Ensimmäinen raskaus vs toinen raskaus

         Kahden kuukauden päästä olisi laskettu aika, joten tämä raskaus alkaa olla pikkuhiljaa jo loppusuoralla. Nyt, kun vihdoin olen lomalla (siis ensin vain tavallisella kesälomalla) ehdin jo hieman miettiä tulevaa elämänmuutosta ja omaa raskauttani. Miltä tämä raskaus oikein tuntuu ja eteneekö kaikki samaan tahtiin, kuin esikoisen kanssa?


Krempat ja kolotukset:
Ensimmäisessä raskaudessa kivut iskivät jo varhaisessa vaiheessa, jonka vuoksi jouduinkin välillä olemaan sairaslomalla fyysisestä työstäni. Selkäni oli välillä niin kipeä, ettei sängystä meinannut päästä ylös. Iskiassärky vei välillä jalat alta ja kipu säteili aina pakaroista yläselkään asti.

Toisessa raskaudessa pahimpia ovat olleet liitoskivut noin raskauden puolessavälissä. Kivut ovat kuitenkin helpottaneet suurilta osin, vaikkei alapääni edelleen tykkää hyvää pitkistä kävelylenkeistä. Paras liikkumistapa minulle onkin tällä hetkellä pyöräily. Iskiaskipujakin on jonkin verran ollut, mutta ne eivät ole haitanneet arkisia toimiani tai liikuntakykyäni


Paino:
Painoa on kertynyt kilomääräisesti tässä raskaudessa yhtä paljon, kuin ensimmäisessä raskaudessakin. Erona on se, että ensimmäisessä raskaudessa lähtöpainoni oli 5 kg suurempi, kuin toisessa, joten vaaka ei näytä aivan samoja lukemia.


Vatsan kasvu:

Koen, että vatsani on kasvanut täsmälleen samalla tavalla nyt, kuin A:aa odottaessakin. Vatsani on kompakti ja enemmänkin eteenpäin suuntautuva, joten minua edestä tai takaa katsova ei välttämättä edes huomaa vatsaani.


Pahoinvointi:

Ensimmäisessä raskaudessani pahoinvointi oli pitkäkestoista ja lievää. Etominen tuntui olevan jatkuvaa, mutta missään vaiheessa en kuitenkaan oksentanut. Pahvointia kesti varmaan 12 viikon ajan. Närästys alkoi aika lailla samoihin aikoihin, kuin pahoinvointikin, mutta se sitten kestikin miltei synnytyssaliin asti. Välillä närästys oli niin voimakasta, että Rennietä kului miltei arkillinen päivässä.

Toisesa raskaudessani pahoinvointi alkoi samoihin aikoihin, kuin ensimmäisessä raskaudessakin, mutta oireet vain olivat voimakkaammat. Nyt saatoin viettää päiväkausia pää pöntössä, eikä normaalista elämästä tuntunut tulevan mitään. Pahoinvointi kuitenkin kesti vain n. 4 viikkoa, joten kauaa en joutunut kärsimään.


Pelot:

Ensimmäisessä raskaudessani aloin jo aika alkuvaiheessa karsimaan elämästäni mahdollisia riskitekijöitä pois: en uskaltanut kiivetä keittiötikkaille, koska pelkäsin putoavani, vältin pitempiä reissuja, sillä pelkäsin synnyttäväni kesken matkan, en halunnut nostaa raskaita taakkoja, koska pelkäsin tekeväni hallaa lapselleni... Mihin vain meninkin, varmistin ensin, että neuvolakortti olisi mukana.

Nyt en ole edes ehinyt pelätä komplikaatioita tai riskejä. A möyrii päivittäin mahani päällä, nostelen raskaita taakkoja ja pyöräillessä syke saattaa helposti nousta yli 200:n. Koska kaikki on tähän mennessä sujunut niin sutjakkaasti tai hyvin, minulla ei ole edes ollut aihetta huoleen (nyt on pakko koputtaa puuta). Vaikka neuvolakorttia suositellaankin pitämään varsinkin loppuraskaudessa aina mukana, on se lähes aina unohtunut reissussa kotiin.


Pesän rakennus:

En ollut ensimmäisessä raskaudessanikaan kovin halukas hankkimaan tulevalle lapselle paljoa vaatteita tai tarvikkeita ennen lapsen syntymää. Joitain perushankintoja tuli kuitenkin tehtyä mm. rattaat ja hoitotaso. Lähes kaiken muun saimmekin tipoittain sukulaisiltamme tai tuttaviltamme lahjaksi, joten senkään puoleen hankintoja ei tarvinnut paljoa miettiä.

Tässä raskaudessa olen vielä vähemmän valmistautunut lapsen tuloon. Kaikki tarvittava on jo olemassa kaapeissa ja varastossa, mutten ole ehtinyt käydä tavaroita edes läpi. Emme ole vielä edes miettineet tulevaa nukkumisjärjestystä.


Vauvan liikkeet:

A:aa odottaessa jäin pitkin päivää aina tunnustelemaan vauvan liikkeitä ja ihmettelin, miten lapsi voikaan olla niin vahva. Koin, että A mylläsi vatsassa erityisen paljon ja liikkeet näkyivät ihan selkeästi vatsapeitteiden päältäkin.

Tässä raskaudessa saatan vasta illalla miettiä, onkohan vauva liikkunut päivän aikana normaalisti. Tämäkin vauva kyllä potkii todella rivakasti ja usein, mutten aina päivän aikana ehdi keskittyä liikkeiden seurantaan. Tässä raskaudessa potkuihin en ole siis suhtautunut vauvan potkuihin niin intohimoisesti, kuin ensimmäisessä raskaudessa, vaikka potkut aina ilahduttavatkin.

Kevätkuulumiset

       Eipä ole tullut kirjoiteltua taas pitkään aikaan! Olin tässä välissä terveyskeskuksen laboratorion näytteenotossa harjoittelussa kolmen viikon ajan, eikä tai energia tuolloin oikein riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Lisäksi perheemme on ollut lähes koko ajan kipeänä, joten ajatukset ovat pyörineet mm. korvatulehdusten ja lääkitysten ympärillä.
       Vauvamahani on kasvanut tasaiseen tahtiin, vaikken ole koko raskautta ehtinyt paljoa edes ajatella. Ei se maha silti mikään jättipallo ole... Osa tutuista ei ole edes kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Nyt raskausviikkoja on kasassa jo 30+3, joten synnytyskin alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Minulla ei todellakaan ole vielä sairaalakassia pakattuna, emmekä ole H:n kanssa tehneet mitään järjestelyitä uutta tulokasta varten. Ehkä sitten äitiyslomalla ehdin miettiä asioita tarkemmin, jollei vauveli nyt päätä jostain syystä tulla maailmaan reilusti etuajassa. Huomenna minulla onkin viimeiset kontaktitunnit koulussa, joten tavallaan lomani alkaa jo tällä viikolla. Virallinen äitiyslomani alkaa vasta ensi kuun alussa. Olisin toki voinut aikaistaa äitiysloman alkua tämän kuun loppuunkin, mutten jaksanut säätää KELA:n tukien kanssa. Saan kuitenkin vielä tästä kuusta opintotukea.

Rv 30+3

         Vielä en tiedä, mitä teen opiskelupaikkani kanssa. Näytteenoton harjoittelujakso sujui osaltani todella hyvin ja nautin näytteenottotyöstä paljon. Asiakkaat olivat suurimmaksi osaksi todella ihania ja viimeisellä viikolla tunsin jo osaavanikin jotain. Lisäksi työ oli hyvin monipuolista, sillä päivän aikana vastaanotolle saattoi tulla hyvin erilaisia asiakkaita. Sain jakson aikana ottaa mm. veri-, nielu-, papa-, fluori- ja sieninäytteitä sekä EKG-rekisteröintejä ja ohjata spirometriatutkimuksia. Vaikka pidin harjoittelujaksosta, kaipaisin työhön enemmän hoidollista otetta. Toivottavasti löydän vastauksen opiskeluongelmaani tulevan vuoden aikana!

-Massu

Elämää puolitoistavuotiaana

       Siitä on totta tosiaan jo puolitoista vuotta, kun esikoisemme on syntynyt. Vauvavuosi tuntuu jo hyvin etäiseltä muistolta, synnytyksestä puhumattakaan. En olisi sairaalasta lähtiessäni osannut arvata, millainen persoona laitokselta tuli tuotua kotiin. Kaikenmoisia käänteitä tässä on jo nähty ja paljon vierastavasta ja hyvin arasta vauvasta on kehkeytynyt hyvinkin supliikki ja sosiaalinen tyttö.
        Olen jo muutamissa aikaisemmissa A:n elämää kuvaavissa teksteissäni kirjoittanut, että arki on ollut aika touhukasta. Sama meno jatkuu edelleen. Tyttö kiipeää kaikkialle, minne vain keksii kiivetä ja juoksentelee sekä ulkona että sisällä sinne tänne. Pääasiassa olemme antaneet tytön mennä ja vilistää niin paljon, kuin sielu sietää, jopa omia rajojaan koitellen. Äidin masun päällä ei kuitenkaan saa pomppia tai pöydälle kiivetä. En voi kuin ihmetellä, miten taitava liikkuja A oikein onkaan!
         A puhuu jo aika paljon yksittäisiä sanoja. Hän tarkkailee jatkuvasti muiden puhetta ja koittaa toistaa sanoja sieltä täältä. Aina sanat eivät osu oikeaan ja silloin tyttöä harmittaa, kun äiti ei heti ymmärrä, mistä nyt oikein on kyse. Jos A sanoo "vettä", se voi veden lisäksi tarkoittaa mm. maitoa, puurokulhoa, appelsiinia tai tehosekoitinta. Sanoja "äiti" ja "isä/iskä" A ei vieläkään aktiivisesti käytä. Paras tapa saada A sanomaan jompikumpi, on lausua ne itse laulaen. Joissain sanoissa A:lla onkin tapana painottaa hauskasti sanoja. Esim. "moi"- sanaa lausuessaan hän aloittaa sanan matalalta ja lopettaa hyvin korkeaan nuottiin.
          A:n mielipuuhia tällä hetkellä ovat piirtäminen, tanssiminen (erityisesti Fröbelin palikoiden tahtiin), järjesteleminen,kirjojen selailu, saunominen sekä hiekkaleikit. A osaa jo aika paljon auttaa ihan arkitoimissa, sillä hän osaa esim. viedä automaattisesti roskat roskikseen, pyyhkiä vettä lattialta, kuivata omat kädet, niistää, vetää vessan yms. Välillä käy niin, että tyttö ottaa ensin housut ja vaipan pois, istuu potalle, pyyhkii, laittaa vessapaperin vessanpöntöön sekä vaipan roskikseen ja koittaa pukea uuden vaipan päälleen. Joskus hän koittaa vielä kipata pissat vessanpönttöönkin, mutta yleensä siitä syntyy vain sotku.
          A reagoi aluksi aika negatiivisesti hoitopaikan vaihtoon. Ensimmäisinä viikkoina hän jäi itkien hoitoon ja tyttöä hakiessaankin hän itki hysteerisesti. Nyt hoitoarki on taas alkanut sujua ja A meneekin ihan mielellään hoitoon. A:n hoitojärjestelyihin on tulossa taas kesällä hieman muutoksia minun jäädessäni äitiyslomalle. Jollei Turun kaupunki rajusti rajaa päivähoito-oikeutta, A jatkaa nykyisessä hoitopaikassaan kesäkuun 16-päiväisenä ja parin kuukauden hoitokatkon jälkeen hän vaihtaa päiväkotiin 11-päiväiseksi.
         Tekstistäni saattaa nyt saada sellaisen kuvitelman, että arkemme on täysin ongelmatona, kiukutonta ja sujuvaa. Noh, oikeastaan sitä se pääasiassa onkin, mutta luulen sen johtuvan osaksi myös ihan omasta asenteesta. Jos jokaiseen kiukkukohtaukseen menee itse mukaan, ottaa kaikki harmitukset itseensä ja suojelee lapsen jokaista liikettä, arjesta tulee varmasti hyvinkin raskasta. Tässä kehitysvaiheessa lapsi ymmärtää oman yksilöllisyyden, jolloin hän luulee olevansa koko maailman napa. Ja niin meilläkin asuu välillä "itse universumin valtias", joka T-A-H-T-O-O tehdä asiat juuri omalla tavallaan. Hermot saattavat mennä jos lusikka on väärällä puolella kulhoa, äiti koittaa auttaa kengän pukemisessa tai isä ojentaa vasemman rukkasen oikean sijaan. Mutta nämä hetket kuuluvat lapsuuteen ja opettavat lapselle elämästä paljon.
       Joka ilta A:n mentyä nukkumaan, huokailemme H:n kanssa, miten ihana pikku-tyttö meillä onkaan. Joka päivä hän osaa hämmästyttää karttuvilla taidoillaan ja rakastettavalla persoonallaan. Välillä H kysyy minulta, ovatko kaikki lapset niin ihania. Siihen vastaan, ettei omaa lasta voita mikään. Oma lapsi on kuitenkin aina se paras ja rakkain.

-Massu

Raskauden eteneminen

       Heipä hei taas! Kevätlukukausi alkaa pian olla ehtoon puolella, mikä onkin merkinnyt kouluhommien puolella aikamoista sumaa. Puolentoista viikon päästä pitäisi lähteä työharjoitteluun terveyskeskuksen näytteenottolaboratorioon ja sitä ennen on vielä saatettava useita projekteja loppuun. Kun päässä viuhuvat proerytroblastit, FVC-mittaukset ja streptococcus pyogenekset, ei aikaa ja aivokapasiteettia meinaa riittää millekään muulle. Niinpä edellisestä blogipäivityksestänikin on ihan hävettävän paljon aikaa. Itse asiassa nytkin minun pitäisi lukea hematologian kokeeseen, mutta suotakoon tämä lyhyt hengähdystauko minulle ;)
         Raskauteni on edennyt oikein mallikkaasti ja lähes ongelmitta. Tällä hetkellä viikkoja on 24+3. Jotain pientä kremppaa esiintyy silloin tällöin mm. liitoskipuja ja närästystä, mutta suuremmilta ongelmilta olen tällä kertaa välttynyt. Tämänlaisia liitoskipuja en edes muista kokeneeni A:aa odottaessani, mutta ne lienevätkin yleisempiä toista tai kolmatta lasta odottaessa. Kivut eivät kuitenkaan ole niin hallitsevia, ettenkö pystyisi niiden kanssa elämään. Liikkuminen ja normaali arki on siis ollut mahdollista.
          Vatsani on kasvanut jo siinä määrin, että näytteenotto-opettajanikin uskaltautui kysymään, olenko raskaana. Mikään suuri vatsakumpu ei vieläkään ole, enkä edes odota sen kasvavan raskauden aikana valtavaksi. Ainakin A:aa odottaessa pienestä vatsasta oli paljonkin etuja: sen kanssa pystyi kyykistelemään ja kurottelemaan, se ei ollut tiellä pyöräillessä, eikä se peittänyt liikaa näkyvyyttä alas katsoessa.
         Rakenneultrassa kävimme jo useita viikkoja sitten. Pikkuinen köllötteli tyytyväisenä lapsivedessä välillä heilutellen sormiaan. Jalat hänellä olivat niin ristissä, etä sukupuolen selvittäminen olisi vaatinut röntgenkatsetta. Emme siis tässäkään raskaudessa saaneet tietää tulevan lapsen sukupuolta, muttei se haittaa minua yhtään.

Hoitaja ultraili kaikki tärkeimmät perusrakenteet ja kaikki näytti olevan kunnossa. Sydäntään vauva ei vain meinannut antaa ultrata ollenkaan, sillä pitkän aikaa lapsi köllötteli selkä ultraajaan päin. Näinollen selkärangasta heijastui ikävä varjo sydämen rakenteiden päälle, jolloin rakenteita ei voinut tutkailla kovin tarkkaan. Vartin maanittelun ja kohdun painelun jälkeen pieni suostui kääntämään vähän kylkeään ja sydänkin saatiin ultrattua. Kertyneisiin raskausviikkoihon verrattuna lapsi oli kooltaan vähän pieni, joten ultraaja kävi näyttämässä saatuja tuloksia vielä vastaavalle lääkärille. Koska lapsivettä oli hyvin, rakenteissa ei ollut poikkeamia ja lapsi vaikutti hyvinvoivalta, ei lisätutkimuksia tarvinnut tehdä.
       Vauva potkii ja tuuppii mahassa jo hyvinkin runsaasti. Hän on tainnut tulla siskoonsa, sillä potkut tuntuvat todella voimakkailta ja teräviltä.
       Pari viikkoa sitten kävin myös ihan tavallisella neuvolakäynnilla, jolloin sain raskaustodistuksen. Laitoinkin heti hakemukset KELAan ja eilen päätökset tulivat jo postissa kotiin. Varhensin äitiyslomani alkua hieman, sillä muuten opiskelutuen ja äitiyspäivärahan väliin jäisi parin viikon tuloton jakso. En hakenut sille välille edes kesätöitä, sillä harva työpaikka haluaa ottaa kesätyöntekijän ihan vain pariksi viikoksi töihin. Äitiysavustuksen otin rahana, minkä taisinkin jo mainita äitiyspakkaus-tekstissäni.
        Muuten emme ole paljoakaan vielä valmistautuneet uuden lapsen syntymään. A:le tosin ostimme muutama viikko sitten vauvanuken, jonka kanssa hän voi vähän harjoitella vauvan käsittelyä. Välillä hän onkin kovin kiinnostunut vauvan anatomiasta, antaa pusuja ja vie tätä innoissaan potalle. Olemme säilyttäneet A:n vauva-ajasta melkein kaikki tavarat ja vaattet, joten mitään erityistä ei enää tarvitse hankkia. Jossain vaiheessa toki täytyy miettiä perheemme nukkumisjärjestelyitä, kun vauva siirtyy pinnasäkyyn nukkumaan. Ensimmäiset kuukaudet hän voi kuitenkin nukkua äidin ja isän välissä tai vanhan äitiyspakkauksen laatikossa, joten tätä asiaa emme joudu ihan heti miettimään.
          Nyt toivommekin, että kaikki sujuisi vastaisuudessakin yhtä hyvin ja pieni viihtyisi tarpeeksi kauan kohdussa turvassa. Ensi viikolla minulla olisikin jo toinen raskaudenaikainen sokerirasitustesti ja sitä seuraavalla viikolla ensimmäinen lääkärineuvola. Kaikki siis tuntuu vain soljuvan ohi ihan omalla painollaan, eikä raskautta tarvitse sen enempää miettiä.

-Massu