Turhautuminen

              Tänään on raskausviikkoja kasassa kaikkiaan 40+3. Arvioitu laskettu aika meni siis jo kolme päivää sitten, eikä Esikko vielä näytä merkkejä ulostulosta. Tuntuu, että kaikki supistuksetkin ovat loppuneet tyystin, eikä vessapaperiin ole tarttunut hitustakaan limatulpasta. Fyysisesti minulla on melkoisen hyvä olla, mutta henkisesti tämä alkaa olla jo aika rankkaa.

Minä odotan...

               Pahinta tässä tilanteessa on ehkä ulkopuolelta tuleva paine. En enää kestä kuulla puhelimen viestiääniä ja minua ahdistaa kirjautua sisään Facebookiin. En jaksaisi tai haluaisi vastailla joka päivä samoihin kysymyksiin:"Joko nyt?", "Eikö vieläkään?" "Supistaako jo?" Itku kurkussa olen kuitenkin jaksanut jokaiselle utelijalle vastata ja yleensä olenkin heittänyt koko homman täysin leikiksi:"Mitä sitä turhaan mennä synnyttämään, kun vauvaa on näin sisäisesti helpompi hoitaa!" "Ehkä mä jouluun mennessä olen lapsen ulos puskenu!", "Parempi vetää ihan loppuun asti! Muuten vois jäädä vaik jotain kokematta!"                 
               Ehkä raastavinta on kohdata lähes päivittäin yliuteliaat naapurit, jotka laukovat todella suoria ja ajattelemattomiakin kysymyksiä niin minulle, kuin H:lekin. Jos minua ei ole päivän aikaan näkynyt pogoilemassa ympäri taloyhtiötä, H joutuu selittämään tilaani uudestaan ja uudestaan naapureillemme. Naapurimme käyvät välillä jopa kuuntelemassa ovemme takana josko kuuluisi jo vauvan itkua. He tarkkailevat jatkuvasti, onko automme taloyhtiön pihassa ja tekevät havainnoistaan omia päätelmiään. Ymmärrettävästi olen halunnut viime viikkoina karttaa kaikkia kontakteja naapureihimme, sillä en jaksaisi aina kaivaa käsilaukusta tekopirteää hymyäni ja vastailla heidän uteluihinsa.

H:kin odottaa

                Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi ehkä pitänyt olla kertomatta laskettua aikaa kenellekään. Tiedän, ettei utelijat kyselevät tilastani ihan hyväntahtoisuuttaan, mutta tässä vaiheessa kysymykset lähinnä vain ahdistavat. Minulle tulee kysymyksistä lähinnä sellainen tunne, että kehoni ei toimi oikealla tavalla, kunnei se tajua synnyttää. Kuitenkin tilanteeni on tällä hetkellä "Herran hallussa", enkä itse pysty paljoa vaikuttamaan synnytyksen ajankohtaan. En kestä enää kuulla yhtäkään synnytyksen käynnistysvinkkiä, sillä loppujen lopuksi synnytys alkaa silloin, kun oma keho ja lapsi ovat siihen valmiita.

-Massu

Ternimaitoa

            Kävimme eilen vanhempieni luona maalla ja sain kotiin viemisiksi mukaani litran purkin ternimaitoa. Kyseessä on siis lehmän "ensimaito", jota lehmä tuottaa ensimmäisinä päivinä juuri syntyneelle vasikalleen. Lehmätiloilla kyllä pidetään huoli siitä, että vasikka saa tarvitsemansa määrän emon ravintorikasta ternimaitoa, mutta ylimääräiset maidot yleensä otetaan talteen. Ternimaito onkin periaatteessa sitä samaa tavaraa, jolla ihmisäitikin vastasyntynyttä lastaan ruokkii. Siinä on kaikki jälkeläisen tarvitsemat ravintoaineet, vitamiinit, hivenaineet sekä vasta-aineet. Koska käsittelemätön ternimaito ei säily montaa päivää hyvänä jääkaapissa, säilötään se lähes aina pakasteena. Ternimaidosta voi tehdä jos jonkinmoisia herkkuja mm. juustoa tai pannukakkua. Tällä kertaa tein ternimaitosatsista lehmäntöyssyä eli ternimaitojuustoa. Tässäpä vielä helppo ohje:

Lehmäntöyssy

1l ternimaitoa
1-1,5tl suolaa

1. Sulata jäinen ternimaito huoneenlämmössä esim. lämpimässä (ei kuumassa) vesihauteessa. Älä laita maitoa mikroon lämpiämään, jottei maidon proteiinit ala jo tässä vaiheessa hyytyä. Pidä myös huoli siitä, ettei ternimaitoastiaan joudu sulatuksen aikana roskia tai vettä.

2. Kaada sulanut maito laakeaan uunin kestävään astiaan tai vuokaan. Sekoita mukaan suola.

Ainekset valmiina vuoassa

3. Paista n. 180-asteisessa uunissa uunin keskiosassa 45-60 min riippuen vuoan koosta. Juusto on valmista, kun pintaan on muodostunut hyytynyt kellertävä kuori, johon on tullut muutamia rusehtavia pilkkuja.

Täydellistä juustoa <3

4. Juuston voi nauttia joko lämpimänä tai kylmänä, sellaisenaan tai esim kaneli-sokerin tai hillon kera.

Itse nautin ternimaitojuuston sellaisenaan

Periaatteessahan ternimaitojuustoa voisi tehdä myös äidinmaidosta, mutten ainakaan itse raaskisi uhrata niitä pieniä tilkkoja, joita olen tähän mennessä saanut itestäni pakkaseen tiristetty. Jos joku nyt innostui ternimaidosta, niin tätä tavaraa voi kysellä lähimmiltä lypsytiloilta. Toki jotkin erikoiskaupat myyvät myös ternimaitoa, mutta suoraan tilalta maitoa saa huokeampaan hintaan.

-Massu

Laskettu aika!!!

         Tänään Esikko on ihan virallisesti-virallisesti täysiaikainen, sillä tänään tuli täyteen 40 viikkoa raskautta! Eilen illalla koitin jo vähän koputella vatsaani ja herätellä Esikkoa toimintaan, muttei hän halunnutkaan olla täsmällistä sorttia. Puhelu äitini kanssa ei yhtään lohduttanut, sillä hän kertoi omien raskauksiensa (3kpl) menneen kahdella viikolla yli lasketun ajan. Lopulta oli siis turvauduttava käynnistyksiin, eikä ensimmäiset käynnistysyritykset ole tehonneet. Minun kohdallani ylitys oli ollut kai kaikkein suurin, sillä synnyin 16 päivää lasketun ajan jälkeen. Sormet ristissä toivon, että Esikko osaisi ja haluaisi ihan oma-alotteisesti puskea vatsastani ulos.
            Eilen minulla oli vielä yksi viimeisistä äitiysneuvolakäynneistä. Neuvolassa taisi olla käynnissä jonkinmoinen syyssiivous, sillä hoitajat kärräsivät papereita ja välineitä ympäri taloa. Tuon huushollauksen vuoksi myös minun vastaanottoaikani hieman myöhästyi. Kerroin hoitajalle voineeni viime päivät fyysisesti aika hyvin, mutta mieli alkaa olla jo aika malttamaton. Varsinkin yksin ollessa aika tuntuu välillä oikein pysähtyvän. Hoitaja ei osannut minua oikein muuten lohduttaa, kuin sanomalla, että viimeistään kahden viikon päästä saisin synnyttää. Ilmeisesti hermostuneisuus ja malttamattomuus näkyivät myös verenpaineissani, sillä arvot olivat taas aika korkealla. Koska minulla ei ilmennyt mitään muita raskausmyrkytyksen oireita, ei hoitaja ollut arvoista kovin huolestunut. Jälleen kapusin kankeasti hoitopöydälle sydänääniä varten. Esikon syke oli n. 130. Hieman siis matalampi, kuin edellisillä kerroilla. Sf-mittaan oli tullut puolen sentin lisäys ja hoitajan mukaan Esikon pää on jo niin alhaalla kuin mahdollista.
             Vastaanottokäynnin aikana hoitaja otti myös puheeksi raskauden jälkeisen ehkäisyn. Kerroin miettineeni asiaa paljonkin ja tullut siihen tulokseen, ettei minun kohdallani vaihtoehtoja ole paljoakaan jäljellä. Missään nimessä en haluaa minkäänlaista hormonaalista ehkäisyä, eikä kuparikierukka sopisi minulle runsaiden ja kivuliaiden kuukautisten vuoksi. Lähes ainoaksi vaihtoehdoksi sitten jääkin kondomi... jippii... tai vaihtoehtoisesti selibaatti... On toki vielä kolmaskin vaihtoehto: olla ehkäisemättä, mutten välttämättä haluaisi saada toista lasta ihan samaan syssyyn.
            Lopuksi avauduin hoitajalle vielä kivunlievityspelostani. Hoitaja lohdutti sanomalla, että aika monet pärjäävät synnytyksen ajan ilman puudutteita pelkän oman asennoitumisen avulla. Äitinikin kertoi, ettei hän ole saanut yhdessäkään synnytyksessä mitään puudutuksia. Asian kertominen ääneen kuitenkin jollain lailla helpotti ja oli mukavaa huomata, ettei huoltani vähätelty.
             Nyt vain jatkan odottelua ja toivon, ettei raskauteni venyisi aivan yliaikaiseksi. Hieman jo nimittäin alkaa hiipiä mieleen ajatus siitä, ettei kehoni osaakaan toimia oikein.

-Massu

Raskaus yllätyksiä täynnä

             Ensimmäinen raskaus tuo varmasti jokaisen naisen elämään joitain yllättäviä asioita. Vaikka miten lukisi odottamista käsitteleviä kirjoja ja artikkeleita tai kyselisi tuttaviltaan neuvoja, jokainen kokee asiat kuitenkin omalla tavallaan. Nyt kerronkin, mitkä asiat ovat itselleni olleet täysin uusia tai yllättäneet minut

1. Neuvolakäyntien määrä
Tiesin kyllä, että neuvolakäyntejä koitetaan jatkuvasti vähentää taloudellisista syistä, mutten arvannut, miten harvakseltaan alkuraskaudessa neuvolassa oikeasti käydään. Välillä käntikertojen välissä saattoi hurahtaa parikin kuukautta, jolloin tunsi jäävänsä aika yksin.

2. Ultraäänitutkimusten määrä
Jotenkin minulla on ollut sellainen käsitys, että vauvan kehitystä seurattaisiin pitkin raskautta myös ultraäänen avulla. Olinkin hieman ihmettynyt, kun rakenneultrassa kätilö tokaisi:"Tämän jälkeen näettekin lapsen vasta synnytyksessä!" Raskauttani ei siis ole jouduttu tehostetusti seuraamaan, joten olen oikeasti nähnyt Esikon viimeksi ruudulta keväällä. Tietyllä tavalla tuntuu vähän kurjalta, sillä totta kai olisi mukavaa saada edes jonkinlainen mielikuva siitä, millainen heppu siellä masussa möngertää.

3. Totaalinen väsymys
Varsinkin alkuraskaudesta kärsin lähes lamaannuttavasta väsymyksestä ja edelleen tulee päiviä, jolloin voisin vain nukkua. Olin kuullut, että alkuraskaudesta nainen voi tuntea itsensä normaalia uupuneemmaksi, mutten arvannut väsymyksen iskevän niin voimakkaana. Pari kuukautta taisi kulua niin, etten työpäivän jälkeen käynyt jalallanikaan ulkona, sillä mieluummin nukuin.

4. Varhaiset selkäkivut
Ennen raskautta ajattelin, että selkäkivut liittyisivät lähinnä vatsan kasvamiseen ja kehon painopisteen muuttumiseen. Minulle olikin todellinen yllätys, että omat selkäkipuni alkoivat jo todella varhain ja pahimmillaan ne olivatkin jossain keskiraskauden kohdilla. Selkäkipujen syitä ei missään vaiheessa haluttu sen enempää tutkia, mutta luulen niiden johtuneen mm. nivelten löystymisestä ja kohtuni asennosta.

5. Seesteinen mieliala
Ihmisillä on monesti sellainen kuva, että raskaana olevat naiset ovat täydellisiä hormonihirviöitä, jotka saattavt pillahtaa itkuun milloin vain tai raivota pienimmistäkin asioista. Olen itse luonnostaan todella herkkä ja pelkäsinkin olevani raskauden aikana vieläkin herkkänahkaisempi. Jostain syystä hormonit ovatkin vaikuttaneet minuun täysin päinvastoin. En ole varmaan koskaan ollut mielialaltani näin tasainen. Toki välillä on tullut pieniä epätoivon hetkiä, mutta yleisesti mielialani on ollut oikein hyvä.

6. Ruokahalu
Minulta on moni kysynyt, millaisia mielihaluja minulle on tullut raskauden aikana. "Valitettavasti" minun on täytynyt vastata, ettei kerrassaan mitään. Suurimman osan ajasta minulla on ollut jopa aika huono ruokahalu, jolloin olen joutunut pakottamaan itseni syömään. Alkuraskaudesta toki pahoinvointi rajoitti paljonkin syömisiäni, muttei minulle senkään jälkeen ole muodostunut minkäänlaisia mielihaluja. Itse asiassa esim. makean syöminen on ollut minulle viime aikoina aika vaikeaa, sillä alan voida jo pienistäkin määristä huonosti.

7. Unettomat yöt
En arvannut, että nukkuminen raskaana voisi olla näin vaikeaa. Heräilen useita kertoja yössä selkä- ja lantiosärkyihin tai siihen, että minun on vain pakko vaihtaa kylkeä. Ja kyljen kääntö painavan mahan kanssa ei aina ole niin yksinkertaista... Välillä myös rakkoa pakottaa niin paljon, että on pakko käydä vessassa. Onneksi rakkoni on sen verran suuri, että yleensä selviän vain yhdellä vessakeikalla per yö.

8. Helle
Rakastan kesää ja kuumia ilmoja, enkä ole ikinä aikaisemmin valittanut kuumuudesta. En, vaikka olen työskennellyt leipomossa munkinpaistossa 40 asteen kuumuudessa ja hikoillut kuin pieni sika. Tämän kesän helteet kuitenkin tuntuivat todella tukahduttavilta, kun oma vatsakin hohkasi omaa lämpöään. Tunnenkin siis hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten tänä vuonna hyödyntänyt kaikkia lämpimiä säitä köllötellen auringon paisteessa, sillä VIHAAN kylmiä säitä yli kaiken. Onneksi kesä tulee taas ensi vuonna takaisin ja saan nauttia mahdollisista lämmöistä Esikon kanssa.

9. Pelko
Viime syksyisen keskenmenon ja saamani diagnoosin (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) vuoksi pelkäsin todella pitkään menettäväni lapseni. Ihan vieläkään en uskalla toivoa parasta tai hehkuttaa koko maailmalle raskaudestani. Tämän vuoksi en ole esim Facebookissakaan halunnut tehdä "virallista ilmoitusta" tulevasta lapsesta.

10. Vatsani koko
Koska olen luonnostani aika pienikokoinen, kuvittelin vauvamahan näyttävän kehossani TODELLA suurelta. Loppujen lopuksi vatsani on kasvanut aika vähän, eivätkä tuttavanikaan meinaa uskoa kertyneiden viikkojen määrää. Jossain vaiheessa tunsin jonkinmoista alemmuutta pienestä mahastani, mutta nyt olen siitä vain ylpeä. Olen mm. välttynyt vatsan raskausarvilta kokonaan (kiitos myös hyvin elastisen ihoni).

        Ihan varmasti voisin jatkaa listaa vielä toisellakin kymmenellä, mutta tässä nyt oli ensimmäiset mieleeni pompsahtaneet asiat.

Synnytys - pelottaako?

              Olen tietoisesti jättänyt kirjoittamatta synnytyksestä blogiini, sillä ajatukseni ovat edelleen hyvin ristiriitaisia. Toisaalta olen todella levollisin mielin, sillä luotan täysin sairaalahenkilökunnan ammattitaitoon. Toisaalta taas tietyt aspektit synnytyksessä pelottavat niin, että saan miltei harmaita hiuksia. Varsinkin nyt, kun laskettuun aikaan on enää alle viikko (4 päivää) synnytys aiheena kuitenkin pukkaa koko ajan mieleeni dominoiden päivieni kulkua.

Lauantailta, rv 39+1

               Suurin pelkoni on joutua sektioon. Vaikka synnytystapa-arviossa minulle annettiin lupa synnyttää alateitse, voi synnytyksessä aina sattua ja tapahtua kaikenlaista. Lapsen tai äidin tila voi äkisti heiketä, jolloin sektio on ainoa mahdollinen vaihtoehto. Minua kuitenkin karmaisee ajatus siitä, että vatsani viilletään auki ja lapsi nostetaan aukinaisesta kohdusta maailmaan. Pahimmassa tapauksessa saattaisin olla vieläpä nukutettuna, jolloin en saisi tutustua uuteen tulokkaaseen heti. Synnytyksen jälkeen liikkuminen olisi hyvin rajoitettua leikkaushaavan vuoksi. Loppujen lopuksi minun on kuitenkin hyväksyttävä se, ettei synnytystapahtumaa voi kontrolloida ja tärkeintä on ajatella sekä lapsen että äidin terveyttä.
                 Toinen pelkoni liittyy kipuun. En niinkään pelkää kipua, sillä en tiedä yhtään millaisiin kipuihin minun tulisi varautua. Enemmänkin minua pelottavat eri lääkkeelliset kivunhallintamenetelmät, lähinnä puudutukset. Olen aina ollut todella herkkä kaikenmoisille lääkeaineille ja saatan voida huonosti jo miedosta buranasta. Olen muutenkin aika lääkevastainen, sillä niin monissa tapauksissa saamani sivuoireet ovat peitonneet kaikki positiiviset vaikutukset. Toivoisinkin pärjääväni synnytyksessä mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellisiä kivunhallintamenetelmiä. Olen kuitenkin valmis joustamaan "periaatteessani" juuri siksi, etten tiedä millaisia kivut tulevat lopulta olemaan. Totuus voikin olla se, että soitan heti ensimmäisen supistuksen jälkeen synnytyslaitokselle ja itken epiduraalia.
                Kolmas pelkoni liittyy kiintymyssuhteen muodostumiseen. Jotenkin minulla on nimittäin sellainen olo, etten tule lapsen synnyttyä tuntemaan suuria onnen tunteita tai loputonta rakkautta. Toki rakastan Esikkoa jo nyt, enkä haluaisi häntä mistään hinnasta menettää. Minua silti pelottaa, etten ensimmäisten päivien aikana osaa muodostaa minkäänlaista suhdetta tähän uuteen ja tuntemattomaan ihmiseen. Vaikka olen aina rakastanut lapsia, en ole koskaan pitänyt aivan vastasyntyneitä lapsia kovin suloisina. Mitä jos en pidäkään omaa lastani kauniina tai suloisena, vaan näen edessäni vain persoonattoman, punaisen kurttunaaman?
                 Tyhmäähän tämänlainen pirujen seinille maalailu on, muttei ihminen aina voi peloilleen mitään. Olen aina ollut sitä mieltä, että peloistaan on kuitenkin jossain vaiheessa parempi puhua, kuin padota niitä sisälleen siinä pelossa, että joku pitää niitä järjettöminä. Onneksi omat "synnytyspelkoni" ovat vielä pysyneet sen verran aisoissa, etten ole niiden takia yöuniani menettänyt (tai no ehkä yhtenä yönä mietin sektiota...). Loppujen lopuksi en voi tehdä muuta, kuin antaa kehoni toimia parhaalla mahdollisella tavallaan ja antautua hoitohenkilökunnan käsiin. Onneksi en ole ensimmäinen synnyttävä nainen maailmassa ja ovathan miljoonat naiset osanneet synnyttää jo ennen nykyistä modernia lääketiedettäkin.

-Massu

Neuvola 39+0

           Hurjaa! Viikko laskettuun aikaan ja odotusta jäljellä maksimissaan kolme viikkoa! Siis jotain välillä 0-21 päivää! Aika ajoin odotus tuntuu jo todella raskaalta, sillä vauvalla alkaa olla jo melkoisesti kokoa ja oma kunto sen kun rapistuu. Katselin eilen reisiäni ja naureskelin, mihin kaikki lihaksenikin ovat kadonneet. Enkä ihmettele, sillä ei ole viime viikkoina tullut enää paljoa pyöräiltyä tai kyykkäiltyä lantion löystymisen sekä nivelten poksumisen vuoksi. Masu näyttää silti aika pieneltä, mutta tuntuu sitäkin suuremmalta.

Masu 39+0

           Aloitin siis tänään aamuni neuvolakäynnillä. Koska alkuraskaudesta odotusta seurattiin maksimissaan kerran kuukaudessa, tuntuvat nämä kertaviikkoiset käynnit todella tiheiltä. Aikojen tihentyminen ei haittaa minua yhtään, sillä minullahan ei ole tällä hetkellä muuta kuin aikaa. Mieluummin täytän kalenterin sitten vaikka pikaisilla neuvolavisiiteillä, kuin masennus kotona neljän seinän sisällä. Tällä kertaa verenpaineeni olivat paljon paremmalla tolalla kuin viimeksi, enkä ole nyt pariin päivään kärsinyt päänsärystäkään. Turvotusta edelleen on, mutta se nyt vähän kuuluu asiaan. Paino huitelee aivan järkyttävissä lukemissa, enkä kohta enää suostu menemään puntarille. Jostain syystä painoa on ruvennut kertymään hurjia määriä raskauden loppuvaiheessa, vaikka suurimman spurtin pitäisi olla jo ohi. Koitan vain toistella itselleni, että iso osa painon noususta johtuu vain turvotuksesta ja lapsen kasvusta. Sf-mitta oli pysynyt suurinpiirtein samana ja Esikko oli laskeutunut entistä alemmas. Hieman hoitaja pystyi vielä heiluttamaan Esikon päätä, joten hän ei ole vielä täysin kiinnittynyt synnytyskanavaan. Mutta monissa tapauksissa kiinnittyminen tapahtuu vasta synnytyksen käynnistyessä, joten sen puoleen ei ole mitään huolta. Kaikki muutkin asiat tuntuivat olevan kunnossa: virtsasta ei löytynyt mitään ja vauvan sykkeet olivat tasaiset. Niinpä koko vastaanottoaika kestikin maksimissaan vartin.
         Loppuhuipennukseksi tarjoan teille tällä kertaa pienen videon, jonka kuvasin muutama päivä sitten. Siinä Esikko esittää hieman vatsatanssia äidin rötköttäessä sohvalla.


-Massu

Pesukone

           Suuren suuri kivi putosi tänään sydämeltäni, kun uusi perheenjäsen kannettiin ovesta sisään. Olemme siis asuneet tässä asunnossa n. 4,5 vuotta, eikä meillä tähän päivään mennessä ole ollut pyykinpesukonetta. Olemme käyneet hoitamassa pyykkihommat taloyhtiömme varsin kätevässä pyykkituvassa ja tähän mennessä homma on toiminut. Olemme yleensä keränneet pyykkikoppaan muutaman viikon pyykit, jotta olemme saaneet pyykkituvan suuret koneet täyteen. Kuitenkin jokaisesta pyykkitupatunnista on joutunut maksamaan erikseen, joten ihan pientä määrää emme ole raaskineet koskaan viedä. Nyt kun lapsi on kohta syntymässä, jouduimme hieman miettimään pyykkijärjestelyitä uudelleen. Pikkupyykkiä tulee kuitenkin vauvan kanssa aika paljon, eikä pukluisia ja pissaisia vauvanvaatteita mielellään hautoisi viikkotolkulla pyykkikopassa. Taloyhtiömme oli ylhäisessä viisaudessaan vieläpä päättänyt niin, että pyykkivuoroja on aina varattava vähintään kaksi vuoroa (=2h) kerralla, joten pikaiset pyykkihetket muutaman kerran viikossa eivät ole enää mahdollisia. Niinpä järjestelimme pienessä kaksiossamme asiat niin, että saimme hankittua viimein pienen päältätäytettävän pyykkikoneen vessan nurkkaan.

Jouduimme tosin hankkimaan vähän pitemmän johdon tulovedelle, sillä vesiliitännät sijaitsevat "järkevästi" toisessa päässä kylpyhuonetta. Poistovedet taas joudumme johtamaan ainakin toistaiseksi wc-ponttöön, sillä poistovesiletkukin on auttamattoman lyhyt. Noh, pesukoneemme on joka tapauksessa todella hiljainen, A++ -luokkaa ja siinä on jollain lailla kestävämpi mootori muihin malleihin verrattuna (jollain lailla se liittyi johonkin harjaksiin tai johonkin vastaavaan....). Nyt en sitten muuta enää kotona teekään, kuin pyykkää!

-Massu

Vaara ohi

          Tänään aamulla kävin antamassa verikokeet oman terveysasemani laboratoriossa raskausmyrkytystestejä varten. Vaikka nykyisin lähes kaikkiin laboratoriokokeisiin pitää varata aika, pääsin antamaan näytteet ottamalla pelkän vuoronumeron. Tällä kertaa kun oli kysymys vähän akuutimmasta asiasta. Laboratoriotäti oli ihan haltioissaan vatsastani ja ihaili sen pyöreää muotoa. Hieman hän ihmetteli kun kerroin laskettuun aikaan olevan enää 10 päivää, sillä vatsani ei ole vieläkään kovin kookas.
          Kotiin päästyäni mittailin useaan kertaan verenpaineitani mittarilla, jonka H eilen kävi ostamassa. Se on tuollaista kompaktia rannemallia. Ranteesta otettaessa tulos ei välttämättä ole ihan niin luotettava, kuin käsivarresta mitattaessa, mutta antaa tuo rannemittari edes jotain osviittaa siitä, millä lukemilla mennään. Ranteesta mitattaessa käden pitää aina olla samassa asennossa ja samalla korkeudella, jotta tuloksia voi verrata toisiinsa.

Rannemittari

Arvoissa ei aamulla ja aamupäivällä oikeastaan ilmennyt mitään kovin huolestuttavaa. Uskalsin siis ottaa riskin ja lähdin klo 12.00 keskustaan kahvittelemaan odottavien ja vasta synnyttäneiden äitien kanssa. Kesken kahvittelun (en tosin juonut kahvia) minulle tuli todella karmea olo ja tuntui, että pyörryn. Jouduinkin siis lähtemään pahoitellen aika nopeasti bussilla kotiin. Koko bussimatkan mietin, miten selviäisin bussipysäkiltä kotiin asti, mutta selvisin lopulta ehjin nahoin perille. Tuskahikeä puski vain päälle ja olin valkea kuin lakana.
           Muutaman tunnin ajan ehdin lekotella sohvalla koittaen tasata oloani. Vaikka olo oli aivan karmea, verenpaineet pysyivät vielä normaaleina. Sitten sain puhelun neuvolasta. Hoitajani L soitti ilmoittaakseen, ettei tämän aamuisissa verikokeissa ollut suurempaa häikkää. Hän kuitenkin kehotti minua ottamaan heti yhteyttä synnytysosastolle jos olo äityy todella pahaksi. Olin todella helpottunut saadessani tietää, että Esikolla ei ole mitään hätää. Silti minua hieman ihmetyttää nämä viimeaikaiset olotilat. Noh, ehkä näiden(kin) oireiden kanssa on taas helpompi jatkaa eteenpäin, kun tietää kaiken kuitenkin olevan kunnossa.Ja tällä hetkellä mieltä rauhoittaa myös se tieto, että minulla jo seuraava neuvola-aika jo tämän viikon perjantaina. Minusta ja Esikosta siis pidetään hyvää huolta <3

-Massu

Neuvola, 38+3

          On jälleen aika päivitellä hieman neuvolatietoja, sillä neuvolakäyntini ovat näin loppuraskauden myötä tihentyneet kertaviikkoisiksi. Tällä kertaa myös H oli mukana, sillä en olisi oikein muuten päässyt perille. Viimeinen viikko on mennyt hieman "heikoilla jäillä", sillä en aina voi luottaa jalkojeni kantokykyyn. Välillä oikea lonkkani nirhaa ja naksuu kuin olisi irti ja välillä jalat lähtevät kokonaan alta. H joutui siis uhraamaan pari tuntia työpäivästään kuskatakseen minut neuvolaan.
           Tällä kertaa neuvolassa minua oli vastassa kaksi hoitajaa, sillä oma hoitajani opetti neuvolayksikön toimintatapoja uudelle työntekijälle. Heti kättelyyn minulle esitettiin taas tutut kysymykset: onko ollut turvotusta tai päänsärkyä, supisteleeko ja millainen olo on yleisesti ollut. Mainitsin, että parin päivän ajan olen kärsinyt erinäisistä turvotustiloista varsinkin kasvoissa. Samalla kerroin lähes jatkuvasta päänsärystä. Painoa oli myös tullut todella reilusti viikossa ja verenpaineeni olivat pompsahtaneet aivan uusiin lukemiin. Virtsassa ei kuitenkaan näkynt mitään. Turvotukset, päänsäryt ja verenpaineen nousu kuitenkin viittaavat lievään raskausmyrkytykseen, joten oma hoitajani soitteli synnytyslaitokselle kyselläkseen toimintaohjeita. Lopulta päätettiin, että koittaisin levätä tämän päivän, juoda paljon nestettä ja ottaa Pananadolia päänsärkyyn. Jos olo ei yhtään helpota, menisin laitokselle verikokeisiin jo tänä iltana. Jos oloni olisi ihan ok, menisin verikokeisiin vasta huomenna aamulla ja odottaisin verikokeiden tuloksia seuraavaan päivään. Tärkeintä nyt vain olisi ottaa rauhallisesti.
            Uusi hoitaja suoritti tunnustelut, sydänäänten kuuntelut ja kohdunpohjan korkeuden mittailut hoitopöydällä. Esikon sykkeistä oli aluksi vaikeaa saada selvää sillä hän riehui kuin hurrikaani masussani. Lopulta sykkeeksi saatiin n. 140 lyöntiä/minuutti. Vaikka uusi hoitaja mittasikin jo sf-mitan, oma hoitajani halusi varmuuden vuoksi tehdä tarkistusmittauksen. Ihan hyvä juttu, sillä oman hoitajani mittaama luku oli huomattavasti uuden hoitajan mittaa lyhyempi. Tämä siis vain vahvisti sen teorian, että mittaajalla on paljonkin merkitystä.
              Nyt on koko neuvolakäynnistä hyvin sekavat tunteet. Tiedän kyllä itse selviäväni tämän hetkisten turvotusten ja päänsärkyjen kanssa huomiseen, mutten haluaisi millään lailla riskeerata Esikon terveyttä. Toisaalta taas hoitaja sanoi, ette tässä vaiheessa ole vielä hengenhätää, kunnei virtsassakaan ollut proteiineja. Oireeni voivat myös viitata nestehukkaan, vaikka olenkin nauttinut todella paljon nesteitä viime päivinä. Nyt seurailen tilannetta. Joko lähden vielä tänään tarkastamaan tilannetta synnytyslaitokselle tai sitten odotan huomiseen. Joka tapauksessa hieman minua pelottaa.

-Massu

Paljettipommi

      Kaikille burleskista kiinnostuneille tiedoksi: muutama viikko sitten julkaistiin ensimmäinen kotimainen burleski-lehti Paljettipommi. Kyseinen numero sisältää myös vinkkejä lapsellisille burleski-taiteilijoille, kun The Finnish Blonde Burlesque Troupen Marie la Mint, Mimi de Froufrou ja Lafayette Lestrange kertovat omista kokemuksistaan. Kyseisen lehden digiversion voi lukea TÄÄLTÄ.

-Massu

Kommenttia kommentin perään

            Varmasti jokainen kuulee raskautensa aikana jos jonkinmoisia kommentteja koskien niin vatsakummun kasvua, kuin tulevaa elämänmuutosta. Tässä joitain sutkautuksia, joita olen itse tänä aikana "saanut" kuulla:

"Niin, sun äitilläs on tulos jo kuudes lapsenlapsi ja mulla ei oo viel yhtään! Että miäti sitä!" äitinäni huomattavasti vanhempi, katkera entinen naapurin rouva totesi kuullessaan raskaudestani.

"Kyl ne lapset kannattaa sit tehdä samaan syssyyn. Muuten sisarusten välille muodostuu hirveetä katkeruutta harrastusten myötä. Jos vanhempi alottaa nuorena jalkapallon, niin sit se nuorempi saa seisoskella kentän laidalla ihan pikkuruisesta lähtien. Jos ne lapset on suht saman ikäsiä, niin ne voi kuitenki alottaa sen harrastuksen sit edes suht samaan aikaan, eikä siit nuoremmasta sillon tuu sitä "perheen tähtipelaajaa". "H:n frisbeegolf-kaveri.

"Kyl se on niin, et teijän matkustelut tais olla tässä! Ei sen pikkusen kanssa sitte mihinkään lähetä!" H:n appiukkopuoli ilmoitti raskauteni puolessavälissä.

"Alat sä olla jo aika paksu!" äitini laukoi viime maanantaina.

"Kyl toi on aika hassu toi sun vatsas! Ihan ku olisit jalkapallon syöny!" jälleen äitini n. viikko sitten.

"Meinaaks sää, et sää tommoseen hameeseen enää kauaa mahdut? Joudut viel usiampaan kertaan vaihtamaan vaatteita, ennen ku lapsi syntyy!" isoäitini kertoi raskauteni puolessa välissä.

"Ai, en mä sua huomannu! Katoin vaan sun mahaa!" setäni vaimo kertoi törmätessäni häneen lähi-Prismassa.

"Noh, kohta se syntyy! On se jännää aikaa! Mut voi se olla kivaaki!" naapurimme kertoi eilen.

"Kyl sen vauvan kans on se elämä sit aika raskasta! Sit et saa enää nukkua niin paljoo ku nyt, eikä se unikaa enää oo samanlaista!" totesi kollegani aikana, jolloin oikeasti saatoin vuorokauden aikana nukkua yhteensä kolme tuntia.

"Ei raskauden aikana saa harrastaa liikuntaa, koska lapsi voi kuolla hapen puutteeseen!" kertoi eräs tuttava jo ennen raskauttani.

"Nauti viel elämästä ku pystyt! Sit oot kiinni seuraavat 18 vuotta siinä lapsessa, eikä ne ongelmat ainakaan helpota vuosien myötä!" rohkaisevia sanoja kollegalta.

"Kukaan ei saa nukkua mun pinnasängyssä! Ei varsinkaan kukaan poikalapsi!" ilmaisi H:n veljen tytär kuullessaan, että hänen vanha pinnasängystään tulee meidän lapsemme ensimmäinen vuode.

            Kyllä kanssaihmiset sitten tarjoavatkin piristäviä ja rohkaisevia sanoja :) Millaisia kommentteja te muut olette mahtaneet saada aiheesta?

Leivontanurkka, osa 2

         H:n kaveri tuli viikonlopuksi kylään ja päätin tehdä koko porukkaa varten suolaisen "jämäpiirakan" iltapalaksi. Tarkoituksena oli siis tuhota kaapista kaikki mahdolliset jäännökset: viimeviikkosta lohta pakkasesta, puolikas pestopurkki ja puolikas creme fraiche -purkki. Mm näistä aineksista syntyi seuraavanlainen piirakka:

Lohi-pesto -piirakka

Pohja:
100 g pehmeää voita
100g juustoraastetta
100 g vehnäjauhoja

Täyte:
1prk (200g) kermaviiliä
1 prk (2dl) ruokakermaa
½ prk (75g) creme freichea
70 g pestoa
1,5 munaa
1 tl suolaa
250 g savulohta
juustoraastetta

Koko piirakka

1. Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Laita hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.

2. Valmista täyte. Sekoita kaikki muut ainekset paitsi lohi keskenään.

3. Taputtele hieman jähmettynyt taikina halkaisijaltaan n. 27 senttimetrin levyiseen vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Vaihtoehtoisesti voit kaulita taikinan oikean kokoiseksi levyksi ja nostaa sen vuokaan taputellen sen vuoan reunoihin kiinni. Pistele haarukalla pohjaan reikiä, jottei pohja menisi esipaistossa kupruille. Paista pohjaa 200 asteen lämpöisessä uunissa n. 10 min uunin keskiosassa.

4. Ripottele savulohi esipaistetulle pohjalle ja kaada täyteliemi päälle. Halutessasi voit ripotella vielä päälle hieman juustoraastetta.

5. Paista n. 20-30 min 200 asteisessa uunissa, kunnes piirakan pinta on kauniin rusehtunut.

6. Syö!

Nam nam!

      Minua hieman jännitti, miten piirakkani menisi kaupaksi, sillä yövieraamme on tunnetusti aika nirso. Yllätys olikin suuri, kun vieraamme veteli hyvällä ruokahalulla samalta istumalta puolet koko piirakasta.
       Ohjeen pohjasta täytynee vielä sanoa, että tämä pohja on varma valinta kaikkiin suolaisiin piirakoihin. Ja ohje on kertakaikkisen helppo muistaa! Itse opin sen eräältä kondiittorimestarilta, enkä ole sen jälkeen muunlaisia suolaisia piirakkapohjia tehnytkään. Toki resepti on aika rasvainen, mutta minulla ei ole leipomuksissani tapana kitsastella rasvan käytössä. Lisätvistiä pohjataikinaan saa lisäämällä taikinan joukkoon esim. kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä.

-Massu

Leivontanurkka, osa 1

        H:lä oli eilen syntymäpäivät, jonka vuoksi hän halusi tarjota työpaikallaan jotain hyvää. Niinpä päätin ryhtyä keskiviikkoiltana piirakan leivontapuuhiin. Tällä kertaa valmistui sitruunapiirakka. Ohjeen löysin vanhasta Pirkka Ruoka -lehdestä.

Sitruunapiirakka (1 uunipellillinen)

Pohja:
250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vanillinisokeria

Puoleen pohjan taikinasta:
2 dl piimää
2 kananmunaa

Rahkatäyte:
1-2 sitruunaa
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanillinisokeria

1. Valmista ensin täyte. Pese sitruunat ja raasta niiden keltaiset kuoret (n. 2 rkl). Varo, ettei raasteen mukaan tule sitruunan valkeaa osuutta. Purista sitruunan mehut (n. 1 dl).

2. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen tasaiseksi massaksi.

3. Sulata pohjataikinan voi ja anna sen jäähtyä.

4. Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään ja lisää sula voi. Tässä vaiheessa taikina on hyvin muruista.

5. Jaa pohjataikina kahteen osaan ja lisää toiseen osaan piimä ja munat.

6. Levitä piimätaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Levitä rahkaseos piimätaikinan päälle. Ripottele vielä muruksi jätetty taikinaosuus rahkaseoksen päälle.

7. Paista 200 asteisen uunin alaosassa n. 25 min. niin, että piirakka näyttää kauniin rusehtavalta.

Vinkki: Tarjoa joko sellaisenaan tai vaniljakastikkeen, jäätelön tai vaikka mansikkakastikkeen kera.

       Piirakasta tuli hyvin sitruunainen, joten suosittelen reseptiä sitruunan ystäville. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla reseptiä appelsiinin kanssa. Joka tapauksessa H:n kollegat olivat pitäneet leipomuksistani ja sain tarjota piirakkaa myös vanhemmilleni eilen illalla heidän saavuttua juhlimaan H:n merkkipäivää.

-Massu

Neuvola 37+0

        Pitänee se uskoa: laskettuun aikaan on enää tasan 3 viikkoa. Siis 21 päivää! Koko raskauden kestoon suhteutettuna tuo 3 viikkoa tuntuu aivan käsittämättömän lyhyeltä ajalta. Vaikka raskauteni menisi yliajallekin, odotus kestäisi enää maksimissaan 5 viikkoa. Viikko 37 on siinä mielessä merkkipaalu, että Esikko ei ole enää syntyessään ennenaikainen. Kaikki merkittävät rakenteet ovat nyt kehittyneet ja seuraavat viikot kuluvat lähinnä hienosäätöön ja painon kerryttämiseen. Meidän lapsemme on siis tavallaan jo aivan valmis <3

37+0

         Klo 11.00 minulla oli tänään neuvola ja tällä kertaa kanssani rupatteli ihan oma neuvolahoitajani. Tässä välillä hoitajat ovat paljonkin vaihdelleet sairastapauksien ja kesälomien vuoksi. Hoitaja kyseli totuttuun tapaan vauvan liikkeistä, supistuksista, turvotuksista, päänsäryistä, yleisestä voinnista, kivuista ja muusta sen sellaisesta. Painoakin oli tullut jonkin verran lisää, vaikka koitan aina sulkea kilomäärät visusti pois mielestäni. Kohta olen miltei H:n painoinen... Virtsa oli puhdas. Verenpaineet olivat laskeneet taas normaalille tasolleen. Viime kerralla kun arvot pompsahtivat melkoisiin lukemiin, mutta tuolloin arvoissa taisi olla pieni "lääkärilisä". Hoitopöydällä kuunneltiin vauvan sydänääniä. Vaikka Esikko ryhtyi hieman rymyämään, pysyivät sykkeet 135 ja 140 välillä. Sf-mitta oli 31,5, piirun verran keskikäyrän alapuolella. Samalla hoitaja tunnusteli, missä asennossa Esikko makoilee ja kyllä hän oli asettunut jo aika visusti pää alaspäin ja pikkuhiljaa hän alkaa painua yhä alemmas. Ei ihme, että alavatsassa ja hävyssä on alkanut tuntua todella voimakasta paineen tunnetta! Lopuksi hoitaja katsoi vielä viimeisten verikokeideni tulokset, joista olinkin hieman yllättynyt. Ajattelin, että viime aikainen väsymystilani olisi johtunut anemiasta, mutta rauta-arvoni ovat koko ajan vain parantuneet. Ensimmäisissä laboratoriokokeissa rauta-arvoni oli 128, sitten 130 ja nyt 133. Ei ollenkaan huono asia! Streptococcus agalactiae -arvo oli negatiivinen, joten minun ei tarvitse synnyttämään mennessä syödä antibiootteja. Seuraava aika sovittiin n. viikon päähän. Tästä lähin kun raskauttani seurataan neuvolassa viikon välein aina viikolle 41 asti (jos vaan on tarvis).
        Tuntuu tavallaan jopa haikealta, että odotusaika on kohta ohi. Selkäkivuista ja pienistä krempoista huolimatta vointini on kuitenkin ollut melko hyvä ja suuremmilta ongelmilta on säästytty kokonaan. Toki monet vaivat tai ongelmat saattavat ärsyttää tai haitata hetkellisesti todella paljon, mutta raskauteni on luojan kiitos edennyt koko ajan kuitenkin normaalisti. Näin ensisynnyttäjänä sitä varmasti myös herkemmin reagoi kehon viesteihin, sillä kaikki muutokset ovat itselle aivan uusia. Nyt haluankin nauttia viimeisistä viikoista ja tehdä kaikkea mukavaa: käydä kirjastossa, lenkkeillä, pyöräillä, askarrella, leipoa, tunnustella Esikon liikkeitä vatsapeitteiden läpi ja ihastella pyöreää vatsaani.

-Massu

Lapsuusmuistoja

          Olen tässä viime viikkoina käynyt läpi vanhoja tavaroita tarkoituksena katsoa, mitä kaikkea voisin heittää pois. Eilen käteeni sattui kansio, josta löytyi mm. vanhoja valokuvia, lehtiartikkeleita (joissa siis itse pällistelen) ja vanhoja kirjeitä. Yksi löydöistä oli lukion kehityspsykologian kurssilla tekemäni "tutkimus" jossa olen tutkinut omaa siihenaikaista elämääni kehityspsykologian näkökulmasta. Jokainen kurssilainen teki samanmoisen tutkimuksen ja lähteinä käytettiin mm. omia vanhempia ja neuvolatietoja. En sen enempää lähde avaamaan tutkimukseni sisältöä, mutta laitan tänne pari kuvaa, jotka olin liittänyt tutkimukseeni.

"Tutkimukseni" kansi, nimi sensuroitu häistämme jääneellä nenäliinalla. Olen kuvassa kolmen vanha.

Kuva yhdestä ensimmäisistä piirustuksistani.

Vähän myöhemmällä iällä piirtämäni teos "tyttö ja kirahvi". Ekstratietona kuvan yläreunassa hieman lapsuuden oidipaalivaiheestani :D

Minä pikkuisena

          Hassua ajatella, että Esikko saattaa näyttää lapsena hieman minulta pienenä :) Jos lapsi tulee yhtään äitiinsä, hänellä on ainakin syntyessään julmetusti tukkaa!

-Massu

Syyskuu

           Vihdoin se on koittanut! En ole ikinä odottanut syksyisiä kuukausia näin paljoa, sillä olen ehdoton kesäihminen. Yleensä "syksy" on minulle lähinnä kirosana kylmenevine säineen, pimenevine iltoineen ja sateisine keleineen. Nyt olen vain valtavan helpottunut, että viimein ollaan syyskuun puolella ja lapsemme saattaa syntyä tässä kuussa. Olen kantanut Esikkoa sisälläni jo vähän yli kahdeksan kuukauden ajan ja tiennyt hänen olemassaolostaan seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntuu, että positiivisesta raskaustestistä on aivan järjettömästi aikaa, sillä tässä välissä on ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenmoista. Toisaalta vatsa tuntuu kasvaneen kuin tyhjästä ja kohta vatsakummun sisältö onkin sylissäni. Tämän viikon perjantaina Esikko olisi kehityksensä puolesta täysiaikainen, jonka jälkeen hän keräilee vain vähän lisää mittoja kohdussa. H on povannut, että Esikko syntyisi jo ennen laskettua aikaa, mutta minä pelkään raskauden menevän reilusti yli.

Edestä katsottuna voisi kuvitella, etten ole edes raskaana

... mutta onhan sitä kumpua vähäsen

             Fyysinen vointini on ollut viime päivinä ihan OK lukuunottamatta lisääntyneitä supisteluita. Supistukset onneksi kestävät sen verran lyhyen aikaa, että niitä on aika helppo sietää. Lisäksi lisääntyneet supistelut kertovat siitä, että kehoni valmistautuu koko ajan tulevaan synnytykseen, joten tavallaan jopa nautin niiden olemassaolosta. Selkäkipuja on ajoittain, mutteivät ne tällä hetkellä haittaa perusarkea. Olen pystynyt jopa lenkkeilemään lähes päivittäin ja eilen illalla kävimme H:n kanssa useamman kilometrin pyöräretkellä. Monesti myös pienillä reissuilla tulee tarvottua aika paljon esim. eilen piipahdimme Airistolla.

Airiston nimikoidut kalliot

Alkunäkemältä äiti ja poikaskäärme... kunnes huomasimmekin, että kyseessä olikin vähän intiimimpi hetki tyttö- ja poikakäärmeen välillä...

Merta

         Pään sisällä taas myllerrys on melkoinen, sillä alan jo turhautua odottamiseen. Kun on odottanut jotain asiaa tapahtuvaksi niin usean kuukauden ajan, viimeiset päivät ovat aina yhtä tuskaa. Viimeiset päivät ennen odotetun loman alkuakin ovat aina kaikkein vaikeimmat ja raskaimmat. Loman odotukseen verrattuna lapsen odotus tuntuu vielä siinä mielessä tuskallisemmalta, etten loppujen lopuksi tiedä, milloin synnytys käynnistyy (vai käynnistyykö ollenkaan??). Joudun siis tämän viimeisen kuukauden ajan olemaan koko ajan varuillani ja miettimään lähes kaikkia tekemisiäni mahdollisen synnytyksen varalta. Aina pitää muistaa ottaa neuvolakortti mukaan ja miettiä, miten pääsen helpoiten synnytyslaitokselle. Tuntuu jopa hieman hassulta, että odotan jotain niin kivuliasta tapahtumaa kuin synnytys näin kuumeisesti. Minulla onkin salaisena haaveena, että lapsi syntyisi tämän viikon torstaina, sillä Esikko olisi silloin maailman paras syntymäpäivälahja H:le.

-Massu