Hyvä imettäjä?

        Niin kuin lapsivuodeosasto-tekstissänikin jo kerroin, alkutaipaleeni imettäjänä ei ole ollut kovinkaan ruusuinen. Ensimmäiset päivät olivat yhtä tuskaa, kun "Esteri" koitti voimakkaalla imulla saada kaiken irti herkistä rinnoistani ja yleensä yksi imetyskertakin saattoi kestää tuntikausia. Tuntui jopa pahalta kuulla, miten samassa huoneessa majailleella naisella nousi maito jo kolmantena päivänä synnytyksestä kun minä tuskailin edelleen pienten maitomäärieni kanssa. Imetys tuntui valtavan kivuliaalta ja samalla pelkäsin myös näännyttäväni "Esterin" nälkään.
         Ennen maidon nousua koitin kotona vaikka ja mitä helpottaakseni oloani. Haudoin rintojani lämpöpakkauksella, voitelin rinnanpääni joka imetyskerran jälkeen lanoliinilla, koitin rintakumeja, testasin "nänninkohottajaa" matalille nänneilleni, vaihtelin imetysasentoja, koitin rentoutua, join paljon vettä yms. Tunsin olevani todella huono äiti ja imettäjä, mutta halusin silti jatkaa yrittämistä. Haluan kuitenkin antaa esikoiselleni edes hetken maailman parasta ravintoan, enkä olisi uskaltanut edes tehdä lopettamispäätöstä ilman asiantuntijan arviota.
           Viisi päivää synnytyksen jälkeen maito nousi vihdoin. Maitoa ei tihkunut mitenkään ylitsevuotavasti rinnoista, mutta heti aamusta tunsin, miten rintani meinasivat haljeta nousseesta maitomäärästä. Imetys alkoi sujua pikkuisen helpommin, sillä "Esteri" ei maidon nousun jälkeen joutunut käyttämään niin paljoa voimaa ravinnon saamiseen. Pikkuhiljaa myös rinnallaoloajat alkoivat lyhentyä, eikä minun tarvinnut tarjota kuin yhtä rintaa per imetyskerta.
            En voi sanoa, että imetys tuntuisi vieläkään kovin mukavalta noin fyysisesti. Rinnanpäät ovat edelleen todella arat, vaikka lapsen imuote on paras mahdollinen. Olen vielä koittanut nostaa maitomääriä pumppaamalla maitoa pakkaseen, mutta keräämäni maitosaaliit ovat jääneet auttamattoman pieniksi. Tuntuu, etten saa millään lisättyä maitomäärää ja pelkäänkin, ettei tuottamani maito kohta enää riitä "Esterille" ravinnoksi. Stressaaminen ei kuitenkaan tässä tilanteessa auta, sillä stressi saattaa vaikuttaa negatiivisesti maidon herumiseen.
             Imetyksen pitäisi olla yksi maailman helpoimmista ja luonnollisimmista asioista. Imetyksessä hyvin suoriutuvat kertovat miten helppoa lapsen ruokkiminen on ja miten yksinkertaisesti maitomääriä pystyy sääntelemään. Monien "imetysaktiivien" mukaan itken varmaan ihan turhasta ja heidän mielestään olen vain yksinkertaisesti itsekäs ja liian mukavuudenhaluinen äiti. En ole siis vielä luovuttamassa, mutten myöskään usko imettäjän urani kestävän kovin kauaa...

-Massu