Viikonloppu "mummolassa"

          H:n äiti on muuttanut joitain kuukausia sitten Tampereen seudulle, emmekä ole ehtineet hänen uudessa kodissaan vielä käydä. Tosin aluksi anoppini ja hänen miehensä asuivat jonkin aikaa vuokra-asunnossa, josta he muuttivat n. viikko sitten nykyiseen omistusasuntoonsa. Päätimmekin lähteä viettämään viikonloppuamme Esikon tulevaan mummolaan.
           Emme olleetkaan ainoat vieraat, jotka olivat H:n äidillä yökylässä. Ensimmäisenä meitä tulikin asunnon portilla vastaan H:n veljen lapset. Olemme tainneet nähdä heitä viimeksi lähes vuosi sitten juhliessamme nuoremman lapsen, H:n kummitytön syntymäpäiviä. A täyttää kohta 3 vuotta ja L 6 vuotta. A oli oppinut puhumaan todella hyvin ja nyt hän höpöttääkin alistuisesti, kuin mikäkin papupata. L taas on hieman rauhoittunut ja hänestä onkin tullut todella harkitseva ja mietteliäs poika. Vietimmekin todella hauskoja hetkiä lasten kanssa puuhastellen kaikenmoista pientä. Kävimme mm. kaupoilla ja pyöräretkellä lähimaaston pikkuteillä.

L potkuttelemassa vinhaa vauhtia

Oli pakko ihastella, miten virkeät ja reippaat lapset H:n veli ja tämän vaimo ovat kasvattaneet. Toki välillä tuli ylilyöntejä, kun lapset olivat yliväsyneitä, mutta vaikeammilta riidoilta tai ongelmilta vältyttiin.

Lasten kanssa pellon reunassa

          Muuten minua hieman jännitti kohdata pitkästä aikaa anoppini ja tämän miehen. Viimeksi olemme nimittäin tavanneet jouluna, jolloin raskaudestani ei ollut tietoakaan. Emme olleet siis käyneet hirveästi vielä tulevaa lapsen tuloa läpi, muuta kuin pari kertaa lyhyesti puhelimessa. Monesti vanhemmilla ihmisillä on järkkymättömiä mielipiteitä tai vedenpitäviä ohjeita lasten hoidosta, joten pelkäsin saavani luennon siitä, miten lapsi tulee kasvattaa. Toisaalta taas pelkäsin joutuvani ylenpalttisen hössötyksen keskelle. Hössötystä emme osaksemme paljoakaan saaneet, mutta joitain totuuksia saimme kuulla: "Tää oliki sitte varmaan viimesiä reissuja pitkään aikaan! Ei sen lapsen kanssa sitte enää voi lähteä pitkään aikaan oikein mihinkään!", "Muuttakaa johonki parempaan asuntoon, minne saatte pesukoneen! Eihän se toimi, että joutuu jossain pyykkituvassa ramppaamaan!", "Teette sitte seuraavan lapsen siihen heti perään! Se on musta ollu aina parempi, että lapsilla on sitte toisistaan seuraa ja se on helpompaa vanhemmilleki!" Annoin suurimman osan ohjeista mennä suoraan toisesta korvasta ulos, sillä olen kuullut samat varoitukset jo sataan kertaan. Välillä ihan ärsyttää, miten negatiivisen kuvan monet haluavat antaa lasten saamisesta. Hyväähän muut yleensä ohjeillaan tarkoittavat, mutteivät he myöskään ajattele, millaisen kuvan he antavat vanhemmuudesta. Aina ongelmana ei edes ole "hankala lapsi", vaan vanhemmat, jotka haluavat itse tehdä itsestään korvaamattomia. En voi omalla kohdalla vielä sanoa, millainen äiti tulen olemaan, mutta olen elämäni aikana nähnyt paljon esimerkkejä erilaisista vanhemmista. Monesti (huom! ei aina) siis on ihan vanhempien asenteestakin kiinni, miten asiat sujuvat.
              Tänään näimme myös H:n veljen ja tämän vaimon, kun nämä tulivat hakemaan lapsiaan kotiin. H:n veljen vaimo oli aikaisemmin jo kysellyt, josko ottaisimme A:n vanhan pinnasängyn vastaan. Lupasimme antaa sängylle uuden kodin, joten H:n veli oli ottanut sängynkin reissulle mukaan. Vielä en tiedä tarkalleen, minkä näköinen sänky on koottuna, sillä toistaiseksi se on häkkivarastossamme kokoamattomana. Saattaa olla, että kokoamme sen vasta lapsen synnyttyä tai ehkä ensi kuussa alkavalla kesälomallamme. Ensin pitäisi nimittäin keksiä, minne sängyn voisi pienessä kaksiossamme sijottaa. Sängyn mukana saimme kasan pieniä vauvan lakanoita. Lakanakassia purkaessani ihan meinasi itku tulla, kun ajattelin lapsemme kohta uinuvan suloista untaan juuri noilla lakanoilla.En ehtinyt lakanoita mitenkään silitellä, joten kuvat ovat ryppyisistä lakanoista...

Kirahvipussilakana

Nallepussilakana

Kipparinalletyynyliina

Koirapussilakana

Nyt meilläkin on siis jo jotain vauvatavaraa! A oli kovin kiukkuinen kuullessaan hänen vanhan sängyn lähtevän uuteen kotiin. Hän ilmoitti, ettei kukaan tyttövauva saa siinä nukkua! Hänen äitinsä sanoi, että vauva voi olla myös poika ja siitäkös A vasta hermostui. Hän julisti, ettei varsinkaan poikavauva saa viedä hänen sänkyään. Me aikuiset hieman naureskelimme A:n ehdottomuudelle, kun tämä luuli menettävänsä elämästään merkittävän palan pinnasängyn myötä.
             Kaikenkaikkiaan oli todella mukava reissu! H:n äidin rivitaloasunto on viihtyisä ja sijaitsee kotoisassa maalaismaisemassa. Saimme nauttia kauniista keleistä, vaikka eilen hieman ripsottikin vettä. Ehdimme käväistä myös Tampereella haistelemassa "viholliskaupungin" tuulia. Jos siis on meistä kiinni, tulemma jatkamaan jonkinmoista kotimaanmatkailua myös lapsen synnyttyä. Tai ainakin näin etukäteen on helppo sanoa... katsotaan, mitä lapsi tuo lopulta tullessaan :) Kaiken otamme vastaan!

-Massu

FinnBrain

              Turkulaisilla odottavilla äideillä on ollut ilmeisesti jo muutaman vuoden mahdollisuus osallistua FinnBrain-tutkimuksiin. Tutkimuksissa selvitetään perimän ja ympäristön vaikutuksia lapsen kehittymiseen. Tutkimus aloitetaan jo vauvan ollessa mahassa ja tutkimukseen osallistuu lapsen ja äidin lisäksi myös mahdollisesti lapsen isä. Ilmeisesti eri aikoina tutkimuksen kohteena on ollut hieman erilaisia asioita ja tutkittavien joukosta pyydetään myös osaa osallistumaan lisätutkimuksiin. Tutkimus kestää parhaimmillaan lapsen aikuisikään asti jos lapsi vain haluaa jatkaa tutkimuksen parissa. Valitettavasti tutkimuksen kohteena oleva perhe tai henkilö ei saa tutkimustuloksia missään vaiheessa itselleen, sillä tutkimuksen aikana halutaan pitää lomakkeet nimettömänä ja tunnistamattomana. Jokaisen osallistujan tiedot ovat siis "koodinimen" alla, eikä kenenkään henkilöllisyyttä pitäisi pystyä selvittämään. Kaikki tiedot kuitenkin menevät hyvään tarkoitukseen, sillä saadun datan avulla päästään paremmin selville mm. siitä, miten äidin elintavat raskausaikana vaikuttavat lapseen ja näin pystytään muokkaamaan nykyisiä suosituksia parempaan suuntaan. Kuka tahansa tutkimukseen osallistuva voi halutessaan myös keskeyttää tutkimuksen toteutuksen omalta osaltaan milloin vain. Yhden lomakkeen täyttämättä jättäminen ei kuitenkaan vielä katkaise koko tutkimussuhdetta.
                 Me olemme yksi FinnBrainin tutkimusperheistä, vaikkei H niin mielellään postista tulleita lappusia haluaisi täyttääkään. Ensimmäisessä ultrassa kimppuumme hyökkäsi FinnBrain-tutkimuksen edustaja, joka antoi mukaamme tietopaketin tutkimuksesta. Tutustuin papereihin kotona paremmin ja jätin asian hautumaan viikoksi. Lopulta päätin tarttua haasteeseen ja postitin hyväksymislomakkeet. Raskausviikolla 14 saimme ensimmäisen kyselylomakenivaskan.

Kyselylomakenippu

H turhautui ja sanoi lopettavansa koko tutkimuksen siihen paikkaan. Rauhoittelin, ettei näitä lomakkeita tarvitse moneen kertaan täyttää, eikä niitä joka viikko postista tupsahda. Epäekologisena ihmisenä halusin lomakkeet kotiini paperisena nettilomakkeiden sijaan, sillä usein netissä hoidettavat asiat tuppaavat minulla jäämään unohduksiin. Lomakkeissa kyseltiin vähän kaikkea maan ja taivaan välillä mm. suhdetta omiin vanhempiin, suhtautumista lapsen tuloon, stressitekijöitä, unen määrää yms. Toinen lomakepaketti tupsahti kotiimme tänään. Itse täytin laput innoissani heti ne käteeni saatua, mutta H taas tuhahteli nivaskan nähdessään. Viikon siällä meidän pitäisi käydä antamassa myös verinäytteet FinnBrainin laboratoriossa. Viimeiset lomakkeet ennen synnytystä tulevat kotiimme raskausviikolla 34. Synnytyksessä lapselta otetaan napaverinäyte ja täytän vielä yhdet lomakkeet. Lisäksi käytettävänä on minun neuvolatietoni ja sairaalakertomus. Lapsen synnyttyä tutkimukset jatkuvat vielä, mutta paljon harvemmin. Nuo koko tutkimuksen kattavat paperit minulla on jossain tuolla hyllyssä, joten synnytyksen jälkeisistä tutkimuksista en tässä vaiheessa osaa kertoa enempää.
                   Jos haluat tietää FinnBrain-projektista enemmän, käy ihmeessä tutustumassa nettisivuihin http://www.finnbrain.fi . Sivuilta löytyy mm. tietoa tutkimuksista ja tutkijoista.

-Massu

Neuvot saatu ja ystävää tavattu

       Äääää, taas sama ilmiö toistuu! Innostun joka päivä kirjoittamaan jostain uudesta aiheesta, mutta tekstit jäävät pelkästään luonnoksiksi. Kohta siis seuraa varsinainen tekstien tulitus, kun viimeistelen keskeneräisiksi jääneitä tekstejä. Ehkä ennen yleismaallisia aiheita, on aika päivittää viime aikaiset kuulumiset.
        Menin eilen työpäivän jälkeen neuvolaan terveydenhoitajan vastaanotolle. Tiesin jo etukäteen, että tällä kertaa keskustelisimme KELA-asioista, joten olin valmistautunut kuuntelemaan luentoa kaikenmaailman byrokraattisista koukeroista. Minun hoitajani on oikein mukava, nuori ja näpsäkkä nainen, jonka luo on aina kiva mennä. Hän hoiti KELA-sepostukset minulle tarkkaan ja käski soittelemaan perään, jos kysyttävää tulisi. Katsotaan nyt, milloin saan paperit täytettyä. Olen nimittäin huono ja laiska hoitamaan tämän tyyppisiä virallisia paperihommia. Minun pitäisi ainakin kysellä työpaikaltani vielä, maksavatko he suoraan minulle äitiysloman palkan vai tuleeko raha KELA:n kautta. Millään en jaksaisi kammeta itseäni palkanlaskijan pakeille kysyäkseni kyseistä asiaa, vaikka tiedän sen olevan minulle välttämätön tieto. Samalla KELA:n kaavakkeella haetaan äitiyspäivärahan lisäksi myös äitiysavustusta eli joko äitiyspakkausta tai pientä rahasummaa. Koska kyseessä on meidän esikoisemme, otamme avustuksen äitiyspakkauksena. Lisäksi äityspakkauksen todellinen arvo on paljo korkeampi, kuin rahana saatava avustus. KELA-papereita varten sain myös raskaustodistuksen. Kyllä, olen nyt siis ihan virallisesti paperillakin raskaana :D Tämä orastava vatsakumpu ei siis ole pelkkää ilmaa tai pullataikinaa!

Papereita, papereita

KELA <3

                     KELA-hommien lisäksi kävimme joitain muitakin käytännön asioita läpi. Minulle annettiin mm. tunntukset verkkopalveluun, jossa voin täyttää esitietolomakkeen synnytyssairaalaa varten. Alkaa tuntua jo siltä, että synnytys tosiaan voi olla lähellä, kun minulta udellaan jo tämänlaisia asioita. Vielä en ole verkkopalveluun kirjautunut, mutta hoitajan mukaan palveluun kirjataan mm. lapsen "sairaalanimi" sekä mahdollisia toiveita koskien synnytystä. Sairaalanimen ei missään tapauksessa tarvitse olla lapsen lopullinen nimi, vaan se toimii sairaalassa lapsen tunnisteena. Hänen pieneen ranteeseensa laitetaan tunnistusnauha, johon nimi tulee. Mietimme eilen illalla, mitkä nimet aiomme laittaa lomakkeeseen ja päädyimme pojan kohdalla Alvariin ja tytön kohdalla Esteriin. Saapa nähdä, kumpi tulee ;)
           Sain myös halutessani osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään, onko lapsella harvinaisia synnynnäisiä aineenvaihduntahäiriöitä. Koska itselläni saattaa olla piilevänä jonkinsorttista kilpirauhasongelmaa, suostuin tutkimukseen oikein mielelläni. Eikä tiedosta mitään haittaakaan ole. Jos jotain ongelmaa löytyy, pystytään siihen puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa. Silloin vältytään tilanteelta, jolloin lapsi myöhemmällä iällä ihmettelee omituisia oireita, jotka olisivatkin voineet olla selvitettävissä jo parin päivän ikäisenä. Seulonta tehdään ottamalla lapsesta parin päivän ikäisenä kantapääverinäyte.

Tietoa seulontatutkimuksesta

             Lisäksi sain vielä lähetteen toiseen sokerirasitustestiin... hurraa... Edellinen testi tehtiin kai viikolla 13 ja silloin sokerini laskivat todella alas sokerilitkun nauttimisen jälkeen. En siis voinut kovin hyvin. Nyt tutkimukseen pitäisi mennä seuraavien viikkojen sisällä. Ajattelin lykätä tutkimusta ihan viimetippaan, jolloin olisinkin jo lomalla. Silloin minun ei tarvitsisi tapella työnantajan kanssa työajoista. Saisin toki tutkimusajan vapaaksi todistusta vastaan, mutta saattaisin joutua hoitamaan työpäiväni sitten vielä klo 10.00 jälkeen. Normaalisti kun pääsen töistä siihen aikaan.
              Paperihommien jälkeen oli aika tarkastella pikkuista. Minulta otettiin verenpaineet ja kirjattiin paino ylös. Arvot olivat ihan kohdallaan. En edelleen käy mielelläni puntarilla, saati sanoa lukemia kenellekään ääneen. Ensimmäisellä neuvolakerralla heitin hatusta jonkin arvion painostani ennen raskautta. Jos tuo arvo on pitänyt paikkansa, painoa on tällä hetkellä kertynyt n. 7 kiloa. Jos taas paino on ollut lähempänä ensimmäisen neuvolakäynnin lukua, painoa olisi tullut n. 4 kiloa. Joka tapauksessa tahti on ollut ihan ok. Tutkimuspöydällä kuunnetiin Esikon sydänääniä. Hän oli juuri pitänyt pienet nyrkkeilyharjoitukset, joten syke oli kuuntelun aluksi yli 150. Hieman rauhoituttuaan syke oli n. 135-140. Esikko lymyili ilmeisesti napanuoran takana, sillä sykkeestä kuului pieni vaimea kumina. Ensimmäistä kertaa kohdunpohjan korkeus, joka oli 20,5 cm. Mitta meni juuri keskikäyrälle, joten tässä vaiheessa ei ole aihetta huoleen.
               Kaikki meni siis neuvolan osalta oikein hyvin. Toivotaan, ettei loppuraskaudesta ilmaannu mitään pahempia ongelmia. Hieman vain tuo sokerirasitustesti jännittää... Seuraava neuvolakerta minulla onkin 1.7. eli aivan lomani alussa.
               Tänään vietin kesäistä päivää vähän erilaisissa merkeissä. Olimme sopineet erään ystäväni kanssa tapaavamme kahvin merkeissä keskustassa. Turun keskustaan on jokin aika sitten perustettu uusi raakaravintokahvila Pure., jossa en ollut aikaisemmi käynyt. Ystäväni J kehui paikan tarjontaa, joten päätimme sopia treffit sinne. Paikka oli aika pieni ja hauskan boheemi. Uskaltauduin tilaamaan capuccinon, vaikken olen juonut paljoa kahvia sitten tammikuun. Kyytipojaksi otin marjaisaa kakkua. Cappucino oli juuri sellainen, kuin pitääkin. Kakkupala taas oli ihan ok, ei mikään tajunnan räjäyttäjä, muttei ihan surkeakaan. Valitettavaa oli, että kakkupalan kookospohja peitti aivan kaikki muut kakun maut. Kookoksen vihaajalle kakku ei olisi ollenkaan sopinut. J on varsinainen kahvisieppo ja tällä kertaa hän otti kookoskahvin. J on yksi mahtavimmista kavereista, joita minulla on! Lämmin, välitön, valoisa, herkkä ja empaattinen. Ja voi miten ihana nauru hänellä on! H sanoi J:n ensi kertaa nähtyään, että voisi kuunnella J:n naurua loputtomiin. Lupasi laittaa joskus nauhurin taskuunsa J:n nauraessa :) Olemme tutustuneet J:n kanssa alunperin netissä, sillä meillä on joitain yhteisiä elämänkokemuksia. Samalla olen tutustunut tukkuun muitakin "kohtalotovereita", mutta J:n kanssa olen pitänyt ehkä eniten yhteyttä. Välillä olen käynyt katsomassa myös J:n keikkoja, sillä hän laulaa ja soittaa kahdessa eri kokoonpanossa. Minulla on taipumus eristäytyä ihmisistä ja välillä alan jopa pelätä ihmiskontakteja. Sitten tulee hetki, jolloin viimein tapaa taas tutun ihmisen ja voi miten hyvä olo siitä tuleekaan. Oli hirmuisen kiva istuksia kahvilassa turisten kaikesta maan päällä: kuulumisista, tulevaisuudensuunnitemista, musiikista, keikkailuelämästä, ihmissuhteista, karkkikaupoista, kerjäämisestä, kesästä. Ehkä siirryttyäni kesälomalle ja myöhemmin äitiyslomalle, minullakin liikenee enemmän aikaa ystävyyssuhetiden hoitoon. Nytkin tuntuu taas, että kalenteri alkaa olla aivan täynnä mitä erikoisempia juttuja ja tapahtumia...

-Massu

Miniloma Helsingissä

            Pahoittelen jo etukäteen... Luvassa on hyvin pitkä ja kuiva kuvaus "huimasta matkastamme" Helsinkiin!           
            Torstaina heitin ilmoille ajatuksen, että olisi ihanaa vain lähteä jonnekin matkalle. Meidän piti jo talvilomalla ottaa äkkilähtö jonnekin lämpimään, mutta suunnitelmamme menivät hiema plörinäksi. H sairastui johonkin ihme suolistotulehdukseen ja minä kärsin järjettömästä raskauspahoinvoinnista. Ihan äkkilähtöä Kanarialle emme tällä kertaa ottaneet, vaan varasimme koko viikonlopuksi hotellin Helsingistä. Meille oli oikeastaan ihan sama, minne lähtisimme. Kunhan saisimme pienen maisemanvaihdoksen ja saisimme olla kahden ilman mitään kiireitä ja suunnitelmia.
              Lähdimme kohti Helsinkiä heti H:n päästyä töistä kotiin perjantaina. Matkalla hieman keskustelimme, missä kumpikin haluaisi käydä. H ilmoitti haluavansa käydä urheiluvälineliikkeissä etsimässä uutta salibandymailaa rikkoutuneen tilalle. Minä taas olin laittanut yhden äitiysvaateliikkeen osoitteen korvan taakse. Muuten päätimme keskittyä vain rentoutumiseen.
             Radisson Blu Royal -hotellille saavuttuamme olimme kumpainenkin todella väsyneitä ja nälkäisiä. Heitimme pikaisesti tavaramme huoneeseen ja menimme hotellin ravintolaan syömään. Kumpikin otti hampurilaisen. Raskaus ei ole pätkääkään lisännyt ruokahaluani tai kykyäni syödä isoja annoksia, joten tälläkin kertaa lähes puolet annoksesta jäi syömättä. Ruokaillessamme H ehdotti pientä kävelylenkkiä vielä illaksi, mutta lopulta sammuimme täysin vatsoin hotellihuoneeseen pian ruokailun jälkeen.

Väsynyt H hotellihuoneen vuoteella

            Lauantaina heräsimme virkeinä ja kävimme nauttimassa hotellin aamupalaa. Täytyy sanoa, että harvoin olen suomalaisessa hotellissa saanut niin hyvää palvelua aamupalalla, kuin nyt! Meille toivoteltiin hyvät huomenet ja kyseltiin haluaisimmeko oman kahvipannun pöytään. Lisäksi kaikki pöydät oli katettu nätisti ja aamupalan valikoima oli hyvin laaja. Nykyisin valitettavan harvat hotellit tarjoavat monipuolisesti hedelmiä, mutta tällä kertaa niitä oli runsaasti tarjolla.
             Aamupalan jälkeen lähdimme käymään Vantaalla Jumbossa sekä Espoossa Sellossa, joissa H kolusi kaikki mahdolliset urheiluvälineliikkeet. Jumbossa kävimme myös Fazerilla kahvilla. Itsekin uskaltauduin juomaan capuccinon, sillä kahvi ei ole enää viime aikoina etonut minua niin pahasti. Vantaa-Espoo -retkellä poikkesimme parissa muussakin urheiluliikkeessä, jotka osuivat silmään tien poskesta.
              Hotellille palattuamme oli pakko hetken levätä, sillä ainakin H oli ihan poikki. Päätimme kuitenkin aika nopeasti jatkaa ostoskierrosta keskustassa. Emme tosin piipahtaneet kuin muutamiin liikkeisiin, sillä mitään välttämättömiä tarpeita ei kummallakaan ollut. Itse satuin löytämään halvalla lyhyen juhlamekon sekä pitempihelmaisen paidan. Äitiysvaateliikkeessä emme siis jaksaneet enää noiden hankintojen jälkeen käydä. Jossain vaiheessa selkääni ja vatsaani alkoi särkeä, jolloin jouduimme hidastamaan kävelytahtia. Lopulta päätimme vain palata hotellille, sillä en olisi jaksanut enää kävellä kipujeni kanssa kovin pitkään.
               Nälkä alkoi jossain vaiheessa kuitenkin painaa niinkin paljon, että itseäni ihan heikotti. Oli siis parasta lähteä etsimään sopivaa ruokailupaikkaa keskustasta. Hotellin ravintolaan emme viitsineet toistamiseen mennä, sillä noh... hintataso oli aika korkea... Löysimmekin Kampista oikein mainion pienen italialaisen ravintolan, josta tilasimme pasta-annokset. Minä otin spagettia pestolla, tuoreella parsalla ja valkosipuliöljyllä ja H sai spaghettinsa katkaravin pyrstöillä ja kermaisella kastikkeella. Ai että oli hyvää!
                 Hotellilla kävimme baarin puolella nauttimassa vielä yhdet drinkit. H tilasi  itselleen oluen ja minä alkoholittoman drinkin. Vaikka itse tiesin drinkkini olevan alkoholiton, tunsin silti oloni hyvin vaivautuneeksi baarin puolella. Minusta tuntui, että kaikki baarin asiakkaat katsoivat minua paheksuvasti vaikka todellisuudessa kukaan ei tainnut edes huomata pyöristynyttä vatsaani. Vaistomaisesti koitinkin piilotella vatsaani tai hörppiä drinkkiäni hieman salaa.
                 Tänään oli kotiin lähdön aika, heti kun olimme saaneet aamupalan syötyä, käytyä suihkussa ja pakattua tavaramme. Olimme ottaneet missioksemme käydä vielä ennen kotiin paluuta Vantaalla uudessa JÄTTIMÄISESSÄ urheiluliikkeessä nimeltään XXL. Olimmekin liikkeen pihalla jo puolta tuntia ennen paikan avaamista, joten piipahdimme läheisellä huoltoasemalla pullakahveilla. XXL olisi H:n viimeinen mahdollisuus löytää oikean merkkinen/pituinen/kovuinen/kätinen salibandymaila sillä reissulla. Mailaa ei valitettavasti löytynyt, mutta jotain muuta kyllä. H osti todella pieneen tilaan taittuvan retkirepun, kaksi pyörän pullotelineeseen sopivaa juomapulloa sekä pyöräilykengät. Hieman epäilin, tarvitsisiko H ihan oikeasti uudet pyöräilykengät edellisten vielä ehjien tilalle, mutta niin vain hän kantoi kengät kassalle.

XXL!!!!!

                    Kotimatkalla piipahdimme vielä Muurlan lasitehtaalla tutustumassa tehtaan valikoimaan. Olin yllättynyt, kun H olisi halunnut ostaa vaikka mitä mm. lasisia Muumi-purkkeja ja Muumi-tuikkukippoja. Vaikka rakastankin Muumeja yli kaiken, koitin ajatella hankintoja järjellä. Todellisuudessa meillä ei olisi mitään käyttöä tällä hetkellä ylimääräisille purkeille tai tuikkukipoille, eikä sellaisia esineitä voisi ostaa kaapin pohjalle pölyttymään. Enkä halua ostaa NYT paljoa tavaroita sillä ajatuksella, että SILLOIN kun meillä on isompi oma asunto, niin voimme pitää tässä tätä ja laittaa tuon tuonne. Kaikki Muumi-ihanuudet jäivät siis tällä kerralla vielä Muurlaan. Ehkäpä joskus palaamme vielä haalimaan kaupan tyhjäksi ;)
                   Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava ja rentouttava viikonloppu kera armahain. Yleensä Helsingissä piipahtaessamme olemme menossa johonkin tapahtumaan, jolloin olemme hyvin sidottuja tarkkaan aikatauluun. Silloin esim hotellin palveluista tai muista kaupungin mahdollisuuksista ei oikein ehdi edes nauttia. Tällä kertaa emme kolunneet nähtävyyksiä tai turistipaikkoja, sillä kumpikin on tainnut ainakin jossain elämänvaiheessa koluta niitä väsymiseenkin asti. En tiedä, miten uskallamme seuraavina kuukausina  enää matksustella ilman pelkoa siitä, että joudun synnyttämään jossain keskellä korpea.

- Massu