Muuton aikana olin viikon ajan täysin ilman nettiä. Pöytäkoneen nettiyhteyden kanssa oli hieman kaapeliongelmia, enkä omista älypuhelinta, läppäriä tai tablettia. Voisin sanoa, että isolle osalle suomalaista kyseinen tilanne edustaisi pahinta kauhuskenaariota, sillä KAIKKIHAN TAPAHTUU NETISSÄ! Elämän kohokohdat eivät tunnu miltään ilman, että niistä kirjoittaa sosiaalisessa mediassa ja kaikki yhteydenpito on siirretty virtuaaliseen muotoon. Miten sitten minun kävi? Tuliko minusta viikon aikana onneton ja yhteiskunnasta täysin eristäytynyt?
Suoraan sanottuna nettitauko teki itselleni vain ja ainoastaan hyvää. Vaikka en normaalistikaan käytä tietokonetta kuin maksimissaan tunnin päivässä, tuntuu tuo yksikin tunti usein aika tuhlauselta. Sillä enhän minä siellä netissä mitään OIKEASTI tärkeää yleensä tee. Vuorokaudesta tuntui vapautuvan nettitauon aikana edes hetki enemmän aikaa jollekin muulle (useimmiten siivoiluun, kokkailuun, tavaroiden siirtelyyn ja muuhun taloudenhoitoon). Kun pöytäkoneeseen saatiin vihdoin netti asennetuksi, minun ei pariin päivään edes tehnyt mieli avata koko masiinaa. Todellisuudessa oma elämä tapahtuu aivan jossain muualla, kuin netissä. Monet vain unohtavat elää hetkessä, kun keskittyminen menee ainoastaan muistojen taltioimiseen ja niiden jakamiseen netissä. Omasta mielestäni parhaat muistot ovatkin talletettu pelkästään omaan mieleen, sillä mitkään kuvat, kirjoitukset tai puheet eivät pysty täydellisesti taltioimaan tilanteen tunnelmaa, tahtia, tuoksuja, makuja, eleitä...
Toki nettitauolla oli myös omat miinuspuolensa, sillä nykyaikana suurin osa yhteydenpidosta tapahtuu juurikin netissä. Minunkin kohdallani kävi nyt niin, etten päässyt osallistumaan yhteen äitien tapaamiseen, sillä sain tiedon treffeistä vasta aivan viimetingassa. Mutta haluanko minä elää juuri sellaista elämää, että yhteydenpito on ainoastaan keinotekoisen todellisuuden varassa? En osaa sanoa. Sen vain tiedän, etten ole missään vaiheessa täydellisesti sopeutunut nykyiseen tietoliikenneyhteiskuntaan, jossa kaikkien TÄYTYY olla jatkuvasti online-tilassa, saatavilla. Siksipä olenkin protestoinut pysyttelemällä vielä älyttömän puhelimen omistajana. Tuntuukin, että nykyisin leimautuu äärettömän helposti itsekkääksi, ajattelemattomaksi ja röyhkeäksi jos edes hetken haluaa olla tavoittamattomissa tai VAIN puhelinSOITON, kirjeen tai tekstiviestin tavoitettavissa. Tai jos haluaa hetken ottaa etäisyyttä nettiin, pitää omaa valintaa ensin perustella.
Tuon nettitaukoni jälkeen olen kyllä käynyt välillä netissä, mutta lähinnä vain tarkastamassa sähköpostini tai sen, onko äitiporukan kanssa tulossa tapaamisia. Sen sijaan, että olisin notkunut tuntikausia netissä selaten Fingerpori-sarjakuvia, hassuja YouTube-videoita tai raivokkaiden kotiäitien avautumisia, olen keskittynyt kokemaan ihan omaa elämääni. Tämän blogin osalta se on tarkoittanut ja varmasti vastaisuudessakin tarkoittaa sitä, että kirjoituksia tulee jopa entistäkin harvemmin.
-Massu
lauantai 18. huhtikuuta 2015
perjantai 10. huhtikuuta 2015
6 kk neuvola
Taas matkattiin neuvolaan tarkastamaan, onko neidillä kaikki kunnossa. Tällä kertaa suuntasimmekin ensimmäistä kertaa uuteen neuvolaamme, sillä neuvolamme vaihtui muuton myötä. Stressasin aivan älyttömästi vastaanottoa, sillä viime kertaisesta neuvolasta jäi itselleni tosi paha mieli. Minua jännitti myös siksi, että neuvolan ohjeista huolimatta päätinkin täysimettää A:n puolivuortiaaksi.
Ennen mittailuja ja punnitusta rupattelimme pitkän aikaa neuvolahoitajan kanssa. Kerroin suoraan omista huolistani ja mm. siitä, miten huonot ohjeet olen saanut kiinteiden aloittamisesta tähän mennessä. Tällä kertaa sainkin aika kaikenkattavat ohjeet ja rohkaisut ja mukaani sain jopa nipun erilaisia vauvanruokaoppaita. Hoitaja myös lohdutteli, että lisäruokien aloitus voi aluksi tuntua hyvinkin vaikealta ja hitaalta, mutta kyllä lapsi soseisiin lopulta tottuu. A kun ei meinaa vielä saada nieltyä oikein mitään, joten hänen ruoka-annoksensa voidaan helposti laskea teelusikallisina. Noh, mutta emme olekaan vielä harjoitelleet, kuin alle viikon.
Samalla keskustelimme myös muusta arjen pyörittämisestä: yöunista, omasta jaksamisestani, A:n touhuiluista, kodin turvallisuudesta, A:n päiväunista... Hehkutin hoitajalle, miten A on pinnasänkyyn siirtymisensä myötä nukkunut todella hyvin, eikä yön aikana ole yleensä herätty kuin kerran. Viime neuvolassa edellinen hoitaja kauhisteli, kun kerroin A:n tuolloin heräilevän joskus jopa 6 kertaa yössä. Tällä kertaa nykyinen hoitaja taas kertoi, että sekin on aivan normaali kehitysvaihe tämän ikäisellä lapsella. Lapsi alkaa koko ajan oppia enemmän asioita ja liikkumaan, joten yötkin saattavat kulua uusia taitoja prosessoiden. Päiväunet taas ovat edelleen mitä ovat. A kun ei ole esim tottunut nukkumaan ulkona, sillä emme kerrostalossa voineet nukuttaa häntä omalla parvekkeella tai jättää vaunulenkin jälkeen nukkumaan vaunuihin pihalle.
Sitten olikin jo sen pelottavimman asian vuoro: mittaukset. 5 kk neuvolassa sain sen verran negatiivista palautetta A:n kasvusta, että minua jännitti tällä kertaa ihan toden teolla. A oli venähtänyt vähän reilummin pituutta, mutta painon nousu oli ollut aika maltillista. Hoitaja kirjasi lukemat koneelle ja näytti minulle A:n kasvukäyriä. A:n pituus on kulkenut lähes koko ajan alakäyrällä ja paino keski- ja alakäyrän välissä. Hoitaja totesi, että 4-6 kuukauden iässä on todella normaalia, että lapsen kasvuun tulee pieni notkahdus, kun lapsi alkaa liikkua enemmän. Hän totesi, että aika harvojen (varsinkin täysimetettyjen) lasten mitat kulkevat täysin käyrien mukaan, joten viime kuun kasvuhermoilukin oli osaltamme aivan turhaa. Aivan, kuin suuri kivi olisi vieritetty sydämeltäni. Minä olenkin osannut tulkita lastani ihan oikein, sillä en itse ole koskaan kokenut A:n elävän mitenkään nälässä.
Seuraavan neuvolakerran pitäisikin olla vasta kahden kuukauden päästä, mutta hoitaja kysyi, haluisinko tulla tässä välissä käymään. Mielelläni tarkistaisin A:n kasvun kuukaudenkin päästä nyt, kun lisäravinnon antokin on aloitettu. Niinpä sovimme seuraavan ajan jo kuukauden päähän.
-Massu
Ennen mittailuja ja punnitusta rupattelimme pitkän aikaa neuvolahoitajan kanssa. Kerroin suoraan omista huolistani ja mm. siitä, miten huonot ohjeet olen saanut kiinteiden aloittamisesta tähän mennessä. Tällä kertaa sainkin aika kaikenkattavat ohjeet ja rohkaisut ja mukaani sain jopa nipun erilaisia vauvanruokaoppaita. Hoitaja myös lohdutteli, että lisäruokien aloitus voi aluksi tuntua hyvinkin vaikealta ja hitaalta, mutta kyllä lapsi soseisiin lopulta tottuu. A kun ei meinaa vielä saada nieltyä oikein mitään, joten hänen ruoka-annoksensa voidaan helposti laskea teelusikallisina. Noh, mutta emme olekaan vielä harjoitelleet, kuin alle viikon.
 |
| Kovaa menoa ruokapöydässä |
 |
| Ruokapöytä syöminkien jälkeen |
Sitten olikin jo sen pelottavimman asian vuoro: mittaukset. 5 kk neuvolassa sain sen verran negatiivista palautetta A:n kasvusta, että minua jännitti tällä kertaa ihan toden teolla. A oli venähtänyt vähän reilummin pituutta, mutta painon nousu oli ollut aika maltillista. Hoitaja kirjasi lukemat koneelle ja näytti minulle A:n kasvukäyriä. A:n pituus on kulkenut lähes koko ajan alakäyrällä ja paino keski- ja alakäyrän välissä. Hoitaja totesi, että 4-6 kuukauden iässä on todella normaalia, että lapsen kasvuun tulee pieni notkahdus, kun lapsi alkaa liikkua enemmän. Hän totesi, että aika harvojen (varsinkin täysimetettyjen) lasten mitat kulkevat täysin käyrien mukaan, joten viime kuun kasvuhermoilukin oli osaltamme aivan turhaa. Aivan, kuin suuri kivi olisi vieritetty sydämeltäni. Minä olenkin osannut tulkita lastani ihan oikein, sillä en itse ole koskaan kokenut A:n elävän mitenkään nälässä.
Seuraavan neuvolakerran pitäisikin olla vasta kahden kuukauden päästä, mutta hoitaja kysyi, haluisinko tulla tässä välissä käymään. Mielelläni tarkistaisin A:n kasvun kuukaudenkin päästä nyt, kun lisäravinnon antokin on aloitettu. Niinpä sovimme seuraavan ajan jo kuukauden päähän.
-Massu
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Puolivuotias!
Tänään A:lla on puolivuotissyntymäpäivä! Päivä päivältä neidin luonne alkaa enemmän tulla esille ja koko ajan liikutaan ja höpistään yhä enemmän. Arki on siis muuttunut totaalisesti siitä, mitä elämä oli ihan vastasyntyneen kanssa. Monet äidit murehtivat, miten vauvat kasvavat ja kehittyvät liian nopeasti, mutta minä olen ottanut kaikki kehitysaskeleet avosylin vastaan ja ahminut pieniä onnistumisen iloja muistoihini.
Loppujen lopuksi luotin omaan vaistooni ja imetyskykyihini neuvolan arvion sijaan ja imetin lastani puolen vuoden ikään asti. A ei ole kuitenkaan missään vaiheessa näyttänyt merkkejä olevansa aliravittu, eivätkä katkonaiset yötkään ole haitanneet viime aikoina minua. Niinpä A sai aivan ensimmäistä kertaa kiinteää ravintoa tänään. Höyrytin ja soseutin bataattia, jonka sekaan sekoitin vielä hieman omaa maitoani. Aika huonostihan tuo ruoka vielä uppoaa, kunnei tyttö ole ennen joutunut mitään siirtelemään suussaan nieltäväksi asti. Lähinnä tuloksena olikin mahdoton sotku, kun A olisi itse halunnut laittaa lusikkaa suuhun. Tarkoituksena olisi kyllä jossain vaiheessa antaa A:le mahdollisuuksia sormiruokailuun, mutta aloittelemme nyt ihan näin "perinteisesti". Mielelläni ensin hieman perehtyisin koko sormiruokailuun.
A on vihdoin ja viimein siirtynyt ihan omaan pinnasänkyyn nukkumaan. Saimme sängyn jo ennen A:n syntymää, mutta edellisessä kodissa sille ei koskaan löytynyt oikeanlaista paikkaa. Nyt hän on nukkunut n. 5 yötä ainakin osittain omassa sängyssään. Aikaisemminhan hän nukkui ensimmäisen pätkän äitiyspakkauksen laatikossa, jonka jälkeen hän siirtyi perhepetiin. Nyt hän on nukkunut lähes koko yön pinnasängyssä ja vasta viimeisen lyhyen pätkän hän on tuhissut minun ja H:n välissä. A:n unirytmi on muuttunut aivan dramaattisesti. Aikaisemman 4-6 yöheräilyn sijaan hän on nyt herännyt enää vain kerran yössä. Ennätys rikottiin tänään, kun A nukkui putkeen kaikenkaikkiaan 9 tuntia omassa sängyssään. Meillä siis nukutaan (ainakin toistaiseksi) oikein hyvin! Myös päiväunet ovat hieman pidentyneet, joten nykyisin äitikin ehtii puuhailla edes jotain itsekseen päivisin.
Nykyisin A viettää jo aika ison osan päivästä yksikseen lattialla tai pinnasängyssä leikkien. Hän on hirmuisen kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta ja tarttuu käsillään lähes kaikkeen. Leluksi kelpaa niin peitto, äidin sormet, muovikippo tai lakanoiden pesulappu. Kovasti tyttö koittaa harjoitella ryömimistä ja konttailua, mutta toistaiseksi junnataan vielä paikallaan. Peppu, vatsa ja rinta kyllä nousevat hienosti ylös, mutta aina eri tahtiin.
A vierastaa todella paljon ja lähes kaikkia vähääkään vieraita ihmisiä. Hän ei myöskään pidä kovin hälyisistä paikoista, joissa on paljon porukkaa. Monesti vierastamistakin on paljon vähemmän, jos vierait kasvoja on mahdollisimman vähän samassa tilassa.
Vaikka A viihtyy hyvin myös isänsä kanssa, on äiti silti kaikkein paras. Jos mikään muu ei auta, niin hetki äidin sylissä rauhoittaa tilanteen kuin tilanteen. Lisäksi olen tottunut hassuttelemaan paljon lapseni kanssa, joten pystyn välillä hämäämään tytärtäni pois itkun tieltä.
Muuttomme aikana jätin vessahätäviestinnän harjoittamisen lähes kokonaan, sillä sille ei vain tuntunut löytyvän sopivaa aikaa tai paikkaa. Muutamassa viikossa A:kin tuntui unohtaneen koko pissailun. Nyt olen taas koittanut kannustaa häntä pissailemaan muualle, kuin vaippaan ja tulokset ovat olleet oikein hyviä. Muuton aikana käytin lähes kokonaan kertakäyttövaippoja, sillä en jaksanut paljoa miettiä vaippojen pesua ja kuivausta. Nyt kuitenkin olen ottanut kestovaipat taas tehokkaasti käyttöön ja useana päivänä olemme selvinneet lähes pelkillä kestoilla.
Omasta mielestäni meidän perheen arki on tällä hetkellä oikein mukavaa, pirteää ja riemukasta. Välillä tosin itketään mm. puhkeamassa olevia hampaita, mutta niitä itkujahan on jokaisessa lapsiperheessä.
-Massu
Loppujen lopuksi luotin omaan vaistooni ja imetyskykyihini neuvolan arvion sijaan ja imetin lastani puolen vuoden ikään asti. A ei ole kuitenkaan missään vaiheessa näyttänyt merkkejä olevansa aliravittu, eivätkä katkonaiset yötkään ole haitanneet viime aikoina minua. Niinpä A sai aivan ensimmäistä kertaa kiinteää ravintoa tänään. Höyrytin ja soseutin bataattia, jonka sekaan sekoitin vielä hieman omaa maitoani. Aika huonostihan tuo ruoka vielä uppoaa, kunnei tyttö ole ennen joutunut mitään siirtelemään suussaan nieltäväksi asti. Lähinnä tuloksena olikin mahdoton sotku, kun A olisi itse halunnut laittaa lusikkaa suuhun. Tarkoituksena olisi kyllä jossain vaiheessa antaa A:le mahdollisuuksia sormiruokailuun, mutta aloittelemme nyt ihan näin "perinteisesti". Mielelläni ensin hieman perehtyisin koko sormiruokailuun.
A on vihdoin ja viimein siirtynyt ihan omaan pinnasänkyyn nukkumaan. Saimme sängyn jo ennen A:n syntymää, mutta edellisessä kodissa sille ei koskaan löytynyt oikeanlaista paikkaa. Nyt hän on nukkunut n. 5 yötä ainakin osittain omassa sängyssään. Aikaisemminhan hän nukkui ensimmäisen pätkän äitiyspakkauksen laatikossa, jonka jälkeen hän siirtyi perhepetiin. Nyt hän on nukkunut lähes koko yön pinnasängyssä ja vasta viimeisen lyhyen pätkän hän on tuhissut minun ja H:n välissä. A:n unirytmi on muuttunut aivan dramaattisesti. Aikaisemman 4-6 yöheräilyn sijaan hän on nyt herännyt enää vain kerran yössä. Ennätys rikottiin tänään, kun A nukkui putkeen kaikenkaikkiaan 9 tuntia omassa sängyssään. Meillä siis nukutaan (ainakin toistaiseksi) oikein hyvin! Myös päiväunet ovat hieman pidentyneet, joten nykyisin äitikin ehtii puuhailla edes jotain itsekseen päivisin.
Nykyisin A viettää jo aika ison osan päivästä yksikseen lattialla tai pinnasängyssä leikkien. Hän on hirmuisen kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta ja tarttuu käsillään lähes kaikkeen. Leluksi kelpaa niin peitto, äidin sormet, muovikippo tai lakanoiden pesulappu. Kovasti tyttö koittaa harjoitella ryömimistä ja konttailua, mutta toistaiseksi junnataan vielä paikallaan. Peppu, vatsa ja rinta kyllä nousevat hienosti ylös, mutta aina eri tahtiin.
A vierastaa todella paljon ja lähes kaikkia vähääkään vieraita ihmisiä. Hän ei myöskään pidä kovin hälyisistä paikoista, joissa on paljon porukkaa. Monesti vierastamistakin on paljon vähemmän, jos vierait kasvoja on mahdollisimman vähän samassa tilassa.
Vaikka A viihtyy hyvin myös isänsä kanssa, on äiti silti kaikkein paras. Jos mikään muu ei auta, niin hetki äidin sylissä rauhoittaa tilanteen kuin tilanteen. Lisäksi olen tottunut hassuttelemaan paljon lapseni kanssa, joten pystyn välillä hämäämään tytärtäni pois itkun tieltä.
Muuttomme aikana jätin vessahätäviestinnän harjoittamisen lähes kokonaan, sillä sille ei vain tuntunut löytyvän sopivaa aikaa tai paikkaa. Muutamassa viikossa A:kin tuntui unohtaneen koko pissailun. Nyt olen taas koittanut kannustaa häntä pissailemaan muualle, kuin vaippaan ja tulokset ovat olleet oikein hyviä. Muuton aikana käytin lähes kokonaan kertakäyttövaippoja, sillä en jaksanut paljoa miettiä vaippojen pesua ja kuivausta. Nyt kuitenkin olen ottanut kestovaipat taas tehokkaasti käyttöön ja useana päivänä olemme selvinneet lähes pelkillä kestoilla.
Omasta mielestäni meidän perheen arki on tällä hetkellä oikein mukavaa, pirteää ja riemukasta. Välillä tosin itketään mm. puhkeamassa olevia hampaita, mutta niitä itkujahan on jokaisessa lapsiperheessä.
-Massu
torstai 2. huhtikuuta 2015
Muutto
Olemme vihdoin muuttaneet ihan OMAAN-OMAAN asuntoon! Tai itse asiassa muutimme jo 21.3, mutta näiden muuttohärdelleiden vuoksi en ole ehtinyt istua oikein alas kirjoittamaan siitä. Olisi ihanaa jos muutto olisi pelkällä tavaroiden kantamisella ohi, mutta kun sen lisäksi pitää vielä puunata ja putsata kahta asuntoa ristikkäin.
Ennen varsinaista muuttoa ehdimme muutamaan otteeseen tuomaan jo joitain muuttolaatikollisia tavataa uuteen asuntoomme. Muuttopuuhia kylläkin hidasti alussa alakerran parkettilattian hionta- ja vahaustyöt, mutta emme olisi kuitenkaan saaneet aivan suurimpia tavaroitamme edes rahdattua pienellä henkilöautollamme. Pakettiauton ja peräkärryn saimme muuttopäivänä lainaksi H:n äidin nykyiseltä mieheltä, joka myös tuli H:n äidin kanssa muuttoavuksi. Kantoavuksi singahti lisäksi hyvin nopealla aikataululla yksi H:n työkaveri. Vaikka meillä ei nyt ihan järkyttävästi tuota tavaraa olekaan, niin kyllä sitä silti pyöritteli useaan otteeseen päätään muuttolaatikoiden keskellä. Helpostihan siinä kului lähes koko päivä laatikoita ja kalusteita siirrellessä. Tosin itse en pystynyt tavaroiden rahtaamiseen paljoa osallistumaan, sillä minun oli pidettävä vierastavasta tyttärestäni huolta. Oma urakkani onkin siis sisältänyt lähinnä esineiden pakkausta ja muuttolaatikoiden purkua.
Miltä minusta nyt sitten tuntuu? Aivan mahtavalta! Ihan käsittämätöntä, että asumme oikeasti vuokra-asunnon sijaan omistusasunnossa, jossa voimme halutessamme tehdä jos jonkinmoisia muutoksia. En kaipaa lainkaan entiseen asuntoomme, vaikka se sijaitsikin mielestäni aika hyvällä paikalla. Niin monet asiat vanhassa vuokra-asunnossamme hankaloittivat omaa arkeamme: asunto kolmannessa kerroksessa, ei hissiä, ei tiskikoneliitäntöjä, suihkun alla kylpyamme, järjettömän vanhat vesihanat, joissa paine ei pysy sekuntiakaan, tupakoivat naapurit, tilan puute, epäsiistit seinät, pieni jääkaappi, tehoton uuni, epäkäytännölliset säilytystilat, järjettömät sauna- ja pesutupasäännöt... Näiden kaikkien asioiden kanssa oppi kyllä elämään, mutten kyllä koskaan oppinut viihtymään tuossa asunnossa. Sanoinkin useasti, etten koe vuokra-asuntoamme kodikseni.
Nyt, kun uudessa asunnossa on IHAN OIKEASTI tilaa, mahdollisuus tiskata tiskejä koneella, varata koko viikon ruuat samaan jääkaappiin, käydä omassa saunassa ja nukuttaa lapsi omassa pihassa, koen ensimmäistä kertaa olevani kotona. Minusta tuntuu, että voin vihdoin hengittää ja minulla on kodissani tilaa ajatella. Omien omakotitalossa aina asuneiden vanhempieni silmään 86,5 neliön kolmiomme on hyvinkin pieni, mutta meille se on juuri sopiva. Tässä on kaikki mitä tarvitsemme.
Edelleen joitain muuttolaatikoita lojuu lattialla purkamatta. Voisi siis sanoa, että muuttomme on siltä osin vielä hieman kesken. Muuttaminen pienen lapsen kanssa ei kuitenkaan ole ihan salamannopeaa toimintaa, sillä ensisijaisesti minun pitää huolehtia lapseni hyvinvoinnista. Pikkuhiljaa tavarat kuitenkin alkavat löytää omat paikkansa ja ehkäpä tuo H:kin jossain vaiheessa ehtii työ- ja harrastuskiireiltään laittamaan omia tavaroitaankin jonnekin.
-Massu
 |
| Entisen asunnon olohuoneen kaamea kaaos |
 |
| A ottaa rennosti muuttokaaoksen keskellä |
Miltä minusta nyt sitten tuntuu? Aivan mahtavalta! Ihan käsittämätöntä, että asumme oikeasti vuokra-asunnon sijaan omistusasunnossa, jossa voimme halutessamme tehdä jos jonkinmoisia muutoksia. En kaipaa lainkaan entiseen asuntoomme, vaikka se sijaitsikin mielestäni aika hyvällä paikalla. Niin monet asiat vanhassa vuokra-asunnossamme hankaloittivat omaa arkeamme: asunto kolmannessa kerroksessa, ei hissiä, ei tiskikoneliitäntöjä, suihkun alla kylpyamme, järjettömän vanhat vesihanat, joissa paine ei pysy sekuntiakaan, tupakoivat naapurit, tilan puute, epäsiistit seinät, pieni jääkaappi, tehoton uuni, epäkäytännölliset säilytystilat, järjettömät sauna- ja pesutupasäännöt... Näiden kaikkien asioiden kanssa oppi kyllä elämään, mutten kyllä koskaan oppinut viihtymään tuossa asunnossa. Sanoinkin useasti, etten koe vuokra-asuntoamme kodikseni.
 |
| Makuuhuone siivottuna |
 |
| Vanha olohuone siivottuna |
 |
| Vanha keittiö siivottuna |
 |
| Vanha keittiö siivottuna |
 |
| Näitä portaita ei tule ikävä |
 |
| Uuden asunnon portaat ja eteistä |
 |
| A vakavissa muuttopuuhissa |
 |
| Muuttoa uuden asunnon päässä |
-Massu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)