Syyskuu

           Vihdoin se on koittanut! En ole ikinä odottanut syksyisiä kuukausia näin paljoa, sillä olen ehdoton kesäihminen. Yleensä "syksy" on minulle lähinnä kirosana kylmenevine säineen, pimenevine iltoineen ja sateisine keleineen. Nyt olen vain valtavan helpottunut, että viimein ollaan syyskuun puolella ja lapsemme saattaa syntyä tässä kuussa. Olen kantanut Esikkoa sisälläni jo vähän yli kahdeksan kuukauden ajan ja tiennyt hänen olemassaolostaan seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntuu, että positiivisesta raskaustestistä on aivan järjettömästi aikaa, sillä tässä välissä on ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenmoista. Toisaalta vatsa tuntuu kasvaneen kuin tyhjästä ja kohta vatsakummun sisältö onkin sylissäni. Tämän viikon perjantaina Esikko olisi kehityksensä puolesta täysiaikainen, jonka jälkeen hän keräilee vain vähän lisää mittoja kohdussa. H on povannut, että Esikko syntyisi jo ennen laskettua aikaa, mutta minä pelkään raskauden menevän reilusti yli.

Edestä katsottuna voisi kuvitella, etten ole edes raskaana

... mutta onhan sitä kumpua vähäsen

             Fyysinen vointini on ollut viime päivinä ihan OK lukuunottamatta lisääntyneitä supisteluita. Supistukset onneksi kestävät sen verran lyhyen aikaa, että niitä on aika helppo sietää. Lisäksi lisääntyneet supistelut kertovat siitä, että kehoni valmistautuu koko ajan tulevaan synnytykseen, joten tavallaan jopa nautin niiden olemassaolosta. Selkäkipuja on ajoittain, mutteivät ne tällä hetkellä haittaa perusarkea. Olen pystynyt jopa lenkkeilemään lähes päivittäin ja eilen illalla kävimme H:n kanssa useamman kilometrin pyöräretkellä. Monesti myös pienillä reissuilla tulee tarvottua aika paljon esim. eilen piipahdimme Airistolla.

Airiston nimikoidut kalliot

Alkunäkemältä äiti ja poikaskäärme... kunnes huomasimmekin, että kyseessä olikin vähän intiimimpi hetki tyttö- ja poikakäärmeen välillä...

Merta

         Pään sisällä taas myllerrys on melkoinen, sillä alan jo turhautua odottamiseen. Kun on odottanut jotain asiaa tapahtuvaksi niin usean kuukauden ajan, viimeiset päivät ovat aina yhtä tuskaa. Viimeiset päivät ennen odotetun loman alkuakin ovat aina kaikkein vaikeimmat ja raskaimmat. Loman odotukseen verrattuna lapsen odotus tuntuu vielä siinä mielessä tuskallisemmalta, etten loppujen lopuksi tiedä, milloin synnytys käynnistyy (vai käynnistyykö ollenkaan??). Joudun siis tämän viimeisen kuukauden ajan olemaan koko ajan varuillani ja miettimään lähes kaikkia tekemisiäni mahdollisen synnytyksen varalta. Aina pitää muistaa ottaa neuvolakortti mukaan ja miettiä, miten pääsen helpoiten synnytyslaitokselle. Tuntuu jopa hieman hassulta, että odotan jotain niin kivuliasta tapahtumaa kuin synnytys näin kuumeisesti. Minulla onkin salaisena haaveena, että lapsi syntyisi tämän viikon torstaina, sillä Esikko olisi silloin maailman paras syntymäpäivälahja H:le.

-Massu