Toinen äitiysneuvola

        Yhden synnytyksen jälkeen tuntuu aika huisilta käydä ihan itsekeen neuvolassa. Tietyllä tavalla kaikki asiat ovat itselle jo ennalta tuttuja, mutta toisaalta en muista edellisestä raskaudesta paljoakaan. Äitiysneuvolakerrat ovat avoimia myös puolisolle, mutta tässä raskaudessa olen käynyt ihan tavallisilla neuvolakäynneillä yksin. Loppujen lopuksi vastaanotolla tulee aika vähän sellaista informaatiota, joka velvoittaisi mieheni olemaan paikalla. Toki yhteiset neuvolakäynnit voi ajatella perhettä yhdistävänäkin asiana, mutta valitsen mieluumin sen, että mieheni pääsee vähän aikaisemmin töistä viettämään laatuaikaa perheensä kanssa. Mies kun ei saa neuvolasta minkäänlaisia poissaolotodistuksia.
         Eipä siellä neuvolassa sitten mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Raskausviikkoja tällä hetkellä on 15+5.  Painoa oli tullut ensimmäiseen neuvolakäyntiin verrattuna vähän yli 2 kiloa. Alan siis pikkuhiljaa painaa sen verran, mitä ennen ensimmäistä raskauttani painoin. Paineet olivat miltei loistavat. Viime syksynä paineeni huitelivat koulustressin ja huonojen yöunien vuoksi aivan taivaissa ja nyt arvot ovat onneksi normalisoituneet.     
          Minun mittojeni ja arvojeni lisäksi kuunneltiin toki vielä lapsen sydänäänet. Syke löytyi helposti ja pulssi oli n. 160/min. Kohdunpohjan korkeutta ei tässä vaiheessa vielä mitattu, sillä muutokset ovat niin minimaalisen pieniä. Vähän vatsakumpuni on alkanut jo kasvaa, muttei raskausmahaani vielä huomaa varsinkaan löysien vaatteiden alta.
          Sain lisäksi tietää kaikki minusta otetut laboratorioarvot. Sokerirasitustestin tuloksesta jo soittelinkin vähän aikaa sitten neuvolaan ja yllätyksekseni kaikki oli kunnossa. Sukupuolitautitesteistä ei myöskään löytynyt mitään (yllätys, yllätys). Hemoglobiinini oli ollut jopa 143.
           Hoitaja myös kyseli, olenko tuntenut jo vauvan liikkeitä. Vastasin, etten ole täysin varma. Noin viikko sitten tunsin muutamana iltana sellaista pulputusta tai pientä liikehdintää vatsan vasemmalla puolella. En olekaan 100% varma, kiersikö vatsassani ilma vai johtuivatko tuntemukset oikeasti vauvasta. Nyt en ole muutamaan päivään tuntenut mitään. En ole kuitenkaan huolissani, koska sydänäänet kuitenkin kertovat lapsen olevan elossa, eikä liikkeitä tässä vaiheessa välttämättä tunne edes joka päivä.
           Seuraava neuvolakäynti onkin vasta maaliskuun loppupuolella. Silloin saan jo raskaustodistuksenkin, jonka avulla voin hakea äitiysavustusta.
            Kaikenkaikkiaan minusta on ihanaa olla jälleen raskaana. Vaikka en joka päivä ehdi edes asiaa miettiä, tilanne tuntuu jotenkin todella luonnolliselta. Elämässä on taas yksi erilainen suunta ja tavoite, vaikka elämä nykyiselläänkin on merkityksellistä.

-Massu

Imetyksen loppu?

        Imetyksestä on muodostunut minulle todella tärkeä asia. Ensimmäisinä elinkuukausinaan lapseni on saanut 100% ravinnostaan minun rinnoistani. Puolen vuoden jälkeen maidon osuus koko ravinnon määrästä on tasaisesti pienentynyt. Lapseni ei ole siis ollut pitkään aikaan enää riippuvainen rintojeni olemassaolosta, vaan imetykseen on liittynyt enemmänkin läheisyys ja sosiaalinen kanssakäyminen.
        En ole missään vaiheessa halunnut edes päättää, milloin lopettaisin imetyksen. Raskauduttuani uudelleen imetys sattui parin viikon ajan, jolloin lopetust toki kävi mielessä. Imetyskertoja oli kuitenkin vain 1-2 päivässä, joten kivun sietäminen n. 15 minuutin ajan päivässä ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Äitini kovasti patisti minua lopettamaan imetyksen, mutten kokenut sen olevan tarpeellista.
        Nyt, kun lapseni on ollut kolmen yön ajan poissa kotoa, imetykseenkin on tullut muutaman päivän totaalitauko. Tavallaan siis imettämisen lopettaminen tuntuisi tässä välissä hyvinkin luontevalta, mutta toisaalta jäisin kyllä kaipaamaan imetyshetkiä. Olen kokeillut käsin lypsäen, että maitoa on edelleen rinnoissani, joten imetyksen jatkaminenkin voisi olla mahdollista näinkin pitkän tauon jälkeen. Luulenkin, että annan lapseni päättää imetyksen tulevaisuudesta. Jos hän pyytää rintaa ja maitoa todella vielä tulee, jatkan siitä, mihin ennen yökyläilyä jäimme. Mutta jollei A edes halua rintaa, en ala sitä hänelle myöskään tyrkyttää.
       Minulle imetys on ehdottomasti sopinut. Itse asiassa olen rakastanut sitä (takkuista alkua lukuunottamatta)! Imetys on ollut yli vuoden kiinteä osa minun ja A:n yhteisiä päivärutiineja. Olen joutunut kuitenkin törmäämään myös ennakkoluuloihin, sillä joudun usein selittelemään imetyksen jatkamista sukulaisille tai tuttaville. Kuulen monesti kommennteja kuten:"Eikös sun olis jo aika vierottaa sun lapses?!" tai "Ei raskaana kannata imettää!" Nämä ovat kuitenkin vain joidenkin ihmisten mielikuvia, enkä ole antanut niiden vaikuttaa omaan käyttäytymiseeni. Olen vain kuunnellut omia vaistojani ja tehnyt sitä, mikä on parhaimmalta tuntunut.

-Massu

Parisuhteen aika

       Olemme viettäneet H:n kanssa ihan kahdenkeskeistä aikaa äärimmäisen vähän sen jälkeen, kun A syntyi. Joitain yksittäisiä kertoja toki on ollut, milloin olemme kiireellä käyneet ulkona syömässä jonkun sukulaisen vahtiessa lastamme. Voisin laskea, että olemme päässeet kahdestaan ulos kolme kertaa. Joku voisi sanoa, että sekin on tyhjää parempi, mutta loppujen lopuksi määrä tuntuu äärimmäisen pieneltä.
        Tiistaina A lähti ensimmäistä kertaa elämässään muutamaksi yöksi mammalle ja papalle ilman vanhempiaan. H on viettänyt muutamia öitä erossa A:sta, mutta tämä on minulle aivan ensimmäinen kerta. Niinpä minulle ja H:le tarjoutui ennennäkemätön mahdollisuus viettää laatuaikaa ihan vain kahdestaan. Varasinkin samalta istumalta meille pöydän seurvaavaksi illaksi ravintolaan, jonne H on halunnut minut useaan otteeseen viedä.

Tuli syötyä ihan pitkän kaavan mukaan

         Monille pareille käy lapsen synnyttyä niin, että kumppanit erkanevat toisistaan täysin. Sitten ku pitäisi viettää ihan kahdenkeskisiä hetkiä, ei enää tiedä, mistä puhua tai kenen kanssa ylipäätään on. Minusta oli ihanaa huomata ravintolassa, miten näinkin pitkän tauon jälkeen viihdyimme H:n kanssa ihan kahdestaan. Meillä oli pitkästä aikaa aikaa jutella jostain muustakin, kuin A:n hoitopäivästä, A:n syömisistä, A:n pottailuista, A:n leikkimisestä, A:n nukkumisesta yms. Yksinkertaisesti ei ollut kiire mihinkään ja saatoimme keskittyä ihan vain toisiimme.
         Myönnän, että parisuhteemme on ollut minulle jonkin aikaa itsestäänselvyys. Olemme toimineet H:n kanssa perheemme pyörittäjinä kumpikin tehden omat velvollisuutensa. Aina ei tule mietittyä, mitä velvollisuuksia tai oikeuksia myös parisuhteeseen kuuluu. Totuus kuitenkin on, ettei parisuhdettakaan saisi aivan täysin unohtaa, sillä sehän on koko perheen pohja. Siitä kaikki on saanut alkunsa ja voimansa. Vaikeina hetkinä on kuitenkin hyvä muistaa, että jokaiseen parisuhteeseen kuuluu myös niitä suvantovaiheita, joiden takia ei kannata heti luovuttaa. Eri asiat vievät eri elämäntilainteissa enemmän aikaa kalenterista ja harva meistä pystyy pyörittämään koko ura-parisuhde-lapsi-harrastus-ystäväpiiri -arkea täysin tasapainoisesti.
          En tiedä, milloin seuraavan kerran pääsemme H:n kanssa viettämään yhteistä aikaa kodin ulkopuolella, mutta toivottavasti pian. Minun itseni on jotenkin vaikeaa pyytää hoitoapua, oli tarkoitus miten hyvä tahansa. Mietin ensimmäisenä, kuinka paljon vaivaa muille pyynnöilläni aiheutan, vaikka esim. omat vanhempani ovat mielellään A:n kanssa. Emme olisi varmaankaan nytkään saaneet viettää muutamaa yötä ilman lasta, jolleivät omat vanhempani olisi asiaa ehdottaneet. Tuntuisi kuitenkin ihan hyvältä idealta sopia jokin säännöllinen rytmi, milloin pääsisimme hetkeksi H:n kanssa hieman tuulettummaan. Ajatus tuntuisi siksikin mairittelevalta, että kohta kätemme ovat taas täynnä toisen lapsen syntyessä kesällä.

-Massu

Hoitopaikan vaihto

       Päivää ennen loppiaista sain puhelun, joka aiheutti muutamia ylimääräisiä sydämen lyöntejä. A:lta lähtisi hoitopaikka puolentoista viikon sisällä alta ja sillä aikaa meidän pitäisi löytää A:lle korvaava hoitopaikka siihen mennessä. Koska olimme jo valmiiksi kaupungin varhaiskasvatuksen asiakkaita, sisäinen siirto tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta.
       Soitinkin saman viikon lopulla perhepäivähoidon esimiehelle ja kysyin korvaavaa hoitopaikkaa. Valittavana oli kolme vaihtoehtoa: päiväkoti (jossa ei ole näin pienille edes ryhmää), parin kuukauden päästä eläkkeelle jäävä perhepäivähoitaja ihan tästä läheltä ja perhepäivähoitaja hieman kauempaa. Päätimme valita tuon viimeisimmän vaihtoehdon, vaikka hoitomatka nyt yli triplaantuu. Matka ei kuitenkaan tuntunut vieläkään mahdottomalta, sillä kaupungissa välimatkat ovat hämäävän lyhyitä.
        Tämän viikon tiistaina kävimmekin tutustumassa tulevaan hoitopaikkaan. Hoitaja vaikutti oikein mukavalta ja hänen kodissaan asuu myös pieni koiranpentu. Hoitaja kertoi muiden hoitolasten olevan aika lailla saman ikäisi, kuin A. Näin ollen A:kin saa enemmän samanikäistä seuraa, sillä vanhassa hoitopaikassa hän oli selkeästi muita nuorempi.
        Huomenna pitäisi sitten olla viimeinen hoitopäivä vanhassa hoitopaikassa. A on kuitenkin jälleen kuumeessa, joten hän jää päiväksi potemaan isänsä kanssa kotiin. Minulla ei ole pahaa sanottavaa A:n entisestä hoitajasta, vaikka A onkin joutunut olemaan todella paljon varahoitopaikoissa. Olen vain hieman pettynyt siihen, millä aikataululla kaikki nämä muutokset tapahtuivat. Tällä hetkellä elämääni mahtuu paljon muutakin miettimisen arvoista, joten en voi sanoa ilahtuneeni hoitopaikkauutisista. Toivotaan siis, että hoitopaikan vaihto sujuisi sulavasti, emmekä joutuisi törmäämään samanlaisiin ongelmiin. Olisi hyvä, että A saisi pitää tulevan hoitopaikan edes äitiyslomaani asti, sillä silloin A:n hoitotarve viimeistään arvioidaan uudestaan.

-Massu