Tänään olikin varsin jännä päivä "Esterille", sillä hän pääsi osallistumaan aivotutkimukseen. Älkää pelästykö, pienen aivoja ei porattu auki, vaan aivojen toimintaa seurattiin päähän laitetun anturin avulla. Lasta ei siis millään lailla vahingoitettu.
Tapahtumasarja sai alkunsa siitä, kun viime viikolla FinnBrain-tutkimuksesta soitettiin ja pyydettiin minua osallistumaan lyhyeen osatutkimukseen lapsen ollessa kahdeksan viikon ikäinen. Koska minulla ei ollut täksi päiväksi mitään suunnitelmia, suostuin mielelläni mukaan. Olimme siis jo raskausaikana mukana FinnBrain-tutkimuksissa, jossa kerättiin tietoja minun ja H:n stressitasoista- ja tekijöistä. Puhelimessa minulle selvitettiin, että kyse on tällä kertaa tutkimuksesta, jonka avulla selvitetään, miten lapsen aivot reagoivat erilaisiin tunneääniin (esim. vihaiseen, lempeään tai neutraaliin puheeseen). Samalla suostuin osallistumaan imetystutkimukseen, jonka tarkoituksena taas on selvittää äidinmaidon koostumusta ja sen vaikutusta lapseen.
FinnBrain-tutkimuskeskuksessa meidät otti vastaan nuori nainen, joka ohjasi meidät tutkimushuoneeseen. Huoneessa sain lypsää käsin pieneen lasiastiaan n. 20 ml maitoa. Lypsymisen jälkeen sain täytettäväkseni lomakenivaskan, jossa kyseltiin omista ruokailutottumuksistani ja suhtautumisestani syömiseen. Lisäksi palautin tytön vaipasta ottamani kakkanäytteen, jonka olin pakannut FinnBrainilta aikaisemmin postissa saamaani näytepurkkiin. Lypsämisen ja lomakkeiden täytön ajan tyttö kökötti tutkimusvastaavan sylissä hyvin sopuisasti. Saimme vielä lahjaksi vaaleanpunaraidallisen froteehaalarin, vaikka tutkimusvastaava aluksi luulikin lasta pojaksi. Luulin aluksi, että minun pitäisi pukea haalari tytölle päälle aivotutkimukseen, mutta saimmekin haalarin ihan vain kiitoksena osallistumisesta.
Pikaisen vaipanvaihdon jälkeen meidät kutsuttiin toiseen tutkimushuoneeseen, jonka keskelle oli sijoitettu kotoisa sohvatuoli. Kanssani tutkimushuoneeseen tuli kaksi miespuolista tutkijaa, jotka ohjasivat minut istumaan tyttö sylissäni tuolille. Toinen tutkijoista alkoi lätkiä "Esterin" kasvoihin pikkuruisia tarroja, joiden avulla seurattiin tutkimuksen aikana tytön kasvonliikkeitä. Sitten tytön päähän laitettiin sideharsolla kiinni silikonista tehty anturi, josta lähti johtoja tutkijan tietokoneeseen. Ennen varsinaisen tutkimuksen alkua tutkijat dokumentoivat tapahtumat still-kuvin. Sitten huonetta hieman hämärrettiin, videokamera laitettiin päälle ja nauha laitettiin pyörimään. Nauhalta tuli harvakseltaan eri äänensävyillä puhuttuja lauseita. "Esteri" ei oikein tutkimuksesta välittänyt. Häntä alkoi hyvin nopeasti harmittaa, eikä tuttikaan siinä vaiheessa rauhoittanut. Pariin otteeseen anturi liikahti huonoon asentoon, jolloin tutkimus täytyi aloittaa alusta. Jossain vaiheessa ehdotin, että voisin koittaa rauhoittaa tyttöä syöttämällä tämän. Hetkeksi tyttö rauhoittuikin, miltei jopa nukahti, mutta heti jatkaessamme tutkimusta hän alkoi taas kitistä. Lopulta tutkijat päättivät lopettaa tutkimuksen. En siis tiedä, saivatko he lopulta tarvittavat tiedot vai epäonnistuiko tutkimuksen suorittaminen osaltamme täysin. Onneksi en siis ole joutunut itse maksamaan tutkimuksesta mitään, sillä tulosten puolesta saattoi olla aika hukkareissu.
Toki kyseisenlaiset tutkimuksiin osallistumiset vievät oman aikansa ja vaativat osallistujilta hieman vaivannäköä, mutta kyseessä on kuitenkin mielestäni tärkeä asia. Tämänlaisten tutkimusten perusteella voidaan saada selville, miten ympäristö ja perimä vaikuttavat jo pieniin lapsiin. Saatu informaatio taas voi auttaa ymmärtämään erilaisia ilmiöitä tai tiedon avulla voidaan muokata tulevaisuudessa suosituksia tai ohjeita. Vaikken itse saakaan kyseisistä tutkimuksista lopullisia tutkimustuloksia, osallistumiseme hyödyttää mahdollisesti yhteistä hyvää. Kaikki tutkimus on tervetullutta ja vie yhteiskuntaa eteenpäin!
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti