perjantai 10. huhtikuuta 2015

6 kk neuvola

         Taas matkattiin neuvolaan tarkastamaan, onko neidillä kaikki kunnossa. Tällä kertaa suuntasimmekin ensimmäistä kertaa uuteen neuvolaamme, sillä neuvolamme vaihtui muuton myötä. Stressasin aivan älyttömästi vastaanottoa, sillä viime kertaisesta neuvolasta jäi itselleni tosi paha mieli. Minua jännitti myös siksi, että neuvolan ohjeista huolimatta päätinkin täysimettää A:n puolivuortiaaksi.
          Ennen mittailuja ja punnitusta rupattelimme pitkän aikaa neuvolahoitajan kanssa. Kerroin suoraan omista huolistani ja mm. siitä, miten huonot ohjeet olen saanut kiinteiden aloittamisesta tähän mennessä. Tällä kertaa sainkin aika kaikenkattavat ohjeet ja rohkaisut ja mukaani sain jopa nipun erilaisia vauvanruokaoppaita. Hoitaja myös lohdutteli, että lisäruokien aloitus voi aluksi tuntua hyvinkin vaikealta ja hitaalta, mutta kyllä lapsi soseisiin lopulta tottuu. A kun ei meinaa vielä saada nieltyä oikein mitään, joten hänen ruoka-annoksensa voidaan helposti laskea teelusikallisina. Noh, mutta emme olekaan vielä harjoitelleet, kuin alle viikon.
Kovaa menoa ruokapöydässä
Ruokapöytä syöminkien jälkeen
           Samalla keskustelimme myös muusta arjen pyörittämisestä: yöunista, omasta jaksamisestani, A:n touhuiluista, kodin turvallisuudesta, A:n päiväunista... Hehkutin hoitajalle, miten A on pinnasänkyyn siirtymisensä myötä nukkunut todella hyvin, eikä yön aikana ole yleensä herätty kuin kerran. Viime neuvolassa edellinen hoitaja kauhisteli, kun kerroin A:n tuolloin heräilevän joskus jopa 6 kertaa yössä. Tällä kertaa nykyinen hoitaja taas kertoi, että sekin on aivan normaali kehitysvaihe tämän ikäisellä lapsella. Lapsi alkaa koko ajan oppia enemmän asioita ja liikkumaan, joten yötkin saattavat kulua uusia taitoja prosessoiden. Päiväunet taas ovat edelleen mitä ovat. A kun ei ole esim tottunut nukkumaan ulkona, sillä emme kerrostalossa voineet nukuttaa häntä omalla parvekkeella tai jättää vaunulenkin jälkeen nukkumaan vaunuihin pihalle.
           Sitten olikin jo sen pelottavimman asian vuoro: mittaukset. 5 kk neuvolassa sain sen verran negatiivista palautetta A:n kasvusta, että minua jännitti tällä kertaa ihan toden teolla. A oli venähtänyt vähän reilummin pituutta, mutta painon nousu oli ollut aika maltillista. Hoitaja kirjasi lukemat koneelle ja näytti minulle A:n kasvukäyriä. A:n pituus on kulkenut lähes koko ajan alakäyrällä ja paino keski- ja alakäyrän välissä. Hoitaja totesi, että 4-6 kuukauden iässä on todella normaalia, että lapsen kasvuun tulee pieni notkahdus, kun lapsi alkaa liikkua enemmän. Hän totesi, että aika harvojen (varsinkin täysimetettyjen) lasten mitat kulkevat täysin käyrien mukaan, joten viime kuun kasvuhermoilukin oli osaltamme aivan turhaa. Aivan, kuin suuri kivi olisi vieritetty sydämeltäni. Minä olenkin osannut tulkita lastani ihan oikein, sillä en itse ole koskaan kokenut A:n elävän mitenkään nälässä.
            Seuraavan neuvolakerran pitäisikin olla vasta kahden kuukauden päästä, mutta hoitaja kysyi, haluisinko tulla tässä välissä käymään. Mielelläni tarkistaisin A:n kasvun kuukaudenkin päästä nyt, kun lisäravinnon antokin on aloitettu. Niinpä sovimme seuraavan ajan jo kuukauden päähän.

 -Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti