Tänään pitikin venyä melkoiseen suoritukseen, kun haasteena oli ehtiä puoli kymmeneksi neuvolaan. Neiti monesti nukkuisi vielä aamuyhdeksään varsinkin jos itsekin jään petiin hänen kanssaan. Onneksi A kuitenkin osasi herätä tänään jo vähän ennen kahdeksaa noin vartti sen jälkeen, kun meikäläinen oli kömpinyt sängystä pois. Itse rakastan rauhallisia aamuja, joten mieluumin herään vähän liiankin aikaisin, kuin nukun pitkään ja suhaan kiireellä sovittuun paikkaan.
Tällä kertaa A:lla olikin lääkärineuvola, jossa avustamassa oli myös terveydenhoitaja. Olin hieman ihmeissäni, ettei meidän oma hoitajamme ollutkaan mukana, sillä varasimme juuri tämän ajan silmälläpitäen sitä, että oma hoitajamme pääsisi myös osallistumaan. Sisään päästessämme hoitaja tai lääkäri ei vaivautunut edes esittäytymään, vaikka kumpikin oli minulle entuudestaan tuntematon. Pienet pyyhkeet siis siitä... Kauaa ei rupateltu ennen kuin lääkäri käski riisua A:n mittauksia varten. Minulla oli pieni veikkaus, että A olisi jo kaksinkertaistanut painonsa suhteessa syntymäpainoonsa. Noh, aika paljon jäätiin vielä "tavotteesta", mutta ilmeisesti painoa on kuitenkin tullut tarpeeksi. Millään lailla lääkäri tai hoitaja ei nimittäin painoa tai pituutta kommentoinut. Pituutta oli tullut kuukauden takaiseen parisen senttiä.
Rutiinimittausten jälkeen lääkäri tutki A:n lonkat ja muut rakenteet. Sen jälkeen sain ottaa pelkissä vaipoissa olevan tytön syliini, jolloin lääkäri tutkaili mm. A:n näkökykyä, tarkkaavaisuutta ja kuuloa. Tietenkään tarkkoja mittausarvoja ei näin pieneltä lapselta voi edes mitata, mutta tarkoitus olikin vain katsoa, että lapsi ylipäätään kuulee ja näkee.
Yleensä vieraalle hoitopöydälle joutuessaan A on jonkin aikaa hieman hämmentynyt ja alahuulikin saattaa mennä rullalle. Useimmiten itkuilta kuitenkin vältytään, jos A näkee äidin tai isän kasvot. Neuvolan vastaanotolla reaktio on kuitenkin aina aivan toisenlainen. Jo siinä vaiheessa, kun A:n laskee mittaus/hoitopöydälle alkaa järjetön itku, jotka jatkuu aina koko mittaamisoperaation ajan. En tiedä pelottaako A:aa neuvolatilanteissa vieraat ihmiset vai vieras paikka. Onneksi äidin syli kuitenkin lohduttaa.
Lääkärivastaanotosta jäi hieman hämmentynyt olo, sillä sekä lääkäri että hoitaja olivat kumpikin hyvin vähäsanaisia. Muutenkin vastaanotto oli todella lyhyt. Olimme myös saaneet lomakenivakan H:n kanssa täytettäväksemme omista voimaravoistamme juuri tätä lääkärineuvolakertaa varten, muttei lomaketta käsitelty millään lailla. Mutta eikös monesti ole niin, että jos kenelläkään ei ole mitään negatiivista sanottavaa, niin asiat ovat aika hyvin? Eli hyvillä mielin vaan paahdetaan eteenpäin!
-Massu
tiistai 10. helmikuuta 2015
maanantai 9. helmikuuta 2015
Vuoden p*skin äiti
Uskon, että ainakin osa äideistä on ohjelmoitu tilanteessa kuin tilanteessa potemaan huonoa omatuntoa lähes kaikesta. Itse tunnustan potevani useinkin "paska-mutsi-fiilistä" vaikka järjellä ajateltuna kasvatustavassani ei välttämättä olisikaan mitää vikaa. Välillä ihan oikeasti jopa säälin omaa lastani, että hän on saanut äidikseen näin surkean, aran, ujon, ruman, laiskan ja tylsän äidin.
Monesti en tiedä, miten toimisin, jotta lapseni saisi mahdollisimman hyvän kasvualustan. Pitäisikö minun olla koko ajan läsnä ja leikkiä lapseni kanssa? Vai pitäisikö minun totuttaa tyttöä enemmän yksinoloon? Tulisiko meidän käydä enemmän erilaisissa vauvaharrastuksissa, jotta tyttö tottuisi vieraisiinkin? Vai pitäisikö minun antaa lapsen olla vain siinä seurassa, jossa hän nykyisin viihtyy? Näitä tässä taas mietin, koska A itki itkemistään tänään vauvakahvilassa, jonka yhteydessä oli myös vauvajumppa-tuokio. Ensimmäisen itkukohtauksensa hän sai, kun hän vietti pari minuuttia hoitotädin sylissä minun itsekkäästi mentyäni juomaan teeni "rauhassa" keittiöön. Juuri kun pitkät itkut oli itketty, alkoikin jo vauvajumppa-tuokio, jonka lopussa itkettiin taas. Tiesin, että tyttö itkee suurimmaksi osaksi vain kuumuuttaan, mutta silti tunsin syyllisyyttä siitä, etten saanut lohdutettua tarpeeksi lastani. Pelkässä äiti-lapsiporukassa tämänlaiset tilanteet eivät tunnu niin pahalta, kuin lapsettomien seurassa. Kuitenkin (suurin)osa äideistä on varmasti kokenut samanlaisia tilanteita omassa arjessaan. Silti olisin mieluumin täydellinen äiti, joka selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta niin, että kaikki pysyvät tyytyväisinä. Monesti sanotaan, että äiti on äidille susi, mutta kyllä minun tapauksessani minä itse taidan olla itselleni se pahin kriitikko.
-Massu
Monesti en tiedä, miten toimisin, jotta lapseni saisi mahdollisimman hyvän kasvualustan. Pitäisikö minun olla koko ajan läsnä ja leikkiä lapseni kanssa? Vai pitäisikö minun totuttaa tyttöä enemmän yksinoloon? Tulisiko meidän käydä enemmän erilaisissa vauvaharrastuksissa, jotta tyttö tottuisi vieraisiinkin? Vai pitäisikö minun antaa lapsen olla vain siinä seurassa, jossa hän nykyisin viihtyy? Näitä tässä taas mietin, koska A itki itkemistään tänään vauvakahvilassa, jonka yhteydessä oli myös vauvajumppa-tuokio. Ensimmäisen itkukohtauksensa hän sai, kun hän vietti pari minuuttia hoitotädin sylissä minun itsekkäästi mentyäni juomaan teeni "rauhassa" keittiöön. Juuri kun pitkät itkut oli itketty, alkoikin jo vauvajumppa-tuokio, jonka lopussa itkettiin taas. Tiesin, että tyttö itkee suurimmaksi osaksi vain kuumuuttaan, mutta silti tunsin syyllisyyttä siitä, etten saanut lohdutettua tarpeeksi lastani. Pelkässä äiti-lapsiporukassa tämänlaiset tilanteet eivät tunnu niin pahalta, kuin lapsettomien seurassa. Kuitenkin (suurin)osa äideistä on varmasti kokenut samanlaisia tilanteita omassa arjessaan. Silti olisin mieluumin täydellinen äiti, joka selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta niin, että kaikki pysyvät tyytyväisinä. Monesti sanotaan, että äiti on äidille susi, mutta kyllä minun tapauksessani minä itse taidan olla itselleni se pahin kriitikko.
-Massu
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Oma koti kullan kallis!
...tai ainakin kallein hankkimani asia... Nimittäin, tässä kävi nyt niin, että kohta perheemme taitaa ihan oikeasti muuttaa omaan-omaan asuntoon. Kyseinen rivitaloasunto ehti olla vain pari viikkoa myynnissä, kun me menimme tekemään tarjouksen. Jo julkisessa esittelyssä kiskaisimme välittäjää hihasta ja ilmoitimme haluavamme tehdä asunnosta tarjouksen. Pudotimme tarjouksessamme hintaa aika reilusti ja annoimme myyjälle yhden vuorokauden miettimisaikaa. Vastatarjous tulikin jo saman vuorokauden puolella. Mietimme yön yli ja teimme vielä toisen vastatarjouksen, johon myyjä vastasi vielä yhdellä tarjouksella. Viimeisin ehdotus oli jo niin lähellä kummankin edellisiä tarjouksia, että päätimme hyväksyä sen. Melkoista soutamista ja huopaamista siis! Laitoimme tarjoukseemme kylläkin ehdon, ettei kauppaa tehdä ennen kosteusmittausta. Jos mittauksessa ilmenee jotain hämminkiä, kauppa ei ole enää sitova.
Itse asunto on tilava kolmio kahdessa tasossa. Harvat kaksiota isommat rivitaloasunnot ovatkaan Turussa yhdessä talossa tai jos ovatkin, niin hinnat kipuavat usein aika korkealle. Kuitenkin kaupungin tontit maksavat aika lailla, joten lisätilaa saa edullisemmin rakentamalla ylöspäin. Monet ovat kyllä "ystävällisesti" ohjastaneet meitä ostamaan yhdessä tasossa olevan asunnon, koska "rappuset ovat lapsiperheessä TODELLA hankalat". Noh, itse olen 19 ensimmäistä vuotta elämästäni elänyt kaksikerroksisessa omakotitalossa, eikä rappusten olemassaolo ole minun vanhemmillenikaan ollut koskaan mikään ongelma. Silloin, kun itse olin pieni, ei edes rakenneltu rappusten päihin mitään portteja, joten kyllä sitä tuli itsekin varmasti keikuttua pienenä vähän "vaarallisilla vesillä". Asunnon alakerrassa on hyväkuntoinen keittiö, iso olohuone, pieni wc ja käynti patiolle/takapihalle. Yläkerrasta löytyvät suuri ja pieni makuuhuone, kodinhoitohuone, kylpyhuone/wc, sauna ja parveke. Parvekkeelle pääsee siis isosta makuuhuoneesta. Asuntoon kuuluu lisäksi etupihalta löytyvä ulkovarasto sekä katospaikka autolle. Asunto on muuten oikein hyvässä kunnossa paitsi, että olohuoneen parkettilattia kaipaa hieman kunnostusta. Edellisellä asukkalla kun on ollut kissoja... Ja toki joihinkin seiniin pitää laittaa vähän maalia tai tapettia koska ainahan sitä asumisesta jotain pieniä kolhuja ja reikiä seiniin jää.
Aika mahtava juttu siis! Vaikka ehdimme katsoa asuntoa näin intensiivisemmin "vain" vähän yli kuukauden ajan, alkoi etsintäurakka tuntua pikkuhiljaa aika uuvuttavalta. Viikonloput ovat olleet pyhitettynä pelkästään asuntoesittelyille ja uusia asuntoja on tullut kyttäiltyä netistä useita tunteja viikossa. Kaikenkaikkiaan taisimme ehtiä käydä 14 asunnossa. Tällä asunnonetsintäkokemuksella voinkin todeta, että on aina parempi käydä paikanpäällä ennen lopullisen mielikuvan muodostamista. Kohteiden joukossa on nimittäin ollut sekä niitä, jotka ovat yllättäneet positiivisesti ja että niitä, jotka ovat olleet täysiä pommeja. Vaikka kohteista olisi otettu laadukkaita kuvia, eivät nekään välttämättä kerro koko totuutta. Kuvista voidaan helposti rajata epämieluisia kohtia pois tai kuvia saatetaan hieman käsitellä esim. kirkkaammiksi, jotta pikkuviat saattavat kadota kuvista kokonaan. Sen voin myös sanoa, että asuntonäytöissä kannattaa käydä jo hyvissä ajoin, sillä näytöissä käymällä oppii kiinnittämään olennaisiin asioihin huomiota. Mekin olimme ensimmäisissä näytöissämme kuin puulla päähän lyötyjä, emmekä osanneet kysyä oikeastaan mitään välittäjiltä. Alussa ei meillä ollut myöskään ihan täyttä käsitystä asuntojen hinnoista, tiesimme vain suurinpiirtein, mihin omat rahkeet rahallisesti riittävät. Nyt sitä osaakin jo lajitella asuntoja sen mukaan, missä on halpa ja missä kallis pyyntihinta.
Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, ettei kosteusmittauksessa löytyisi mitään hälyyttävää! Muuten saamme jatkaa vielä oman asunnon etsimistä!
-Massu
Itse asunto on tilava kolmio kahdessa tasossa. Harvat kaksiota isommat rivitaloasunnot ovatkaan Turussa yhdessä talossa tai jos ovatkin, niin hinnat kipuavat usein aika korkealle. Kuitenkin kaupungin tontit maksavat aika lailla, joten lisätilaa saa edullisemmin rakentamalla ylöspäin. Monet ovat kyllä "ystävällisesti" ohjastaneet meitä ostamaan yhdessä tasossa olevan asunnon, koska "rappuset ovat lapsiperheessä TODELLA hankalat". Noh, itse olen 19 ensimmäistä vuotta elämästäni elänyt kaksikerroksisessa omakotitalossa, eikä rappusten olemassaolo ole minun vanhemmillenikaan ollut koskaan mikään ongelma. Silloin, kun itse olin pieni, ei edes rakenneltu rappusten päihin mitään portteja, joten kyllä sitä tuli itsekin varmasti keikuttua pienenä vähän "vaarallisilla vesillä". Asunnon alakerrassa on hyväkuntoinen keittiö, iso olohuone, pieni wc ja käynti patiolle/takapihalle. Yläkerrasta löytyvät suuri ja pieni makuuhuone, kodinhoitohuone, kylpyhuone/wc, sauna ja parveke. Parvekkeelle pääsee siis isosta makuuhuoneesta. Asuntoon kuuluu lisäksi etupihalta löytyvä ulkovarasto sekä katospaikka autolle. Asunto on muuten oikein hyvässä kunnossa paitsi, että olohuoneen parkettilattia kaipaa hieman kunnostusta. Edellisellä asukkalla kun on ollut kissoja... Ja toki joihinkin seiniin pitää laittaa vähän maalia tai tapettia koska ainahan sitä asumisesta jotain pieniä kolhuja ja reikiä seiniin jää.
Aika mahtava juttu siis! Vaikka ehdimme katsoa asuntoa näin intensiivisemmin "vain" vähän yli kuukauden ajan, alkoi etsintäurakka tuntua pikkuhiljaa aika uuvuttavalta. Viikonloput ovat olleet pyhitettynä pelkästään asuntoesittelyille ja uusia asuntoja on tullut kyttäiltyä netistä useita tunteja viikossa. Kaikenkaikkiaan taisimme ehtiä käydä 14 asunnossa. Tällä asunnonetsintäkokemuksella voinkin todeta, että on aina parempi käydä paikanpäällä ennen lopullisen mielikuvan muodostamista. Kohteiden joukossa on nimittäin ollut sekä niitä, jotka ovat yllättäneet positiivisesti ja että niitä, jotka ovat olleet täysiä pommeja. Vaikka kohteista olisi otettu laadukkaita kuvia, eivät nekään välttämättä kerro koko totuutta. Kuvista voidaan helposti rajata epämieluisia kohtia pois tai kuvia saatetaan hieman käsitellä esim. kirkkaammiksi, jotta pikkuviat saattavat kadota kuvista kokonaan. Sen voin myös sanoa, että asuntonäytöissä kannattaa käydä jo hyvissä ajoin, sillä näytöissä käymällä oppii kiinnittämään olennaisiin asioihin huomiota. Mekin olimme ensimmäisissä näytöissämme kuin puulla päähän lyötyjä, emmekä osanneet kysyä oikeastaan mitään välittäjiltä. Alussa ei meillä ollut myöskään ihan täyttä käsitystä asuntojen hinnoista, tiesimme vain suurinpiirtein, mihin omat rahkeet rahallisesti riittävät. Nyt sitä osaakin jo lajitella asuntoja sen mukaan, missä on halpa ja missä kallis pyyntihinta.
Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, ettei kosteusmittauksessa löytyisi mitään hälyyttävää! Muuten saamme jatkaa vielä oman asunnon etsimistä!
-Massu
perjantai 6. helmikuuta 2015
Elämää neljän kuukauden iässä
Jipii! Tyttäreni viettää tänään neljäkuukautissynttäreittään! Kolmasosa vuodesta on siis jo kulunut tämän veikeän otuksen seurassa. A on edelleen aika kiinni vanhemmissaan, mutta arki on silti muuttunut hyvinkin paljon siitä, mitä se oli vastasyntyneen kanssa.
Tyttö on edelleen täysin rintamaidolla. Toki muutamia kertoja hänelle on syötetty äidinmaitoa pullosta, mutta sekin maito on tosiaan tullut omasta rinnastani. Pullosta syötettynä A ei kyllä meinaa millään tulla tyytyväiseksi, eikä hän aina pulloa oikein suostu syömäänkään. Oman haasteensa imetykseen on tuonut se, että A:n keskittyminen tuppaa välillä vähän herpaantumaan. Hetken ruokailtuaan hän usein alkaa katsella ympärilleen, irrottaa imuotteensa ja joko itkee tai hymyilee (riippuen vuorokaudenajasta). Ruokahetket ovatkin välillä sellaista "napostelua".
Yöt ovat edelleen katkonaisia. Nykyisin A herää kolme kertaa yössä ja pisin unijakso sijoittuu edelleen tuohon alkuyöhön. Kaikenkaikkiaan A:n yö kestää 11-12 tuntia sillä hän menee iltaisin nukkumaan n. klo 21.00 ja herää aamulla n. klo 8-9.00 aikoihin.
Jossain vaiheessa "valittelin" sitä, ettei tyttäreni ole oikein osannut nukkua päiväunia. Nyt viimeisen kuukauden aikana tähänkin on tullut hieman muutosta, sillä yleensä hän nukkuu edes parit hiukan pitemmät unet. Edelleen unet kestävät maksimissaan tunnin tai puolitoista, mutta sekin on merkittävä "parannus" kuukauden takaiseen. Silloin tyttö lähinnä vain torkahteli ja unet kestivät n. 15-30 min.
Vielä A ei ryömi tai käänny selältä vatsalleen, mutta kyllä hän muuten jo hieman liikkuu. Jos hänet jättää hetkeksi vaikka lattialle leikkimään, aika harvoin hänet löytää samasta asennosta. Usein vähintään varpaat osoittavat ihan eri suuntaan kuin alussa. Nyt viikon ajan A on tutustunut myös omiin varpaisiinsa, joten selällään maatessaan varpaat etisytyvät useimmiten joko tytön kätösiin tai suuhun. Siinä varpaat suussa keikistellessään hän usein kellahteleekin kyljeltä toiselle ja usein sukat ovat aivan jossain muualla, kuin jaloissa.
A tarttuu jo oikein hienosti esineisiin, vaikka hienomotoriikasta ei voi vielä puhuakaan. Useimmiten kuitenkin näkökentässä oleva lelu tai vaikka äidin sormi löytää tiensä pikku kätösiin... ja siitä suuhun.
A on osoittautunut melkoiseksi kuumakalleksi. Vaikka öisin hänen päällään on pelkkä yöpuku ja ohut viltti, on hän miltei aina hiestä märkä. Lisäksi usein hän viihtyy meillä kotonakin mieluusti aika vähissä vaatteissa vaikka asunnossamme on usein 18-19 astetta lämmintä. Vaatetta lisätessä hänestä tulee hyvin itkuinen, eikä itku meinaa laantua muuten kuin vaatteita vähentämällä.
Muutamia kertoja A on ihan kunnolla kikatellut ääneen, mutta useimmiten hänen naurunsa on vielä sellaista hengen haukontaa. A tykkää nauraa mm. kun häntä hyppyyttää, kun hänen kaulaansa päristelee tai kun hänen kainaloitaan kutittaa. Erityisesti isälle naureskellaan silloin, kun tänä päristelee tytön vatsaa.
A on alkanut viihtyä isänsä kanssa hirmuisen hyvin. Aina H:n tulessa kotiin tyttö alkaa kiljua innosta ja hymyilee kuin pieni aurinko. Äitiäkin on paljon hauskempi tutkailla isän sylistä, kuin vaikka laittalta käsin.
Niin se lattialla olo... A ei edelleen tykkää olla yksin lattialla pitkiä aikoja, mutta nykyisin hänet voi jättää yksin edes siksi aikaa, kun itse käy vaikka vessassa tai tekemässä itselleen välipalaa. Parasta viihdykettä ovat tällä hetkellä juuri ne omat varpaat.
Arkipäivät sujuvat yleensä "perus lapsiperheen arkea" pyörittäen. Vaipanvaihtoa, syöttämistä, seurustelua, leikkimistä, ihmettelyä, vaunuilua, nukuttamista. Maanantait on kuitenkin varattu vähän erilaiselle toiminnalle, sillä olemme alkaneet käydä MLL:n vauvakahvilassa. Joihinkin viikkoihin mahtuu myös muita äiti-lapsi -tapaamisia. Joku voisi pitää meidän arkeamme todella tylsänä, sillä saatamme käydä VAIN kerran viikossa jossain vauvajutuissa, mutta omasta mielestäni sekin on jo aika hyvin. Ehkä jossain vaiheessa mekin alamme "harrastaa" A:n kanssa jotain yhdessä!
-Massu
Tyttö on edelleen täysin rintamaidolla. Toki muutamia kertoja hänelle on syötetty äidinmaitoa pullosta, mutta sekin maito on tosiaan tullut omasta rinnastani. Pullosta syötettynä A ei kyllä meinaa millään tulla tyytyväiseksi, eikä hän aina pulloa oikein suostu syömäänkään. Oman haasteensa imetykseen on tuonut se, että A:n keskittyminen tuppaa välillä vähän herpaantumaan. Hetken ruokailtuaan hän usein alkaa katsella ympärilleen, irrottaa imuotteensa ja joko itkee tai hymyilee (riippuen vuorokaudenajasta). Ruokahetket ovatkin välillä sellaista "napostelua".
Yöt ovat edelleen katkonaisia. Nykyisin A herää kolme kertaa yössä ja pisin unijakso sijoittuu edelleen tuohon alkuyöhön. Kaikenkaikkiaan A:n yö kestää 11-12 tuntia sillä hän menee iltaisin nukkumaan n. klo 21.00 ja herää aamulla n. klo 8-9.00 aikoihin.
Jossain vaiheessa "valittelin" sitä, ettei tyttäreni ole oikein osannut nukkua päiväunia. Nyt viimeisen kuukauden aikana tähänkin on tullut hieman muutosta, sillä yleensä hän nukkuu edes parit hiukan pitemmät unet. Edelleen unet kestävät maksimissaan tunnin tai puolitoista, mutta sekin on merkittävä "parannus" kuukauden takaiseen. Silloin tyttö lähinnä vain torkahteli ja unet kestivät n. 15-30 min.
Vielä A ei ryömi tai käänny selältä vatsalleen, mutta kyllä hän muuten jo hieman liikkuu. Jos hänet jättää hetkeksi vaikka lattialle leikkimään, aika harvoin hänet löytää samasta asennosta. Usein vähintään varpaat osoittavat ihan eri suuntaan kuin alussa. Nyt viikon ajan A on tutustunut myös omiin varpaisiinsa, joten selällään maatessaan varpaat etisytyvät useimmiten joko tytön kätösiin tai suuhun. Siinä varpaat suussa keikistellessään hän usein kellahteleekin kyljeltä toiselle ja usein sukat ovat aivan jossain muualla, kuin jaloissa.
 |
| Varpaista kiinni! |
A on osoittautunut melkoiseksi kuumakalleksi. Vaikka öisin hänen päällään on pelkkä yöpuku ja ohut viltti, on hän miltei aina hiestä märkä. Lisäksi usein hän viihtyy meillä kotonakin mieluusti aika vähissä vaatteissa vaikka asunnossamme on usein 18-19 astetta lämmintä. Vaatetta lisätessä hänestä tulee hyvin itkuinen, eikä itku meinaa laantua muuten kuin vaatteita vähentämällä.
Muutamia kertoja A on ihan kunnolla kikatellut ääneen, mutta useimmiten hänen naurunsa on vielä sellaista hengen haukontaa. A tykkää nauraa mm. kun häntä hyppyyttää, kun hänen kaulaansa päristelee tai kun hänen kainaloitaan kutittaa. Erityisesti isälle naureskellaan silloin, kun tänä päristelee tytön vatsaa.
A on alkanut viihtyä isänsä kanssa hirmuisen hyvin. Aina H:n tulessa kotiin tyttö alkaa kiljua innosta ja hymyilee kuin pieni aurinko. Äitiäkin on paljon hauskempi tutkailla isän sylistä, kuin vaikka laittalta käsin.
Niin se lattialla olo... A ei edelleen tykkää olla yksin lattialla pitkiä aikoja, mutta nykyisin hänet voi jättää yksin edes siksi aikaa, kun itse käy vaikka vessassa tai tekemässä itselleen välipalaa. Parasta viihdykettä ovat tällä hetkellä juuri ne omat varpaat.
 |
| Nukkumaan mennessäkin on kiva mutustella koipia |
-Massu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)