Sä kasvoit neito kaunoinen äitisi masussa - synnytyskertomus

       Hän on viimein täällä! Pieni tyttömme syntyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja pääsimme kotiutumaan sairaalasta eilen. En eilen vielä jaksanut kirjoitella asiasta mitään, sillä vuodeosastoaika oli osaltani varsin uuvuttavaa. Muutenkin olen mieluumin viettänyt aikaani enemmän tytön kanssa puuhailuun, kuin netissä istuskeluun. Tässä pieni kertomus siitä, miten synnytykseni sujui.
        Heräsin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01.30 kivuliaisiin supistuksiin, jonka jälkeen kastelin lakanat. Luulin lapsiveden menneen, joten herätin H:n ja käskin valmistautua sairaalaan lähtöön.
         Klo 02.00 olimme sairaalalla, jossa meidät vastaanottanut kätilö totesi, että lakanoilleni valunut neste oli hyvin vetistä limatulppaa. Makasin puoli tuntia käyrillä ja koitin selvitä supistuksista. Kätilö käski palata vielä kotiin, eikä edes tehnyt sisätutkimusta.
        Supistukset jatkuivat ja olivat alusta asti hyvin säännöllisiä, n. 7 min välein. Minusta kuitenkin tuntui, että selviän hyvin supistusten kanssa kotona, vaikken saanut enää heräämisen jälkeen unta.
         Puoliltapäivin supistukset alkoivat tihentyä ja kipu muuttui voimakkaammaksi. Lähdimme pienelle lenkille H:n kanssa varmistaaksemme synnytyksen käynnistymisen ja hetken tallustelun jälkeen päätimme lähteä sairaalaan.
         N. klo 12.00 olimme sairaalalla, jossa makasin taas puolisen tuntia käyrillä. Sitten kätilö teki minulle sisätutkimuksen todetakseen, etta kohdunsuuni oli 3 cm auki. Hämmennyin täysin, kun minulle ojennettiin sairaalavaatteet ja vietiin tutustumaan synnytysosastoon. Minut oikeasti otettiin sisään! Synnytyssaliin kävellessä heräsin siihen ajatukseen, että poistun tästä salista vasta lapsi käsivarsillani.
          Muutaman tunnin selvisin ihan omin avuin ilman sen suurempaa kivunlievitystä. Kivuliaimpien supistusten aikana H hieroskeli alaselkääni tai piti minua pystyssä. Minun oli helpointa ottaa supistukset vastaan seisaaltaan tai nojaten esim. sairaalavuoteeseen.

Vielä päivällä jaksoi seisoskella ihan rennosti

          Jossain vaiheessa kätilö suositteli kokeilemaan lämpöpussia ja sitä pitelinkin jonkin aikaa sekä alavastalla että -selällä. Kätilön ehdotuksesta seisoskelin myös puolisen tuntia suihkussa. Suihkukoppi vain oli auttamattoman pieni ja jostain syystä lämpimässä suihkussa seisoskeleminen ei noin yleisesti tuntunut kovin rentouttavalta. Supistusten aikana kuitenkin alaselkään- ja vatsaan kohdistettuna suihku laimensi supistuskipuja. Kolmantena kätilön ehdottamana lääkkeettömänä kivunlievityksenä kokeilin TENS-laitetta, jonka kanssa pärjäsinkin aika pitkälle.
           Klo 18.00 minulle tehtiin seuraava sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun olevan 4,5 cm auki. Tuntui murskaavalta kuulla, etten ollut kuudessa tunnissa avautunut yhtään sen enempää ja laskeskelin jo mielessäni, miten pitkään minun oikeasti pitäisi tässä synnyttää. Käitlö kuitenkin lohdutti sanomalla, että ensimmäiset 6 senttiä ovat kaikkein hitaimmat varsinkin ensisynnyttäjälle.
           Klo 19.00 kätilö ehdotti ilokaasun kokeilua ja minäpä koitin. Siitä tavarasta täytynee sanoa, että ei kiitos enää ikinä! Pari kertaa meinasin luuhistua lattialle, kun päässä alkoi vipata ja supistuksetkin tuntuivat paljon pitemmiltä ilokaasun kanssa.
           Klo 21.00 minun oli pakko kutsua kätilö ensimmäistä kertaa itse paikalle, sillä aloin olla jo liian väsynyt supistusten vastaanottamiseen. Pyysinkin epiduraalipuudutusta, jonka sainkin varsin pian. Puudutus jäi kuitenkin hieman toispuoleiseksi, mutta pystyin sen avulla edes hieman rentoutumaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä tunsin edelleen supistukset kipuna vasemmassa kyljessä.
           Klo 22.45 puudutuksen teho alkoi hiipua ja kätilö ehdotti sisätutkimuksen tekoa. Tässä vaiheessa kätilökin oli vaihtunut. Purskahdin itkuun kuullessani, että kohdunsuuni oli jo 8 cm auki. Kätilö lupasi hakea minulle halutessani toisen annoksen epiduraalia ja otin mieluusti ehdotuksen vastaan. Kätilö kysyi vielä, haluaisinko ennen puudutteen antoa käydä vielä vessassa ja kävin, vaikkei minulla ollutkaan sen suurempaa vessahätää. Pöntöllä istuessani kuulin kuin vesi-ilmapallo olisi napsahtanut rikki ja niin holahtivat lapsivedet kätevästi vessanpönttöön. Synnytyssaliin palatessani minulle ruiskutettiin uusi annos epiduraalia, joka ei tuntunut auttavan ollenkaan. Kipu vain yltyi ja sen muoto muuttui. Lopulta kätilö kysyi, tekikö minun mieli ponnistaa. Vastasin, että niin kai. Kätilö teki taas sisätutkimuksen ja totesi minun olevan täydet 10 cm auki. Niinpä n. klo 23.30 aloin ponnistaa ja se vasta puuhaa olikin. Toisaalta odotin, toisaalta pelkäsin tulevia supistuksia. Jokainen ponnistus tuntui vievän kaiken energian ja hengityksen tasaaminen oli todella vaikeaa. Jokainen ponnistus vei kuitenkin synnytystä kohti loppua. Siinä vaiheessa, kun Esikon pää oli puoliksi ulkona ja näin tuuhean hiuspehkon. Olo oli surrealistinen: miten tuon kokinen mollukka voi tulla ulos minusta ja se vielä juuttui tuohon!?!? Yhdellä ponnistuksella sain pään kokonaan ulos ja sain hieman hengähtää. Seuraavalla supistuksella ponnistin vartalon ulos ja niin oli lapsi maailmassa. Pienen kirkaisun saattelemana kätilö nosti Esikon ylös ja esitteli pienokaisen meille. Tyttöhän se oli, pieni ryppyinen tyttö, jonka tarkaksi syntymisajaksi merkattiin 6.10.2014 klo 00.05. Hän olikin sen vuorokauden ja sen viikon ensimmäinen lapsi. Katsoin lastani epäuskoisena, sillä en oikeasti uskonut hänen olevan siinä silmieni edessä elävänä ja hyvinvoivana.
           "Esteri" (sairaala/hätäkastenimi) nostettiin vatsalleni siksi aikaa, kun kätilö koitti saada istukkaa ulos. H sai leikata jossain vaiheessa napanuoran, kun nuora lakkasi sykkimästä. Vuosin hillittömästi verta ja istukan irtoaminen kesti kauan. Lopulta jälkeiset tulivat täydellisinä ulos ja niin synnytys oli päättynyt. Samalla sain antaa "Esterille" ensi-imetyksen, joka sujui hyvin. Välilihaan ei tullut minkäänlaisia vaurioita, mutta häpyhuuliani sen sijaan jouduttiin hieman tikkaamaan pienten ruhjeiden vuoksi.

"Esteri" äitinsä rinnalla

            "Esteri" mitattiin ja punnittiin ja mitoiksi merkattiin 3470g ja 50,5cm. Agar-pisteitä hän sai 9. En tuossa vaiheessa edes tajunnut kysyä, minkä vuoksi hän ei saanut täyttä kymppiä. Kaikki tuntui kuitenkin olevan täysin kunnossa ja "Esteri" laitettiin pötköttelemään isänsä paidan alle siksi aikaa, kun itse kävin suihkussa. Kätilö kantoi meille tarjottimella hieman purtavaa ja jäimme odottamaan lupaa lähteä lapsivuodeosastolle. Lopulta minut kärrättiin "Esteri" paitani alla pyörätuolilla osastolle ja H hyvästeli meidät haikein mielin.

Pikkuruinen jalka <3

Siellä se tyttö köllöttelee isänsä karvaisella rinnalla

            Lapsivuodeosastosta kerron sitten myöhemmin lisää, sillä se on mielestäni aivan toinen tarina. Lisäksi minua taidetaan kaivata enemmän täällä virtuaalimaailman ulkopuolella tällä hetkellä.

-Massu

Synnyttämään?

           Harvoin tulee kirjoitettua tähän aikaan blogitekstiä, mutta sille onkin tällä kertaa oivallinen syy. Koitan nimittäin siirtää ajatuksiani pois yöllä alkaneista supistuksista, jotka ovat tuntuneet koko ajan vain voimistuvan.
            Koko episodi alkoi siitä, että vähän ennen puolta kahta (yöllä siis) roikuin jossain unen ja valveen rajamailla äkillisten kipujen vuoksi. Minulla on parina viime yönä ollut muutamia epämääräisiä supistuksi, joten ajattelin tilanteen menevän nopeasti ohi. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin, että nyt on lakana osittain märkänä ja laitoin valot päälle varmistaakseni tilanteen. Samalla herätin H:n. Olin aivan varma, että osa lapsivesistä oli nyt mennyt ja meillä olisi kiire sairaalaan. Koitin ottaa rauhallisesti, vaikka aivan tärisin jännityksestä. H pakkasi reppuunsa mukaan evästä, löysän t-paidan ja luettavaa ja minä tarkistin oman jo valmiiksi pakatun sairaalakassini sisällön. Sitten vain pyyhe mukaan pepun alle automatkan ajaksi ja suunnaksi TYKS.

Mahtaako tämä olla viimeisiä masukuviani?

              Sairaalalla meidät otti vastaan hyvin empaattinen kätilö, joka ohjasi meidät vastaanottohuoneeseen. Ilmeisesti saavuimme paikalle kunnon ruuhka-aikaan, sillä porukkaa heilui synnyttäjien vastaanottoalueella runsahanlaisesti. Kätilö tarkisti pikaisesti neuvolakorttini ja kyseli agalactiae-testeistä. Testi jouduttiin tekemään nyt uudelleen, koska edellisestä kokeesta on kulunut jo liikaa aikaa. Sain vaihtaa "seksikkäät" sairaalavaatteet päälle: löysän edestä napitettavan "mammakaavun" ja kertakäyttöiset pikkuhousut jättimäisen vaipan kera. Hetken vatsaani tunnusteltuaan kätilö päätti kokeilla testerin avulla, oliko minusta tullut neste todellisuudessa lapsivettä vai jotain ihan muuta. Tuomio oli kuulemma selvä: ei lapsivettä. Ilmeisesti olin "synnyttänyt" vasta limatulpan. Minut laitettiin kuitenkin puoleksi tunniksi käyrille, jotta selviäisi, onko lapsi kunnossa. Jossain vaiheessa sain juotavakseni kupillisen ananasmehua ilmeisesti herättääkseni Esikon liikkumaan. Kaikki oli kunnossa, mutta supistukset olivat jatkuneet suht säännöllisinä heräämisestä asti. Tosin kotona paniikissa sählätessä en edes kerennyt kellotella supistusten välejä... Kätilö kehotti palaamaan vielä kotiin jos selviäisin supistusten kanssa yksin. Sanoin supistusten olevan vielä tässä vaiheessa hallinnassa, joten lähdimme maitojunalla takaisin kotiin. Sairaalalta autolle kävellessämme H kysyi minulta, olinko tilanteeseen pettynyt. Totesin, että tässä vaiheessa raskautta tämä ei enää tunnu miltään. Joka tapauksessa synnyttäisin lähipäivinä. Kaikki supistukset ja tuntemukset ovat joka tapauksessa vain positiivinen asia synnytyksen kannalta ja ne edistävät kehossani tapahtuvia muutoksia.
               Nyt olen siis kärvistellyt supistusten kanssa n. neljän ja puolen tunnin ajan. Yhden grammaisen Panadolin otin ihan varmuuden vuoksi, vaikkei Panadoleilla yleensä ole ollut paljoakaan vaikutusta minuun. H kellotteli supistuksiani sairaalassa ja olen nyt jatkanut itse kellotteluita kotiin palattuamme. Supistusten väli on alusta asti ollut 7-8 min. Vielä ei ole tullut sellaista tunnetta, ettenkö kestäisi kipujen kanssa yksin, vaikka huonojen yöunien jälkeen väsymys alkaa hieman painaa. Olenkin tässä hieman mussutellut karkkeja pitääkseni energiatasot korkealla. Katsotaan nyt, mihin tämä tilanne edistyy. Voihan olla, että supistukset jossain vaiheessa loppuvat kokonaan tai sitten olenkin jo hetken päästä synnytyssalissa puskemassa vauvaa ulos.

-Massu

Uusi laskettu aika

           Olen joutunut hieman uudelleen ohjelmoimaan ajatuksiani viime päivinä raskauden mentyä "yliajalle". Normaalistihan raskauden keskimääräinen pituus on n. 40 viikkoa, mutta loppujen lopuksi aika harvat lapset syntyvät laskettuna aikana. Hajontaa on siis runsaasti suuntaan jos toiseenkin. Nyt olenkin päättänyt asettaa itselleni uuden ja tähän tilanteeseen realistisemman lasketun ajan ensi viikon perjantaille, jolloin raskausviikkoja tulee täyteen 42. Siihen asti aion elää mahdollisimman rauhallista ja normaalia arkielämää ja nauttia kahdenkeskisistä hetkistä H:n kanssa.
            Tämä päivä onkin kulunut aika lailla neuvola-asioita hoidellessa. Heti aamuvarhain H heitti minut terveyskeskuksen laboratorioon raskausmyrkytystesteihin. Laboratotiohoitaja sanoi tulosten olevan valmiina vasta joskus klo 14.00 jälkeen, mutta soittelin silti normaaliin puhelinpäivystysaikaan (klo 12-13) neuvolan hoitajalle. Arvoissa ei kuulemma muuten ollut mitään vikaa, muuta kuin että uraatti-arvo (virtsahappo) oli pikkuisen koholla. Näin taisi olla edellisissäkin kokeissa, mutta arvosta ei kuulemma vielä kannata olla huolissaan. Vasta sitten pitäisi huolestua jos verenpaineet olisivat reilusti yli 140/100, kärsisin päänsärystä tai minulla olisi näköhäiriöitä. Näillä siis jatketaan ensi viikkoon asti. Neuvolapuhelun jälkeen soitin TYKS:n äitiyspoliklinikalle saamastani käynnistyslähetteestä. Käynnistysarvio tehdään ensisynnyttäjien kohdalla viimeistään raskausviikolla 41+5, joten minun olisi pitänyt saada aika ensi keskiviikolle. Ihan karvat nousivat pystyyn kuunnellessani vastaanottovirkailijan puhinaa hänen etsiessä poliklinikan kalenterista edes jonkinmoista rakoa. Keskiviikkoon ei kuulemma saanut tungettua yhtään mitään ja muutkin seuraavan viikon päivät näyttivät toivottomilta. Lopulta virkailija sanoi tunkevansa minut tiistai-iltapäivään johonkin klo 14-14.30 väliin. Lääkäri ottaisi minut vastaan, kun muilta kiireiltään ehtisi. Silloin arvioitaisiin, jäisinkö suoraan käynnistykseen vai laitettaisiinko minut vielä kotiin odottamaan "parempia päiviä". Vaikka käynnistyksen ajankohta ei vieläkään ole varma, en jaksa enää tässä vaiheessa ottaa asiasta stressiä. Tärkeintä kuitenkin on, että arviointiaika on varattuna ja tulen silloin olemaan asiantuntevissa käsissä. En voi muuta, kuin luottaa lääkärin arvioon (yrittäen toki vaikuttaa itku-potku-raivareilla...).

-Massu

Neuvola 40+6

         Myönnän olleeni viime päivät itsekkäästi melkoisen masentunut, siitä ettei Esikko ole itse halunnut tulla vielä ulos. Minua on ahdistanut ajatus siitä, että raskauteni menisi todella reilusti yli ja käynnistysaikakin siirtyisi kalenteriviikolle 42. Tämän päiväinen neuvola kuitenkin antoi edes hieman toivoa.
          Jouduin lähes raahaamaan itseni väkisin neuvolavastaanotolle klo 10.30, sillä olen nukkunut viimeisen viikon ajan todella huonosti. Herään suurinpiirtein klo 02-03.00, jonka jälkeen en millään saa enää unta. Ilmeisesti kehoni luulee, että minun pitäisi lähteä töihin... Odottaessani pääsyä vastaanotolle, mielialani heilahteli väsymyksen ja turhautumisen takia aivan laidasta laitaan. Välillä meinasi itkukin tulla, mutta vastaanotolle päästyäni kaivoin taas jostain hitusen pirteyttä. En siis osannut tälläkään kertaa kertoa, miten ahdistunut olen viime päivinä loppujen lopuksi ollut. Valittelin vain väsymystä ja turvotusta. Turvotuksen ja hyvin korkeiden verenpaineiden vuoksi minut määrättiinkiin taas raskausmyrkytys-kokeisiin, jotka menen antamaan huomenna aamulla. Luulenpa, että tälläkin kerralla oireeni johtuvat vain väsymystilastani ja nestehukasta, mutta parempihan asia on kuitenki tarkistaa. Painoakin oli tullut taas vähän liikaa, mikä johtunee juuri siitä turvotuksesta. Sydänäänten ja pikaisen vatsan tunnustelun perusteella Esikolle kuuluu oikein hyvää ja mikäs hänellä onkaan ollessa lämpimässä kohdussa. Tavallaan oma turhautumiseni ja alakuloni tuntuukin hyvin ristiriitaiselta ja itsekkäältä, koska Esikolla ei kuitenkaan ole mitään hätää. Kesken kohdunpohjan korkeuden mittauksen Esikko alkoi monottaa hoitajaa käsille, joten mittauksesta ei meinannut ensin tulla mitään. Hoitaja joutuikin vähän työntelemään Esikon koipia pois tieltä saadakseen luotettavan mittaustuloksen.
          Ehkä kaikkein huojentavin informaatio tuli vasta vastaanoton viimeisillä minuuteilla. Olin nimittäin saanut edellisellä vastaanottokäynnilläni sellaisen käsityksen, että vasta raskausviikolla 41+5 minulle kirjoitettaisiin lähete TYKS:in käynnistykseen, jonka jälkeen minun pitäisi vielä varata käynnistysaika. Nyt hoitaja sanoikin, että käynnistys tehtäisiin viimeistän kun raskausaikaa olisi kertynyt 41+5. Tämä siis tarkoittaa, että menisin käynnistykseen viimeistään ensi keskiviikkona! Hoitaja lupasi kirjoitella lähetteen sairaalalle tänään, joten voin huomenna jo soitella äitiyspoliklinikalle. Toki edelleen toivoisin saavani synnyttää "luonnollisesti" ilman käynnistyksiä, mutta minua helpottaa paljon tieto siitä, että käynnistykseen on enää 6 päivää. Tietenkään käynnistys ei välttämättä onnistu heti ensimmäisellä kerralla, joten Esikon syntymä voi edelleen venyä loppuviikon puolelle. Minun ei kuitenkaan tarvitse enää ensi keskiviikon jälkeen kärvistellä kotona miettien, tapahtuuko koskaan mitään ja onko kaikki kunnossa. Oijoi, kohta minäkin olen äiti <3

-Massu