Leivontanurkka, osa 1

        H:lä oli eilen syntymäpäivät, jonka vuoksi hän halusi tarjota työpaikallaan jotain hyvää. Niinpä päätin ryhtyä keskiviikkoiltana piirakan leivontapuuhiin. Tällä kertaa valmistui sitruunapiirakka. Ohjeen löysin vanhasta Pirkka Ruoka -lehdestä.

Sitruunapiirakka (1 uunipellillinen)

Pohja:
250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vanillinisokeria

Puoleen pohjan taikinasta:
2 dl piimää
2 kananmunaa

Rahkatäyte:
1-2 sitruunaa
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanillinisokeria

1. Valmista ensin täyte. Pese sitruunat ja raasta niiden keltaiset kuoret (n. 2 rkl). Varo, ettei raasteen mukaan tule sitruunan valkeaa osuutta. Purista sitruunan mehut (n. 1 dl).

2. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen tasaiseksi massaksi.

3. Sulata pohjataikinan voi ja anna sen jäähtyä.

4. Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään ja lisää sula voi. Tässä vaiheessa taikina on hyvin muruista.

5. Jaa pohjataikina kahteen osaan ja lisää toiseen osaan piimä ja munat.

6. Levitä piimätaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Levitä rahkaseos piimätaikinan päälle. Ripottele vielä muruksi jätetty taikinaosuus rahkaseoksen päälle.

7. Paista 200 asteisen uunin alaosassa n. 25 min. niin, että piirakka näyttää kauniin rusehtavalta.

Vinkki: Tarjoa joko sellaisenaan tai vaniljakastikkeen, jäätelön tai vaikka mansikkakastikkeen kera.

       Piirakasta tuli hyvin sitruunainen, joten suosittelen reseptiä sitruunan ystäville. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla reseptiä appelsiinin kanssa. Joka tapauksessa H:n kollegat olivat pitäneet leipomuksistani ja sain tarjota piirakkaa myös vanhemmilleni eilen illalla heidän saavuttua juhlimaan H:n merkkipäivää.

-Massu

Neuvola 37+0

        Pitänee se uskoa: laskettuun aikaan on enää tasan 3 viikkoa. Siis 21 päivää! Koko raskauden kestoon suhteutettuna tuo 3 viikkoa tuntuu aivan käsittämättömän lyhyeltä ajalta. Vaikka raskauteni menisi yliajallekin, odotus kestäisi enää maksimissaan 5 viikkoa. Viikko 37 on siinä mielessä merkkipaalu, että Esikko ei ole enää syntyessään ennenaikainen. Kaikki merkittävät rakenteet ovat nyt kehittyneet ja seuraavat viikot kuluvat lähinnä hienosäätöön ja painon kerryttämiseen. Meidän lapsemme on siis tavallaan jo aivan valmis <3

37+0

         Klo 11.00 minulla oli tänään neuvola ja tällä kertaa kanssani rupatteli ihan oma neuvolahoitajani. Tässä välillä hoitajat ovat paljonkin vaihdelleet sairastapauksien ja kesälomien vuoksi. Hoitaja kyseli totuttuun tapaan vauvan liikkeistä, supistuksista, turvotuksista, päänsäryistä, yleisestä voinnista, kivuista ja muusta sen sellaisesta. Painoakin oli tullut jonkin verran lisää, vaikka koitan aina sulkea kilomäärät visusti pois mielestäni. Kohta olen miltei H:n painoinen... Virtsa oli puhdas. Verenpaineet olivat laskeneet taas normaalille tasolleen. Viime kerralla kun arvot pompsahtivat melkoisiin lukemiin, mutta tuolloin arvoissa taisi olla pieni "lääkärilisä". Hoitopöydällä kuunneltiin vauvan sydänääniä. Vaikka Esikko ryhtyi hieman rymyämään, pysyivät sykkeet 135 ja 140 välillä. Sf-mitta oli 31,5, piirun verran keskikäyrän alapuolella. Samalla hoitaja tunnusteli, missä asennossa Esikko makoilee ja kyllä hän oli asettunut jo aika visusti pää alaspäin ja pikkuhiljaa hän alkaa painua yhä alemmas. Ei ihme, että alavatsassa ja hävyssä on alkanut tuntua todella voimakasta paineen tunnetta! Lopuksi hoitaja katsoi vielä viimeisten verikokeideni tulokset, joista olinkin hieman yllättynyt. Ajattelin, että viime aikainen väsymystilani olisi johtunut anemiasta, mutta rauta-arvoni ovat koko ajan vain parantuneet. Ensimmäisissä laboratoriokokeissa rauta-arvoni oli 128, sitten 130 ja nyt 133. Ei ollenkaan huono asia! Streptococcus agalactiae -arvo oli negatiivinen, joten minun ei tarvitse synnyttämään mennessä syödä antibiootteja. Seuraava aika sovittiin n. viikon päähän. Tästä lähin kun raskauttani seurataan neuvolassa viikon välein aina viikolle 41 asti (jos vaan on tarvis).
        Tuntuu tavallaan jopa haikealta, että odotusaika on kohta ohi. Selkäkivuista ja pienistä krempoista huolimatta vointini on kuitenkin ollut melko hyvä ja suuremmilta ongelmilta on säästytty kokonaan. Toki monet vaivat tai ongelmat saattavat ärsyttää tai haitata hetkellisesti todella paljon, mutta raskauteni on luojan kiitos edennyt koko ajan kuitenkin normaalisti. Näin ensisynnyttäjänä sitä varmasti myös herkemmin reagoi kehon viesteihin, sillä kaikki muutokset ovat itselle aivan uusia. Nyt haluankin nauttia viimeisistä viikoista ja tehdä kaikkea mukavaa: käydä kirjastossa, lenkkeillä, pyöräillä, askarrella, leipoa, tunnustella Esikon liikkeitä vatsapeitteiden läpi ja ihastella pyöreää vatsaani.

-Massu

Lapsuusmuistoja

          Olen tässä viime viikkoina käynyt läpi vanhoja tavaroita tarkoituksena katsoa, mitä kaikkea voisin heittää pois. Eilen käteeni sattui kansio, josta löytyi mm. vanhoja valokuvia, lehtiartikkeleita (joissa siis itse pällistelen) ja vanhoja kirjeitä. Yksi löydöistä oli lukion kehityspsykologian kurssilla tekemäni "tutkimus" jossa olen tutkinut omaa siihenaikaista elämääni kehityspsykologian näkökulmasta. Jokainen kurssilainen teki samanmoisen tutkimuksen ja lähteinä käytettiin mm. omia vanhempia ja neuvolatietoja. En sen enempää lähde avaamaan tutkimukseni sisältöä, mutta laitan tänne pari kuvaa, jotka olin liittänyt tutkimukseeni.

"Tutkimukseni" kansi, nimi sensuroitu häistämme jääneellä nenäliinalla. Olen kuvassa kolmen vanha.

Kuva yhdestä ensimmäisistä piirustuksistani.

Vähän myöhemmällä iällä piirtämäni teos "tyttö ja kirahvi". Ekstratietona kuvan yläreunassa hieman lapsuuden oidipaalivaiheestani :D

Minä pikkuisena

          Hassua ajatella, että Esikko saattaa näyttää lapsena hieman minulta pienenä :) Jos lapsi tulee yhtään äitiinsä, hänellä on ainakin syntyessään julmetusti tukkaa!

-Massu

Syyskuu

           Vihdoin se on koittanut! En ole ikinä odottanut syksyisiä kuukausia näin paljoa, sillä olen ehdoton kesäihminen. Yleensä "syksy" on minulle lähinnä kirosana kylmenevine säineen, pimenevine iltoineen ja sateisine keleineen. Nyt olen vain valtavan helpottunut, että viimein ollaan syyskuun puolella ja lapsemme saattaa syntyä tässä kuussa. Olen kantanut Esikkoa sisälläni jo vähän yli kahdeksan kuukauden ajan ja tiennyt hänen olemassaolostaan seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntuu, että positiivisesta raskaustestistä on aivan järjettömästi aikaa, sillä tässä välissä on ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenmoista. Toisaalta vatsa tuntuu kasvaneen kuin tyhjästä ja kohta vatsakummun sisältö onkin sylissäni. Tämän viikon perjantaina Esikko olisi kehityksensä puolesta täysiaikainen, jonka jälkeen hän keräilee vain vähän lisää mittoja kohdussa. H on povannut, että Esikko syntyisi jo ennen laskettua aikaa, mutta minä pelkään raskauden menevän reilusti yli.

Edestä katsottuna voisi kuvitella, etten ole edes raskaana

... mutta onhan sitä kumpua vähäsen

             Fyysinen vointini on ollut viime päivinä ihan OK lukuunottamatta lisääntyneitä supisteluita. Supistukset onneksi kestävät sen verran lyhyen aikaa, että niitä on aika helppo sietää. Lisäksi lisääntyneet supistelut kertovat siitä, että kehoni valmistautuu koko ajan tulevaan synnytykseen, joten tavallaan jopa nautin niiden olemassaolosta. Selkäkipuja on ajoittain, mutteivät ne tällä hetkellä haittaa perusarkea. Olen pystynyt jopa lenkkeilemään lähes päivittäin ja eilen illalla kävimme H:n kanssa useamman kilometrin pyöräretkellä. Monesti myös pienillä reissuilla tulee tarvottua aika paljon esim. eilen piipahdimme Airistolla.

Airiston nimikoidut kalliot

Alkunäkemältä äiti ja poikaskäärme... kunnes huomasimmekin, että kyseessä olikin vähän intiimimpi hetki tyttö- ja poikakäärmeen välillä...

Merta

         Pään sisällä taas myllerrys on melkoinen, sillä alan jo turhautua odottamiseen. Kun on odottanut jotain asiaa tapahtuvaksi niin usean kuukauden ajan, viimeiset päivät ovat aina yhtä tuskaa. Viimeiset päivät ennen odotetun loman alkuakin ovat aina kaikkein vaikeimmat ja raskaimmat. Loman odotukseen verrattuna lapsen odotus tuntuu vielä siinä mielessä tuskallisemmalta, etten loppujen lopuksi tiedä, milloin synnytys käynnistyy (vai käynnistyykö ollenkaan??). Joudun siis tämän viimeisen kuukauden ajan olemaan koko ajan varuillani ja miettimään lähes kaikkia tekemisiäni mahdollisen synnytyksen varalta. Aina pitää muistaa ottaa neuvolakortti mukaan ja miettiä, miten pääsen helpoiten synnytyslaitokselle. Tuntuu jopa hieman hassulta, että odotan jotain niin kivuliasta tapahtumaa kuin synnytys näin kuumeisesti. Minulla onkin salaisena haaveena, että lapsi syntyisi tämän viikon torstaina, sillä Esikko olisi silloin maailman paras syntymäpäivälahja H:le.

-Massu