tiistai 24. helmikuuta 2015

Ajatuksia äitiyspakkauksesta

           Tjahas... tänään avatessani tietokoneen, en ole voinut välttyä "kuumimpaan uutiseen" törmäämiseltä. Nimittäin vuoden 2015 äitiyspakkaus on vihdoin julkaistu ja sen jako aloitetaan heti, kun edellisen vuoden boksit on jaettu. Tarkemmat kuvat tämän vuoden tarjonnasta löytyvät Kelan sivuilta, jonne löydät linkin alla olevan kuvan kuvatekstistä. En sen enempää arvostele tämän vuoden pakkausta, muuta kuin, että makuupussi ja pussilakana ovat paljon kauniimmat, kuin viime vuonna, toppahaalari on makuupussi-ominaisuutensa vuoksi kätevämpi ja pakkaukseen on lisätty (onneksi) nännirasva sekä kuumemittari.
Äitiyspakkauksen kaikki tuotteet vuonna 2015
Kuva: Kela

              Itselleni oli selviö, että ottaisin äitiysavustuksen nimenomaan äitiyspakkauksena, enkä rahana. Kuitenkin pakkaus sisältää paljon ensisynnyttäjälle tärkeitä asioita, jotka toimivat hyvänä starttipakettina. Vaikka edelleen pidän äitiyspakkausta mahtavana keksintönä, on viime vuoden pakkauksesta jäänyt meillä käyttämättä valtaosa. Osa vaatteista on miltei heti lentänyt ulkonäkönsä vuoksi kaapin perälle, kun taas esim. kaikki housut, puolipotkarit ja potkarit ovat olleet meidän neidille täysin väärää mallia.
Muuten suloiset, mutta aivan väärän malliset potkupuvut
Housut ovat olleet aivan liian isoja vyötäröstä ja potkuhousuissa on ollut aivan liian lyhyet jalkaosat.
Täysin väärän mallisia housuja
Lisäksi talvitamineet ovat olleet meidän syysvauvalle vielä liian suuria töppösiä ja hanskoja lukuunottamatta, joten niillekään ei ole ollut pahemmin käyttöä. Muutamat vaatteet taas ovat olleet yksinkertaisesti huonolaatuisia, sillä nepit ovat saattaneet olla hyvinkin hempuleita tai joistain vaatteista saumat ovat revenneet alta aikayksikön. Ainoat kunnon käytössä olleet artikkelit ovat olleet kynsisakset, toppatöppöset, kestovaippa (käynyt tosin jo liian pieneksi), lämpömittari, aluslakana, pari bodya, paksummat sukat ja itse äitiyspakkauksen laatikko.
A:n sänkynä toiminut laatikko
         Kokemuksella voinkin siis todeta, että äitiyspakkauksen sisältöä on helppo arvostella pelkästään ulkoisesti, mutta vasta kokeilemalla tietää, mikä toimii ja mikä ei. Siksipä en voikaan sanoa, miten "hyvä" uusi äitiyspakkaus on verrattuna esimerkiksi viime vuoden pakkaukseen. Loppujen lopuksi tärkeintä kuitenkin on, että vaatteet ja varusteet ovat helppokäyttöisiä ja sopivia, eivät pelkästään kauniita.

-Massu

2 kommenttia:

  1. Laitoin eilen hakemuksen menemään ja nyt jännätään että kumman pakkauksen saan. Molemmat on kivoja mutta ihastuin kyllä ensisilmäyksellä uuteen pakkaukseen. Ja ihan periaatteestakin olisi kiva että vuoden 2015 vauva saa oman vuoden pakkauksen... Mutta we´ll see.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa! Onnittelut tulevasta pienokaisesta Emma! Varmaan kaikista äitiyspakkauksista aina löytyy niin itselle mieleisiä ja sitten niitä inhokkejakin. Ainakin itse huomasin noita äitiyspakkauksen tuotteita käyttämällä sen, että lopulta käyttämällä löytyy ne ihan oikeat lempparit, sillä aluksi mukiin menevän oloinen asu saattoi ollakin ihan väärän mallinen tai sitten jokin ei-niin-ihana päätyikin paljon käytettyjen vaatteiden joukkoon.

      Poista