Turvotus

            Ei auttanut puun koputtelut kirjottaessani muutama päivä sitten oireista, joita minulla ei vielä ole ilmennyt. Nyt saan ruksata listalta pois ainakin turvotuksen, sillä olen parin viime päivän aikana turvonnut kuin pullataikina. Jalkapöytäni ovat niin pöhöttyneet, etteivät mitkään kengät meinaa mennä jalkaan. Tämän huomasin eilen koittaessani ensin survoa korkokenkiä jalkaani. Lopulta jopa tilavimmat barefoot-kenkäni tuntuivat tukalilta jalassa. Olen lisäksi mittaillut päivittäin nilkkojeni paksuutta tarkkaillakseni mahdollisen turvotuksen määrää. Noh, nyt oli tullu hetkessä 1,5 cm lisää paksuutta yhteen nilkkaan.

Samalla myös sormeni ovat paisuneet. Kihla- ja vihkisormukseni ovat olleet aina minulle aika reilun kokoisia, mutta nyt niiden poistamiseen tarvitaan jo nitkuttelua. Puuh... noh, voinen silti laittaa nämäkin oireet viikkoja kestäneen helteen piikkiin. Mitään muita hälyyttäviä oireita ei nimittäin ole VIELÄ ilmaantunut.

-Massu

Leipomista työn ulkopuolella

          Olen siis ammatiltani leipuri-kondiittori ja työskentelen leipurina paikallisessa leipomossa. Monesti leipomiset jäävät vapaa-ajalla aika vähiin sillä:
1. leivon kaiket päivät töissä
2. meillä ei ole tiskikonetta
3. kylmätilamme ovat hyvin rajalliset
4. minä ja H syömme aika vähän leivonnaisia.
          Noh, nyt kun olen kesä- ja sairasloman vuoksi pitänyt vapaat päivittäisestä leipomisesta, olenkin ihan mielelläni upottanut välillä sormeni taikinaan. Loman aikana olenkin ehtinyt leipoa kaikenmoista. En vain ole voinut kirjata reseptejä tänne, sillä suurin osa leipomuksistani on tehty "vähän sitä ja tätä" -periaatteella. En ole leipuriksi valmistuttuani katsonut enää reseptejä pullaa, kakkupohjia tai leipää leipoessani, vaan teen varsinkin hiivataikinat kokemuksen ja näppituntuman perusteella.
            Nyt sain taas hyvän syyn leipoa ja tällä kertaa minulla on ihan reseptikin jaettavana. Tai noh... täytteen osalta tämäkin resepti on päästäni revitty, mutta kirjasin sentään ylös raaka-aineiden määrät. Poimin nimittäin vanhempieni luona ison kepollisen punaherukoita, joista H pyysi tekemään muropohjaisen piirakan. Pohjan resepti otin ensimmäisestä työssäoppimispaikastani saamastani Kondiittorin parhaat -kirjasta.

Valitsin tavallisen muropohjan sijaan mantelimuropohjan, sillä kaappieni kätköihin on jäänyt macaron-leivoksien jäljiltä vajaa pussillinen mantelijauhetta. Koska "ammattilaiset" käyttävät mittaamiseen aina vaakaa, on pohjan ainekset ilmoitettu grammoina. Omasta päästä vedetty täyte taas on mitattu deseinä. Tässä siis resepti koko komeudessaan:

Punaherukka-piirakka

Pohja:
50 g sokeria
50 g mantelijauhetta
½ muna
125 g puolikarkeita vehnäjauhoja
75 g pehmeää voita

Täyte:
2 dl (1 prk) kermaviiliä
1 dl (1/2 prk) maitorahkaa
1dl kuohukermaa
1 ½ munaa
3/4 dl sokeria
1 ½ tl vanilja/vanillinisokeria
3 dl punaherukoita

1. Sekoita kaikki pohjan kuivat ainekset keskenään ja nypi joukkoon voi. Sekoita (käsin) sen verran, että kaikki kuivat ainekset ovat sitoutuneet rasvaan ja taikina on suht kiinteää.

2. Halutessasi voit painella taikinan jo lämpimänä voideltuun halkaisijaltaan n. 27 sentin piirakkavuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Siistimmän lopputuloksen saat kuitenkin laittamalla taikinan hetkeksi kylmään ja kaulimalla sen oikeankokoiseksi levyksi (itse tein laiskuuttani helpoimman kautta...).

3. Tee pohjaan haarukalla reikinä, jottei taikina menisi esipaistossa aivan kupruille. Esipaista piirakkapohjaa n. 175 asteisessa uunissa n. 10 min.

4. Pohjan paistuessa valmista täyte: sekoita kaikki muut ainekset paitsi herukat keskenään.

5. Ripottele punaherukat esipaistetulle piirakkapohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Kaada muu täyte marjojen päälle.

6. Paista n. 200 asteisessa uunissa n. 25 min. Piirakka näyttää kuumana vähän löysältä, mutta rakenne asettuu sen jäähtyessä. Valmiissa piirakassa on pikkuisen rusehtavia pilkkuja paistopinnassa ja reuna on kullanruskea (omassani meinasi jopa hieman kärähtää...)

Ilmoittamani paistoajat ja -lämpötilat ovat vain arvioita, sillä kaikki uunit ovat hieman erilaisia. Meidän uunimme on vanha epätasaisesti paistava rutku, jonka lämpötiloihin en luota ollenkaan. Joka tapauksessa tästäkin piirakasta tuli oikein maistuva, vaikken noista punaherukoista muuten niin välitäkään. Ja ennen kaikkea H oli tyytyväinen lopputulokseen ;)

-Massu

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän...

             Vietin edellisen viikonlopun vanhempieni maatilalla, lapsuudenkodissani pihakirpputoritapahtuman merkeissä. H lähti kaverinsa luokse rantalentopalloturnaukseen, joten vietin aikaani lähinnä veljeni O:n poikien (M 1v ja T 5v) kanssa temmeltäen ja maaseudusta nauttien. Kävimme myös vanhempieni, O:n ja T:n kanssa isäni serkun mökillä uiskentelemassa. Mäkille tupsahtikin yhtäkkiä liuta isän serkkuja, joten illasta tulikin varsinainen sukukokous.

Isä kantamassa vettä serkkunsa saunalle

Isän serkku ja O katselemassa, kun T ui

Kesävarpaat laiturilla

              Muutettuani koko ajan suurempaan kaupunkiin, olen ajatellut, etten enää kaipaisi kotiseudulleni tai maalle. Kaupungissa kaikki palvelut ovat niin kätevästi lähellä, joukkoliikenne kulkee usein ja harrastusmahdollisuudet ovat kattavat. Viime aikoina minuun on kuitenkin iskenyt joka kotivisiittikerralla pieni kaiho, sillä taidan sisimmältäni kuitenkin olla maalaistyttö. Kirpputoritapahtuman tiimellyksessä oli ihanaa huomata, miten kotipaikkakuntalaiset olivat niin mukavan avoimia ja tuttavallisia, vaikkeivät kaikki edes minua tunteneet. Itse asiassa jossain vaiheessa minua luultiinkin veljeni vaimoksi, kun lähdimme O:n kanssa piipahtamaan parilla kirpputoripihalla.

Yhdellä kirpputoripihalla oli pieniä kissanpentuja

Oman värinsä maaseutuun antaa myös se, ettei kenelläkään tunnu olevan samalla tavalla kiire, kuin kaupunkilaisilla. Aina ehtii jäädä jutustelemaan hetkeksi tuttavien kanssa tai piipahtaa naapuriin kahville. Niin tosiaan... olinkin vallan jo unohtanut, miten helppoa maalla on mennä tuttavien luo kylään. Sen kun ajaa naapurin pihaan, niin kahvit ovatkin jo hetken päästä pöydässä. Sosiaalisten suhteiden vaaliminen ei siis vaadi sen suurempia järjestelyitä ja aikataulujen sovitteluja. Kapungissa kun tuntuu, että tapaamisen sopiminen jo yhden ihmisen kanssa on aina äärimmäisen vaikeaa. Lisäksi kaipaan maaseudulta joitain pieniä yksityiskohtia: lavatanssien aiheuttamaan kutinaa mahanpohjassa, heilimöivää ruispeltoa, avojaloin kävelyä, pieniä sorateitä, potkukelkkareissuja niillä pienillä sorateillä, tutkimusmatkoja vanhoihin piharakennuksiin, lehmiä laitumilla ja ennen kaikkea vapaudentunnetta.

Kotipihan aittarakennusta

               Nyt minulla onkin pieni suunnitelma. Vanhempani ovat tekemässä tilalleen sukupolvenvaihdoksen, jolloin tila siirtyy O:n nimiin. Vanhempani joutuvat tässä vaiheessa miettimään myös, mitä he antavat minulle ja toiselle veljelleni L:le. Maatilassa on nimittäin lähes kaikki omaisuus, mitä vanhempani omistavat. Isäni kyseli jo muutama kuukausi sitten, mitä minä haluaisin tilasta: palstan metsää, muutaman hehtaarin peltoa vaiko ehkä tontin. En osannut vastata kysymykseen, sillä ajatus vanhempien omaisuuden jaosta jo ennen heidän kuolemaansa tuntui liian ahdistavalta. Nyt jonkin aikaa asiaa makusteltuani olisinkin valmis tekemään ehdotuksen siitä, josko saisin pienen tilkun maata. Tontille voisin rakentaa pienen mökin, jonne voisin halutessani mennä viettämään vapaa-ajallani kaipaamaani maalaiselämää. Niin voisin tarjota myös omille lapsilleni edes osan siitä onnesta, mitä maalaislapsuus minulle antoi.

-Massu

P.S. Kirppisrallista myymättä jäi mm. seuraavanlaisia aarteita.

Kolme vanhaa keinutuolia sekä taustalla näkyvät kalusteet

Päästävedettävä pinnasänky (harmit, että ehdimme ottaa vastaan jo H:n veljen pinniksen...)

Muutama rivillinen vanhoja linja-auton penkkejä

Suuri koristeellinen lasipullo

Lundian kirjahylly (meikäläisen huushollista)

Näiden lisäksi jäljelle jäi paljon muutakin tavaraa. Jos siis jokin kyseisistä artikkeleista jäi kiinnostamaan, niin laita kommenttia tulemaan. Tavarat sijaitsevat Varsinais-Suomessa.

Lomalukemista

           Niin kuin olen jo useammissa teksteissäni kertonutkin, niin olen sellaista innostujatyyppiä. Monesti saatan innostua aivan valtavasti esim. neulomisesta, kirjomisesta, ompelemisesta, leipomisesta, ristisanojen teosta tai urheilusta. Nyt olen innostunut lukemisesta ja viime viikkoina onkin tullut luettua kirja jos toinenkin. Jos kirja on oikein hyvä, saatan ahmaista yhden teoksen päivässä, mutta pitkäveteisempien kirjojen parissa saattaakin kulua useampi viikko. Useimmiten luen dekkareita tai elämänkertoja, mutta tällä kertaa lukemistooni on eksynyt hieman muutakin. En ala kirjoitella sen mittavampia kirja-analyyseja tai kuvauksia, mutta tässä muutamia ajatuksia viime viikkojen lukemistostani:

Lisää kuvateksti

Arto Paasilinna: Hurmaava joukkoitsemurha
Saimme tämän teoksen H:n kanssa appiukoltani viime jouluna lahjaksi, mutten ollut ehtinyt siihen tätä ennen tarttua. Olen aikaisemmin nähnyt kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvaversion, mutten muistanut elokuvasta paljoakaan. Kirja oli taattua tragikoomiseen sävyyn kirjoitettua Paasilinnaa ja huumori upposi minuun täysin.

Reijo Mäki: Vares-Intiaani
Tykkään lukea Vares-dekkareita jo ihan siitä syystä, että tapahtumat sijoittuvat Turkuun. Onkin hauskaa, kun voi selkeästi yhdistää paikkoja toisiinsa ja tunnistaa miljöitä. Pidän myös Mäen suorasta kirjoitustavasta ja siitä, miten nerokkaasti monet hahmot on rakennettu. Intiaani-romaani oli omasta mielestäni alussa hieman sekava, sillä kertoja ja miljöö saattoivat vaihdella todella usein. Kun useat tarinat alkoivat nivoutua keskenään suureksi mysteeriksi, oli kirjan loppu varsin herkullista luettavaa.

Suzanne Collins: Nälkäpeli
Heti tuon Vares-kirjan luettuani pyörittelin peukaloitani ja mietin, mitähän seuraavaksi lukisin. Huomasin, että kirjahyllyssämme lojui kirja, jonka olemassaolosta en ollut edes tietoinen. Se ei ollutkaan minun kirjani, vaan H oli saanut sen pari vuotta sitten kavereiltaan syntymäpäivälahjaksi. Monet lukijat ovat varmaankin nähneet Nälkäpeli- kirjasta tehdyn elokuvan (tai kumpi nyt onkaan ollut ensin, kirja vai elokuva?). Minä olen nähnyt kyseisestä elokuvasta vain mainoksen ja itselläni oli hyvin negatiiviset ennakko-odotukset kirjasta. Ajattelin kirjan olevan pelkkää fantasia-hihhulointia. Noh, olihan kirjassa hieman fantasiantuntua, mutta alkukankeuden jälkeen tämäkin kirja osoittautui ihan lukemisen arvoiseksi. Vielä en kuitenkaan ole mennyt kirjastoon lainaamaan kirjan jatko-osia...

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 2 -Kaupungin varjoissa
Nyt varmaankin moni ajattelee, että olen lukenut tämän kirjan siksi, että odotan juuri lasta. Näin ei kuitenkaan ole. Kirja on nimittäin lojunut hyllyssäni n. vuoden ajan lukemattomana. Ensimmäisen osan luin lentokoneessa matkalla Costa Ricaan 1,5 vuotta sitten. Omasta mielestäni 1. osa oli jatko-osaansa parempi, sillä 1. osassa käsiteltiin enemmän sairaanhoitajan ja kätilön työtä. 2. osassa keskityttiin enemmänkin kuvailemaan tiettyjä henkilöhahmoja, joilla ei ollut välttämättä mitään tekemistä synnytysten ja kätilön työn kanssa. Kun tartun kirjaan nimeltään "Hakekaa kätilö!, odotan kirjan jollain lailla sivuavan kätilön arkea ja työtä. Noh, muuten kirjassa ei ollut valittamista, sillä romaani on aika eläväinen kuvaus viime vuosisadan puolivälin Brittiyhteiskunnasta.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Nyt joku teurastaa minut, sillä Finlandia-palkittua kirjailijaa ei saisi varmaankaan mennä haukkumaan... Noh, omasta puolestani voin kuitenkin todeta tämän kirjan olleen aika tuskallista luettavaa alusta loppuun asti. Asiaa olisi varmasti helpottanut se jos minulla olisi edes jonkinlainen käsitys Viron lähihistoriasta. Nyt minusta tuntui, että tarvitsisin sanakirjan lähes jokaisen lauseen tulkkaamiseen, sillä Oksanen ilmeisesti rakastaa viljellä erikoissanastoa ja sivistyssanoja. Myös henkilöhahmoissa oli todella vaikeaa pysyä perässä, sillä päähenkilöitä tässä teoksessa oli aivan liikaa. Lopulta en enää tiennyt, kuka oli Neuvostoliiton, kuka Saksan puolella ja kuka oli kenenkin rakastaja. Voin vain sanoa, ettei poliittinen sotakirjallisuus taida olla ihan minun juttuni....

Nyt olen menossa viikonlopuksi vanhemmilleni ja saattaa olla, että otan sieltä jonkin kirjan mukaan seuraavaksi luettavakseni. Vanhemmillani on ainakin paljon 50 - 70-luvuilla kirjoitettuja "hömppäkirjoja", joita on välillä ihan virkistävää lukea.

Mitäs te olette viime aikoina lukeneet?

-Massu