Lähde Lappeenrantaan, humppa siellä soi!

        Aina kesäloman alussa ajattelen, että olisi kerrankin ihanaa vain olla. Siis ihan vain lomailla ja olla suunnittelematta mitään. Muutaman päivän laiskottelun jälkeen ajatus matkustelusta alkaa kuitenkin poltella, joten aika harvoin meidän perhe on viettänyt lomiaan ihan vain laakereillaan maaten. Nyt olemmekin kuluttaneet H:n kesälomaa aika tehokkaasti joko kestiten sukulaisia ja tuttavia tai matkustellen siellä sun täällä.
        Reissailemme suht paljon ihan noin perus viikonloppuisinkin ihan tässä lähimaastossa ja niin olemme tehneet myös kesällä. Olemme käyneet mm. aurinkoisessa Naantalissa, sateisella Salon iltatorilla, mansikanhakuretkellä Paimiossa, kiertoajelulla Paraisilla yms. Kesän "kohokohta" oli kuitenkin matka Lappeenrantaan.
         Syy, miksi matkaamme tasaisin väliajoin juuri Lappeenrantaan on se, että H on aikoinaan opiskellut kyseisessä kaupungissa. Siellä suunnalla asuu siis vielä joitain hänen opiskeluaikaisia tuttujaan. Tälläkin kerralla ohjelmassa oli lähinnä kyläilyjä ja kahvitteluja.

Kävimme myös tutustumassa Lappeenrannan perinteisiin kesänähtävyyksiin: linnoituksiin sekä hiekkalinnaan (joka ei tänä vuonna ollut kyllä linna, vaan kokoelma veistoksia). Tällä kertaa hiekkaveistoksien teemana taisi olla "sankarit". Veistosten seasta löytyi mm palomies, supersankareita, pelihahmoja, urheilijoita sekä kaikkien sankareiden sankari: äiti. Valitettavasti osa veistoksista oli hieman kärsinyt kesän sateista, joten joistain teoksista saattoi puuttua pieniä osia.

          Kotimatkalla piipahdimme Kotkassa tapaamassa vielä yhtä H:n ystävää. Ihan perinteisten kahvittelujen sijaan teimme pienen kävelylenkin Kotkan keskustaan, jonne oli rakenteilla Kotkan meripäivien kojuja ja esiintymislava.

          Jos olisimme jatkaneet Kotkasta suoraan matkaa kotiin Turkuun, olisimme olleet hyvin myöhään kotona. Niinpä päätimme yöpyä H:n isän luona Heinolassa. "Hyvin nukutun" yön jälkeen kävelimme lintutarhalle sekä näköalatorniin. Takaisin H:n isälle päin kävelimme rautatiesiltaa pitkin ja alaskatsoessa meikäläistä hieman hirvitti. Kiskonpuiden välistä kun saattoi nähdä suoraan Kymijoen virtaukset.

         Koko matkaan meiltä kului neljä päivää. Aina sitä vähän jännittää ennen matkaa, miten lapsi viihtyy autossa tai saako hän nukuttua vieraassa paikassa, mutta aina on kaikki sujunut odotettua paremmin. Toki tyttö nukkuu huomattavasti levollisemmin kotonaan, mutteivät yöt nyt reissussa aivan katastrofekajaan olleet. Matkustamisessa on aina oma juhlallinen hohtonsa, mutta voi, miten mukavaa onkaan taas olla hetki kotona. Omassa kodissaan tietää tasan tarkkaan, mistä kaikki löytyy ja saa muutenkin olla hieman rennommin. Tiedä sitten, ehdimmekö tässä kotona kauaa homehtumaan, sillä suunnitelmissa olisi vielä lähteä käymään Tampereen seudulla ja piipahtaa mahdollisesti samalla myös Jyväskylässä.
        
-Massu

Elämää yhdeksän kuukauden iässä

        Taas on kulunut yksi kuukausi ja on aika päivittää tiedot siitä, mikä nyt on in ja mitä meillä puuhataan. Virallinen "syntymäpäivä" oli kylläkin jo viime maanantaina, mutta koska olemme olleet koko viikon enemmän tai vähemmän menossa, ehdin kirjoittaa kunnolla vasta nyt.
          A:sta on kehkeytynyt ihan hetkessä aika sosiaalinen likka. Joskus esim juuri herättyään hän saattaa edelleen vierastaa tuntemattomampia, mutta noin yleisesti ottaen suurimmat vierastukset taitavat olla takana päin. Ja kyllähän sitä itsekin olisi hieman pöllämystynyt jos päiväunilta herätessä naaman edessä olisi aivan tuntemattomia kasvoja. Muiden lasten kanssa A viihtyy todella hyvin... välillä jopa liiankin hyvin, sillä hän mielellään haluaisi mm. repiä toisten lasten hiuksia tai tutkia sormillaan muiden hammaskalustoa.
           A syö jo aika monipuolisesti kaikkea. Mitään suunnattomia inhokkeja hänellä ei ole, mutta ehdottomat lempparit ovat mm. mustaherukka, appelsiini, persikka ja mansikka, kaikki omin sormin naposteltuina. Hän syö suurimmaksi osaksi samaa ruokaa, kuin muukin perhe poislaskien suolan, vahvat mausteet, sokerin ja maitotuotteet. A ei edelleen syö kovin suuria annoksia (paitsi iltapuuroa) ja tällä hetkellä uusien hampaiden tulo häiritsee syömistä. Tai sitten A keksii kaikkea paljon mielenkiintoisempaa puuhaa, kuin esimerkiksi vilkuttellu, taputtaminen tai pöydän läpsyttely. Nesteeksi A saa edelleen äidinmaitoa ja pääaterioilla tarvittaessa vettä.
             Neiti liikkuu jo todella paljon niin kontaten kuin kävellen tuettuna. Hän harjoittelee myös seisomista ilman tukea ja välillä hän saattaa jököttää seisaaltaan puolikin minuuttia. Korkeuksissa onkin paljon kaikkea jännää tutkittavaa ja äidin ja isän onkin pitänyt siirtää paljon tavaroita hieman korkeammalle. Hän osaa myös ketterästi kiipeillä esim. korkeampien kynnysten tai hiekkalaatikon reunan yli. Kaatuessaan hän osaa hienosti varoa päätään, joten harvemmin hän oikeasti satuttaa itseään. Aamuisin herättyään A taiteilee, venyttelee ja kiipeilee minun ja H:n välissä sängyssä tyynyjen ja peittojen päällä ja aina pitäisi päästä katsomaan sängyn laidan yli lattiaa.
              Aikaisemmin A on nukkunut yhteensä kolmet päiväunet vuorokaudessa. Jokin aika sitten tyttö hieman muutti rytmiään ja nykyisin päiväunia koisitaan kaksi kertaa. Edelleenkään unet eivät kestä kovin kauaa ja välillä päiväunille meno on A:sta todella tyhmää. Yöunille meno sujuu huomattavasti helpommin, eikä yönukutuksissa ole oikeastaan koskaan ollut suurempia ongelmia. Nukutan A:n edelleen rinnalle, josta nostan hänet pinnasänkyyn. Ehkä pari kertaa kuukaudessa A herää pian pinnasänkyyn noston jälkeen, mutta rahoitteluihin menee aina max 15 min. Lopetin jokin aika sitten yöimetykset kokonaan, jonka myötä myös yöheräilyt ovat vähentyneet dramaattisesti. Nyt hammaskipujen vuoksi A saattaa kyllä heräillä useinkin itkemään, muttei hän silloin hamuile rintaa tai kaipaa muutenkaan ruokaa.
               Nykyisin A myös pitää KOVAA ääntä ja välillä höpöttelystä ei meinaa tulla lainkaan loppua. Olohuoneesta kuuluukin usein joko "Tä-tä-tä-tä, pa-pa-pa-pa, ma-ma-ma-ma!" tai vaihtoehtoisesti suoranaista kiljuntaa. Minun onkin välillä herkkäkuuloisena laitettava ihan sormet korviin.
               Vaikka A painelee jo kovaa vauhtia sinne tänne, on hänellä myös rauhallisempi puolensa. Välillä hän istuskelee pitkiäkin aikoja tutkaillen omia varpaitaan tai tuijottaa seinäkellon liikkuvia viisareita.
               A on viime aikoina erikoistunut vilkuttelunja taputtamisen lisäksi myös kaikenmoiseen ilmeilyyn. Välillä on äidilläkin naurussa pitämistä, kun A ruokailun aikana laittaa silmät sirrileen ja suun O:n muotoon tai hän nyrpistää suloisesti nenäänsä räpytellen samalla nopeasti silmiään.
               Ihan mahtava tyttö meillä siis asuu (edelleen)! Jännää ajatella, että muutaman kuukauden päästä vietämme jo 1-vuotissynttäreitä!

-Massu

Turkua pakoon autoilen Hankoon

       Hahaa! Ja kuka sanoi, ettei lasten kanssa voi matkailla, varsinkaan sellaisia extempore-matkoja? H:lä oli tänään virallisesti ensimmäinen lomapäivä. Aamulla makoillessamme vielä koko perhe sängyllä mietimme, mitä ihmettä tänään tekisimme. Heitin ilmoille ihan vitsinä, että lähdetään vaikka Hankoon. Lopulta heitto alkoi tuntua niin hyvältä idealta, että aamupalan jälkeen pakkasimme tarvittavat retkeilyvälineet ja -eväät reppuun ja pakkauduimme koko konkkaronkka autoon.
        Olen itse käynyt Hangossa viimeksi... ööö... ehkä kahdeksan vuotta sitten ja silloin en tainnut edes viivähtää kaupungissa kuin puolisen tuntia. A nukkui koko matkan ja heräsi vasta perillä. Aluksi kipittelimme Hangon keskustassa, jossa käväisimme nopeasti pizzalla (A söi omia eväitään). Keskustasta löytyi paljon vanhoja idyllisiä taloja ja kapeita teitä, mutta myös hieman uudempaa talokantaakin. Olisin halunnut kuvailla herkullisia pitsihuviloita enemmänkin, mutta jotenki kameralla sohottelu tuntui liian tungettelevalta. Suurin osa vanhoista rakennuksista on kuitenkin yksityisessä omistuksessa.

Keskustan katuja

        Pienen matkan päästä kaupungin keskustasta löytyi pari aivan ihanaa hiekkarantaa. Maisema oli aivan lumoava tyrskyilevine aaltoineen, väreilevine horisonttineen ja siloisine rantakallioineen. Sää vain oli kovin tuulinen, joten emme rannalla kovin kauaa viihtyneet. A kylläkin nautti tuulesta silminnähden köllötellen akrobaattisissa asennoissa vaunuissa. Hienossa hiekassa oli vain hieman haastavaa kulkea rattaiden kanssa...

        Viimeisenä kävimme Hangon venesatamassa, jossa on myös paljon pieniä ravintoloita ja kahviloita. Vaikka en itse purjehtimisesta ymmärrä yhtään mitään, on satojen valkeiden mastojen rivi aina yhtä vaikuttava näky.

        Hangossa on ihana käydä hieman huokailemassa ja ihastelemassa valloittavaa maisemaa. Asumaan en kuitenkaan kyseiseen kaupunkiin muuttaisi, sillä valitettavasti useiden muiden kesäkaupunkien tavoin Hankokin hiljenee aika lailla talvikaudeksi.

-Massu

Vinkkivitoset tuleville äideille

       Joskus sitä pysähtyy miettimään omaa äitiyttään ja sitä, millä lailla itse on muuttunut näiden kuukausien aikana. Monista aluksi pelottavista asioista on tullut arkipäivää, eikä kaikkeen suhtaudu liian vakavasti. Toki olen sitä mieltä, että jokaisen tulee kokea eri elämänvaiheet itse löytääkseen itselleen sopivat tavat toimia, mutta nämä pienet ohjeet antaisin itselleni ennen lapsen syntymää:
       
1. Älä vertaa itseäsi muihin äiteihin.
Tämä saattaa kuulostaa aika itsestäänselvältä, sillä aina kaikkia kehotetaan kulkemaan omia polkuja ja olemaan vertaamatta itseään muihin. Ollessaan tekemisissä muiden lapsiperheiden kanssa, sitä kuitenkin tulee lähes automaattisesti edes jollain tasolla verrattua sitä omaa kullannuppua ja omia kasvatusmetodeja niihin muihin. Se on kuitenkin täysin tarpeetonta, sillä jokaisella äidillä on hieman eri tapa olla lastensa kanssa. Eikä mikään tapa automaattisesti ole toistaan huonompi. Se, että naapurin perhe käy seitsemän kertaa viikossa vauvajumpassa, -uinnissa, -joogassa, -kerhossa, -kahvilassa jne ei tarkoita sitä, että minun täytyisi tehdä samoin ollakseni hyvä äiti. Tai vaikka serkku imettäisi lastaan 3-vuotiaaksi, voisin minä antaa lapselleni korviketta.

2. Älä stressaa imetyksestä.
Minä en pelännyt niinkään synnytystä, vaan sitä, miten osaisin imettää. Minulle oli iskostettu päähän, että imetys on jonkinlainen taito, joka periytyy automaattisesti suvun naisilta toisilla. Ja koska minun suvussani imetystaipaleet ovat olleet hyvin lyhyitä, ajattelin itsekin olevani lähes kykenemätön imettämään. Vaikka maidontulo on ollut omalla kohdallani koko ajan hyvällä tasolla, en ensimmäisinä kuukausina luottanut itseeni ollenkaan. Koitin pakonomaisesti tehostaa maidontuloa pumppaamalla maitoa imetysten välillä, vaikka mitään syytä tehostamiseen ei olisi ollut. Jos siis maidontulo on alunperinkin lähtenyt hyvin käyntiin, ei se maidontulo hetkessä lopu, vaikka joutuisikin olemaan hetken erossa lapsestaan. En siis tässä ota kantaa niihin tapauksiin, jolloin maitoa ei muodostu oikeasti tarpeeksi tai esiintyy muita ongelmia.

3. Ensimmäisinä kuukausina lapsi saattaa asua äidin sylissä
Olin ymmärtänyt jo ennen lapsen syntymää, että lapsen hoito saattaa viedä hyvinkin suuren osan päivästä. Minulle tuli kuitenkin yllätyksenä, että siihen voi aluksi mennä lähes kaikki aika. Lapsi siis saattaa oikeasti asua rinnalla, eikä ole mitenkään mahdotonta, että pikkuihminen haluaa joskus maitoa jopa puolen tunnin välein. Minun kohdallani arki helpottui todella paljon ihan vain muuttamalla asennettani. Päätin, että tässä elämänvaiheessa olisi ihan ok istua vaikka koko päivä sohvalla imettämässä pienokaista jos lapseni niin haluaisi. Se elämänvaihe ei kuitenkaan vie omasta elämästäni kuin murto-osan, joten voisin hyvillä mielin uhrata muutaman kuukauden lapselle omistautumiselle.

4. Parisuhteeseen saattaa tulla yllättäviäkin haasteita
Varmasti jokainen pariskunta luopailee ennen lapsen syntymää, että lapsen synnyttyäkin muistetaan hoitaa parisuhdetta ja ylläpidetään myös puolison roolia. Lapsi kuitenkin saattaa viedä arjesta yllätävän suurenkin osan, jolloin sitä kahdenkeskistä aikaa saattaa olla äärettömän vähän. Tai sitten kun sitä aikaa olisi, kumpikin on liian väsynyt tekemään mitään. Ajankäyttö ja vastuun jakaminen taitavat olla yksiä yleisimpiä lapsiperheen vanhempien riidanaiheita sillä usein pariskunnan osapuolilla ei ole kokemusta toistensa rooleista.

5. Äiti saa tuntea myös negatiivisia tunteita
Joskus tuntuu, että varsinkin toiset äidit saattavat olla toisilleen hyvinkin ankaria ja tuomitsevia. Jossain seurassa äiti saatetaan leimata heti huonoksi äidiksi jos hän kertoo olevansa väsynyt vauva-arkeen tai jos imetys tuntuu vastenmieliseltä. Aivan varmasti ihan jokaisella äidillä on niitä huonompiakin hetkiä, vaikka kaikki eivät niistä kaiken kansan kuullen puhukaan. Välillä on ihan sallittuakin olla väsynyt tai kyllästynyt, kunhan negatiiviset ajatukset eivät täysin vie voimia arjesta.

6. Pidä huoli itsestäsi
Vaikka lapsi tosiaan saattaa viedä leijonanosan päivästä, tulisi äidin muistaa pitää huoli edes omista perustarpeistaan. Tai jos oma aika ei siihen riitä, kannattaa apua pyytää esim. puolisolta tai joltain muulta läheiseltä. Pelkästään se, että joku tekee ruokaa tai tuo lasin vettä, on hyvin suuri asia.

7. Äiti saa vaatia omaa aikaa itselleen
Joistain äitien keskustelupalstoilta saattaa saada helpostikin sellaisen kuvan, että äitiys vaatii ehdotonta omistautumista ja on täysin itsekästä ja väärin olla edes minuutti erossa lapsestaan. Jos hetkellinen irtiotto auttaa äitiä olemaan lapsiarjessa enemmän läsnä, miksi ei myös äidille voisi hyinkin suoda hieman omaa aikaa. Kun äiti on kuukausitolkulla 24/7 täysin kiinni lapsessa, pienistäkin ongelmista saattaa tulla omassa mielessä järjettömän suuria. On ihan tervettä haluta ottaa välillä omaan normaaliarkeen etäisyyttä, eikä se itsessään tee äidistä yhtään huonompaa.


8. Hiustenlähtö
Tähän en itse osannut ollenkaan varautua. Noin kolme kuukautta synnytyksen jälkeen hiuksia alkoi tippua aivan järjettömästi ja jatkuvasti sai olla nyppimässä irtohiuksia huonekaluista ja suihkun lattiakaivosta. Tilanne tuntui täysin epätoivoiselta, sillä osa omaa imagoani on aina ollut paksu ja hyväkuntoinen tukka. Muutamassa kuukaudessa tilanne kuitenkin tasaantui ja nykyisin hiuksia lähtee sen verran, mitä nyt normaalilla ihmisellä lähtee. Jos siis tukka alkaa jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen ohentua, kyse on useimmiten aivan normaalista reaktiosta.

9. Älä stressaa liikunnasta
Jostain syystä monilla äideillä on nykyisin sellainen käsitys, että synnytyslaitokselta kotiutuessa pitäisi jo näyttää bikinimallilta tai treenaaminen pitäisi aloittaa ehdottomasti viimeistään jälkitarkastuksen jälkeen. Itsekin myönnän tunteneeni hieman huonoa omatuntoa siitä, etten lähtenyt harrastamaan liikuntaa. Todellisuudessa useimmat äidit saattavat harrastaa paljonkin liikuntaa pyörittäessään arkeaan nostellen lapsia syliin, kyyristellen lattiatasoon, kävellen vaunulenkkejä, kantaen koko perheen ruokakassit autosta keittiöön, kontaten pöytien alla etsimässä piiloon menneitä pienokaisia yms. Aika ei tarvitse lähteä muualle saadakseen liikuntaa eikä aina tarvitse edes aktiivisesti ajatella liikkumista. Välillä liikkumista vain tapahtuu ja se arjessa tapahtunut liikunta on ihan yhtä arvokasta, kuin siellä ryhmäliikuntatunneilla ja jumppasaleissa harrastettu liikunta (ellei jopa arvokkaampaa).

10. Löydä jokaisesta päivästä jotain positiivista
Tämä on ehkä tärkein asia, minkä olen lähiaikoina oppinut, eikä se liity pelkästään äitinä oloon. Itse asiassa kaikkien, niin lapsettomien kuin lapsellisten tulisi mielestäni toteuttaa tätä periaatetta. Sillä niinä päivinä, jolloin kaikki tuntuu epätoivoiselta ja mahdottomalta, pienenkin positiivisen asian löytäminen saattaa antaa edes hieman toivoa paremmasta. Pikkuhiljaa positiivisia asioita löytyykin yhä enemmän ja kappas vain, yhtäkkiä tajuaakin olevansa aika onnellinen. Myönnän, että minulle tulee välillä mielialan notkahduksia, mutta silloin minun on alettava etsiä positiivisuutta taas aivan pienistä asioista. Se positiivinen saattaa olla jotain niin yksinkertaista, kuin se, miten ihanan pirteänä lapseni aloittaa joka ikisen päivän tai miten hän innostuu nähdessään isänsä palaavan kotiin töistä.

-Massu