torstai 4. elokuuta 2016

Kaksiviikkoinen

         Kuopuksemme täytti eilen kaksi viikkoa. Vaikka olen jo tässä ajassa oppinut hieman tuntemaan uuden perheenjäsenemme tempermenttia ja mieltymyksiä, mietin edelleen, kuka tämä pieni ihminen oikein on. Tällä hetkellä minun ja kuopuksemme suhdein muodostuu lähinnä imettämisestä, vaipanaihdosta ja hyvin lyhyistä seurusteluhetkistä.
Vasta vuorokauden ikäisenä
          Esikoiseen verrattuna, kuopuksemme tarpeet on ollu paljon helpomo tyydyttää. A halusi ensimmäiset kuukaudet olla 24/7 rinnalla imemässä, kun taas kuopuksemme on tyytyväinen jo vartin imuttelusta. Irrotettuaan kuopukselle on ihan turha enää tarjotakaan rintaa, sillä hän laittaa visusti suunsa kiinni. Öisin vauva syö 2-3 kertaa ja silloinkin aika nopeasti. Välillä rinta ei kelpaa yöaikaan ollenkaan, vaan vauva örisee ja murisee muuten vain pitäen äitinsä hereillä. Usein aamuun mennessä rintani ovatkin miltei räjähtämispisteessä.
            Vauva on myös kasvanut oikein hienosti. Noin viikko sitten kävimme ensimmäisen kerran neuvolassa, jolloin lapsi oli viikon aikana saanut miltei puoli kiloa painoa lisää. Maitoa siis tulee ainakin riittämiin ja lapsi syö hyvin! Huomenna on toinen neuvola ja eiköhän tuota painoa ole nytkin tullut ihan tarpeeksi. Ainakin vauva on ollut tyytyväinen ja täyttänyt vaippaansa tasaiseen tahtiin.
            A on ottanut siskonsa vastaan oikein hyvin. A haluaisi hirmuisesti osallistua vauvan hoitoon ja hellimiseen ja välillä olenkin joutunut vähän hillitsemään hänen intoaan. A ei vielä ihan tajua, että hän ei voi niin vain nostaa vauvaa tai mennä kutittelemaan tämän varpaita vauvan nukkuessa.
            Arki on siis sujunut tähän mennessä ihan mallikkaasti. Arkea on tosin helpottanut se, että H on ollut koko ajan auttamassa varsinkin esikoisen hoidossa. Hän on vielä ensi viikon isyyslomalla, jonka jälkeen jään pariksi viikoksi lasten kanssa kotiin. Ensi kuun alusta A aloittaa päiväkodissa puolipäiväisenä. En siis vielä osaa sanoa, miten rankkaa normaaliarki kaksilapsisessa perheessä tulee oikein olemaan!

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti