Jälleen on aika päivitellä hieman kuulumisia, sillä A täytti juuri kahdeksan kuukautta! Kohta iskee jo ihan paniikki, kun omaa virallista äitiyslomaakin on jäljellä enää kuukauden verran. Pian ei ole meidän tyttökään enää vauva, enkä välttämättä enää tässä vaiheessa osaa häntä ihan pikkuvauveliksi mieltää. Kuitenkin ero aivan parinkin kuukauden ikäisiin vaaveleihin on aiva silmiinpistävä niin koon kuin tekemistekin perusteella.
Viimeisimpänä A on oppinut nousemaan seisomaan. Ensimmäisiä kertoja hän harjoitteli nousua vähän matalampia tukipisteitä vasten kuten H:n frisbeegolfkassi tai portaiden alin astinlauta. Nyt A kuitenkin kiipeää hyvinkin suvereenisti ylös nojaillen esim. sohvapöytään tai sohvaan. A:sta on hirmuisen hauskaa harjoitella ihan itsenäistäkin seisomista, sillä usein hän jossain vaiheessa irrottaa otteensa tukea antavasta artikkelista ja "surffailee" muutamia sekunteja ilman tukea lopulta tössähtäen pepulleen maahan. Välillä mennään nenälleenkin, mutta se nyt kuuluu tähän harjoitteluvaiheeseen. Olen antanut A:n aika vapaasti harjoitella liikkumista, enkä paljoa pelkää harmittomia muksuksia.
Olen tässä pitänyt kirjaa A:n maistamista ruoka-aineista ja tällä hetkellä listassa on 35 eri ruoka-ainetta. Välillä pidämme viikonkin taukoa ruokakokeiluista ja välillä taas otamme vähän enemmän makuja ruokavalioon mukaan. Tähän mennessä omena ja päärynä ovat aiheuttaneet A:le pientä ihottumaa, mutta vakavilta reaktioilta on säästytty. Neuvolan ohjeiden mukaan olemmekin välillä koittaneet siedättää A:aa antamalla juuriki noita allergisoivia aineita. Muuten A:n ruokahalu on hyvinkin vaihteleva. Joinain päivinä ruokaa ei meinaa mennä millään mahaan asti, kun taas joskus hän ahmisi enemmänkin, kuin olisi tarjolla. Rintamaito yleensä uppoaa ihan hyvin. Niinä päivinä, kun A on lähes kokonaan kieltäytynyt kiinteistä, olen saattanutkin lähinnä vain imettää lastani. Ison osan A syö lusikalla tarjoten, mutta välipalan tarjoan usein sormiruokailuna. Joskus jompikumpi pääruuistakin saattaa mennä omin sormin suuhun, mutta totta puhuakseni olen ollut sen suhteen viime aikoina hieman laiska. Omasta mielestäni sormiruokaillessa syntyy hävettävän paljon jätettä. Sen verran ympäristötietoinen äiti olen, etten haluaisi joka päivä heittää hirveitä määriä ruokaa roskakoriin. Toki murusiksi menneet palaset voisi laittaa jääkaappiin ja hyödyntää seuraavassa ateriassa. Mutta koska en itsekään söisi omia pariin kertaan pureskelemiani ja ulos sylkemiäni ruokia muutaman tunnin päästä uudelleen, en halua niitä silloin tyttärellenikään tyrkyttää.
A on vihdoin puhjennut yksi alahammas! Se puhkesi pari viikkoa sitten piiiiiitkän odotuksen jälkeen ja nyt odotellaan toista alahammasta puhkeavaksi. Kuolan määrä on aivan suunnaton ja hetkessä A onnistuu kastelemaan miltei koko paitansa. Hampaan myötä olemme lisänneet niin aamu- kuin iltarutiineihimme hampaiden (tai tässä tapauksessa hampaan) pesun.
A vierastaa edelleen aika paljon, mutta vierastaminen ei välttämättä enää kestä kovin kauaa. Lapsiin hän uskaltaa suhtautua varauksettomasti mutta varsinkin hyvin lähelle tulevat aikuiset saattavat aiheuttaa hysteerisen itkureaktion. Kuitenkin alun arastelun jälkeen hän saattaa viettää aikaa ihan mielellään myös hieman vieraampien seurassa. Tämä taas helpottaa meitä vanhempia, sillä voimme esim. A:n isovanhempien luona jättää tytön hetkeksi isovanhempiensa huomaan.
Yöt ovat jälleen muuttuneet aika levottomiksi. A saattaa keskiyöllä herätä itkien sydäntäsärkevästi, eikä hän meinaa millään rauhoittua. Tai kyllä hän rauhoittuu, kun hänet nostaa vierelle ja hetken paijaa, mutta takaisin sänkyyn nostaessa hän taas alkaa huutaa. En oikein tiedä johtuvatko itkut hammaskivuista, ikävästä, painajaisista, päässä pyörivistä kehitysvaiheista vai jostain aivan muusta. Välillä tarjoan rintaakin lohdutukseksi, mutta sekin auttaa vain hetkeksi. Voin siis sanoa, että olen tällä hetkellä melkoisen väsynyt, sillä yöt ovat olleet äärimmäisen katkonaisia.
Muuten A tykkää mm. pomppia (eli olla äidin sylissä pompoteltavana), suukotella äitiä poskelle runsaan kuolan kanssa, päristellä ruoka suussa, ihmetellä omaa peilikuvaansa, pyöriä pirteänä aamuisin sängyssä vanhempiensa välissä, nyökytellä ja pudistella päätään, leikkiä äänellään, työnnellä keittiöjakkaraa ympäri olohuonetta, keinua ulkokeinussa, tutkia pihalla kasveja, silitellä kissoja ja koiria ja pyllyröidä ilman vaippaa. Tuntuu, että joka päivä A näyttää itsestään aina vain uusia puolia ja uusia taitoja. Ihan selvästi hän jo matkii muiden toimia, sillä löydän hänestä ihan hirveästi omia eleitä tai tapoja. Nyt onkin siis oikea aika hieman tutkiskella omia käytöstapoja ja toimintamallejaan, sillä ihan kaikkia asioita ei haluaisi oman lapsensa oppivan.. ainakaan ihan heti...
-Massu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti