maanantai 6. heinäkuuta 2015

Turkua pakoon autoilen Hankoon

       Hahaa! Ja kuka sanoi, ettei lasten kanssa voi matkailla, varsinkaan sellaisia extempore-matkoja? H:lä oli tänään virallisesti ensimmäinen lomapäivä. Aamulla makoillessamme vielä koko perhe sängyllä mietimme, mitä ihmettä tänään tekisimme. Heitin ilmoille ihan vitsinä, että lähdetään vaikka Hankoon. Lopulta heitto alkoi tuntua niin hyvältä idealta, että aamupalan jälkeen pakkasimme tarvittavat retkeilyvälineet ja -eväät reppuun ja pakkauduimme koko konkkaronkka autoon.
        Olen itse käynyt Hangossa viimeksi... ööö... ehkä kahdeksan vuotta sitten ja silloin en tainnut edes viivähtää kaupungissa kuin puolisen tuntia. A nukkui koko matkan ja heräsi vasta perillä. Aluksi kipittelimme Hangon keskustassa, jossa käväisimme nopeasti pizzalla (A söi omia eväitään). Keskustasta löytyi paljon vanhoja idyllisiä taloja ja kapeita teitä, mutta myös hieman uudempaa talokantaakin. Olisin halunnut kuvailla herkullisia pitsihuviloita enemmänkin, mutta jotenki kameralla sohottelu tuntui liian tungettelevalta. Suurin osa vanhoista rakennuksista on kuitenkin yksityisessä omistuksessa.
Keskustan katuja



        Pienen matkan päästä kaupungin keskustasta löytyi pari aivan ihanaa hiekkarantaa. Maisema oli aivan lumoava tyrskyilevine aaltoineen, väreilevine horisonttineen ja siloisine rantakallioineen. Sää vain oli kovin tuulinen, joten emme rannalla kovin kauaa viihtyneet. A kylläkin nautti tuulesta silminnähden köllötellen akrobaattisissa asennoissa vaunuissa. Hienossa hiekassa oli vain hieman haastavaa kulkea rattaiden kanssa...


        Viimeisenä kävimme Hangon venesatamassa, jossa on myös paljon pieniä ravintoloita ja kahviloita. Vaikka en itse purjehtimisesta ymmärrä yhtään mitään, on satojen valkeiden mastojen rivi aina yhtä vaikuttava näky.


        Hangossa on ihana käydä hieman huokailemassa ja ihastelemassa valloittavaa maisemaa. Asumaan en kuitenkaan kyseiseen kaupunkiin muuttaisi, sillä valitettavasti useiden muiden kesäkaupunkien tavoin Hankokin hiljenee aika lailla talvikaudeksi.

-Massu

2 kommenttia:

  1. Hanko näyttää kauniilta kesäkupungilta. Harmi että vähän turhan kaukana eikä oikein minkään reitin varrella mutta näiden kuvien rohkaisemana varmasti joku päivä pitää kyllä käydä.

    Ihanaa että ollaan saatu nauttia myös aurinkoisista päivistä. Uutena äitinä ulkoilu tuntuu aika haastavalta. Varsinkin kun tyttö on sellanen kuumakalle mutta paljaaseen auringonpaisteeseen sitä ei kyllä ihan nakuna voi laittaa.

    Mukavaa kesänjatkoa teille.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin isona "rajoittavana tekijänä" on tuo tytön hikoamisherkkyys. Hirveän mielellään ei viitsisi toista istuttaa hengittämättömässä turvakaukalossa marinoitumassa omassa hiessään, joten senkin puolesta välillä on vain pakko pitää ylimääräisiä taukoja. Tätä seikkaa lukuun ottamatta matkustaminen on loppujen lopuksi ollut yllättävän helppoa, kunhan uskaltautuu sille ensimmäiselle reissulle. Aivan tuoreena äitinä sitä saattaa olla hyvinkin arka lähtemään edes lähikauppaan, mutta useiden toistojen jälkeen siitäkin tulee luonteva osa arkea.

    VastaaPoista