheuttamaan pakkautumia. Imettäessä rinnat ovat nimittäin todella herkät kylmyydelle ja viimalle. Olenkin koittanut ehkäistä pakkautumia pukeutumalla öisin pitkähihaiseen paitaan, joka pitää sekä rintani, että kainaloni yön ajan lämpöisinä. Pelkän peiton alla saatan nimittäin hikoilla litratolkulla, enkä ole normaalisti tottunut nukkumaan yöpaita päällä. Joka kerta pakkautuma onkin syntynyt, kun en ole jostain syystä pukenut paitaa päälleni. Eilinen tilanne johtui siitä, että tyttö oli aamulla parin tunnin ajan kenguruhoidossa ja päällämme ollut peitto sattui nukahtaessani liikkumaan huonoon asentoon. Noh, mutta koko ajan sitä oppii jotain uutta ja onneksi tilanne ei ole tähän mennessä ehtinyt kehkeytyä kovin pahaksi! Rintatulehdusta siis odotellessa!

-Massu

Erosta selvittiin

          Pikkujoulut on nyt vietetty ja koko perhe selvisi ehjin nahoin. Jopa tyttö, joka oli ensimmäistä kertaa isovanhempiensa hoteissa. Vaikka jossain vaiheessa ikävä pääsikin yllättämään, oli ilta kaikenkaikkiaan oikein mukava ja hauska.
          Vanhempani saapuivat perjantaina n. klo 16, jolloin hieman ohjeistin heitä tytön hoidossa. Esittelin hoitopisteen tarvikkeet, ohjeistin vaipanvaihdossa ja näytin miten pakastetun äidinmaidon kanssa toimitaan. Minun oli tarkoitus imettää "Esteri" vielä hetkeä ennen Logomoon lähtöä, mutta tyttö päätti vielä nukkua siinä vaiheessa. Nappasinkin vain rintapumpun mukaan siltä varalta, että rintani meinaisivat poksahtaa illan aikana. Pikaiset suukot lapsoselle ja isän kyydillä Logomoon.
            Nämä olivat siis H:n työpaikan pikkujoulut, joihin olivat myös työntekijäiden avecit tervetulleita. Klo 18.00 pääsimme sisään Logomoon, jossa meille ja monille muille pikkujouluseurueille oli varattu oma pöytä ruokailua varten. Alkumaljaksi saimme lasilliset äklömakeaa glögiä, joka oli vieläpä hieman terästettyä. Koska rintamaitoon päätyy äidin nauttimasta alkoholista aivan minimaalinen määrä, uskalsin minäkin  juoda tuon n. 1,5 desin glögiannoksen. Muista alokoholitarjoiluista sitten kieltäydyinkin, vaikka "firman piikkiin" olisi saanut lotrata. Ruokana oli seisovasta pöydästä kaikenmoisia herkkuja mm. lohta, caesar-salaattia, possua, marinoitua punajuurta ja perunoita. Vaikka ruoka oli todella maittavaa, en jaksanut syödä kuin yhden lautasellisen. Jälkiruoaksi oli kahvia/teetä sekä suklaahyydykekakkua. Ruoan yhteydessä tuli rupateltua niitä näitä H:n työkavereiden ja näiden seuralaisten kanssa. Paljon puhuimme lapsista, sillä isolla osalla taisi olla omia lapsia.

Oli kakkuu kans!

            Ilta huipentui stand up -show'hun, jonka esiintyjinä olivat Joonas Pitkänen, Heli Sutela, Ismo Leikola ja André Wickström. Aivan huikeita huumorisuorituksia kaikki! Miten sattuikaan, mm. André Wickströmin setit käsittelivät lähinnä lapsiperheen arkea, joten aihe upposi kuin kuuma veitsi voihin. Väliajalla koitin pumppailla räjähtämispisteessä olleita rintojani, muttaoli valinnut hippavaatteiksi aivan vääränlaisen mekon tuota puuhaa varten. Pumppaukset jäi pumppaamatta ja jatkoin samoilla rinnoilla esitysten loppuun asti.
            Itse lähdin kotiin heti stand up -esitysten jälkeen, mutta H jäi vielä istumaan iltaa työkavereidensa kanssa. Pikaisen keskusteluhetken perusteella ilta oli tytön osalta sujunut oikein hyvin. Äitini oli vielä juuri ennen tuloani jostain syystä ottanut miltei desin maitoa lämpiämään varmuuden vuoksi. Jouduin kuitenkin kaatamaan lopulta maidot viemäristä alas, sillä tyttö jatkoi uniaan reilun kolmen tunnin verran. Samalla minulla oli myös sen verran ikävä jo tyttöäni, että mieluumin halusinkin seuraavalla kerralla syöttää hänet omasta rinnastani. Onneksi tuota maitoa nyt tulee sen verran paljon, ettei tuon määrän heittäminen pois tuntunut kovin pahalta. Ennen nukkumaanmenoa pumppailin vielä ylimääräiset maidot pois rintamukselta, sillä tunnin sisällä olisin varmaan itse hukkunut maitoon.
             Yhteenvetona voisinkin todeta, että oli oikein onnistunut irtiotto ja kaikki sujui paremmin kuin olisin osannut ajatellakaan. Ihan heti en ole lähdössä uudestaan viihteelle, mutta tämän kokemuksen jälkeen en ehkä koe olevani NIIN sidottu kotioloihin, kuin aikaisemmin.

-Massu

Ensimmäinen ilta erossa

            Tänään on itselleni hyvin jännä ja samalla myös hieman pelottava päivä. Tulen nimittäin olemaan ensimmäistä kertaa erossa tyttärestäni ihan kunnolla, n. viiden tunnin ajan. Kaksi kertaa olen tätä ennen ollut vain ihan hetken erossa lapsestani, kun kotiutumispäivänä minun oli pakko saada monen päivän laitoselämän jälkeen hieman happea ja yhtenä päivänä H kävi tytön kanssa pikaisesti kaupassa.
            Olen jo lukuisia kertoja ollut perumassa tämän päivän menoamme, sillä en haluaisi jättää lasta vielä muiden hoidettavaksi alle kahden kuukauden iässä. Olemme siis menossa H:n firman pikkujouluihin Logomoon, jossa syömme ensin illallista ja sen jälkeen nautimme stan-up -esityksistä. Pääohjelma loppuu n. klo 22.00, jonka jälkeen Logomon aulassa olisi vielä tarjolla musisointia Ismo Leikolan johdolla, mutta itse varmaan hilpaisen jo siinä vaiheessa kotiin. Pikkujouluihin piti ilmoittautua jo joskus elokuun lopulla, jolloin ajattelin tytön olevan mahdollisesti jo reilusti kahden kuukauden ikäinen tässä vaiheessa. Toisin kuitenkin kävi, kun tyttö viihtyikin kohdussani hieman pitemään.
              Omat vanhempani tulevat hoitamaan tyttöä pikkujoulujen ajaksi. Varastoon pumpattua rintamaitoa on jo otettu pakkasesta jääkaappiin sulamaan ja kaikki tarvittavat hoitovälineet on asetettu helposti saataville. Ihan hirveän vaikeaa arvioida tarvittavan maidon määrää, kunnei yhtään tiedä, miten paljon tyttö syö kerralla. Olen kyllä koittanut laskeskella taulukoiden avulla jotain suuntaa-antavaa, mutten siltikään voi olla täysin varma. "Esteri" kun saattaa joinain päivinä syödä 10 ja joinain 16 kertaa, iltaisin vielä todella usein. Siitä onkin hieman haastavampaa laskea keskimääräinen kerta-annos... Otinkin maitoa sulamaan ihan reilusti, ettei se ainakaan lopu kesken. Kaiken siis pitäisi olla kunnossa iltaa varten, mutta silti minua pelottaa ja ahdistaa. Osaksi pelkoni johtuvat siitä, että "Esterillä" oli tuossa muutama kiukku-päivä, jolloin hän itki suoraa huutoa varsinkin iltaisin. Mikään ei tuntunut auttavan, ei rinta, ei syli, ei tutti, ei hyssyttely. Rinnalla raivottiin oikein pahemman kerran, eikä iltasyötöistä meinannut tulla mitään. Olenkin nyt pelännyt vaarantavani täysimetyksen kokonaan, sillä pikkuinen joutuu poissaolomme aikana syömään pelkkää pulloa. Niinhän sanotaan, ettei imetysongelmien ilmaantuessa kannattaisi heti turvautua pulloon, vaan sitkeästi jatkaa imetystä. Noh, kahtena edellisenä iltana "Esteri" on kuitenkin ollut hyvin rauhallinen, vaikka lyhyitä nurinahetkiä välillä tuleekin. Toivottavasti siis tämäkin ilta sujuisi hänen osaltaan rauhallisissa merkeissä, vaikkei hän saakaan rinnalta läheisyyttä.               
                Samalla minua jännittää myös itseni puolesta, sillä rintani kuitenkin täyttyvät illan aikana maidosta, enkä voi maitoa imetyksen kautta rinnoista poistaa. Minun onkin kai pakko ottaa rintapumppu mukaan, jotta saan mahdollisesti pakottavat rinnat jossain välissä tyhjennettyä. Hieman vain inhottaa ajatus julkisella paikalla pumppaamisesta, tapahtui se sitten vaikka vessassa.
                Toisaalta taas pieni irtiotto vauva-arjesta voi tehdä hyvääkin, sillä minun ja H:n välit ovat viime aikoina olleet hieman kireät. Toivottavasti pystyisimme kumpikin rentoutumaan ja turhilta kiistoilta vältyttäisiin.
               Nyt on pakko mennä halittelemaan tuota ihanaa pikkuista vähän varastoon! Minulla onkin häntä jo valmiiksi ikävä, vaikken ole vielä edes mennyt mihinkään!

-Massu

Minun syntymäpäiväni

           Tällä päivämäärällä 26 vuotta sitten äitini makaili Salon aluesairaalan synnytysosastolla. Sieltä synnyin minä klo 14.57 "hyvinsyöneenä" ja tuuheatukkaisena. Painoa minulla oli n. 4,5 kiloa ja olin viihtynyt äitini kohdussa 16 päivää yli lasketun ajan. Olin toivottu lapsi ja minun myötäni perheemme jäsenluku vakiintui viiteen.
            Tänä vuonna vietän omia syntymäpäiviäni hyvin rauhallisissa merkeissä. En tosin ole viettänyt millään lailla syntymäpäiviäni n. kymmeneen vuoteen (ellei oteta laskuun yhtiä minulle järjestettyjä yllärisynttäreitä...). Aamu alkoi leppoisasti n. klo 05.30, kun "Esteri" päätti laulaa minulle syntymäpäivälaulun. Hän ei nimittäin halunnutkaan enää nukahtaa imetyksen päätteeksi, vaan jollotteli jonkin aikaa yksinään hymyillen kuin pieni aurinko. Samassa myös H heräsi, antoi suukon poskelleni ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Voiko parempaa lahjaa edes saada? Oma perhe lähellä ja kaikilla niin hyvä olla <3
            Olen monen viikon ajan pohtinut, milloin lopetan tyttäreni kasvokuvien julkaisemisen blogissani. Olin jo ennen lapsen syntymää päättänyt, etten julkaisisi hänestä kuin muutamia kuvia aivan ensiviikoilta, sillä en ole paljastanut myöskään omia kasvojani. Monesti aivan pienet lapset kuitenkin ovat vielä aika saman näköisiä, jolloin heitä on vauvakuvista aika vaikeaa erottaa. Koska tyttärelläni alkaa jo olla jonkin verran persoonallisia piirteitä, olen päättänyt julkaista tänään oman syntymäpäiväni kunniaksi hänestä viimeistä kertaa kasvokuvan. Samainen kuva löytyy myös tämän vuotisista joulukorteistamme. Kuvan takana on äiti-kaverini J, joka kuvaa myös työkseen. J on erikoistunut erityisesti lapsi- ja raskausajan kuvaukseen, joten kukapa olisi sopinutkaan tyttäremme kuvaamiseen paremmin. J:lä on myös omat kotisivut, jotka löytyvät TÄÄLTÄ. Vaikka "Esteri" ei hirveästi tykännyt olla kuvattavana, onnistui J:n napata hänestä edes yksi vähän pirteämpi otos. Eikös olekin melkoisen veikeä neiti?

Pieni tonttutyttö

-Massu

Aivokäyrät

          Tänään olikin varsin jännä päivä "Esterille", sillä hän pääsi osallistumaan aivotutkimukseen. Älkää pelästykö, pienen aivoja ei porattu auki, vaan aivojen toimintaa seurattiin päähän laitetun anturin avulla. Lasta ei siis millään lailla vahingoitettu.
           Tapahtumasarja sai alkunsa siitä, kun viime viikolla FinnBrain-tutkimuksesta soitettiin ja pyydettiin minua osallistumaan lyhyeen osatutkimukseen lapsen ollessa kahdeksan viikon ikäinen. Koska minulla ei ollut täksi päiväksi mitään suunnitelmia, suostuin mielelläni mukaan. Olimme siis jo raskausaikana mukana FinnBrain-tutkimuksissa, jossa kerättiin tietoja minun ja H:n stressitasoista- ja tekijöistä. Puhelimessa minulle selvitettiin, että kyse on tällä kertaa tutkimuksesta, jonka avulla selvitetään, miten lapsen aivot reagoivat erilaisiin tunneääniin (esim. vihaiseen, lempeään tai neutraaliin puheeseen). Samalla suostuin osallistumaan imetystutkimukseen, jonka tarkoituksena taas on selvittää äidinmaidon koostumusta ja sen vaikutusta lapseen.
            FinnBrain-tutkimuskeskuksessa meidät otti vastaan nuori nainen, joka ohjasi meidät tutkimushuoneeseen. Huoneessa sain lypsää käsin pieneen lasiastiaan n. 20 ml maitoa. Lypsymisen jälkeen sain täytettäväkseni lomakenivaskan, jossa kyseltiin omista ruokailutottumuksistani ja suhtautumisestani syömiseen. Lisäksi palautin tytön vaipasta ottamani kakkanäytteen, jonka olin pakannut FinnBrainilta aikaisemmin postissa saamaani näytepurkkiin. Lypsämisen ja lomakkeiden täytön ajan tyttö kökötti tutkimusvastaavan sylissä hyvin sopuisasti. Saimme vielä lahjaksi vaaleanpunaraidallisen froteehaalarin, vaikka tutkimusvastaava aluksi luulikin lasta pojaksi. Luulin aluksi, että minun pitäisi pukea haalari tytölle päälle aivotutkimukseen, mutta saimmekin haalarin ihan vain kiitoksena osallistumisesta.
              Pikaisen vaipanvaihdon jälkeen meidät kutsuttiin toiseen tutkimushuoneeseen, jonka keskelle oli sijoitettu kotoisa sohvatuoli. Kanssani tutkimushuoneeseen tuli kaksi miespuolista tutkijaa, jotka ohjasivat minut istumaan tyttö sylissäni tuolille. Toinen tutkijoista alkoi lätkiä "Esterin" kasvoihin pikkuruisia tarroja, joiden avulla seurattiin tutkimuksen aikana tytön kasvonliikkeitä. Sitten tytön päähän laitettiin sideharsolla kiinni silikonista tehty anturi, josta lähti johtoja tutkijan tietokoneeseen. Ennen varsinaisen tutkimuksen alkua tutkijat dokumentoivat tapahtumat still-kuvin. Sitten huonetta hieman hämärrettiin, videokamera laitettiin päälle ja nauha laitettiin pyörimään. Nauhalta tuli harvakseltaan eri äänensävyillä puhuttuja lauseita. "Esteri" ei oikein tutkimuksesta välittänyt. Häntä alkoi hyvin nopeasti harmittaa, eikä tuttikaan siinä vaiheessa rauhoittanut. Pariin otteeseen anturi liikahti huonoon asentoon, jolloin tutkimus täytyi aloittaa alusta. Jossain vaiheessa ehdotin, että voisin koittaa rauhoittaa tyttöä syöttämällä tämän. Hetkeksi tyttö rauhoittuikin, miltei jopa nukahti, mutta heti jatkaessamme tutkimusta hän alkoi taas kitistä. Lopulta tutkijat päättivät lopettaa tutkimuksen. En siis tiedä, saivatko he lopulta tarvittavat tiedot vai epäonnistuiko tutkimuksen suorittaminen osaltamme täysin. Onneksi en siis ole joutunut itse maksamaan tutkimuksesta mitään, sillä tulosten puolesta saattoi olla aika hukkareissu.
             Toki kyseisenlaiset tutkimuksiin osallistumiset vievät oman aikansa ja vaativat osallistujilta hieman vaivannäköä, mutta kyseessä on kuitenkin mielestäni tärkeä asia. Tämänlaisten tutkimusten perusteella voidaan saada selville, miten ympäristö ja perimä vaikuttavat jo pieniin lapsiin. Saatu informaatio taas voi auttaa ymmärtämään erilaisia ilmiöitä tai tiedon avulla voidaan muokata tulevaisuudessa suosituksia tai ohjeita. Vaikken itse saakaan kyseisistä tutkimuksista lopullisia tutkimustuloksia, osallistumiseme hyödyttää mahdollisesti yhteistä hyvää. Kaikki tutkimus on tervetullutta ja vie yhteiskuntaa eteenpäin!

-Massu

Joulu tulee! Oletko valmis?

          En ole varmaankaan kymmeneen vuoteen välittänyt paljoakaan joulusta. Lähinnä olen tuntenut suurta ärtymystä ensimmäisten joulukoristeiden ilmaantuessa kauppojen hyllyille. En pidä siitä, mitä joulu isolle osalle ihmisistä merkitsee: järjetöntä mässäilyä ja pakollisten lahjavuorten karruttamista. Toki tykkään itsekin hankkia muille lahjoja, mutten hanki kuin yhden lahjan/hlö. En oikein ymmärrä sitä periaatetta, että lahjoja pitäisi olla paljon, sillä haluan itse omistaa mahdollisimman vähän tavaraa. Mieluummin siis itsekin saisin vain yhden hyvän lahjan, kuin tusinan "huonoja".
            Tänä vuonna joulu kuitenkin tuntuu hieman erilaiselta, sillä se tulee olemaan "Esterin" ensimmäinen joulu. Vaikkei tyttö vielä ymmärrä juhlasta mitään, tuo oma lapsi kuitenkin jouluun enemmän merkitystä. Joulu on kuitenkin ennen kaikkea lasten juhla ja nyt minulla on ihan oma lapsi, jolle tarjota joulun tunnelmaa. Emme aijo hukuttaa lastamme lahjoihin. Itse asiassa emme aijo ostaa hänelle yhtäkään lahjaa. Toivon mukaan myöskään sukulaisemme eivät ostaisi paljoa tytölle tavaraa, sillä hän ehtii vielä elämänsä aikana saamaan kasoittain lahjoja. Enemmän haluaisinkin nauttia vain rakkaiden läheisyydestä ja tutuista jouluperinteistä. Emme tosin vielä tiedä, missä vietämme joulun, sillä minun ja H:n lähisuku on pirstaloitunut ympäri Suomea. Minun vanhempani asuvat puolen tunnin matkan päästä kotoamme samassa maakunnassa, H:n äiti taas asuu Pirkanmaalla ja H:n isä Päijät-Hämeessä. Toisaalta tänä vuonna joulunpyhät jatkuvat yhteensä viiden päivän ajan, joten ehtisimme ehkä käydä jokaisessa paikassa.

Äiti ja tytär <3

             Joulu on mielessäni jo nyt siksi, että piipahdimme tänään Turun perinteisillä Suurtorin joulumarkkinoilla. Tästä viikonlopusta lähtien Tuomiokirkon vieressä sijaitseva Suurtori täyttyy jokaisena joulua edeltävänä viikonloppuna pienistä kojuista, joissa myydään mm. leivonnaisia, joulukoristeita ja joululahjaideoita. Torilta saa myös perinteisiä jouluherkkuja kuten joulupuuroa ja glögiä. H sanoi markkinoille mennessämme, että tällä kertaa ostammekin jotain. Koitimmekin hyvin tarkkaan syynätä, josko kojuista löytyisi jotain kiinnostavaa, mutta loppujen lopuksi rahat jäivät omaan kukkaroon. Monet myyjien tuotteista nimittäin olivat sellaisia, joita itsekin osaan valmistaa tai joita en kertakaikkiaan koe tarvitsevani. Jollekin muulle joulutori tarjoaa paljonkin ostettavaa ja suosittelen jokaista Turussa joulun alla käyvää ainakin vierailemaan joulutorilla. Jollei haluaisi ostaa mitään pukinkonttiin, voi ainakin nauttia lämpimästä tunnelmasta ja istahtaa hetkeksi vaikka nauttimaan partiolaisten keittämästä joulupuurosta.

H työntelemässä vaunuja joulutorilla

            Ennen joulua ehdimme kuitenkin juhlimaan pariin otteeseen, sillä minulla on ensi viikolla syntymäpäivät ja itsenäisyyspäivän jälkeisenä sunnuntaina "Esteri" saa viimein oikean nimensä. Omia syntymäpäiviä en sentään sen ihmeemmin juhli, vaikka pappi tuleekin sinä päivänä höpöttelemään kotiimme kastetilaisuudesta. H:kin ehti jo tänään ostaa minulle syntymäpäivälahjana (villakangastakin), joten sen ihmeempiä lahjojakaan ei ole tiedossa. Enemmän odotankin noita ristiäisiä!

-Massu

Viikunakakku

          Eilen pääsin pitkästä aikaa vähän toteuttamaan ammattiani, sillä kokeilin erästä herkulliselta vaikuttavaa leivontareseptiä. Resepti löytyi niinkin yllättävästä paikasta, kuin Suuri Käsityö -lehdestä. Sama resepti löytyy myös TÄÄLTÄ. En yleensä välitä kahvikakuista, sillä ne ovat makuuni vähän liian kuivakoita ja mauttomia. Tämä kakku taas on aika samantyyppinen kuin taatelikakku: hieman tiiviimpi ja kosteampi. Tässä siis uudenlainen kahvikakku kaikille taatelikakun ystäville:
          
Viikunakakku

1pss (200g)   pehmeitä kuivattuja viikunoita
2dl                 omenatäysmehua
200g              voita tai margariinia
1dl                 sokeria
2                    kananmunaa
1dl (100g)      kermaviiliä, maustamatonta jogurttia tai rahkaa (alkuperäisessä ohjeessa vaihtoehtoina vain kaksi ensimmäistä. Itse käytin rahkaa, koska kaapista ei muuta vastaavaa löytynyt ja toimi oikein hyvin)
1-2tl               sitruunan raastettua kuorta
½ dl               sitruunamehua
4 dl                vehnäjauhoja
2tl                  vanilja/vanillinisokeria
1tl                  soodaa
1tl                  leivinjauhetta
1tl                  kardemummaa

Joku ehtikin jo maistaa kakkua....

1. Leikkaa viikunoista kovat kannat pois ja kuutioi viikunat.
2. Mittaa mehu keskikokoiseen teräskattilaan, jossa voit valmistaa koko taikinan ja lisää viikunat. Keitä kannen alla n. 15-20min kunnes viikunat ovat pehmenneet. Ota kattila liedeltä ja soseuta seos sauvasekottimella.
3. Lisää voi seokseen sekoittaen ja anna voin sulaa. Jäähdytä mehu-viikuna-voi -seosta hieman.
4. Vatkaa massaan sokeri, munat yksi kerrallaan, kermaviili/jogurtti/rahka, sitruunan kuori sekä sitruunamehu.
5. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi muutamassa osassa seos massaan. Sekoita hellästi käännellen, älä vatkaa.
6. Voitele ja jauhota joko korppujauhoilla tai mannasuurimoilla kahvikakku/kakkuvuoka (n. 1,8 l). Kaada massa vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.
7. Paista uunin alaosassa 175 lämpöasteessa 45-50 min kunnes kakku on kypsä. Kypsyyden voi tarkistaa upottamalla esim. hammastikun kakkuun. Jos taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
8. Anna kakun hieman jäähtyä ennen kumoamista. Tarjoile täysin jäähtyneenä. Kakku hieman jopa paranee ja mehevöityy jos sitä säilyttää muutaman päivän jääkaapissa. Kakku siis kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Se myös säilyy jääkaapissa tai pakkasessa melko pitkään hyvänä.

Ja ei kun leipomaan!

-Massu

Palautuminen

           Eri ihmisille raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen merkitsevät hieman erilaisia asioita. Moni mieltää palautumisen pelkkänä painoon liittyvänä asiana, kun todellisuudessa palautumiseen liittyy niin paljon muutakin. Kohtu on joutunut todelliseen rasitukseen ja sen pitäisi synnytyksen jälkeen kutistua jälleen alkuperäisiin mittoihinsa, ulkosynnyttimissä saattaa olla ruhjeita tai parantumista vaativia repeytymiä, lantiopohjan lihakset ovat heikentyneet ja yleinen lihasten kunto saattaa olla heikko. Myös psyyke saattaa tarvita oman palautumisensa.
           Synnyttäneiden äitien keskusteluja seuranneena ja kuunnelleena kaikilla tuntuukin olevan kovin suuri vimma laihduttaa ja "päästä entisiin mittoihin" heti synnytyksen jälkeen. Moni odottaa jälkitarkastusta kuin kuuta nousevaa saadakseen luvan lähteä treenaamaan ihan toden teolla. Siinä hätäkässä saattaa koko muu palautuminen unohtua kokonaa. Varsinkin lantiopohjan kannattaisi olla edes jonkinmoisessa kunnossa ennen kuin edes raskaampaa treeniä harkitaan. Monelle kuitenkin se ulkoinen habitus tuntuu olevan se tärkein asia. Itse olen suosiolla ollut edes ajattelematta painoani, sillä minusta se ei ole tällä hetkellä elämässäni tärkeä asia. Entisenä anorektikkona tiedän myös, että jokainen leikkimielinenkin laihdutuskuuri saattaa lopulta johtaa syömishäiriöön varsinkin itselläni, enkä todellakaan halua enää siihen oravanpyörään. En siis olekaan käynyt sairaalasta päästyäni puntarilla. Olen luottanut vain peilikuvaani sekä vanhoihin vaatteisiini. Painoa enemmän olenkin koittanut keskittyä juuri niiden lantiopohjanlihasten treenaamiseen ja yleiskunnon nostattamiseen. Yleiskunnon nostattamisella tarkoitan lähinnä arkiliikuntaa sekä päivittäisiä vaunulenkkejä. Tiedän jo pelkästään peiliin katsoessa, että lihakseni ovat surkastuneet lähes minimiin, mutten ole lainkaan tilanteesta huolissani. Minulla sattuu olemaan sen verran hyvät geenit, että lihakseni kasvavat aika helposti ihan arjen askareita tehdessä. Ehkä jossain vaiheessa minulla on taas kireä vatsa ja pyöreä takapuoli. Nyt en jaksa stressata asiasta. En siis todellakaan ole aloittamassa mitään "raskauskilot pois kuukaudessa" -dieettiä, enkä aijo blogissani kehuskella treeniohjelmilla ja ruokavalioilla.
           Palautuminen onkin tänään aika ajankohtainen aihe, sillä kävin vihdoin ja viimein jälkitarkastuksessa. Minua hieman jännitti, sillä palautumiseni ei ole omasta mielestäni sujunut täysin mutkitta. Jälkivuotoa on edelleen, vaikka synnytyksestä on jo 7 viikkoa aikaa ja alapäässäni on alkanut tuntua epämiellyttävää paineen tunnetta. Minun piti ottaa "Esterikin" mukaan vastaanotolle, sillä H ei päässyt hoitamaan häntä kesken työpäivänsä. Neuvolaan mennessä olikin hieman säätämistä virtsanäytteiden ja painon punnitsemisen kanssa, mutta niistä selvittiin kyllä. Meinasin lentää takamukselleni, kun näin vaa'an näyttämän lukeman, sillä painoin aivan saman verran, kuin ensimmäisellä neuvolakerralla. Asia tuntui aivan järjettömältä nimenomaan sen vuoksi, etten ollut uhrannut ajatustakaan painooni tai sen pudottamiseen. Puntarin lukema ei toisaalta kerro muuta kuin kokonaispainoni kiloina. Se ei erittele millään lailla kehoni koostumusta. En esimerkiksi tiedä, miten paljon kolme kuppikokoa suurentuneet ja pahoin revenneet rintanikin vaikuttavat kokonaispainooni ja vatsanikin on tällä hetkellä pelkkää höttöä. Hoitaja mittasi vielä viimeistä kertaa verenpaineeni. Arvot olivat taas hieman korkealla, mikä johtunee siitä, että kävelin neuvolaan. Heti neuvolaan päästyäni minut otettiinkin jo mittaukseen, joten sykkeeni ja paineeni eivät olleet ehtineet millään tasaantua. Mittausten jälkeen lääkäri ja ujo lääkärikandipoika ottivat minut vastaan. Pääsinkin miltei heti hoitopöydälle tutkittavaksi. Lääkärin mukaan olin palautunut erinomaisesti, eikä mistään laskeumista tai löystymisistä ollut tietoakaan. Lantiopohjan lihaksien treenaamista hän kehotti edelleen jatkamaan, sillä lihakset eivät varmaan milloinkaan voi olla liian hyvässä kunnossa. Olin lääkärin sanoista hyvin huojentunut, sillä pelkäsin paikkojen olevan ihan toivottoman huonossa kunnossa. Kohdallani palautuminen onkin sujunut niin hyvin, että minun on pakko olla todella ylpeä kehostani. Toivottavasti teillä muillakin jo synnyttäneillä tai myöhemmin synnyttävillä asiat rullaisivat yhtä hyvin <3

Homma etenee...

        ...nimittäin imetys. Olen pariin otteeseen valitellut, miten imetys ei ota kohdallani onnistuakseen mahdottomien rintakipujen vuoksi. Ensimmäisinä viikkoina imetys sattui koko toimituksen aikana ja rinnat olivat herkkänä jopa imetysten välillä. Pelkkä puuvillapaidan kosketus saattoi aiheuttaa järjetöntä pistelyä ja kuumotusta rinnanpäissä. Koitin erilaisia apuvälineitä ja yritin lisätä maidontuotantoa pumppailemalla maitoa imetysten välillä. Kivut vain jatkuivat. Kuitenkin eilen osallistuessani ensimmäistä kertaa imetystukiryhmään, saatoin hyvällä omatunnolla sanoa, ettei minulla tällä hetkellä ole ongelmia imetyksen kanssa.
        En tosiaankaan vieläkään tiedä, johtuivatko rintakipuni mahdollisesta sammaksesta vai vaativatko rintani vain paljon totuttelua. Kivut kuitenkin alkoivat heti ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen ja ne pysyivät täysin samanlaisina monen viikon ajan. Tosin jossain vaiheessa kipua esiintyi enää imetyksen alkuvaiheessa, mutta sen laatu ei muuttunut millään lailla. Hieman siis epäilyttää "Esterin" saama sammas-diagnoosi, sillä en usko sammaksen ilmaantuvan ihan ensimmäisinä päivinä. Saatan myös olla väärässä (?). Toisaalta taas kivut hellittivät samoihin aikoihin, kun aloin ruiskutella sitruunamehua rinnanpäihini sekä "Esterin" suuhun. Noin viikko sitten havahduinkin siihen, ettei imetys pahemmin enää aiheuta kipua. Ainoa kipu tulee tällä hetkellä maidon herumisesta, mutta se kipu ei kestä kauaa ja on ladultaan aika mietoa. Olenkin erityisen ylpeä siitä, etten ensimmäisinä viikkoina luovuttanut, vaan jaksoin uskoa imetyksen onnistumiseen. Paljon ehdin vuodattaa hikeä ja kyyneleitä, mutta lopputulos oli kaiken sen arvoista.

Ruokahetki

          Mainitsinkin jo tuon imetystukiryhmän, jonka kokoontumiseen eilen osallistuin erään hieman merkittävämmän bloggari-äidin kanssa. Itse asiassa olin jo odotusaikana tietoinen ryhmästä, sillä koitin tuolloin ottaa mahdollisimman paljon selvää saatavilla olevasta imetystuesta. Arkana ihmisenä en kuitenkaan tätä aiemmin uskaltanut ryhmään osallistua, vaikka tosiaan olisin "Esterin" ensimmäisinä viikkoina tarvinnut enemmänkin tukea. Nyt kun sain seurakseni tutun äidin, uskaltauduin mukaan. Avoin imetystukiryhmä kokoontuu Turussa Voimakadulla (lähellä Itäharjun Lidliä) Mammakeitaalla, jossa järjestetään myös muuta äititoimintaa eri teemoin (kantoliina, kestovaipat, muskari yms). Mukana imetystukiryhmässä on aina koulutettu imetystukihenkilö, joka vastaa kokoontumisten kulusta. Tiukkaa kaavaa ei kokoontumisissa ole, mutta tukihenkilö saattaa herätellä keskustelua imetykseen liittyvistä asioista. Tällä kerralla jokainen kokoontumiseen tullut äiti sai kolme lappua, joihin oli kirjoitettu väittämiä imetyksestä. Näiden väittämien pohjalta sitten keskustelimme imetyksestä ja vähän imetyksen vierestäkin. Omista imetysongelmistaan tai mieltä askarruttavista asioista sai myös puhua missä välissä vain. Olin ihan positiivisesti yllättynyt tukitoiminnasta, vaikka meitä vertaisia ei tällä kerralla paikalle montaa ilmaantunutkaan. Ennakko-odotukseni oli, että meidät istutetaan ympyrään imettämään ja imetystukihenkilö sitten kävisi jokaisen kohdalla arvostelemassa, että miten hänen mielestään imetys sujuu. Imetystukihenkilö kuitenkin tuli tarkastamaan imuotteita ja antoi vinikkejä jos vain itse näin halusi. "Esteri" kyllä söi pariin otteeseen kokoontumisen aikana, mutten itse kokenut tarvitsevani tällä kertaa henkilökohtaista ohjausta.
            Tukea imetykseen saa nykyisin moneltakin taholta. Monesti joutuu vain itse ottamaan asioista paljon selvää, sillä neuvolassa ei välttämättä tulla esittelemään eri vaihtoehtoja suoraan. Toki neuvolastakin saattaa saada kullanarvoisia neuvoja, mutta muita vaihtoehtojakin löytyy runsaasti. TÄÄLTÄ löytyy lista avoimista imetystukiryhmistä ympäri Suomea. Samoilta sivuilta löytyy myös muuta tietoa imetyksestä ja imetystukipuhelimen numero. Turussa Mammakeitaan lisäksi apua tarjoaa mm. Mammae (maksullinen) ja TYKS:sä on ilmeisesti aloittanut uusi imetyspoliklinikka, jonne pääsee neuvolan lähetteellä.

-Massu

Lastenlääkäri

        Miten sattuikaan, että todella huonosti nukutun yön jälkeen seuraavana päivänä pitäisikin nousta aikaisin neuvolaan. Onneksi H toimi pelastavana enkelinäni ja tuli lääkärikäynnille kanssani, jottei minun tarvinnut aivan aivokuolleena kävellä muutaman kilometrin matkaa neuvolaan. Tämä oli siis ensimmäinen neuvolan lastenlääkärikerta. Ensimmäisen kerran lääkäri tutki "Esterin" sairaalalla ja tuolloin kaikki oli oikein mainiosti.
         Lääkäri aloitti kysymällä tutun kysymyksen:"Miten menee?" Vastasin, että tytöllä taitaa olla kaikki ihan OK, mutta oman jaksamisen kanssa on vähän niin ja näin. Alla oli jälleen pari unetonta vuorokautta, jotka vaikuttivat mielialaani. Lääkäri tarttui heti kertomaani ja jatkoi kysymällä, olenko masentunut. Sanoin, että tunnen oloni kyllä alakuloiseksi, mutta masennuksesta en vielä puhuisi. Tällä masennustaustalla osaan kuitenkin jo määrittää, milloin puhutaan masennuksesta ja milloin vain mielialan laskusta. Lääkäri kuitenkin sanoi, että tarvittaessa saisin masennuslääkkeitä ja mahdollisesti myös pari kertaa neuvolapsykologin vastaanotolle. Olin sen verran pöyristynyt lääke-ehdotuksesta, että annoin sanojen soljua sujuvasti korvista sisään ja ulos. Masennuslääkkeisiin en enää ikinä koskisi ja mielestäni niitä määrätään aivan liian heppoisin perustein. Tämän hetkisessä alakulossani on kuitenkin lähinnä kyse väsymyksestä, eikä lastani saa nukkumaan masennuslääkkeitä popsimalla. Samassa huoneessa ollut hoitaja ehdotti muita keinoja "Esterin" nukuttamiseen, mutta jouduin teilaamaan lähes kaikki vaihtoehdot. Vaunuissa tyttö nukkuu tasantarkkaan sen ajan, kun vaunulenkki kestää. Heti, kun lähden kantamaan vaunukoppaa asuntoomme, hän havahtuu hereille. Emme voi myöskään nukuttaa "Esteriä" parvekkeella, sillä lähes kaikki naapurimme polttavat parvekkeella, enkä halua altistaa lastani tupakansavulle. Lopulta hoitaja ehdotti ulkopuolisen avun, perheohjaajan kutsumista kotiin. Sanoin miettiväni asiaa, vaikken haluaisi tällä hetkellä ketään ulkopuolista hoitamaan lastani.
             Tehtiin siellä lääkärissä muutakin, kuin puhuttiin minun ja "Esterin" nukkumisesta. Lääkäri nimittäin tutki tytön lonkat, ihon, silmät, vatsan sekä selkärangan. Hoitaja taas mittasi "Esterin" pituuden sekä päänympäryksen ja punnitsi painon. Pituutta tytöllä on tällä hetkellä 53,9cm ja painoa 4690g. Tyttöhän on jo 200g isompi, kuin minä syntyessäni! Kaikenkaikkiaan lääkäri totesi "Esterin" olevan oppikirjan mukainen lapsi, joka kasvaa hyvin ja kehittyy juuri oikeaan tahtiin.
            Vielä lohdutukseksi lääkäri sanoi, että parin ensimmäisen kuukauden ajan lapsi haluaa olla jatkuvasti äidissään kiinni, eikä siihen väliin oikein mahdu muita. Pikkuhiljaa lapsi kuitenkin oppii olemaan yksinkin ja oppii myös nukahtamaan itsekseen. Poikkeuksena ovat keskoset, jotka ovat syntymän jälkeen joutuneet totuttelemaan yksin oloon. Eipä nuo lohdutuksen sanat tämän hetkistä nukkumisongelmaa poista, mutta henkisesti tuntui, että tietynlainen taakka putosi sydämeltä. Olen aivan turhaan ajatellut olevani huono äiti, kun lapseni ei suostu nukkumaan varsinkaan päivisin kuin sylissäni. Minulla itselläni on vain ollut epärealistiset odotukset ja käsitykset asiasta, jotka olen pohjannut lähinnä yksittäisten tuttavien kertomuksiin.
             Näillä mennään taas muutama viikko eteenpäin, kunnes taas suuntaamme neuvolaan. Seuraava kerta hieman jännittääkin, sillä silloin "Esteri" (jolla on muuten silloin jo virallinen nimi) saa ensimmäisen rokotteensa. Saapa nähdä, saako pikkuinen jonkinmoisia sivuvaikutuksia.

-Massu