torstai 1. tammikuuta 2015

Voihan vaippa!

           Lapsemme on tähän mennessä elänyt suurimman osan elämästään kertakäyttövaipat päällään. Kahden kuukauden ajan hän käytti Liberoja (tämä ei ole maksettu mainos!), kunnes vaihdoin vaippamerkkiä Muumeihin. Vaikka rakastankin Muumeja, en valinnut vaippamerkkiä kuvien takia. Muumivaipat vaan sattuvat olemaan ainoita Suomessa valmistettuja kertakäyttövaippoja. Jos kerran aikoisin kuluttaa rahani kertakäyttövaippoihin, käyttäisin ne mieluumin tukien suomalaista työtä. Siinä oli minun ensimmäinen (hyvin, hyvin) pieni askeleeni kohti ekologisempaa lapsenhoitoa.
          Parin ensimmäisen kuukauden aikana en jaksanut uhrata hirveästi ajatuksiani tai aikaani muiden vaippavaihtoehtojen miettimiseen. Aluksi kun "sitä itseään" oli miltei joka vaipassa ja muutenkin oma aikani ja energiani kului lähinnä vauva-arjen opetteluun. Nyt joulun alla A:n suolen toiminta kuitenkin hieman tasaantui, jolloin kakkavaippoja alkoikin tulla maksimissaan kaksi päivässä. Aivan syntymästään asti tyttö on vähintään kerran päivässä liritellyt pissat vaipanvaihdon yhteydessä hoitoalustan päällä olevalle pyyhkeelle. Aluksi koitin saada uuden vaipan A:n pehvan alle mahdollisimman nopeasti, jotta pissit lirahtaisivat vaipalle, kunnes tajusin, ettei toiminnassani ollut mitään järkeä. Miksi tuhlaisin kalliita kertakäyttövaippoja pelkän virtsan imeyttämiseen, kun hieman likaantuneen aluspyyhkeen voisi heittää pesukoneeseen ja käyttää aina vain uudelleen. Nyt olenkin parin viikon ajan tässä kotioloissa antanut A:le vähän runsaammin "ilmakylpyjä". En siis ole pukenut hänelle lainkaan vaippaa, vaan pelkät housut. Jos olen laittanut hänet vaikka sohvalle tai lattialle makailemaan, alustaksi olen varannut monkinkerroin taitetun pyyhkeen mahdollisia "vahinkoja" varten. Olen jopa imetellyt useita kertoja niin, että tyttö makaa sylissäni takapuoli paljaana ja takapuolen alle olen asettanut varmuuden vuoksi ämpärin. Muutamia kertoja "tavarat" ovatkin päätyneet vaipan sijasta ämpäriin, josta ne on ollut helppo huuhdella vessanpönttöön. Myös vaipan- tai housujenvaihdon yhteydessä koitan kannustaa tytärtäni pissimään mieluumin alustalle tai lavuaariin. Kannustimena käytän "pssssss-psssss"-ääntä ja kehun häntä jos pissit sattuvat tulemaan. Joka kerta, kun tarpeet tulevat muualle, kuin kertakäyttövaippaan olen todella iloinen siitä, että taas säästyi yksi vaippa! Tämänlainen toiminta saattaa kuulostaa monesta hyvin sotkuiselta ja hankalalta. Sitä se ei kuitenkaan ole, kunhan oppii hieman tulkitsemaan lapsensa viestintää. Vauvakaan ei kaki tai pissi ihan koko aikaa. On aika tavallista, että lapsella on pissahätä herätessään tai ruokailun päätteeksi ja ainakin oma lapseni päästää isommat tarpeet useimmiten ruokailun yhteydessä/päätteeksi. Lisäksi olen alkanut huomata tyttäreni liikkeistä ja katseista, milloin hänellä on oikeasti hätä. Ennen pissin päästämistä hän yleensä pysähtyy hetkeksi ja keskittyy katsomaan yhteen pisteeseen (usein minua silmiin).
           Vaikka meillä harrastellaan jonkin verran "vessahätäviestintää" (kyllä, tällekin toiminnalle on ihan oikea terminsä!), käytetään meillä edelleen myös vaippoja. Vaipatta tyttö on muutamia tunteja päivässä ja lopun aikaa hänellä on joko kertakäyttö- tai kestovaippa. Kestovaippoja en ole lapsellamme käyttänyt vielä kuin muutamia kertoja, mutta kokeilumme ovat olleet hyvin onnistuneita. Meillä on käytössämme niin taskuvaippoja, kuin kuorivaippa+sisävaippa -yhdistelmiä. Eniten käytän kuitenkin taskuvaippoja, sillä ne nyt vaan ovat niin helppoja. Loppujen lopuksi taskuvaippojen käyttö ei paljoakaan edes eroa kertakäyttövaippojen käytöstä. Kestovaipat vain heitetään roskakorin sijaan pyykkikoriin.
            Voisi siis ajatella, että meidän lapsemme alkaa pikkuhiljaa olla melkoisen ekologinen vauva. Noh, ei nyt kuitenkaan, sillä kertakäyttövaippojakin neiti käyttää vielä jonkin verran, eivätkä ne kestovaipatkaan 100% ekologisia ole. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut säästää rahaa pienillä valinnoilla, eikä vaipparoskistakaan täydy tyhjentää enää niin usein. Tyttäreni on myös ollut silminnähden paljon tyytyväisempi, kun peppua ei koko aikaa hiosta muovinen kertakäyttövaippa. En varmaan missään vaiheessa vaihda kertakäyttövaippoja täysin kestovaippoihin tai vaipattomuuteen, sillä esim. kyläillessä tai öisin kertakäytöt vain ovat omasta mielestäni näppärempiä. Nyt meillä siis mennään näin moniajolla!

2 kommenttia:

  1. Joo, vaippa sentään. Siis toi olis hienoa, jos pystyis antamaan ilmakylpyjä! Mä en vaan vielä ole henkisesti ehkä kyennyt, muutamia kertoja toki yrittänyt kakattaa/pissattaa pytyn yllä, mutta ei oo onnannut. :P Vessahätäviestintä on siis ihan totaalisesti unohdettu meillä. Olis kyllä näppärää! Kestoja meillä menee jo kivasti sentään, ja kertsejä normaalina kotipäivänä käytetään oikeastaan vaan iltaisin 1-2 päivässä. :) ..eikä oo meilläkään ainakaan vielä ajatuksena siirtyä täyskestoilemaan. Pitää olla riittävän rentoa se vaippahomma. On se kyllä ollut palkitsevaa, kun vessan roskis ei oo kahdessa päivässä äärimmilleen täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään kovin tietoisesti lähtenyt vessahätäviestintää harrastelemaan lapseni kanssa. Ensin ajattelin, että annanpahan tytön olla vaikka puoli tuntia ilman vaippaa pelkät housut päällä. Pikkuhiljaa olenkin siitä uskaltanut pidentää aikoja muutamiin tunteihin ja ensimmäiset imetyskerrat paljaspeppuisen pienokaisen kanssa vasta olivatkin yhtä säätöä. Kokeilujen myötä on huomannut myös omassa lapsessaan erilaisia piirteitä tai eleitä, joita ei aikaisemmin huomannut.
      Itsekään en halua tehdä vaipattelusta itselleni liian monimutkaista, vaan mielummin kokeilen asioita omaan tahtiin. Jos jonain päivänä ei jaksakaan käyttää, kuin kertakäyttövaippoja, en koe siitä kovinkaan suurta syyllisyyttä. Maailmassa ja äitiydessä on niin paljon muitakin asioita, joista voi potea halutessaan huonoa omatuntoa.

      Poista