Kun mikään ei riitä

         Viimeinen kuukausi on A:n osalta ollut melkoista vipeltämistä. Ennen niin huonosti lattialla viihtynyt lapsi onkin alkanut pitää yksin puuhailusta ja tutkimusmatkat alkavat ollakin jo aika pitkiä. Tuntuu kuitenkin, ettei tyttö meinaa millään tyytyä yhteen kehitysaskeleeseen, vaan koko ajan pitäisi kavuta korkeammalle.
          Noin kuukausi sitten A alkoi ihan tosissaan harjoitella konttausasentoa. Päivät pitkät hän venkoili konttausasennossa pääsemättä kuitenkaan mihinkään suuntaan. Hänen taktiikkansa oli sitten rojahtaa jossain vaiheessa rähmälleen toivoen, että ehkäpä niin edetään ehkä edes muutama sentti. Ryömimistä A ei ole missään vaiheessa harjoitellutkaan, joten tämä kehitysvaihe hypättiin aika vauhdilla yli.
           Hetkessä A oppi nousemaan myös itse istuma-asentoon. Tämän huomasin kerran laitettuani A:n vatsalleen lattialle. Seuraavan kerran, kun vilkaisin hänen touhujaan, tyttö olikin kammennut itsensä istumaan. Nykyisin hän mieluummi istuukin, kuin makaa vain lattialla.

           Juuri kun ajattelin, että nyt lapsi lähtee oikein kunnolla konttaamaan, niin hän alkoikin harjoitella aivan jotain muuta. Polvet eivät enää pysyneetkään konttausharjoituksissa maassa, vaan tyttö nosti takapuoltaan suorille jaloille. Kädet edelleen pysyvät maassa, mutta takapuoli vain on korkeammalla.

          Nyt hän on muutaman päivän ajan ravannut ympäri asuntoamme puolittaisessa konttausasennossa. Toinen jalka hänellä on siis koukussa ja toinen suorana. Hassultahan se näyttää, mutta kyllä niinkin eteenpäin pääsee!
           Ja taas! Ei tunnu taas tämäkään virstanpylväs neidille riittävän, sillä heti hän rupesi harjoittelemaan kiipeämistä ja seisomaan nousua. Jatkuvasti A etsiytyy mahdollisten tukipisteiden läheisyyteen ja koittaa nousta ylemmäs tukeutuen esim. äitiinsä, seinään tai sohvapöydän kulmaan.

            Voin sanoa, että näin äitinä viimeaikainen meno on ollut lähes pyörryttävää. Jatkuvasti asunnosta löytyy asioita ja esineitä, joita pitää korjata talteen vilkkaasti liikehtivän neidin tieltä. Eilen tulppasinkin pistorasioita, nostelin johtoja A:n ulottumattomiin ja siirtelin vaarallisia esineitä pois matalilta tasoilta.

Lisää kuvateksti

Aina kun ajattelee, että nyt on tytön turvallista tallustaa kodissamme, löytää hän taas jotain ei niin turvallista tutkittavaa. Mutta kyllä on kuitenkin ihanaa nähdä, miten tyttö on alkanut viihtyä omissa oloissaan ja miten hän saattaa innostua näin aikuisen näkökulmasta hyvinkin pienistä asioista. Tällä menolla hän kohta jo juokseekin!


-Massu