Lähti käsistä....

    ... ei sentään lapsi, vaan ostokset. Tilanne on minulle aikamoisen harvinainen, sillä harkitsen aina viimeiseen asti kaikkia hankintojani ja useimmiten jätän tavarat/esineet/vaatteet kaupan hyllylle odottamaan "parempaa ostajaa".
       Ostovimmani lähti liikkeelle vauvakirjasta, jonka hankkimista olin tosin miettinyt jo kauan raskausaikana. Kirjakauppojen hyllyillä oli jos jonkinmoisia vauvakirjoja eri väreissä ja erilaisin kuvituksin. Aluksi olin ostamassa Muumi vauvakirjaa, mutten lopulta pitänytkään sen sisällöstä. Niinpä päädyin tähän Vauvan omaan kirjaan, jossa on minusta mukavan paljon tilaa myös kaikelle omalle esim. lapsen piirustuksille, omille kertomuksille ja valokuville. Muutaman sivun olenkin kerennyt jo täyttää koskien mm. raskausaikaa ja lapsen syntymää.

Vauvakirja

         Toista hankintaanikin ehdin jo miettiä lähes kuukauden päivät, kun huomasin näiden uusien Muumi-sisustuslaattojen olevan Sokoksessa tämän kuun ajan alennettuun hintaan. Ajatuksenani olisi ollut käydä mahdollisesti 6.10 heti äitiysneuvolakäynnin jälkeen Sokoksella hakemassa sekä Muumimamma- että Muumipappalaatat itselleni, mutta neuvolan sijaan makoilinkin lapsivuodeosastolla. Niinpä päätin käyttää Sokoksen ilmaista pakettiautomaattipalvelua ja tilasin laatat lähimpään pakettiautomaattiin (n. 500 m päässä, kun taas Sokos on n. 5 km päässä). Laatat ovat siis posliinia. Seuraavien vuosien aikana julkaistaan lisää samanlaisia laattoja, joista voi sitten halutessaan koota kokonaisen Muumipuu-kuvan.

Muumilaatat paketissa

Toinen laatoista ilman pakkausta

Olisin varmaan muutenkin jossain vaiheessa haksahtanut ostamaan nämä laatat, mutta nyt "Esterin" synnyttyä halusin tavallaan omistaa laatat myös hänelle. Silloin kun itse olin pieni, Arabialla oli tuotannossaan vuosilautaset. Moni tuon ajan lapsista saattoikin saada lahjaksi syntymävuotensa vuosilautasen. Minäkin olisin halunnut hankkia omalle lapselleni kyseisenlaisen lautasen, mutta Arabia ei enää tee niitä. Olisi ollut hauskaa jos seinällämme olisi jossain vaiheessa ollut kaikkien perheenjäsenien vuosilautaset. Minulla itselläni on jo oma lautanen, sillä edesmennyt kummitätini sen ystävällisesti minulle pyynnöstäni hankki. Vuoden 1988 vuosilautaset vain ovat valitettavan harvinaisia, sillä kyseisenä vuonna lautasiin tuli jonkinlainen painovirhe.
           "Esterin" synnyttyä ja kotiuduttuamme minua hieman harmitti, ettei minulla ollut tytölle mitään vähääkään tyttömäistä päällepantavaa. Vaikken haluaisikaan orjallisesti noudattaa mitään sukupuolirooleja -vaaleanpunaisia vaatteita tytöille ja vaaleansinisiä pojille- , halusin kuitenkin hankkia jotain edes vähän neitimäistä tytölleni. Tätäkin hankintaa olin kyllä miettinyt jo raskausaikana, mutten uskaltanut ennen lapsen syntymää tilata vielä mitään. Nyt kun lapsen sukupuoli on selvillä, tilasin Mainio clothingilta suloisen bodymekon sekä nappihaalarin. Ihastelin Mainion vaatteita siis jo raskausaikana, sillä vaatteiden printit ja mallit ovat mielestäni hyvin veikeitä.

Mainio bodymekko

Mainio haalari

Silmu-printti

            Näiden kaikkien hankintojen lisäksi minua odottaa vielä yksi paketti Postissa. Sekin liittyy jollain lailla Muumeihin :P
            Vaikkeivät tämänkertaiset ostokseni olleetkaan aivan ekstempore-heräteostoksia, tuntuu näinkin suuren määrän haaliminen kerralla hyvin utopistiselta. Loppuvuoden eletäänkin sitten tiukalla budjetilla ja läheisetkin saavat minulta joululahjakseen pelkkiä risuja.

-Massu

Irti rutiineista

         Tänään tein jotain todella merkittävää: kävin ihmisten ilmoilla kaksin "Esterin" kanssa. Olen toki käynyt pariin otteeseen kaupassa ja eilen neuvolassa ihan näin tyttöjen kesken, mutta tänään otin vieläkin merkittävämmän irtioton. Kävin nimittäin äiti-lapsi -treffeillä Skanssissa. Monelle muulle äidille tämänlainen "irtiotto" ei olisi kummoinenkaan, mutta itsestäni se tuntui todelliselta riemuvoitolta. Olen kolmen viikon ajan lähes erakoitunut kotiini ja tullut todella araksi. Imetysongelmat ja oma äiti-identiteetin puuttuminen ovat vielä vahvistaneet sitä tunnetta, etten edes haluasi nähdä ketään.
           Koko idea treffeistä oli virinnyt eräässä nettiyhteisössä jo muutaman päivän ajan, mutten aluksi uskonut edes osallistuvani tapaamiseen. Meillä on siis muiden turkulaisten syyskuussa lastaan syntyneiksi odottaneiden äitien kanssa pieni porukka, jonka kanssa välillä tapaamme. Varsinkin raskauden loppuaikoina tapasimme lähes viikon välein, mutta nyt kaikkien lasten synnyttyä ryhmä on ollut pienessä suvantovaiheessa. Koska tämänkertainen tapaamisaika oli sovittu jo aamukymmeneksi, ajattelin mieluummin nukkuvani pitkään. Aamun imetykset ja nukkumiset kuitenkin sujuivat aikataulujen puolesta niin hyvin, että päätinki lähteä bussilla kauppakeskukseen. En lähtöä sen enempää edes miettinyt, keräsin vain kimpsut ja kampsut kokoon ja lähdin.
           Kymmenen maissa paikalle alkoi pikkuhiljaa valua äitejä vaunujen ja turvakaukaloiden kanssa. Lopulta meitä taisi olla koolla 7 äitiä ja 9 lasta. "Esteri" päätti olla taas vierakorea ja veteli sikeitä pitkän aikaa. Muut lapsoset taas välillä aukoivat silmiään, osa vähän itkikin, mutta meidän likka sen kun nukkui. Lopulta itsestäni tuntui, että vasen rintani poksahtaa maitomäärästä, joten nostin "Esterin" vaunuista heti, kun hän alkoi vähänkin viuhtoa käsiään. Sitten olikin aika voittaa itsensä toisen kerran saman päivän aikana. Imetin nimittäin ensimmäistä kertaa julkisesti. Tilanne ei tuntunut ollenkaan vaikealta, kun seurassa oli muitakin julki-imettäjiä. Sen verran häveliäs olin, että peitin rintani ja "Esterin" pään harsolla. Olisin toki voinut hoitaa homman myös Skanssin lastenhoitohuoneessa, mutta sitten olisin joutunut vetäytymään äiti-seurasta pitkäksi aikaa. Imetyksen jälkeen pidellessäni "Esteriä" olkapäälläni kuului jumalaton rusahdus sen merkiksi, että vaippaan oli tullut jotain muutakin kuin vain ilmaa. Suunnistinkin pikaisesti lastenhoitohuoneeseen vaipanvaihtovälineiden kanssa. Luojan kiitos, olin ottanut mukaani myös vaihtovaatteet, sillä "sitä ihteään" oli sitten joka vaatekappale täynnä. Käydessäni Skanssin lastenhoitohuoneeseen (se yläkerrassa oleva), olin todella positiivisesti yllättynyt. Lastenhoitohuone oli todella tilava huone, jossa oli useita vaipanvaihtopisteitä roskakoreineen, hoitoalustoineen ja vesipisteineen. Samassa tilassa oli myös paljon tuoleja, joilla sai vapaasti imettää rauhassa. Huoneessa olikin sillä hetkellä n. 5 imettäjää ja pari vaipanvaihtajaa. Todella suuri hatunnosto siis Skanssille tästä pienestä satsauksesta!
               Koko reissu siis sujui kaikenkaikkiaan okein hyvin, vaikka rutiinien rikkominen hieman ensin jännittikin. Huonojen yöunien vuoksi tosin olin hieman poissaoleva, mutten antanut senkään haitata. Oli kuitenkin piristävää käydä vähän ihmisten ilmoilla ja kuunnella muiden äitien höpötyksiä. Kunpa kaikilla odottajilla ja äideillä olisi samanlainen mahdollisuus tavata samassa elämäntilanteessa olevia naisia, sillä itselleni tästä porukasta on tullut todella tärkeä <3

-Massu

Lastenneuvola 3vk+1pv

         Tytön synnyttyä blogin kirjoittaminen ei ole ollut päivän tehtävälistan alkupäässä. Hän kasvaa ja kehittyy hirveää vauhtia, mutta asioiden raportoimiseen ei vain meinaa jäädä paljoa aikaa. Vapaina hetkinä taas (ai sellaisiakin on?) mieluusti lepäilen itse tai vaihtoehtoisesti teen kotiaskareita.

Kolmeviikkoinen tyttäremme <3

          Tänään kävimme ensimmäistä kertaa itse lastenneuvolassa. Ensimmäisellä kerralla kun hoitaja tuli kotikäynnille. Jo neuvolaan lähteminen oli todella vaikeaa muutaman huonosti nukutun vuorokauden vuoksi. Viime yönä "Esteri" herätti minut kaikenkaikkiaan 7 tai 8 kertaa, eikä hän nukkunut yhtäjaksoisesti kuin maksimissaan 30 minuuttia. Olin itse yöstä aivan rättiväsynyt ja tyttökin tuntui olevan tosi itkuherkällä päällä. Ennen neuvolaan lähtöä en meinannut saada häntä millään rauhoittumaan ja lähetinkin jo H:le paniikkiviestejä:"Tää tyttö vaan itkee, eikä halua edes syödä kunnolla!" Lopulta sain tytön pakattua vaunuihin ja hipsin pikavauhtia bussipysäkille. Kuinka ollakaan, bussi kerkesi mennä juuri nenäni edestä. Ei auttanut muu, kuin odottaa seuraavaa vuoroa. Seuraava bussi olikin sitten myöhässä aikataulusta, sillä kuski halusi välttämättä kulkea kävelyvauhtia. Että sellainen ensimmäinen bussimatka vaunujen kanssa... Lompsin lähes juosten neuvolalle ollen n. 4 minuuttia myöhässä. TODELLA PAHA ASIA MYÖHÄSTYMISKAMMOSTA KÄRSIVÄLLE!!! Noh, onneksi hoitaja oli itsekin myöhässä, eikä hän edes huomannut viivästystämme.
             Terveydenhoitaja olikin meille jo ennestään tuttu, sillä hän hoiti myös minun äitiysneuvola-asioitani. Hän kyseli aluksi kuulumisia ja kerroin hänelle viime päivien unettomuudesta ja lapsen hellyydenkipeydestä. Tyttö ei nimittäin oikein suostu olemaan yksin, vaan alkaa lähes aina itkeä jäädessään esim. nukkumaan yksin. Koitimmekin yhdessä keksiä erilaisia niksejä, millä saisin itselleni edes vähän hengähdys- ja lepoaikaa kotona yksin ollessa, sillä unettomuus saattaa helposti vaikuttaa myös maidontuotantoon. Hoitaja ehdotti mm. kapalointia, kehdossa heijaamista tai heiluvan sitterin hankkimista. Kapalointia olenkin pariin otteeseen kokeillut, mutten ole löytänyt huushollistani oikein sopivan kokoista kapaloliinaa.
                 Hetken jutustelun jälkeen siirryimmekin itse asiaan: "Esterin" mittaamiseen. Minua jännitti taas kovasti tytön paino, sillä epäilin maitovarani hieman ehtyneen. "Esteri" olikin kerännyt hurjasti painoa ja tällä hetkellä hän painaa 4170 g. Senttejä tytöllä taisi olla vähän vajaa 52cm (joudun nyt luottamaan muistiini, sillä hoitaja ei merkannut lukuja neuvolakorttiin). Samalla hoitaja tarkasti "Esterin" refleksin, ihon, silmät, navan yms ja kaikki näytti olevan kunnossa.
               Tytön tutkimisen jälkeen jatkoimme vielä aika pitkään juttelua hoitajan kanssa. Puheeksi tuli mm. edelleen kivuliaalta tuntuva imetys. Varsinkin ensimmäiset 20 sekuntia tuntuvat todella epämiellyttäviltä, kunnes kipu laantuu. Hoitaja epäili, että "Esterillä" saattaisi olla suussaan hieman sammasta (hiivaa), joka saattaa myös ärsyttää herkkiä rinnanpäitä. Sainkin ohjeeksi laittaa ennen imetystä pari tippaa sitruunamehua rinnanpäähän poistamaan tuota sammasta. Hoitaja myös kehotti kokeilemaan josko kaalinlehdistä olisi myös tähän ongelmaan apua. Lupasin ainakin koittaa.
                Lopuksi sain taas jumalattoman kasan erilaisia esitteitä ja oppaita lastenhoidosta. Lisäksi "Esteri" sai ihan ikioman neuvolakortin, jonne hoitaja satuili seuraavanlaista: "Tyytyväinen pikkutyttö! Kasvaa hienosti, paino nousee kovaa tahtia, äidinmaito riittävä. Äidin rinnoille kaalinlehdet+sitruuna. Iho, silmät, napa siistit. Nukkuu vanhempien välissä - keinutus? D-vit. 5 tippaa/vrk."

Tytön ikioma neuvolakortti

                Joitain asioita en kuitenkaan saanut sanotuksi. Olin jo valmiiksi miettinyt, miten kertoisin tämänhetkisestä riittämättömyyden tunteestani ja alakuloisuudestani, mutten lopulta saanut sanaa sanotuksi. En suoranaisesti koe olevani täysin masentunut, hyvin alakuloinen vain. Ehkä seuraavaksi kerraksi minun pitää purkaa ajatukseni vaikka paperille ja lukea sitten teksti hoitajalle. Toivottavasti kuitenkin tilanne olisi sen verran parempi, että voisin jäättää alakuloisuus-asiat menneisyyteen.

-Massu

Maailman suloisin asia

      Onko mitään suloisempaa, kuin oma lapsi nukkumassa?

"Esteri" viikon ikäisenä

Uinuu, ku pieni pupu

Nukahti ennen vaunuihin laittoa eilen

-Massu

Minä? Äiti?

           Lapsilta usein kysellään, mitä nämä haluavat olla aikuisena. Suosittuja vaihtoehtoja ovat monesti mm. poliisi, palomies, opettaja, lääkäri tai prinsessa. Minun vastaukseni oli yleensä: äiti. Myös monet tuttavat ovat minulle sanoneet, että minusta tulisi hyvä äiti tai että olen hyvin äidillinen. Allekirjoitan nuo väitteet osin, sillä minulla on aika voimakas hoivavietti ja olen aina nauttinut lasten seurasta.
           Nyt kun minulla on oma tytär käsivarsillani, ei tunne sanaa "äiti" oikein omakseni. Olen toki lapseni vanhempi, mutta "äiti" on minun päässäni lähes myyttinen olento, joka pystyy kaikkeen ja osaa hoitaa asian kuin asian. Hän on uhrautuva, antelias, kekseliäs, aktiivinen, urhea, toimelias, loputon lorujen ja laulujen lähde, sutjakka ja näppärä, pehmeä sekä pullantuoksuinen. "Äitiydyttyäni" minusta tuntuu, että olen vain äärimmäisen laiska, flegmaattinen, arka, pelokas, epäsosiaalinen, heikko ja tylsä, enkä millään näillä ominaisuuksilla täytä "tosi-äidin" raameja. En myöskään jaksa hössöttää muiden kanssa jatkuvasti vaippamerkeistä, kakan koostumuksesta tai imetysasennoista. Olen kyllä onnellinen pienestä tyttärestämme ja hän valloittaa sydämeni joka päivä uudestaan suurilla silmillään ja pulleilla hamsteriposkillaan. Mutta vielä en osaa kutsua itseäni äidiksi.

-Massu

Kantoliina

          "Esteri" on muutaman viimepäivän ajan ollut aika itkuinen. En tiedä johtuuko itkuisuus vatsanpuruista vai vain läheisyydenkaipuusta, mutta laskiessani hänet sylistäni hän alkaa heti itkeä. Usein hän havahtuu unestaankin hereille jos huomaa jääneensä yksin. Yöt sentään sujuvat aika rauhallisesti, jolloin "Esteri" ilmoittaa hereilläolostaan lähinnä mölisemällä, ähisemällä, potkimalla ja murisemalla. Terveydenhoitaja sanoi kotikäynnillään D-vitamiinilisän mahdollisesti lisäävän vatsaoireita, joten osa itkuista saattaa myös liittyä siihen. "Esterille" nimittäin tuli maanantaina kaksi viikkoa täyteen, joten olemme nyt kolmen päivän ajan antaneet hänelle D-vitamiinia.
           Vaikka "Esteri" ei paina vielä edes neljää kiloa, on hänen pitkäaikainen kantamisensa käsivarsilla aika raskasta. Nyt kun H:kin palasi takaisin töihin, ei hänkään voi päivisin välillä pidellä tyttöä. Niinpä olenkin alkanut kanniskella tyttöä ainakin itkuisimpina vuorokaudenaikoina kantoliinan sisällä. Hirveän monet tuttavat ja tuntemattomatkin ovat minua varoitelleet, että kantoliinan käyttö vaatii paljon totuttelua koska "vain harvat lapset viihtyvät heti kantoliinassa". Itseltäni toki kantoliinan käyttö on vaatinut hieman harjoittelua, sillä sidontojen hahmottaminen ei välttämättä ole aina niin helppoa, eikä sidontojen tiukkuutta osaa arvioida ennen kokeilemista.

Pikkuinen kompaktissa paketissa

"Esteri" sen sijaan on ottanut kantoliinan heti ensimmäisellä kerralla täysin omakseen. Hän rauhoittuu päästessään liinan sisään lähes taikaiskusta ja yleensä nukahtaakin suht nopeasti. Kantoliinasta onkin siis ollut apua sekä minulle että "Esterille". Minä saan kädet vapaiksi ja "Esteri" rauhoittuu. Lisäksi kantaminen tuntuu paljon helpommalta, kun lapsen paino on koko ylävartalon varassa, ei vain käsivarsien. On myös ihanaa tuntea tuo pieni tuhina rinnassa kotiaskareita tehdessä ja välillä voi helposti paijata poskellaan tytön otsaa tai antaa hänelle hellän suukon.

Suukko äidiltä <3

Suosittelen siis kantoliinan kokeilemista kaikille. Voi tosiaan olla, etteivät kaikki lapset viihdy liinan sisällä yhtä hyvin kuin "Esteri", mutta kannattaa ainakin kokeilla. Kantoliinoja voi löytää käytettyinä esim. lastenkirpputoreilta, nettihuutokaupoista tai Facebookin lastentarvikekirpputori-ryhmistä. Uutena liinoja löytyy monista lastentarvikeliikkeistä niin kivijalkamyymälöistä kuin nettikaupoistakin. Liinassa voi kantaa jo vastasyntynyttä vauvaa, mutta silloin sidontavaihtoehdot ovat pään tuennan vuoksi aika vähissä. Mitä jämäkämmäksi lapsi kehittyy ja mitä vähemmän hän tarvitsee päälleen tukea, sitä moninaisempia sidontavaihtoehtoja voi käyttää.

-Massu

Hyvä imettäjä?

        Niin kuin lapsivuodeosasto-tekstissänikin jo kerroin, alkutaipaleeni imettäjänä ei ole ollut kovinkaan ruusuinen. Ensimmäiset päivät olivat yhtä tuskaa, kun "Esteri" koitti voimakkaalla imulla saada kaiken irti herkistä rinnoistani ja yleensä yksi imetyskertakin saattoi kestää tuntikausia. Tuntui jopa pahalta kuulla, miten samassa huoneessa majailleella naisella nousi maito jo kolmantena päivänä synnytyksestä kun minä tuskailin edelleen pienten maitomäärieni kanssa. Imetys tuntui valtavan kivuliaalta ja samalla pelkäsin myös näännyttäväni "Esterin" nälkään.
         Ennen maidon nousua koitin kotona vaikka ja mitä helpottaakseni oloani. Haudoin rintojani lämpöpakkauksella, voitelin rinnanpääni joka imetyskerran jälkeen lanoliinilla, koitin rintakumeja, testasin "nänninkohottajaa" matalille nänneilleni, vaihtelin imetysasentoja, koitin rentoutua, join paljon vettä yms. Tunsin olevani todella huono äiti ja imettäjä, mutta halusin silti jatkaa yrittämistä. Haluan kuitenkin antaa esikoiselleni edes hetken maailman parasta ravintoan, enkä olisi uskaltanut edes tehdä lopettamispäätöstä ilman asiantuntijan arviota.
           Viisi päivää synnytyksen jälkeen maito nousi vihdoin. Maitoa ei tihkunut mitenkään ylitsevuotavasti rinnoista, mutta heti aamusta tunsin, miten rintani meinasivat haljeta nousseesta maitomäärästä. Imetys alkoi sujua pikkuisen helpommin, sillä "Esteri" ei maidon nousun jälkeen joutunut käyttämään niin paljoa voimaa ravinnon saamiseen. Pikkuhiljaa myös rinnallaoloajat alkoivat lyhentyä, eikä minun tarvinnut tarjota kuin yhtä rintaa per imetyskerta.
            En voi sanoa, että imetys tuntuisi vieläkään kovin mukavalta noin fyysisesti. Rinnanpäät ovat edelleen todella arat, vaikka lapsen imuote on paras mahdollinen. Olen vielä koittanut nostaa maitomääriä pumppaamalla maitoa pakkaseen, mutta keräämäni maitosaaliit ovat jääneet auttamattoman pieniksi. Tuntuu, etten saa millään lisättyä maitomäärää ja pelkäänkin, ettei tuottamani maito kohta enää riitä "Esterille" ravinnoksi. Stressaaminen ei kuitenkaan tässä tilanteessa auta, sillä stressi saattaa vaikuttaa negatiivisesti maidon herumiseen.
             Imetyksen pitäisi olla yksi maailman helpoimmista ja luonnollisimmista asioista. Imetyksessä hyvin suoriutuvat kertovat miten helppoa lapsen ruokkiminen on ja miten yksinkertaisesti maitomääriä pystyy sääntelemään. Monien "imetysaktiivien" mukaan itken varmaan ihan turhasta ja heidän mielestään olen vain yksinkertaisesti itsekäs ja liian mukavuudenhaluinen äiti. En ole siis vielä luovuttamassa, mutten myöskään usko imettäjän urani kestävän kovin kauaa...

-Massu

Päivystyskäynti

       VAROITUS! tämä teksti sisältää kuvailua ruumiineritteistä!

        Eilen herättyäni huomasin vuotaneeni yön aikana erityisen paljon verta. Punainen verinoro valui reittäi pitkin kun koitin nopeasti hilpaista makuuhuoneesta vessaan. Nopea vilkaisu terveyssiteeseen kertoi, että jälkivuotoni oli yön aikana muuttunut todella paljon runsaammaksi ja veren mukana oli tullut joitain verihyytymiä. Olin sen verran järkyttynyt tilanteesta, että jalat meinasivat lähteä alta. Runsaan verenvuodon lisäksi minulla esiintyi myös alavatsakipua. Näiden oireiden vuoksi olisin voinut jo lähteä päivystykseen, mutten "voinut". Anoppini oli nimittäin tulossa kylään aamupäivällä Pälkäneeltä asti ja H oli lähdössä iltapäivällä salibandyjoukkueensa talkoisiin. Niinpä päätin kestää oireet ja koitin hymyillä anopin läsnäollessa. Anoppi kyllä kysyi, onko minun vaikeaa istua, kun välillä tuskailin vatsakipujen kanssa, enkä löytänyt oikein hyvää asentoa.
          Tänään tilanne ei näyttänyt yhtään sen paremmalta. Vuoto osoittautui aamun tarkastuksen jälkeen edelleen voimakkaaksi ja hyytymien määrä oli jopa hieman lisääntynyt. Aamupäivällä soitin lapsivuodeosastolle kyselläkseni ohjeita. Luurin toisessa päässä kanssani puhunut hoitaja ei osannut suoralta kädeltä sanoa, mitä minun kuuluisi tehdä, mutta hän lupasi soitella parin tunnin sisällä minulle takaisin. Puhelu tulikin viiden minuutin sisään ja sain luvan mennä päivystyksellisesti äitiyspoliklinikalle tarkastettavaksi jos olisin edelleen kovin huolissani oireista. Hetkeen en oikein tiennyt mitä tehdä, sillä oireeni eivät olleet kuitenkaan pahentuneet, eikä minulla esim. ollut kuumetta.
           N. klo 14.00 käydessäni vessassa menin täysin paniikkiin, kun alapäästäni ilmaantui rotan kokoinen verinen klöntti. Huusin heti H:le, että nyt mennään sinne päivystykseen. Nopeasti laitoimme "Esterin" valmiiksi, pakkasimme tarvittavat vauvanhoitovälineet mukaan ja lähdimme autolla TYKS:iin. Tuntui hassulta käydä sisään samoista ovista, mistä pari viikkoa sitten menin synnyttämään. Jopa meidät vastaanottanut kätilö oli sama ja hänkin muisteli nähneensä meidät joskus aiemmin. Kätilö ohjasi meidät äitiyspoliklinikan puolelle lääkärin oven taakse ja pääsinkin lähes välittömästi tarkastettavaksi. Lääkäri teki sisätutkimuksen sekä käsin että ultraäänen avulla. Mitään vakavampaa ei löytynyt, mutta ilmeisesti kohtuuni on synnytyksestä jäänyt jonkin verran kalvoja. Kehoni siis yrittää vielä päästä eroon noista rämmäleistä. Lääkäri määräsi minulle cytotec-tabletteja, joiden pitäisi aiheuttaa supistuksia. Supistusten taas pitäisi auttaa kalvojen poistumisessa. Lääkäri kehotti minua myös soittelemaan hetä huomenna aamulla äitiyspoliklinikalle, jotta saisin alkuviikolle kontrolliajan. Pahimmassa tapauksessa loput kalvot jouduttaisiin poistamaan kohdun kaavinnalla.
             Heti kotiin päästyämme sujautinkin kaksi cytotec-tablettia "sinne". Cytotec-tabletit voidaan nauttia joko suun-, peräsuolen tai emättimen kautta riippuen vähän käyttötarkoituksesta. Pari pienempää supistusta onkin tullut, muttei mitään sen vahvempaa. Huomenna aamulla minun pitäisi ottaa vielä kaksi tablettia. Toivottavasti tableteista on jotain apua, sillä en todellakaan haluaisi joutua kaavintaan.

-Massu

Neuvola -kotikäynti

            Eilinen oli aika jännä päivä itselleni, sillä klo 10.00 neuvolan terveydenhoitaja tuli meille kotiin. Neuvolahoitajallamme sattui olemaan omassa kalenterissaan sen verran löysää, että hän ehti tulla kotiimme tekemään pikaiset tarkastukset niin minulle kuin vauvallekin. Kaikki neuvolathan eivät nykyisen resurssipulan takia enää tarjoa kotikäyntejä, joten tavallaan olemme aika hyvässä asemassa.
             "Esteri" oli vähän ennen hoitajan tuloa ehtinyt nukahtaa, joten jouduin hänet herättelemään punnitusta varten. Punnitus minua eniten jännittikin, sillä olen pelännyt, etten ole tuottanut tarpeeksi maitoa "Esterin" tarpeisiin. Huokaisin helpotuksesta, kun vaa'an mukaan painoa oli tullut lähes puoli kiloa kotiutumispainoon verrattuna. Tyttö on siis kasvanut oikein hyvin. Samaan syssyyn hoitaja tarkisti "Esterin" navan, ihon sekä selkärangan. Napatynkä lähtikin jo irti muutama päivä sitten vaipanvaihdon yhteydessä. Napatyngän jäädessä käteeni, olin itse pelästyneempi kuin "Esteri", joka ei ollut tapahtuneesta moksiskaan. Napa näytti nyt oikein hyvältä ja tyttö vaikutti muutenkin olevan oikein terve. Iho on hilseillyt aika voimakkaasti muutamana viimeisimpänä päivänä, mutta siitä ei tarvitse vielä olla huolissaan. Hän tavallaan luo nahkaansa uudestaan päästyään ulos kohdusta. Hoitaja kiinnitti kuitenkin huomiota "Esterin" poskiin, jotka ovat täyttyneet hormininäpyistä. "Esteri" saa valitettavasti äidinmaidon seassa myös osan minun hormoneistani, joiden vuoksi hänelle on iskenyt pienoinen "akne". Mitään sen suurempaa haittaa näpyistä ei ole, mutta onhan tuo aika karun näköistä.

Voi pienen poskia <3

Sain hoitajalta myös ehkä jopa aika harvinaisen vinkin: tarjoa lapselle tuttia. Tuttiasia nousi esille siksi, että "Esteri" tosiaan saattaa viettää tuntikausia rinnalla, joka taas rasittaa todella paljon jo ennestään herkkiä rintojani. Suurimmaksi osaksi rinnalla olo on vain hellyyden tankkaamista, sillä ei hän ensimmäisen puolen tunnin jälkeen enää paljoa maitoa rinnasta irti saa. Hoitaja kehottikin koittamaan josko tutti helpottaisi pahinta imemisentarvetta. Pari kertaa olenkin tuttia "Esterille" nyt tarjonnut, muttei hän ole oikein ottanut sitä omakseen.                Keskustelimme lisäksi myös mm. raskaudenjälkeisestä ehkäisystä, lantiopohjan lihaksista ja synnytyskokemuksesta. Jälkitarkastuksessa minun olisi mahdollista saada esim. horminikierukka tai minipillerit, mutten mielelläni ottaisi minkäänlaista hormonaalista ehkäisyä. Ihan sama, vaikka valmisteet sisältäisivätkin vain pieniä määriä keltarauhashormonia. En silti haluaisi lähteä sekoittamaan omaa hormonitasapainoani enää millään pillereillä. Hoitaja kysyi myös josko aiomme jossain vaiheessa hankkia vielä lisää lapsia. Kerroin asian olevan hieman monimutkainen, sillä joudumme tällä hetkellä ottamaan niin monia asioita huomioon. Valotan noita seikkoja ehkä myöhemmin hieman tarkemmin.
              Seuraava ja samalla myös ensimmäinen lastenneuvola-aika sovittiin muutaman viikon päähän. Iloksemme terveydenhoitaja pysyy täysin samana.

-Massu

Arkea pienen kanssa

           Päivät kotona ovat kuluneet lähinnä imetyksen ja vaipanvaihdon ympärillä. Tuntuu, etten ehdi missään välissä istahtaa kirjoittamaan blogiini, kun minua jo tarvitaankin toisaalla. Aiheita teksteihin siis olisi riittämiin, mutta arki nyt tällä hetkellä on vain vähän rikkonaista ja mielelläni laitan lapsen tarpeet blogin päivityksen edelle.
            Monesti äidin ja vauvan kotiuduttua sairaalasta sukulaiset ja tuttavat haluavat saada osansa uudesta tulokkaasta. Me olemme kuitenkin saaneet olla suht rauhassa tämän ensimmäisen viikon ja ainoat vieraat ovatkin olleet minun perheenjäseniäni. Kotiutumispäivänämme toinen veljeni sattui olemaan kaupungilla, joten hän tuli kahden poikansa kanssa kyläilemään. Nuorempi pojista (1,5v) oli "Esteristä" todella innoissaan, eikä olisi millään halunnut pitää näppejään irti tytöstä. Viikonloppuna vierailulla kävivät minun vanhempani eli "Esterin" mamma ja pappa. Eilen oli meidän vuoromme pakata kimpsut ja kampsut kokoon ja reissata vanhempieni luo, jossa myös toisen veljeni perhe sai ensi kertaa tutustua "Esteriin".

Matkalla mammalle ja papalle

Kaksostytöt 8v olisivat halunneet hoitaa vauvaa enemmänkin, mutta jouduin hieman heitä toppuuttelemaan. Kumpainenkin sai pitää tyttöä hetken sylissään ja he auttoivat vaipan vaihdossa. Muuten vähän yliaktiiviset tytöt osasivatkin hoivata "Esteriä" todella hellästi. Veljeni kuopus, viisivuotias poika taas ei olisi millään halunnut tulla katsomaan "Esteriä". Kysyessämme syytä hän totesi:" No jos sillä on vaikka nälkä!" Kotiin palattua tuntui, että "Esteri" oli päivän tapahtumista aika stressaantunut, sillä hän ei meinannut millään rauhoittua. Ilta menikin lähinnä läheisyyttä ja maitoa tankaten. Imetykseenkin meni yli neljä tuntia aikaa.
            Olemme perus arkirutiinien lisäksi käyneet pari kertaa myös vaunulenkillä. Tai noh, lenkit ovat kyllä olleet todella lyhyitä oman fyysisen kuntoni vuoksi. Minua on helposti alkanut heikottaa ja huimata, joten olemme joutuneet palaamaan suht nopeasti kotiin. On kuitenkin ollut mukava välillä päästä hieman ulos kodistaan, vaikka päivät alkavatkin talvea kohti mennessä olla aina vain kylmempiä.

Ensimmäinen vaunuretki

            Muuten "Esterillä" tuntuu olevan tietynlainen rytmi päivässään jo tässä vaiheessa. Illat ovat kaikkein hankalimpia omalta osaltani, sillä "Esteri" tankkaa maitoa tuntikausia. Välillä hän saattaa nukahtaa, mutta alkaa heti kitistä tai hamuta havaitessaan rinnan luiskahtaneen suusta. Runsaan tankkailun seurauksena "Esteri" onkin nukkunut öisin aika hyvin. Maksimissaan hän on herännyt kolme kertaa yössä, mutta useimpina yönä herätykset ovat jääneet yhteen tai kahteen. Päivisin hän alkaa olla koko ajan vain virkeämpi joten osa päivästä kuluukin pelkän seurustelun parissa.
             Suurimmaksi osaksi "Esteri" onkin riippuvainen vain minusta, mutta H:stä on silti ollut paljon apua. Hän hoitaa välillä vaipanvaihdon ja sylittelee tytön kanssa. H on myös hoitanut minua, sillä ilman häntä en olisi varmaankaan syönyt kotiuduttuamme mitään.
            Nyt minun on taas mentävä! Tyttö näes heräsi, eikä hän taida löytää isänsä rintamuksesta syötävää.

 -Massu

Lapsivuodeosasto

          Niin kuin viime tekstissäni lupasinkin, tällä kertaa kerron hieman omista lapsivuodeosastokokemuksistani.
           Saavuttuamme "Esterin" kanssa lapsivuodeosastolle jätimme hyvästit H:le ja menimme sylittelemään sairaalavuoteelle. Muutaman tunnin pieni tuhisi paitani alla ja pari kertaa taisi imeä rintaanikin. Paljoa en saanut nukuttua, vaikkei "Esteri" hirveästi edes huutanut yön aikana. Päin vastoin, hän oli kovinkin rauhallinen. Aamupala-aikaan nousin ensi kertaa sängystä ylös varovaisin askelin ja kohta seisoinkin verilammikossa. Vuosin todella paljon verta ja kutsuin hoitajan avukseni, jotta pääsin käymään vessassa. Ensimmäinen päivä menikin lähinnä sängyssä maatessa, sillä en meinannut pysyä oikein tolpillani. Hoitaja toi ruoat vuoteeseeni, jotten pyörtyisi kesken aterianhakumatkan ja välillä "Esteri" otettiin hetkeksi hoitajan syliin siksi aikaa, että saisin rauhassa syödä. Hemoglobiiniarvojani ei kuitenkaan haluttu selvittää, vaikka olin menettänyt paljon verta sekä synnytyksessä että jälkivuotona. H tuli päivällä lyhyen työpäivänsä päätteeksi viettämään aikaa kanssamme ja itsellekin tuli paljon pirteämpi ja levollisempi olo. Myös omat vanhempani kävivät katsomassa tuoretta lapsenlastaan ja ihailivat tätä kovasti. Muuten ensimmäinen päivä sujui lähinnä imetystä harjoitellen ja "Esteriä" katsellen.
          Ensimmäinen kokonainen yö osastolla oli hyvin kaoottinen. En kuulunut niihin onnekkaisiin, jotka saavat lapsivuodeosastolta oman huoneen vaan jouduin jakamaan saman ahtaan huoneen kahden muun äidin ja lapsen kanssa. "Esikko" oli aika hiljaa, mutta aina nukahtamisvaiheessa säpsähti toisten lasten itkuun, eikä häntä sen jälkeen saanut rauhoitettua kuin antamalla rintaa. Imettäminen tuntui koko ajan vaan pahemmalta, sillä muutenkin todella herkät nännini olivat nyt todella suuren rasituksen alla. Pyysin lopulta hoitajan auttamaan imetyksessä, mutta purskahdin itkuun hänen todetessaan:"Kuules, kun nää ekat päivät nyt vaan on sellasia, et lapsi haluaa olla mahdollisimman paljon tissillä. Et ei me voida täällä vanhempien puolesta päättää, annetaanko tuttia vai ei. Lapsi on kuitenki sun vastuulla ja sun pitäs tietää, mitä sille antaa. Jos mä nyt meen puhuu tol vastaavalle hoitajalle susta, niin voit sillä aikaa miettiä, et mitä haluut!" Olin aivan järkyttynyt hoitajan kommentista, enkä meinannut saada itkua loppumaan. Seuraava hoitaja tuli rauhoittelemaan minua ja totesi, ettei lapseni välttämättä saanut juuri sillä hetkellä haluamaansa määrää maitoa rinnoistani, joten hän toi muutaman millilitran lisämaitoa pullosta annettavaksi "Esterille". Se toimikin kuin unilääke ja tyttö nukkui muutaman tunnin kuin tukki.
            Tiistaina "Esteri" kylvetettiin ensimmäistä kertaa ja harjoittelin kätilön ohjauksessa mm. napatyngän hoitoa, poimujen putsausta yms. Muuten päivä kuluikin imetellen ja pari kertaa vaippaa vaihtaen. Olin edelleen tosi väsynyt, mutta pystyin jo liikuskelemaan hieman paremmin kuin maanantaina. Tunsin koko päivän olevani aika yksin, sillä H ei päässyt työpaikkansa koulutustilaisuuden takia käymään kuin pikaisesti sairaalalla. Koska imetys ei meinannut sujua kätilöiden hyvistä vinkeistä huolimatta, olisin tarvinnut hieman rakkaani tukea. "Esterin" imuote todettiin useaan kertaan todella hyväksi ja imetysasentoja vaihdeltiin ja tarkastettiin. Silti imetys tuntui siltä, kuin rinnanpäitäni olisi nokittu irti.

"Esteri" otti rennosti

            Keskiviikkona "Esteri" pääsi lastenlääkärille, joka totesi "Esterin" olevan todella terve ja virkeä pieni tyttö. Jälleen kerran hän sai kehuja rauhallisuudestaan. H:kin ehti olla kanssamme paljon kauemmin, sillä hän lähti hieman aikaisemmin töistä pois. Iltapäivällä "Esteriltä" piti vaihtaa vaippa ja H itse halusi suorittaa operaation. Minusta oli todella liikuttavaa katsella, miten H omistautui hommaansa ja miten hänen rakkautensa paistoi hänen otteistaan. Imetys ei vieläkään ottanut sujuakseen ja tuntui musertavalta kuunnella, kun verhon toisella puolella samana päivänä synnyttänyt äiti tuntui hukkuvan maitomäärään. Pari aivan ihanaa kätilöä koitti kaikin keinoin tukea minua imetyksessä, mutta aina vain sattui. Hengähdin aina helpotuksesta, kun "Esteri" lopetti imemisen. "Esterin" takia kuitenkin jaksoin uskoa imetyskykyyni, sillä minusta kuitenkin tuntui todella palkitsevalta, että voisin tarjota hänelle maailman parasta ravintoa.
             Torstaina minulle esitettiin se merkittävä kysymys:"Haluaisitteko te kotiutua tänään?" Vastasin myöntävästi, sillä asuminen kahden äiti+lapsi -kombon kanssa samassa huoneessa aiheutti minulle todella paljon stressiä, enkä saanut lainkaan tarvitsemaani lepoa. Samalla olin todella epävarma siitä, miten pärjäisin imetysongelmieni kanssa kotona. Ehtona kotiutumiselle oli, että "Esterin" paino ei olisi tippunut liikaa syntymäpainosta. Ensimmäisenä päivänä pudotusta oli tullut 165g ja toisena 65g (yht. 6,6%). Huokaisin helpotuksesta, kun "Esteri" olikin saanut 50g painoa takaisin toiseen punnituspäivään verrattuna. Meillä oli siis lupa kotiutua. Kätilö kuitenkin pyysi meitä vielä jäämään lounaaseen asti, jotta hän voisi kertoa sekä minulle, että toiselle huonetoverilleni joitain asioita koskien kotiutumista. Sain ennen lähtöä myös ohjausta käsin lypsämiseen ja olin yllättynyt, miten paljon sainkin viiden minuutin aikana maitoa ulos.

Vihdoin kotiin!

               Kaikenkaikkiaan olen todella kiitollinen lapsivuodeosaston omistautuneille kätilöille ja hoitajille, joiden apu oli käden ulottuvilla aina tarvittaessa. Vaikka TYKS:ä parjataan siitä, ettei se ole kovin imetysmyönteinen laitos, ainakin minua tuettiin kaikin mahdollisin tavoin omassa imetyksessäni. Tulokset eivät välttämättä olleet kovin mahtavia, mutta ainakin minua koitettiin auttaa. Jotkut kätilöt saattoivat viettää sängyn reunalla jopa puoli tuntia kertoen imetysasennoista ja seuraten imetystäni. Ainoan poikkeuksen tuohon hoitajien joukkoon teki se yksi hoitaja, joka kieltäytyi auttamasta imetyksessä ensimmäisenä yönä. Positiivista osastossa oli myös se, että sairaala tarjosi periaatteessa aivan kaiken: vaatteet sekä minulle että lapselle, vaipat, hoitovälineet, pyyhkeet yms. Siinä mielessä osasto oli todella turvallinen ja hyvä paikka harjoitella vauva-arkea. Negatiivista taas oli se, ettei ahtaissa huoneissa saanut kunnon yksityisyyttä tai rauhaa, eivätkä äiditkään saa tarvitsemaansa lepoa synnytyksen jälkeen.

-Massu

Sä kasvoit neito kaunoinen äitisi masussa - synnytyskertomus

       Hän on viimein täällä! Pieni tyttömme syntyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja pääsimme kotiutumaan sairaalasta eilen. En eilen vielä jaksanut kirjoitella asiasta mitään, sillä vuodeosastoaika oli osaltani varsin uuvuttavaa. Muutenkin olen mieluumin viettänyt aikaani enemmän tytön kanssa puuhailuun, kuin netissä istuskeluun. Tässä pieni kertomus siitä, miten synnytykseni sujui.
        Heräsin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01.30 kivuliaisiin supistuksiin, jonka jälkeen kastelin lakanat. Luulin lapsiveden menneen, joten herätin H:n ja käskin valmistautua sairaalaan lähtöön.
         Klo 02.00 olimme sairaalalla, jossa meidät vastaanottanut kätilö totesi, että lakanoilleni valunut neste oli hyvin vetistä limatulppaa. Makasin puoli tuntia käyrillä ja koitin selvitä supistuksista. Kätilö käski palata vielä kotiin, eikä edes tehnyt sisätutkimusta.
        Supistukset jatkuivat ja olivat alusta asti hyvin säännöllisiä, n. 7 min välein. Minusta kuitenkin tuntui, että selviän hyvin supistusten kanssa kotona, vaikken saanut enää heräämisen jälkeen unta.
         Puoliltapäivin supistukset alkoivat tihentyä ja kipu muuttui voimakkaammaksi. Lähdimme pienelle lenkille H:n kanssa varmistaaksemme synnytyksen käynnistymisen ja hetken tallustelun jälkeen päätimme lähteä sairaalaan.
         N. klo 12.00 olimme sairaalalla, jossa makasin taas puolisen tuntia käyrillä. Sitten kätilö teki minulle sisätutkimuksen todetakseen, etta kohdunsuuni oli 3 cm auki. Hämmennyin täysin, kun minulle ojennettiin sairaalavaatteet ja vietiin tutustumaan synnytysosastoon. Minut oikeasti otettiin sisään! Synnytyssaliin kävellessä heräsin siihen ajatukseen, että poistun tästä salista vasta lapsi käsivarsillani.
          Muutaman tunnin selvisin ihan omin avuin ilman sen suurempaa kivunlievitystä. Kivuliaimpien supistusten aikana H hieroskeli alaselkääni tai piti minua pystyssä. Minun oli helpointa ottaa supistukset vastaan seisaaltaan tai nojaten esim. sairaalavuoteeseen.

Vielä päivällä jaksoi seisoskella ihan rennosti

          Jossain vaiheessa kätilö suositteli kokeilemaan lämpöpussia ja sitä pitelinkin jonkin aikaa sekä alavastalla että -selällä. Kätilön ehdotuksesta seisoskelin myös puolisen tuntia suihkussa. Suihkukoppi vain oli auttamattoman pieni ja jostain syystä lämpimässä suihkussa seisoskeleminen ei noin yleisesti tuntunut kovin rentouttavalta. Supistusten aikana kuitenkin alaselkään- ja vatsaan kohdistettuna suihku laimensi supistuskipuja. Kolmantena kätilön ehdottamana lääkkeettömänä kivunlievityksenä kokeilin TENS-laitetta, jonka kanssa pärjäsinkin aika pitkälle.
           Klo 18.00 minulle tehtiin seuraava sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun olevan 4,5 cm auki. Tuntui murskaavalta kuulla, etten ollut kuudessa tunnissa avautunut yhtään sen enempää ja laskeskelin jo mielessäni, miten pitkään minun oikeasti pitäisi tässä synnyttää. Käitlö kuitenkin lohdutti sanomalla, että ensimmäiset 6 senttiä ovat kaikkein hitaimmat varsinkin ensisynnyttäjälle.
           Klo 19.00 kätilö ehdotti ilokaasun kokeilua ja minäpä koitin. Siitä tavarasta täytynee sanoa, että ei kiitos enää ikinä! Pari kertaa meinasin luuhistua lattialle, kun päässä alkoi vipata ja supistuksetkin tuntuivat paljon pitemmiltä ilokaasun kanssa.
           Klo 21.00 minun oli pakko kutsua kätilö ensimmäistä kertaa itse paikalle, sillä aloin olla jo liian väsynyt supistusten vastaanottamiseen. Pyysinkin epiduraalipuudutusta, jonka sainkin varsin pian. Puudutus jäi kuitenkin hieman toispuoleiseksi, mutta pystyin sen avulla edes hieman rentoutumaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä tunsin edelleen supistukset kipuna vasemmassa kyljessä.
           Klo 22.45 puudutuksen teho alkoi hiipua ja kätilö ehdotti sisätutkimuksen tekoa. Tässä vaiheessa kätilökin oli vaihtunut. Purskahdin itkuun kuullessani, että kohdunsuuni oli jo 8 cm auki. Kätilö lupasi hakea minulle halutessani toisen annoksen epiduraalia ja otin mieluusti ehdotuksen vastaan. Kätilö kysyi vielä, haluaisinko ennen puudutteen antoa käydä vielä vessassa ja kävin, vaikkei minulla ollutkaan sen suurempaa vessahätää. Pöntöllä istuessani kuulin kuin vesi-ilmapallo olisi napsahtanut rikki ja niin holahtivat lapsivedet kätevästi vessanpönttöön. Synnytyssaliin palatessani minulle ruiskutettiin uusi annos epiduraalia, joka ei tuntunut auttavan ollenkaan. Kipu vain yltyi ja sen muoto muuttui. Lopulta kätilö kysyi, tekikö minun mieli ponnistaa. Vastasin, että niin kai. Kätilö teki taas sisätutkimuksen ja totesi minun olevan täydet 10 cm auki. Niinpä n. klo 23.30 aloin ponnistaa ja se vasta puuhaa olikin. Toisaalta odotin, toisaalta pelkäsin tulevia supistuksia. Jokainen ponnistus tuntui vievän kaiken energian ja hengityksen tasaaminen oli todella vaikeaa. Jokainen ponnistus vei kuitenkin synnytystä kohti loppua. Siinä vaiheessa, kun Esikon pää oli puoliksi ulkona ja näin tuuhean hiuspehkon. Olo oli surrealistinen: miten tuon kokinen mollukka voi tulla ulos minusta ja se vielä juuttui tuohon!?!? Yhdellä ponnistuksella sain pään kokonaan ulos ja sain hieman hengähtää. Seuraavalla supistuksella ponnistin vartalon ulos ja niin oli lapsi maailmassa. Pienen kirkaisun saattelemana kätilö nosti Esikon ylös ja esitteli pienokaisen meille. Tyttöhän se oli, pieni ryppyinen tyttö, jonka tarkaksi syntymisajaksi merkattiin 6.10.2014 klo 00.05. Hän olikin sen vuorokauden ja sen viikon ensimmäinen lapsi. Katsoin lastani epäuskoisena, sillä en oikeasti uskonut hänen olevan siinä silmieni edessä elävänä ja hyvinvoivana.
           "Esteri" (sairaala/hätäkastenimi) nostettiin vatsalleni siksi aikaa, kun kätilö koitti saada istukkaa ulos. H sai leikata jossain vaiheessa napanuoran, kun nuora lakkasi sykkimästä. Vuosin hillittömästi verta ja istukan irtoaminen kesti kauan. Lopulta jälkeiset tulivat täydellisinä ulos ja niin synnytys oli päättynyt. Samalla sain antaa "Esterille" ensi-imetyksen, joka sujui hyvin. Välilihaan ei tullut minkäänlaisia vaurioita, mutta häpyhuuliani sen sijaan jouduttiin hieman tikkaamaan pienten ruhjeiden vuoksi.

"Esteri" äitinsä rinnalla

            "Esteri" mitattiin ja punnittiin ja mitoiksi merkattiin 3470g ja 50,5cm. Agar-pisteitä hän sai 9. En tuossa vaiheessa edes tajunnut kysyä, minkä vuoksi hän ei saanut täyttä kymppiä. Kaikki tuntui kuitenkin olevan täysin kunnossa ja "Esteri" laitettiin pötköttelemään isänsä paidan alle siksi aikaa, kun itse kävin suihkussa. Kätilö kantoi meille tarjottimella hieman purtavaa ja jäimme odottamaan lupaa lähteä lapsivuodeosastolle. Lopulta minut kärrättiin "Esteri" paitani alla pyörätuolilla osastolle ja H hyvästeli meidät haikein mielin.

Pikkuruinen jalka <3

Siellä se tyttö köllöttelee isänsä karvaisella rinnalla

            Lapsivuodeosastosta kerron sitten myöhemmin lisää, sillä se on mielestäni aivan toinen tarina. Lisäksi minua taidetaan kaivata enemmän täällä virtuaalimaailman ulkopuolella tällä hetkellä.

-Massu

Synnyttämään?

           Harvoin tulee kirjoitettua tähän aikaan blogitekstiä, mutta sille onkin tällä kertaa oivallinen syy. Koitan nimittäin siirtää ajatuksiani pois yöllä alkaneista supistuksista, jotka ovat tuntuneet koko ajan vain voimistuvan.
            Koko episodi alkoi siitä, että vähän ennen puolta kahta (yöllä siis) roikuin jossain unen ja valveen rajamailla äkillisten kipujen vuoksi. Minulla on parina viime yönä ollut muutamia epämääräisiä supistuksi, joten ajattelin tilanteen menevän nopeasti ohi. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin, että nyt on lakana osittain märkänä ja laitoin valot päälle varmistaakseni tilanteen. Samalla herätin H:n. Olin aivan varma, että osa lapsivesistä oli nyt mennyt ja meillä olisi kiire sairaalaan. Koitin ottaa rauhallisesti, vaikka aivan tärisin jännityksestä. H pakkasi reppuunsa mukaan evästä, löysän t-paidan ja luettavaa ja minä tarkistin oman jo valmiiksi pakatun sairaalakassini sisällön. Sitten vain pyyhe mukaan pepun alle automatkan ajaksi ja suunnaksi TYKS.

Mahtaako tämä olla viimeisiä masukuviani?

              Sairaalalla meidät otti vastaan hyvin empaattinen kätilö, joka ohjasi meidät vastaanottohuoneeseen. Ilmeisesti saavuimme paikalle kunnon ruuhka-aikaan, sillä porukkaa heilui synnyttäjien vastaanottoalueella runsahanlaisesti. Kätilö tarkisti pikaisesti neuvolakorttini ja kyseli agalactiae-testeistä. Testi jouduttiin tekemään nyt uudelleen, koska edellisestä kokeesta on kulunut jo liikaa aikaa. Sain vaihtaa "seksikkäät" sairaalavaatteet päälle: löysän edestä napitettavan "mammakaavun" ja kertakäyttöiset pikkuhousut jättimäisen vaipan kera. Hetken vatsaani tunnusteltuaan kätilö päätti kokeilla testerin avulla, oliko minusta tullut neste todellisuudessa lapsivettä vai jotain ihan muuta. Tuomio oli kuulemma selvä: ei lapsivettä. Ilmeisesti olin "synnyttänyt" vasta limatulpan. Minut laitettiin kuitenkin puoleksi tunniksi käyrille, jotta selviäisi, onko lapsi kunnossa. Jossain vaiheessa sain juotavakseni kupillisen ananasmehua ilmeisesti herättääkseni Esikon liikkumaan. Kaikki oli kunnossa, mutta supistukset olivat jatkuneet suht säännöllisinä heräämisestä asti. Tosin kotona paniikissa sählätessä en edes kerennyt kellotella supistusten välejä... Kätilö kehotti palaamaan vielä kotiin jos selviäisin supistusten kanssa yksin. Sanoin supistusten olevan vielä tässä vaiheessa hallinnassa, joten lähdimme maitojunalla takaisin kotiin. Sairaalalta autolle kävellessämme H kysyi minulta, olinko tilanteeseen pettynyt. Totesin, että tässä vaiheessa raskautta tämä ei enää tunnu miltään. Joka tapauksessa synnyttäisin lähipäivinä. Kaikki supistukset ja tuntemukset ovat joka tapauksessa vain positiivinen asia synnytyksen kannalta ja ne edistävät kehossani tapahtuvia muutoksia.
               Nyt olen siis kärvistellyt supistusten kanssa n. neljän ja puolen tunnin ajan. Yhden grammaisen Panadolin otin ihan varmuuden vuoksi, vaikkei Panadoleilla yleensä ole ollut paljoakaan vaikutusta minuun. H kellotteli supistuksiani sairaalassa ja olen nyt jatkanut itse kellotteluita kotiin palattuamme. Supistusten väli on alusta asti ollut 7-8 min. Vielä ei ole tullut sellaista tunnetta, ettenkö kestäisi kipujen kanssa yksin, vaikka huonojen yöunien jälkeen väsymys alkaa hieman painaa. Olenkin tässä hieman mussutellut karkkeja pitääkseni energiatasot korkealla. Katsotaan nyt, mihin tämä tilanne edistyy. Voihan olla, että supistukset jossain vaiheessa loppuvat kokonaan tai sitten olenkin jo hetken päästä synnytyssalissa puskemassa vauvaa ulos.

-Massu

Uusi laskettu aika

           Olen joutunut hieman uudelleen ohjelmoimaan ajatuksiani viime päivinä raskauden mentyä "yliajalle". Normaalistihan raskauden keskimääräinen pituus on n. 40 viikkoa, mutta loppujen lopuksi aika harvat lapset syntyvät laskettuna aikana. Hajontaa on siis runsaasti suuntaan jos toiseenkin. Nyt olenkin päättänyt asettaa itselleni uuden ja tähän tilanteeseen realistisemman lasketun ajan ensi viikon perjantaille, jolloin raskausviikkoja tulee täyteen 42. Siihen asti aion elää mahdollisimman rauhallista ja normaalia arkielämää ja nauttia kahdenkeskisistä hetkistä H:n kanssa.
            Tämä päivä onkin kulunut aika lailla neuvola-asioita hoidellessa. Heti aamuvarhain H heitti minut terveyskeskuksen laboratorioon raskausmyrkytystesteihin. Laboratotiohoitaja sanoi tulosten olevan valmiina vasta joskus klo 14.00 jälkeen, mutta soittelin silti normaaliin puhelinpäivystysaikaan (klo 12-13) neuvolan hoitajalle. Arvoissa ei kuulemma muuten ollut mitään vikaa, muuta kuin että uraatti-arvo (virtsahappo) oli pikkuisen koholla. Näin taisi olla edellisissäkin kokeissa, mutta arvosta ei kuulemma vielä kannata olla huolissaan. Vasta sitten pitäisi huolestua jos verenpaineet olisivat reilusti yli 140/100, kärsisin päänsärystä tai minulla olisi näköhäiriöitä. Näillä siis jatketaan ensi viikkoon asti. Neuvolapuhelun jälkeen soitin TYKS:n äitiyspoliklinikalle saamastani käynnistyslähetteestä. Käynnistysarvio tehdään ensisynnyttäjien kohdalla viimeistään raskausviikolla 41+5, joten minun olisi pitänyt saada aika ensi keskiviikolle. Ihan karvat nousivat pystyyn kuunnellessani vastaanottovirkailijan puhinaa hänen etsiessä poliklinikan kalenterista edes jonkinmoista rakoa. Keskiviikkoon ei kuulemma saanut tungettua yhtään mitään ja muutkin seuraavan viikon päivät näyttivät toivottomilta. Lopulta virkailija sanoi tunkevansa minut tiistai-iltapäivään johonkin klo 14-14.30 väliin. Lääkäri ottaisi minut vastaan, kun muilta kiireiltään ehtisi. Silloin arvioitaisiin, jäisinkö suoraan käynnistykseen vai laitettaisiinko minut vielä kotiin odottamaan "parempia päiviä". Vaikka käynnistyksen ajankohta ei vieläkään ole varma, en jaksa enää tässä vaiheessa ottaa asiasta stressiä. Tärkeintä kuitenkin on, että arviointiaika on varattuna ja tulen silloin olemaan asiantuntevissa käsissä. En voi muuta, kuin luottaa lääkärin arvioon (yrittäen toki vaikuttaa itku-potku-raivareilla...).

-Massu

Neuvola 40+6

         Myönnän olleeni viime päivät itsekkäästi melkoisen masentunut, siitä ettei Esikko ole itse halunnut tulla vielä ulos. Minua on ahdistanut ajatus siitä, että raskauteni menisi todella reilusti yli ja käynnistysaikakin siirtyisi kalenteriviikolle 42. Tämän päiväinen neuvola kuitenkin antoi edes hieman toivoa.
          Jouduin lähes raahaamaan itseni väkisin neuvolavastaanotolle klo 10.30, sillä olen nukkunut viimeisen viikon ajan todella huonosti. Herään suurinpiirtein klo 02-03.00, jonka jälkeen en millään saa enää unta. Ilmeisesti kehoni luulee, että minun pitäisi lähteä töihin... Odottaessani pääsyä vastaanotolle, mielialani heilahteli väsymyksen ja turhautumisen takia aivan laidasta laitaan. Välillä meinasi itkukin tulla, mutta vastaanotolle päästyäni kaivoin taas jostain hitusen pirteyttä. En siis osannut tälläkään kertaa kertoa, miten ahdistunut olen viime päivinä loppujen lopuksi ollut. Valittelin vain väsymystä ja turvotusta. Turvotuksen ja hyvin korkeiden verenpaineiden vuoksi minut määrättiinkiin taas raskausmyrkytys-kokeisiin, jotka menen antamaan huomenna aamulla. Luulenpa, että tälläkin kerralla oireeni johtuvat vain väsymystilastani ja nestehukasta, mutta parempihan asia on kuitenki tarkistaa. Painoakin oli tullut taas vähän liikaa, mikä johtunee juuri siitä turvotuksesta. Sydänäänten ja pikaisen vatsan tunnustelun perusteella Esikolle kuuluu oikein hyvää ja mikäs hänellä onkaan ollessa lämpimässä kohdussa. Tavallaan oma turhautumiseni ja alakuloni tuntuukin hyvin ristiriitaiselta ja itsekkäältä, koska Esikolla ei kuitenkaan ole mitään hätää. Kesken kohdunpohjan korkeuden mittauksen Esikko alkoi monottaa hoitajaa käsille, joten mittauksesta ei meinannut ensin tulla mitään. Hoitaja joutuikin vähän työntelemään Esikon koipia pois tieltä saadakseen luotettavan mittaustuloksen.
          Ehkä kaikkein huojentavin informaatio tuli vasta vastaanoton viimeisillä minuuteilla. Olin nimittäin saanut edellisellä vastaanottokäynnilläni sellaisen käsityksen, että vasta raskausviikolla 41+5 minulle kirjoitettaisiin lähete TYKS:in käynnistykseen, jonka jälkeen minun pitäisi vielä varata käynnistysaika. Nyt hoitaja sanoikin, että käynnistys tehtäisiin viimeistän kun raskausaikaa olisi kertynyt 41+5. Tämä siis tarkoittaa, että menisin käynnistykseen viimeistään ensi keskiviikkona! Hoitaja lupasi kirjoitella lähetteen sairaalalle tänään, joten voin huomenna jo soitella äitiyspoliklinikalle. Toki edelleen toivoisin saavani synnyttää "luonnollisesti" ilman käynnistyksiä, mutta minua helpottaa paljon tieto siitä, että käynnistykseen on enää 6 päivää. Tietenkään käynnistys ei välttämättä onnistu heti ensimmäisellä kerralla, joten Esikon syntymä voi edelleen venyä loppuviikon puolelle. Minun ei kuitenkaan tarvitse enää ensi keskiviikon jälkeen kärvistellä kotona miettien, tapahtuuko koskaan mitään ja onko kaikki kunnossa. Oijoi, kohta minäkin olen äiti <3

-Massu