Tuntuu hassulta ajatella, että tasan kuukausi sitten kävelin synnytysosaston käytävillä odottaen synnytyksen edistyvän. Vielä tähän aikaan päivästä kivut eivät olleet omasta mielestäni kovin pahoja, vaikka olinkin sinnitellyt niiden kanssa jo n. 12h. Hymykin oli vielä aika herkässä ja synnytysosastolla otetussa videopätkässä jopa tanssin. Naiivisti toivoin, että saisin jo kohta ponnistaa ja lapsi olisikin jo sylissäni. Ajattelin olevani yksi niistä, joiden synnytys etenisi pikavauhtia, jolloin kivunlievitystä ei edes ehtisi miettiä. En voinut olla enempää väärässä, sillä pakertamista oli jäljellä vielä kahdeksan tuntia.
Heti lapsen synnyttyä ja muutama päivä synnytyksen jälkeenkin minulla oli hyvin voimakas "ei-enää-ikinä" -tunne. Vaikka olinkin mielestäni kestänyt todella hyvin synnytyskipua ja synnytys oli noin kaikenkaikkiaan sujunut mallikkaasti, ei silti ajatus saman rumban läpikäymisestä tuntunut kovin läheiseltä. Synnytyksen jälkeen minusta tuntui, kuin olisin juossut maratonin ja vetänyt monen tunnin intensiivisen lihaskuntotreenin sen päälle ilman tankkausta tai nesteytystä. Lihaksiani särki ja voimat olivat aivan loppu. Kaiken kukkuraksi alapää tuntui siltä, kuin siellä olisi sodittu. Istuminen tuntui hankalalta ja virtsaaminen sattui.
Mutta kuinkas sitten kävikään? Jo viikon päästä synnytyksestä katselin haikeana synnytysosastolla otettuja kuvia ja toivoin voivani vielä joskus kokea saman. Kyllä, synnytys edelleen tuntui rankalta kokemukselta, mutta samalla kokemus oli hyvin voimaannuttava. Minun oma kehoni on osannut viestiä maailmalle, että lapsi on valmis ja vartaloni osasi hoitaa homman alusta loppuun aivan itse. Olen vieläkin täysin häkeltynyt siitä, ettei synnytystäni tarvinnut käynnistää, eikä edes kalvoja puhkaista. Toki seuraavaa synnytystä haikaillessa on pakko muistaa, ettei asiat välttämättä seuraavalla kerralla mene yhtä sutjakkaasti. Vaikka alunperin olinkin toivonut mahdollisimman luonnollista synnytystä, ei epiduraalipuudutuksen ottaminen miltei 20 tunnin supistusrupeaman jälkeen jäänyt millään lailla harmittamaan. Voi olla, etten olisi osannut samalla tavalla rentoutua edes pariksi tunniksi ilman puudutusta. Silloin synnytys olisi voinut pitkittyä entisestään. Minulle ei siis jäänyt minkäänlaisia pelkoja tai traumoja synnytyksestäni, joten uuden lapsen saaminen synnytyksen puolesta ei sittenkään tunnu enää niin kaukaiselta ajatukselta... tai jos nyt odotetaan edes hetki ja katsotaan, miten lapsiperheen arki sujuu edes tämän yhden neidin kanssa ;)
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti