Vuosikatsaus 2014

          Huomenna on tämän vuoden viimeinen päivä ja edessä on täysin uusi vuosi. Hassua ajatella, että kohta voin sanoa, että tyttäremme syntyi viime- eikä tänä vuonna. Nyt lieneekin oikea aika koota hieman ajatuksiaan ja kerrata, mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut.
          Tämä vuosi alkoi sairaslomalla, sillä olin palanut pahasti loppuun. Kärsin erinäisistä oireista monien viikkojen ajan, eikä oireille meinannut löytyä järkevää syytä useista lääkärikäynneistä huolimatta. Minua pyörrytti, voin pahoin, hiuksia lähti, vapisin ja pelkäsin ihan kaikkea, janotti hirveästi, mutta nälkä oli kadonnut kokonaan, ajatukset pyörivät ympyrää, eikä uni tullut silmään valtavasta väsymyksestä huolimatta, sydän tuntui pamppaavan rinnasta ulos. Lopulta eräs työterveyslääkäri sanoi, että olin vain pitkän levon tarpeessa ja minun tulisi nollata ajatukseni totaalisesti muutaman viikon ajaksi. Sairasloma teki todellakin hyvää, vaikka töihin paluu tuntuikin aika ahdistavalta ajatukselta. Onneksi kuitenkin sain hengähdystauon juuri tähän kohtaan, sillä olin juuri tullut raskaaksi ja olisin saattanut aiheuttaa itselleni keskenmenon sillä stressaamisella ja unettomuudella.
          Töihin palattuani suunnittelimme työnjohdon kanssa työvuoroni aivan uudestaan: tekisin yövuorojen sijaan pelkkiä "päivävuoroja" (klo 6-14.00). Sain ensimmäistä kertaa neljään vuoteen oikeasti nukkua hyvin!
           En muista oliko se tammi- vai helmikuuta, mutta alkuvuodesta kuitenkin sain tietää olevani raskaana.Tein yhteensä kolme raskaustestiä, joista vasta viimeinen antoi varman "plussan". Parin viikon ajan siirsin neuvolaan soittamista, sillä pelkäsin taas saavani keskenmenon. En uskaltanut iloita vielä raskaudesta, vaan pelkäsin ensimmäisten viikkojen ajan mielettömästi. Ensimmäisellä neuvolakerralla lasketuksi ajaksi merkittiin 26.9.
            Helmikuun puolessavälissä sain järkyttävän tekstiviestin, jossa ystäväni J:n sisko kertoi J:n kuolleen. Tavallaan olin jo monen vuoden ajan valmistautunut näihin uutisiin, sillä tiesin J:n olevan hyvin sairas. Itse asiassa mekin olemme tavanneet juuri sairaalassa, kun olemme kumpikin joutuneet olemaan sairaalahoidossa useiden kuukausien ajan. J sairasti diabetesta, anoreksiaa, bulimiaa, osteoporoosia ja refluxia. Lisäksi hänen suolistonsa toiminta oli miltei kokonaan pysähtynyt ja viimeisien elinkuukausiensa aikana hän joutui käymään munuaisten vajaatoiminnan vuoksi kolme kertaa viikossa dialyysissa. Kaikista ongelmistaan huolimatta J jaksoi uskoa parempaan tulevaisuuteen ja hänen suurimpia pelkojaan olikin jäädä lapsettomaksi. Valitettavasti en ehtinyt kertoa omasta raskaudestani J:le ennen hänen kuolemaansa. J haudattiin hiljaisuudessa lähimpien sukulaistensa kesken.
          Alkuvuodesta pääsin valloittamaan esiintymislavoja, sillä minulla oli muutama burleski-keikka täällä Turussa. Kohokohtana oli ehdottomasti loppuunmyyty Kårenin keikka. Viimeisen keikan ennen synnytystä heitin, kun olin neljännellä kuulla raskaana.
          Pääsin myös osallistumaan muutamiin partiotapahtumiin: johtajien "jäätikkövaellukselle", partioparaatiin, partiotaitokisoihin sekä johtajaretkelle. Harrastin yli kymmenen vuoden ajan partiota kotipaikkakunnallani ja nyt eräs työtoverini johdatti minut takaisin rakkaan harrastukseni pariin.
          Maalis-huhtikuussa aloin kärsiä raskauspahoinvoinnin jälkeen pahoista selkäkivuista, joiden vuoksi jouduin myös olemaan hetken pois töistä. Kipujen vuoksi kaikki mahdollinen oleminen oli tuskallista, enkä meinannut saada edes öisin unta. Vähän yli kuukauden jälkeen kivut hieman heltisivät, joten pystyin jotenkuten selviämään alkukesän työrupeamasta.
           Pääsiäisenä tunsin appiukkoni luona saunasta tullessani ensimmäistä kertaa vauvan potkut. Samalla ne näkyivät myös päälle päin ja myös H sai tuntea ne. Siitä lähtien lapsi pyörikin vinhasti vatsassa ja potkut sen kun vahvistuivat. Tiesin ensipotkuista lähtien, että lapsi tulisi olemaan todella vahva.
           Aivan kesän alussa kävin pääsykokeissa ammattikorkeassa. Olen aiemminkin hakenut erilaisiin koulutusohjelmiin pääsemättä koskaan sisään. En tälläkään kertaa odottanut pääseväni sisään, sillä suoriuduin mielestäni pääsykokeista yhtä huonosti kuin aiemminkin. Mihin se tyhmyys yhtäkkiä katoisi? Heinäkuussa haukoin henkeäni, kun postiluukusta kopsahtikin paksu kirjekuori, jossa toivotettiin minut tervetulleeksi opiskelemaan. Jouduin toki lykkäämään opiskelupaikkaa vuodella, sillä loppuvuodeksi oli luvassa hieman muuta puuhaa... Joku saattaisi pitää päätöstäni järjettömänä, sillä minulla on vakituinen työpaikka, mutta omasta mielestäni en ole tämän parempaa päätöstä tehnyt pitkään aikaan.
            Alkukesästä treffasimme ensimmäistä kertaa samaan aikaan lastaan odottavien äitien kanssa turkulaisessa ravintolasta. Tuon ruokailun jälkeen olemmekin pitäneet hyvin tiiviisti yhteyttä tapaillen silloin tällöin milloin missäkin.
           Pyöristyvästä vastasta pääsin "nauttimaan" toden teolla vasta loppukesästä, sillä masuni ei meinannut sitä ennen millään kasvaa. Edes kesäkuussa viettäessämme äitini 60-vuotissyntymäpäiviä, kyläläiset eivät meinanneet tajuta minun odottavan lasta. Lapsi kyllä kasvoi oikein hyvään tahtiin, mutta vatsa pysyi aina vain pienenä... jopa synnytykseen asti.
           Kesälomani sijoittui heinäkuulle ja vietin sitä yhdessä H:n kanssa. Tavallisesti olemme reissanneet miltei koko loman ajan, mutta tällä kertaa retkeilimme vain Turun seudulla. Emme siis nähneet monia tuttavia ja sukulaisia, joita normaalisti kesäisin näemme. Harvat kuitenkaan ovat valmiita tulemaan meille kylään, vaan suurin osa odottaa meidän matkustavan aina kaikkialle. Kesälomani hieman "pitkittyi", sillä jäin sairaslomalle äitiyslomaan asti. Työni on sen luontoista, etten olisi enää pärjännyt selkäkipujeni ja harjoitussupistusteni kanssa.
            Äitiysloman alettua alkoi se "todellinen odottaminen". Viimeiset viikot ennen laskettua aikaa tuntuivat todella pitkiltä. Tutuiksi tulleista äideistä yksi jos toinenkin kävi synnyttämässä ja minä vain odotin omaa vuoroani. Laskettu aika tuli ja meni ja jopa oma neuvolahoitajani viljeli viimeisillä äitiysneuvolakerroilla kommentteja: "Mitäs sä vieläkin tänne tulit?" "Nyt vois jo tuo tyyppi masussa päättää, että olis aika syntyä!", "Toivottavasti tulet seuraavan kerran kahdessa osassa!". Lopulta aikaa kului niin paljon, että minulle varattiin aika käynnistykseen.
           6.10 se sitten tapahtui: rakas pieni tyttäreni syntyi. Minusta tuli vihdoin äiti ja vieläpä niin mahtavalle tyypille, kuin tyttäreni on! Synnyttämään lähdin jo 5.10, mutta tyttö päätti tulla ulos juuri vuorokauden vaihduttua. Kaikenkaikkiaan vietimme sairaalassa yhteensä 4 päivää. Kaikki sujui hyvin, vaikka aika lapsivuodeosastolla olikin minulle henkisesti hyvin rankkaa. Siitä alkoi tutustuminen tähän uuteen ihmeelliseen ihmiseen. Joulukuun alussa tyttö sai kasteessa nimen.
          Loppuvuosi onkin ollut yhtä vauva-arjen opettelua. Aluksi on ollut aika rankkaakin, kun ei ole tajunnut toisen tarpeista mitään, eikä välttämättä neuvolastakaan ole saanut tarpeeksi hyviä ohjeita. Lopulta olen vain koittanut luottaa omaan vaistooni ja usein se on ollutkin paras vaihtoehto. En varmastikaan ole kaikkien oppikirjojen mukainen äiti, enkä välttämättä halua ollakaan. Minun ja H:n parisuhde on muuttunut jonkin verran (tai itse asiassa aika paljonkin) lapsen myötä ja loppuvuoteen on mahtunut muutamia todella huonojakin päiviä. Lähinnä meillä on ollut näkemyseroja siitä, mitkä kummankin roolit ovat ja kuinka paljon kumpikin osallistuu lapsen hoitoon ja kotimme ylläpitoon. Missään vaiheessa minulle ei ole kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, että haluaisin erota H:stä.
       Yleensä en tee uudenvuoden lupauksia, mutta viime uutenavuotena tein: tee mahdollisimman paljon asioita, joita et ole aiemmin tehnyt. Ja niin minä olenkin tehnyt. Olen ennakkoluulottomasti ilmoittautunut kaikenmoisiin juttuihin: tapaamisiin, esiintymisiin, leireille yms ja tavannut suuren määrän uusia ihmisiä sekä hakenut uusia uria elämääni. Ennen kaikkea määritelmä minusta on muuttunut: minusta on tullut äiti, jolla on aivan ihana kirkassilmäinen tyttö!          

Joulu matkan päällä

         Alkuperäinen suunnitelmamme oli viettää joulun pyhät ensin Pirkanmaalla, sitten Päijät-Hämeessä ja lopuksi täällä Varsinais-Suomessa. Suunnitelmat kuitenkin menivät hieman uusiksi, kun H:n isä ilmoitti olevansa vatsataudissa, eikä hänen luonaan olisi muutenkaan mahtunut yöpymään. Jätimme siis Päijät-Hämeen maisemat tällä kertaa välistä.
           Lähdimme jouluaattona aamupäivästä ajamaan kohti Tampereen seutua, jossa H:n äiti nykyisen puolisonsa kanssa asustaa. Emme olleet lähteneet vielä edellisenä iltana liikkelle, sillä halusimme karttaa ruuhkahuippuja. Ilman puolesta olisi kyllä kannattanut matakata jo edellisenä iltana, sillä koko ajomatkan ajan satoi rättejä taivaalta. Välillä ei meinannut nähdä edes parin metrin päähä, joten ajaminen oli hieman haastavaa. Lisäksi oman haasteensa asetti se, ettei matkalle sattunut, kuin yksi avoinna ollut huoltoasema ja sekin sijaitsi ihan Turun kupeessa. Lopulta jouduimmekin posottamaan koko matkan ilman pysähdyksiä, sillä uloskaan ei viitisinyt mennä jalottelemaan lumipyryyn. Onneksi A nukkui melkein koko matkan. Vasta ihan loppusuoralla hän alkoi hieman nurista.
          Hetken H:n äidillä istuksittuamme kylään tuli myös H:n veli siskoineen. Anoppini kattoi joulupöydän valmiiksi ja nautimme perinteisiä jouluherkkuja. Omia suosikkejani ovat lähinnä laatikot ja lohi, kinkusta en niinkään välitä. Anoppi oli laittanut tarjolle myös lipeäkalaa, jota itse maistoin aivan ensimmäistä kertaa... ja kerta taisi samalla olla myös viimeinen...
           H:n veljen lapset Al 3v ja L 6v odottivat innoissaan Joulupukkia. Varsinkin Al kyseli useaan otteeseen, milloin pukki mahtaa tulla, vaikka Al:aa hieman pelottikin. Lopulta "pukki" kävi vain tuomassa lahjasäkin ulko-oven taakse. Tokaisin H:le ennen reissua, että olisipa kerrankin ihanaa jos mennessä mukanamme olisi enemmän tavaraa, kuin kotiin palatessa. Noh, niinpä siinä taas kävi, että kaikki olivat ostaneet meidän perheelle aivan liikaa lahjoja, joten kotiin viemistä olikin aika paljon. Kerron ehkä niistä lahjoista vähän tarkemmin toisessa kirjoituksessa.. Myös H:n veljen lapset saivat todella paljon lahjoja.
            Päivän vaihtuessa iltaan H:n veljen perhe palasi takaisin kotiinsa, vaikka lapset olisivat varmasti mielellään vielä viivähtäneet hetken. Varsinkin Al ihasteli useaan otteeseen tuoretta serkkuaan ja kyseli paljon:"Onko A ihan pieni?" "Mitä A syö?" "Onko A:lla pienet varpaat?" "Mitä A nyt tekee?" Lähtiessään Al vielä totesi, että hänelle tulee iso ikävä meitä kaikkia.
             Illalla vielä kävimme hieman kärryttelemässä lumikinosten keskellä, jonka jälkeen minä ja H pääsimme saunomaan ihan kaksin. Siitä onkin aikaa, kun olen itse päässyt saunaan!
             Joulupäivänä lähinnä laiskottelimme... Kävimme kyllä pienellä vaunulenkillä, mutta muuten vain istuskelimme sohvalla syömässä suklaakonvehteja ja edelliseltä päivältä jääneitä jouluruokia.

Talvista maisemaa Pirkanmaalla

Lumi narskuu jalkojen alla

Lensi maahan enkeli

A:le ei sentään tullut kylmä!

             Viivyimme siis H:n äidin luona kaikenkaikkiaan kaksi yötä. Yöt olivat melkoisen uuvuttavia, sillä A ei meinannut millään nukkua ja hän tuntui kaipaavan normaalia enemmän hellyyttä. Ehkäpä hän oli hieman stressaantunut uusista ihmisistä ja vieraasta ympäristöstä.

Joulu oli uuvuttavaa aikaa

            Tapaninpäivänä suuntasimme minun vanhempieni luokse. Tällä kertaa suunnittelimme ajomatkan niin, että matkalle osuisi myös joitain avoinna olevia huoltoasemia. Ajokelikin oli huomattavasti parempi, kuin anoppilaan ajellessamme.

Matkalla Pirkanmaalta Varsinais-Suomeen keli oli mitä mainioin

             Myös omilta vanhemmiltani ja sisaruksiltani tuli paljon paketteja, lähinnä A:lle. Ilmeisesti A:n lahjakasa ei kuitenkaan vetänyt vertoja nuoremman isoveljeni lasten lahjakasoille, jotka olivat olleet aattona aivan huikeat. Hieman siis kauhulla odotan seuraavia jouluja, sillä en haluaisi itse kanniskella säkkikaupalla jouluna tavataa omaan kotiin...

Sininen hetki maaseudulla

Lapsuudenkoti

              Omilla vanhemmillani viivyimme vain yhden yön, sillä matkustaminen alkoi tuntua jo aika uuvuttavalta. Tavallaan siis ihan hyvä, ettemme koukanneet Päijät-Hämeen kautta. A:kin alkoi olla jo melkoisen stressaantunut ja itkuinen kaiken sen matkustamisen vuoksi. Nyt oltuamme taas hetken ihan kotosalla oman perheen kesken, hän on ollut taas paljon iloisempi ja rauhallisempi. Oli siis hirmuisen mukava nähdä sukulaisia ja piipahtaa vähän oman kodin ulkopuolella, mutta oli myös todella ihanaa palata takaisin kotiin. Nyt saammekin nauttia vielä muutaman päivän ajan koko perheen vapaa-ajasta, sillä H menee tällä viikolla vain perjantaina töihin.

-Massu

Lahjoja ennen joulua

          A on tässä joulun alla saanut jo jonkin verran lahjoja minun ja H:n tuttavilta ja sukulaisilta. Aivan ensimmäisistä A:n saamista lahjoista kirjoitinkin jo, mutta tässä on vielä joitain omia suosikkejani viimeaikaisista lahjoista.
         Ristiäislahjaksi A sai isovanhemmiltaan pienen enkelikorun. Tyttö ei tietenkään vielä pitkään aikaan voi korua pitää, mutta se on mielestäni silti oivallinen muisto ristiäispäivästä.

Itse sain omaksi kastelahjakseni pikkuruisen sydänkorun, jota sitten olen aikuisena pitänyt kaulassani. Se onkin yksi tärkeimmistä koruistani!
         Pari viikkoa ennen ristiäisiä H:n ystävä S lähetti tytölle pehmeän paketin. S on omien lastensa myötä alkanut ommella veikeitä lastenvaatteita ja nyt hän lähetti tytöllekin pienen vaatepaketin. Kaikki vaatteet ovat kokoa 62.

Hieman ryppyinen body (juuri tullut pesusta, eikä meillä silitetä MITÄÄN)

Ehdoton suosikkini on nuo vaaleanpunaiset housut, joissa seikkailee Siiri ja Myyry. Kangas on PiiPaan luomupuuvillaa.

          A on saanut myös pari mieluista kirjaa. Tuon eläinkirjan hän sai työkaveriltani Sa:lta ja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita partiotovereiltani. Kumpaakin on jo luettu A:le, vaikkei hän saduista vielä mitään ymmärräkään.

          Lisäksi lahjaksi on tullut iso kasa erilaisia vaatteita, Lindexin lahjakortti, vauvakirja sekä kummilusikka. Kummilusikastakin olisim halunnut laittaa kuvan, mutta se on tällä hetkellä vielä kaiverrettavana. Joka tapauksessa kummilusikka on Kalevala Korun ajaton Mesikämmen-lusikka.

Kummilusikka (Kuva:http://www.kalevalakoru.fi/fi/mesikammen-kummilusikka)

        Huomenna suuntaammekin kohti Tampereen seutua, jossa olisi tarkoitus majailla ainakin pari yötä H:n äidin luona. Suunnitelmissa oli käydä myös H:n isän luona Päijät-Hämeessä, mutta voi olla, että se koukkaus jää tällä kertaa tekemättä. Lopuksi käymme vielä omien vanhempieni luona. Saa nähdä, miten paljon sukulaiset ovat hankkineet pikkuiselle joululahjoja... toivottavasti eivät paljoa, sillä meillä on jo niin paljon kaikkea ja esim vatteiden kohdalla mieluusti itse määrittelisin, millaisia vaatteita kaapeistamme löytyy.

-Massu

Lelujen kylpypäivä

       Eilisen hyvin kiireisen päivän (sukuloimme oikein urakalla) päätteeksi kylvetin lähes kaikki meidän huushollistamme löytyvät pehmolelut. Tyttö kun tässä iässä haluaa tunkea kaiken mahdollisen suuhun, halusin myös lelujen olevan puhtaita hänen käyttöönsä. Vielä hän ei pehmoleluista paljoakaan ymmärrä, mutta ainakin pitemmän välimatkan päästä hän tykkää värikkäitä leluja tutkailla. Mutta jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, jolloin A:kin alkaa enemmän leikkiä mahdollisesti näilläkin pehmoilla.

Sarvi-lehmä ja Öölimööli kylpemässä

Kuin uitetut koirat

          Vaikka lelut eivät olleet näin ulkioisesti kovin likaisia, on vanhojen lelujen pesusta jo pitkä aika. Osaa leluista taas en ole pessyt koskaan, joten nyt oli viimeistään aika huuhtoa mahdolliset kemikaalit ja väriaineet viemäristä alas. Lähinnä minua etoo ajatus siitä, että lapseni altistuisi näin pienenä suurelle määrälle kemikaaleja, joita valitettavasti löytyy myös pienten lasten leluista. Toki kaikkia kemikaaleja ei saa yhellä ainoalla hellällä pesulla poistettua, mutta eiköhän leluissa ole nyt edes vähän vähemmän myrkkyjä. Olisi paljon helpompaa jos nykyistä suurempi osa leluista olisi mahdollista laittaa pesuun ihan pesukoneeseen.

Lelut pääsivät kuivumaan suihkuverhon reunaan

-Massu