Tänään pitikin venyä melkoiseen suoritukseen, kun haasteena oli ehtiä puoli kymmeneksi neuvolaan. Neiti monesti nukkuisi vielä aamuyhdeksään varsinkin jos itsekin jään petiin hänen kanssaan. Onneksi A kuitenkin osasi herätä tänään jo vähän ennen kahdeksaa noin vartti sen jälkeen, kun meikäläinen oli kömpinyt sängystä pois. Itse rakastan rauhallisia aamuja, joten mieluumin herään vähän liiankin aikaisin, kuin nukun pitkään ja suhaan kiireellä sovittuun paikkaan.
Tällä kertaa A:lla olikin lääkärineuvola, jossa avustamassa oli myös terveydenhoitaja. Olin hieman ihmeissäni, ettei meidän oma hoitajamme ollutkaan mukana, sillä varasimme juuri tämän ajan silmälläpitäen sitä, että oma hoitajamme pääsisi myös osallistumaan. Sisään päästessämme hoitaja tai lääkäri ei vaivautunut edes esittäytymään, vaikka kumpikin oli minulle entuudestaan tuntematon. Pienet pyyhkeet siis siitä... Kauaa ei rupateltu ennen kuin lääkäri käski riisua A:n mittauksia varten. Minulla oli pieni veikkaus, että A olisi jo kaksinkertaistanut painonsa suhteessa syntymäpainoonsa. Noh, aika paljon jäätiin vielä "tavotteesta", mutta ilmeisesti painoa on kuitenkin tullut tarpeeksi. Millään lailla lääkäri tai hoitaja ei nimittäin painoa tai pituutta kommentoinut. Pituutta oli tullut kuukauden takaiseen parisen senttiä.
Rutiinimittausten jälkeen lääkäri tutki A:n lonkat ja muut rakenteet. Sen jälkeen sain ottaa pelkissä vaipoissa olevan tytön syliini, jolloin lääkäri tutkaili mm. A:n näkökykyä, tarkkaavaisuutta ja kuuloa. Tietenkään tarkkoja mittausarvoja ei näin pieneltä lapselta voi edes mitata, mutta tarkoitus olikin vain katsoa, että lapsi ylipäätään kuulee ja näkee.
Yleensä vieraalle hoitopöydälle joutuessaan A on jonkin aikaa hieman hämmentynyt ja alahuulikin saattaa mennä rullalle. Useimmiten itkuilta kuitenkin vältytään, jos A näkee äidin tai isän kasvot. Neuvolan vastaanotolla reaktio on kuitenkin aina aivan toisenlainen. Jo siinä vaiheessa, kun A:n laskee mittaus/hoitopöydälle alkaa järjetön itku, jotka jatkuu aina koko mittaamisoperaation ajan. En tiedä pelottaako A:aa neuvolatilanteissa vieraat ihmiset vai vieras paikka. Onneksi äidin syli kuitenkin lohduttaa.
Lääkärivastaanotosta jäi hieman hämmentynyt olo, sillä sekä lääkäri että hoitaja olivat kumpikin hyvin vähäsanaisia. Muutenkin vastaanotto oli todella lyhyt. Olimme myös saaneet lomakenivakan H:n kanssa täytettäväksemme omista voimaravoistamme juuri tätä lääkärineuvolakertaa varten, muttei lomaketta käsitelty millään lailla. Mutta eikös monesti ole niin, että jos kenelläkään ei ole mitään negatiivista sanottavaa, niin asiat ovat aika hyvin? Eli hyvillä mielin vaan paahdetaan eteenpäin!
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti