torstai 26. helmikuuta 2015

Elämällä on suunta

          A päätti eilen, että hänen elämänsä kulkee tällä hetkellä kehää. Neiti nimittäin oppi eilen kääntymään selältä vatsalleen ja kulunut vurokausi onkin ollut pelkkää pyörimistä. Yölläkään A ei meinannut malttaa nukkua, kun vähän väliä piti uutta taitoa esitellä. Taitavat pienen aivot käydä seuraavien päivien aikana vähän ylikierroksilla, niin hieno ja uusi juttu tämä on!
Mennään ihan mullinmallin
           Koko perheemme osalta taas vuokralaisten elämä on tullut tiensä päähän. Tänään kävimme pankissa hieman kättelemässä ja siinä ohessa tuli tehtyä kauppakirjat tulevasta asunnostamme. Nyt olemmekin H:n kanssa ihan virallisesti asuntovelallisia (=aikuisia?). Pankista ulos kävellessä olo oli käsittämättömän helpottunut ja onnellinen. Avaimet saamme maaliskuun puolessavälissä, jolloin pääsemme tekemään hieman pintaremonttia (esim. alakerran parkettilattian hionta ja lakkaus). Nykyinen vuokrasopimuksemme päättyy maaliskuun lopussa, joten muuttoa ei tarvitse suorittaa muutaman tunnin sisällä. Huhhuh, tajuan varmaan vasta kuukauden kuluttua, mitä tänään ihan oikeasti tuli tehtyä!
Asuntokaupan korruptiolahjat

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti