Posti kulkee ja kusti polkee

       Sain tänään postia. Arvaattekohan mitä se sisältää?

Mysteerikirje

           Osasin jo kirjeen paksuudesta arvata, minkälaisen vastauksen se sisältäisi. Kirje oli nimittäin paksu, joka taas tarkoittaa sitä, että minut on hyväksytty opiskelemaan! Sain täydellisen hepulin jo ennen kirjeen avaamista. Voiko tämä olla totta?!? Olen joinain aikaisempinakin vuosina hakenut samaiseen ammattikorkeaan opiskelemaan, välillä hieman vaihtaen hakutoiveita. Tällä kerralla kuitenkin minua vihdoin lykästi ja pääsin kuin pääsinkin kakkosvaihtoehtooni opiskelemaan. Ykkösvaihtoehtona minulla oli suuhygienisti, jossa olen periaatteessa kahdeksannella varasijalla. Varasija ei kuitenkaan ole käytössä, sillä pääsin kakkosvaihtoehtooni eli bioanalyytikon koulutukseen. Minusta tulee siis "isona" labratäti.
             En uskaltanut aikaisemmin edes kirjoittaa haustani blogiini mitään, sillä en halunnut lisätä omia paineitani. Tällä kerralla päätin ottaa kokeet täysin rennosti, enkä puhunut niistä edes vanhemmilleni. Pääsykokeiden jälkeen minulle myös jäi hieman hämmentynyt olo, sillä en osannut arvioida, menikö koe osaltani hyvin. Edellisen kerran ajattelin kokeen menneen täysin nappiin, kunnes sain käteeni taas hylkäyspaperit.
             Joudun (ymmärrettävistä syistä) lykkäämään opiskelupaikkaa yhdellä vuodella. Onneksi lykkäys kuitenkin onnistuu helposti yhden paperin avulla, joka minun pitää toimittaa koululle heinäkuun loppuun mennessä. Tämä merkitsee suuria muutoksia elämääni, mutta pidän sitä vain ja ainoastaan positiivisena asiana. Taloudellisesti opiskeluaika ei ole niin tasaista ja varmaa, kuin elämä "perustyöläisenä". Meillä on kuitenkin jäänyt jatkuvasti säästöjä sukan varteen ja H kuitenkin jatkaa edelleen töissään. Meillä ei siis pitäisi olla rahallisesti mitään huolta. Muita aspekteja en nyt jaksa edes miettiä, sillä olen vain niin innoissani. Nyt on aika hymyillä :)

-Massu

Sokerirasitus

            Ilmeisesti eri paikkakuntien käytännöissä on paljonkin eroa, mutta ainakin Turussa kaikki yli 25-vuotiaat odottavat äidit laitetaan raskauden aikana sokerirasitustestiin. Iän lisäksi testiin passitetaan myös kaikki alle 25-vuotiaat, joilla on sukurasite, ylipainoa tai edellisissä raskauksissa on ilmennyt häikkää sokeriaineenvaihdunnassa. Itselläni kriteerit täyttyvät ainakin iän ja sukurasitteen takia. Lisäksi "sairastan" munasarjojen monirakkulaoireyhtymää, joka voi osaltaan aiheuttaa diabetesta. Näiden seikkojen vuoksi, minut passitettiinkin jo toisen kerran tämän raskauden aikana sokerirasitustestiin.
             Sain kehoituksen varata sokerirasitustestiajan jo viime neuvolakäynnillä, mutta asia meinasi täysin unohtua. Olin kyllä ajatellut meneväni vasta loman alettua labraan, koska silloin minun ei tarvitsisi setviä aikatauluja työnantajani kanssa, eikä työstressi vaikuttaisi testin tulokseen. Rupesin vasta pari viikkoa sitten katselemaan TYKSLAB:n ajanvarauspalvelusta sopivaa aikaa ja huomasinkin aikojen olevan aika kortilla. Yhden sopivan ajan sain kuitenkin metsästettyä Turun terveysasemien laboratorioista. Minua hieman jännitti mennä kokeeseen, sillä edellisellä kerralla aloin voida todella huonosti. Jos joku lukijoista ei tiedä tai on vasta menossa ensimmäiseen sokerirasitustestiinsä, niin tässä on käytännössä sokerirasitustestin kulku:

1. Sokerirasitustesti on ns. paastotesti eli suosituksen mukaan et saisi syödä tai juoda 12 tuntiin ennen koetta mitään. Lasin vettä voi halutessaan kuitenkin nauttia (tarkoittaen siis pientä lasillista, ei kahden litran oluttuoppia). Sokerirasitustesti pyritään aloittamaan laboratoriosta riippuen n. klo 7-8.00 välillä. Jos siis testisi alkaa klo 8.00, tulee sinun aloittaa paasto edellisenä iltana klo 20.00. Paaston noudattaminen on tärkeää, jotta arvoista saataisiin mahdollisimman realistinen kuva. Tuskin kukaan haluaa raskausdiabetes-diagnoosia vain sen takia, että sattuikin edellisenä iltana klo 22.00 vetämään huiviinsa pussillisen sipsejä.

2. Sinut kutsutaan laboratoriohuoneeseen, jossa laboratoriohoitaja ottaa sinulta kyynärtaipeesta ensimmäisen verikokeen, jolla mitataan paastoverensokeriarvosi. Verikokeen jälkeen sinulle annetaan todella makeaa sokeriliuosta, joka laboratoriosta riippuen saattaa maistua esim. coca-colalta tai hedelmämehutiivisteeltä. Liuosta juodaan n. kaksi kahvikupillista.

3. Sinut ohjataan joko erilliseen lepohuoneeseen tai laboratorion odotushuoneeseen odottelemaan tunnin ajaksi. Joissain laboratorioissa sokerirasitustestin "uhrit" saatetaan automaattisesti omaan rauhaisaan huoneeseen, jossa voi makoilla sairaalasängyllä. Toisissa laboratorioissa sängylliseen huoneeseen pääsee vain tarvittaessa tai sitten on vain kärvisteltävä odotushuoneen penkeillä. Tässä välissä sinulle saattaa nimittäin tulla niin huono olo, että haluaisin mieluumin painaa pään tyynyyn, kuin istua pönöttää kovassa tuolissa. Kaikille ei kuitenkaan tule heikkoa oloa, riippuen ihan siitä, missä lukemissa sokeriarvot sillä hetkellä huitelevat. Joka tapauksessa halutessaan tähän väliin kannattaa varata itselleen jotain lukemista tai muuta virikettä.

4. Pääset tunnin odottelun jälkeen toisen kerran pistettäväksi.

5. Odottelet taas tunnin ajan, jotta sinut kutsutaan jälleen laboratoriohuoneeseen.

6. Kahden tunnin päästä aivan ensimmäisestä verikokeesta sinulta otetaan kolmas eli viimeinen verikoe. Tämän jälkeen voit viimein sanoa laboratoriohoitajalle heipat ja lähteä syömään. Jotkut sokerirasitustestiin tulevat ovat varanneet itselleen jo valmiiksi evästä mukaan, jotta kokeiden jälkeen voi heti tasata oloaan. Eväitä voi alkaa syödä vaikka heti odotushuoneessa.

7. Sokerirasitustestin tuloksia voi kysellä jo heti seuraavana päivänä neuvolasta. Joissain neuvoloissa tosin hoitaja saattaa ottaa sinuun yhteyttä heti tuloksien varmistuttua. Käytännöstä kannattaa vielä kysyä omasta neuvolastaan. Tarvittaessa saat lisäohjeita mikäli arvoissa on ilmennyt jotain huolestuttavaa. Käypä hoito -suositusten mukaan raja-arvoina voidaan pitää seuraavanlaisia arvoja:

-paastoarvo ≥ 5,3 mmol/l
-1 tunnin arvo ≥ 10,0 mmol/l
-2 tunnin arvo ≥ 8,6 mmol/
       
         Itselläni nuo arvot olivat viime kerralla sikäli kunnossa, ettei ainakaan diabeteksesta tarvinnut olla huolissaan. Tuo monirakkulaoireyhtymä vain aiheuttaa minulle sellaisen tilan, että insuliinin tuotantoni on liiankin vilkasta. Jossain vaiheessa saattaakin käydä niin, että elimistöni väsyy liialliseen insuliiniin, jolloin sen tuotanto lakkaa. Viimekertaiset arvoni olivat:

-paasto: 4,9
-1h jälkeen: 4,2
-2h jälkeen: 6,1

Toisin, kuin monilla muilla, tuo yhden tunnin arvo onkin laskenut paastoarvoa alemmas juuri tuon insuliinin ylituotannon vuoksi. Toki olen kuullut tapauksista, jolloin arvot ovat olleet luokkaa 3-4. On kuitenkin hyvin yksilöllistä, miten henkilö fyysisesti reagoi sokeriarvojen heittelyyn. Joillakin jo pienet vaihtelut aiheuttavat todella huonoa oloa, kun taas toiset eivät ole moksiskaan suuristakaan eroista. Itse olen aika herkkä reagoimaan sokereihin ja pienikin sokeriarvojen lasku ilmenee herkästi huonovointisuutena. Niinpä tälläkin kertaa jouduin käymään pitkäkseni sairaalasängylle puoli tuntia sokerilitkun juonnin jälkeen. Tämän kertaisessa laboratoriossa olisi ollut yksi rauhallinen huone huonovointisille, mutta se sattuikin olemaan juuri nyt remontissa. Niinpä jouduin makaamaan laboratorion käytävällä sairaalavuoteella hoitajien ja potilaiden viipottaen välillä ohitse. Onneksi H oli pitämässä minulle seuraa, sillä olisin muuten tuntenut oloni hyvinkin vaivautuneeksi. Minulla onkin jo huomenna seuraava neuvola-aika, joten saan kuulla testin tulokset hoitajalta kasvotusten. Tulokset pikkuisen jännittävät, sillä tiedostan omat rasitteeni. Onneksi en sentään kärsi liikalihavuudesta, sillä omassa tilanteessani se merkitsisi melkein varmaa raskausdiabetesta. Jos kuitenkin saan diagnoosin, ei tilanteessa auta muuta, kuin ottaa ohjeet vastaan ja noudattaa niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan kuitenkin suojella sekä itseäni, että Esikkoa niiltä vaaroilta, joita raskausdiabetes saattaa aiheuttaa. Halutessanne voitte käydä hakemassa lisätietoa raskausdiabeteksesta, sen hoidosta, vaikutuksista yms. Käypä-hoito -suositusten sivuilta.

-Massu

Vikkelä viikonloppu... jälleen

        Suuri loma-hehkutukseni loppoui lyhyeen, kun aloin perjantaina kärsiä voimakkaasta pahoivoinnista. Jossain vaiheessa tuntui ihan siltä, että on pakko oksentaa, joten meninkin valmiiksi istuskelemaan vessan lattialle. Mitään ei kuitenkaan tullut ulos, mutta havahduin lopulta siihen, kun suuri tulikärpäsparvi hyökkäsi näkökenttääni lentelemään pariksi minuutiksi. Sain siis jonkinmoisen näköhäiriön. Ajattelin olon parantuvan pienellä levolla, mutta kunnei sohvalla makoilukaan auttanut, soitin lopulta synnytysosastolle. Puheluuni vastattiin nopeasti ja puhelimen toisessa päässä ollut kätilö käski tulla sairaalalle tarkistuttamaan tilanteen. Kyseiset oireet voivat nimittäin viitata raskausmyrkytykseen. Niinpä otimme äkkiä auton allemme ja kävimme ensimmäistä kertaa TYKS:n ovesta, jossa luki "SYNNYTTÄJÄT". Sisään päästyämme odottelimme hetken alakerran vastaanotossa, josta yksi kätilö tulikin meidät hakemaan. Kerroin oireeni ja minut otettiin välittömästi tutkimuksiin. Ensin otettiin virtsanäyte, josta mitattiin proteiinipitoisuus. Näyte oli kuitenkin puhdas. Sitten minut laitettiin sairaalasängylle makailemaan kyljelleen ja vatsalleni asennettiin anturi, joka mittasi Esikon sykkeitä. Hetken lepäilyn jälkeen minulta mitattiin vielä verenpaineetkin. Sillä aikaa, kun makoilin sairaalasängyllä H vierelläni, kätilö oli jo kirjannut tietoni koneelle ja kutsunut päivystävän lääkärin tarkastamaan tilanteeni. Minut ohjattiinkin seuraavaksi odottamaan äitiyspoliklinikan käytävälle lääkäriä. Ennen lääkärin vastaanottoa laboratoriohoitaja ehti vielä ottaa kolme putkea verta raskausmyrkytyskokeita varten. Lääkäri saapuikin nopeasti. Hän kokeili jalkojeni refleksit ja ultrasi vatsani. Kaikki näytti olevan kunnossa. Lapsivettä oli tarpeeksi ja lapsi oli kasvanut hyvin. Tällä hetkellä Esikolla on kokoa n. 1kg <3 Lääkäri kehotti minua palaamaan kotiin ja tulemaan takaisin jos oireet pahenisivat. Hän lupasi soitella puoleen yöhön mennessä jos verikokeista löytyisi jotain hälyyttävää. Puhelua ei kuitenkaan tullut. Pyörittelimme lääkärin kanssa hieman ajatusta josko viime aikainen väsymys- ja stressitilani olisi aiheuttanut kyseisest oireet.
         Perjantaisen päivystyskäynnin takia olin kahden vaiheilla, lähtisinkö lauantaina Päijät-Hämeeseen H:n ystävän häihin. Koska oloni oli aamulla jo hieman parempi, päätin ottaa riskin. Pienen puunauksen ja pakkailun jälkeen lähdimmekin autolla taittamaan n. kolmen tunnin ajomatkaa. Ison osan matkasta voin todella huonosti ja mietin jo kotiin päin kääntymistä. Pidimme kuitenki usein taukoja ja perille päästyämme oloni oli jo hieman parempi. Heitimme nopeasti tavaramme H:n isän luo ja puimme juhlavaatteet päälle. Häät vietettiin pienemmällä porukalla H:n ystävän kotona rivitaloasunnossa, joten paikka oli meille jo ennestään tuttu. Paikalle päästyämme grilli olikin jo kuumana ja iso osa juhlavieraista seurusteli keskenään takapihan auringossa. Liityimme seuraan ja tulinkin todella hyvin juttuun muutaman H:n ystävän tuttavan kanssa. Ensin söimme hieman grilliherkkuja, kunnes pappi pelmahti valkoisessa stoolassaan paikalle. Parin avioliitto siunattiin siinä takapihalla pienessä pensassyvennyksessä. Pari meni siis naimsiin jo aikaisemmin keväällä maistraatissa, joten nyt avioliitto vain siunattiin läheisten läsnäollessa. Toimitus oli lämminhenkinen ja kaunis, niin kuin vihkimiset monesti ovatkin. Siunauksen jälkeen kannettiin pöytään kakkua ja kahvia. Kakkua olikin tarjolla kahta sorttia: suklaata ja mansikka-kermaa. Massu "the Leipuri-kondiittori" antoi kakuille täydet pisteet :P Loppuilta sujui sutjakkaasti seurustellen muiden vieraiden kanssa ja ihmetellen hääparin alle 1-vuotiaan esikoisen elämää. Hääparilla oli pieni salaisuuskin kerrottava, sillä heille on tulossa toinen lapsi joulun aikoihin. Lopulta kello alkoi olla jo niin paljon, että paatunut yötyöntekijä meinasi sammahtaa. Niinpä matkasimme takaisin H:n isän luo, jossa vielä saunoimme ennen nukkumaanmenoa (H tosin katsoi pitkälle yöhön vielä jalkapalloa, minun uinuessa suloisesti Esikon kanssa).

Juhlamasu matkalla häihin

         Tänään olikin jo lähdettävä takaisin kotiin, sillä minulla on huomenna aamulla sokerirasitustesti klo 8.00. Muuten olisimmekin voineet jäädä vielä hetkeksi reissun päälle ja jatkaa matkaa vaikka Kotkaan. Noh, se on toinen reissu se...

-Massu

Loma

       Huhhuijaa... Tänään minulla olis hirveästi asioita kirjoitettavana mm. äitiyspakkaus, uniongelmat, uudet hankinnat yms, mutta tältä istumalta taidan keskittyä vain yhteen aiheeseen. Minulla alkoi nimittäin LOMA!!! Tätä on odotettu, kuin kuuta nousevaa, sillä varsinkin yövuorot ovat vaatineet veronsa. Olisin mielelläni tehnyt myös kesän ajan "päivävuoroa" eli mennyt vasta kuuteen töihin, mutta sitä mahdollisuutta ei minulle suotu. Parin kuukauden ajan jouduin taas totuttautumaan jatkuvaan väsymykseen ja huonoihin yöuniin. Työkavereillenikin olen vähän naureskellut, ettei vauva-arkikaan tule paljoa eroamaan nykyisestä: nukun parin tunnin pätkissä ja heräilen kaikkiin häiriötekijöihin. Nyt saan kuitenkin hyvällä omatunnolla levätä.
      Vähän vain alkaa näyttää siltä, että lomastamme on tulossa taas hieman kiireinen, kun kaikkialla pitäisi ehtiä käymään. Kukaan sukulaisistamme tai tuttavistamme ei ole valmis tulemaan kylään meille, mutta meidän odotetaan olevan aina valmiita lähtemään vaikka toiselle puolelle Suomea. "Turku kun ei ole minkään varrella, niin sinne on niin hankalaa poiketa". Luvassa on ainakin piipahdukset Tampereelle, Heinolaan ja Kotkaan sekä mahdollisesti myös Lappeenrantaan. Toivottavasti Esikko ei päätä syntyä matkan päällä. Pitääkin ottaa kaiken varalta neuvolakorttikin mukaan! Tänä kesänä pitää ottaa myös huomioon se, etten välttämättä pysty istumaan auton kyydissä pitkiä aikoja putkeen. Helposti alkavat paikat puutua ja kohtu saattaa painaa pahasti alaraajojen verisuonia. Pitääkin siis tällä kertaa pysähdellä entistä useammin. Onneksi H:kin oli jo miettinyt samaa.
        Lomani alkaa nyt sillä, että tämän päivän ajattelin vain ottaa rennosti ja öllöttää. Ehdinkin jo nukkua vaivaiset kolmen tunnin päiväunet, kunnes heräsin jäätävään torvisoittoon. Olin nukahtanut televisio päällä josta alkoikin jokin suomalainen sotaelokuva. Huomenna aamulla pitäisi lähteä ajamaan Päijät-Hämeeseen juhlimaan H:n kaverin häitä. Joudumme palaamaan kotiin jo sunnuntaina, sillä maanantaina minulla on jälleen sokerirasitustesti. Tiistaina taas kampean itseni aamusella neuvolaan. Pikkuhiljaa siis kalenteri alkaa täyttyä. Saa nähdä, saanko lopulta missään vaiheessa lomailla :)
         Neliviikkoisen lomani jälkeen minun PITÄISI mennä töihin vielä muutamaksi viikoksi, mutta tilanne voi vielä muuttua. Selkäni alkaa olla aika kovilla, eikä raskas fyysinen työ yövuoroineen enää oikein sovi minulle. Haluaisin antaa Esikolle raskauden loppuvaiheessa mahdollisimman hyvän kasvualustan, enkä omasta mielestäni pysty tarjoamaan sellaista työskennellessäni nykyisessä työpaikassani äitiyslomaan asti. Lapselle ei tee hyvää jos äiti kärsii jatkuvasti uupumuksesta sekä stressistä ja työtaakka on niin kova, että taju meinaa lähteä tai supistelee. Voi siis olla, että työni ovat tämän vuoden osalta tehdyt ja voin vaihtaa "leipuri"-statuksen "äitiin". Asia kuitenkin varmistuu vasta kesälomani loppupuolella.

-Massu

P.S. Ai niin, sain "viimeisen päivän" kunniaksi eräältä työkaveriltani pienen lahjan. Hän oli kerännyt minulle kotipihaltaan nipullisen raparpereita ja hankkinut pienen pussillisen Muumi-karkkeja, -teetä ja -laastareita.

Raskausarvet

         Alkuraskaudesta mietin paljonkin mahdollisien raskausarpien ilmaantumista. Kaikillehan niitä ei missään vaiheessa edes tule, mutta niiden ilmaantuminen on kuitenkin aika todennäköistä. Minulla on luonnostaan aika elastinen ja "löysä" iho, enkä ole edes kasvuaikoina saanut selviä venymisarpia kehooni. Reisissä tosin tarkkasilmäinen voi nähdä jotain aivan haaleita ja pieniä arpia muistona "lihotusleiristä". Jossain vaiheessa päätin aloittaa jokapäiväisen vatsan rasvailun, mutta voitte arvata, miten projektin kävi... Alkuvaiheessa rasvaus tuli ihan tarpeeseen, sillä kevattalvella kuiva ilma kuivatti helposti koko kehoni ihoa. Ilmojen lämmetessä ilman kosteuskin muuttui, eikä ihoni enää huutanutkaan rasvaa pinnalleen. Monesti kävi niin, että illalla voitelemani vatsakumpu oli vielä päivälläkin epämiellyttävän tahmea. Ihoni onkin ollut harvinaisen kostea ja kimmoisa nyt raskauden aikana. Olen käyttänyt vartalovoiteenani Orionin voideperheeseen kuuluvaa Aqualan Duo -voidetta.

Aqualan Duo pumppupullossa

Yleensä Duo on ollut koostumukseltaan juuri sopivaa, mutta tällä hetkellä sekin tuntuu jopa hieman liia rasvaiselta. En mielelläni silti vaihtaisi perusvoidemerkkiä- tai laatua, sillä Duo on muuten osoittautunut täydelliseksi voiteeksi "meidän perheellemme". Hyvän koostumuksensa ja kosteutusominaisuutensa lisäksi plussaa on hajusteettomuus ja väriaineettomuus. Voidetta voi siis huoletta levittää mihin kehonosaan tahansa tai käyttää vaikka meikinpoistoaineena. Sekä minun että H:n iho on lisäksi sen verran herkkää, ettemme edes kestä runsaasti hajustettuja tai värjättyjä voiteita. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun jonkin voidekokeilun aiheuttamaa ihottumaa on saanut parannella viikkokausia.
          Eilen käydessämme Kauppakeskus Myllyssä, piipahdin Sokoksen alennusmyynneissä. Sieltä käteeni osui Bio-Oil -niminen tuote, jonka luvattiin ehkäisevän raskausarpia ja vanhenemisen merkkejä.

Bio-Oil

Ohjeen mukaan ölyn käyttö olisi pitänyt aloittaa ajat sitten, mutta parempi kai myöhään, kuin ei milloinkaan. Ihoni alkaa jo olla kasvaneen kummun takia aika kovilla, joten päätin antaa tälle tuotteelle mahdollisuuden. Lisäksi tuotteen etuliite Bio houkutteli, sillä minulle tuli heti mielleyhtymä luonnonmukaisesta ja ehkä jopa hajusteettomasta tuotteesta. Hieman minua kuitenkin huvitti purkin kyljessä lukeva mainosteksti:" Sisältää mullistavan  ainesosan" Niin siis minkä? Vähän sama, kuin kertoisi tuotteen sisältävän salaista taika-ainetta... Kotiin päästyäni ja suihkussa käytyäni aloinkin levittää öljyä vatsaani, reisiini ja rintoihini. Bio-Oil on koostumukseltaan nimensä mukaisesti öljymäistä. Ei kuitenkaan mitään oliiviöljyyn verrattavaa paksua öljyä, vaan pikemminkin kuin ohutta vauvaöljyä. Omaan nenään voimakas haju herätti huomiota heti ja tähän ominaisuuteen olinkin aika pettynyt. Bio-Oil haisee oman määritelmäni mukaan "mummolta", sillä edesmennyt isoäitini käytti tämän hajuista Nivea Cremea. Tuoteselosteessa luvattiin, että öljyn pitäisi imeytyä helposti... p*skan marjat... en voinut koko iltana pukea enää mitään päälleni, sillä ihoni kiilteli kuin TV-Shopin mainoksessa ja tuntui epämiellyttävän tahmealta. Yöllä heräilin moneen otteeseen pieneen kutinaan, kun öljy oli kerääntynyt nivusiini. Nukun yleensä vähintään toinen polvi koukussa, joten niin vatsalle kuin reiteen levittämäni öljy oli pakkautunut niiden taitekohtaan. Surkuhupaisinta oli aamulla, kun peiliin katsoessani huomasin ensimmäisen raskausarven ilmaantuneen oikeaan rintaani. Arpi olisi varmasti ilmaantunut muutenkin, mutta nyt se ilmoitti tulostaan aika ironiseen aikaan. Tältä erää Bio-Oil -kokeilu oli minun osaltani siinä, mutta saatan antaa sille vielä ensi viikolla alkavalla kesälomallani mahdollisuuden. Ihan roskikseen en sitä siis vielä suostu heittämään. Tuote voikin loppujen lopuksi osoittautua (pienestä hajuhaitastaan huolimatta) loistotuotteeksi. Nyt minulla vain ei ole aikaa, eikä kärsivällisyyttä paneutua sen käyttöön sen enempää. Toivottavasti Bio-Oilin karma ei nyt kosta minulle aiheuttaen lisää raskausarpia...

-Massu

EDIT 26.6.1014:
Päätinkin antaa heti seuraavana iltana uuden mahdollisuuden Bio-Oilille. Levittelin sitä vatsalleni aivan minimaalisen määrän ja kyllähän se vähän paremmin imeytyi. Enää en heräillyt kesken yön "öljyallas nivusissa" -tunteeseen, mutta silti aamulla oli vähän nihkeä olo.

Kommentointi on vapaa

        Hahaa... Nyt on blogini asetukset muutettu niin, että myös ei-rekisteröityneet voivat jättää kommenttejaan :) En olisi kyseistä asetusta huomannut muuttaakaan ilman viisasta kollegaani!
       Jos siis joku teistä rekisteröitymättömistä haluaa kommentoida, pyytäisin teitä laittamaan kommenttinne perään edes jonkinmoisen puumerkin. Näin kommenttien kanssa ei käy niin, että kaikki anonyymeina heitellyt jutut niputtuvat yhden ja saman henkilön kommenteiksi.

Minun vartaloni = Minun omaisuuttani

          Minä en halua olla tuojottelun ja ihmettelyn kohteena, ellen sitten ole vartavasten esiintymässä. Nyt raskauden aikana olen kuitenkin joutunut "alistumaan" yleiseksi riistaksi, sillä ilmeisesti minua saa kosketella aivan vapaasti ja kommentoida painoani julkisesti. Toki on ihanaa, että vatsa kasvaa ja lapsi sen mukana, mutta harvat töllistelijät osaavat olla hienotunteisia reaktioineen.
           Kaikki tämä alkoi silloin, kun vatsani pullahti muutaman viikon sisällä esiin. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota ventovieraiden tuijotteluun kävellessäni kaupungin keskustassa. Varsinkin Helsingin reissulla ihmisten katseet olivat säälimättömiä. Monen ihmisen kohdalla vatsani tuijottaminen aloitettiin jo sadan metrin päästä. Tuijotettiin, tapitettiin ja toljotettiin ja kohdalle osuessa vielä käännyttiin katsomaan vielä sivusta vatsakumpuani. Katseiden kohteesta ei voinut olla erehtymättä, niin häikäilemättä silmät olivat aina nauliutuneena vatsaani. Kerrottuani ilmiöstä H:le, häntäkin alkoi asia häiritä. Sittemmin en ole hirveästi edes jaksanut julkisilla paikoilla vaappua. En siis tiedä, millaisia reaktioita nykyisissä mitoissa oleva vatsani herättäisi. Olen myös ihmetellyt, miten suoraan ihmiset kehtaavat tulla kysymään mahdollisesta raskaudesta jo sellaisessa vaiheessa, kun vatsa ei edes kunnolla näy. Tällöin kysyjä ottaa aina sen riskin, ettei vastaaja olekaan raskaana, vaan kerännyt muuten hieman painoa. Itsekin ihmettelin, miten raskauden alkuvaiheessa eräs naapurini kysyi, milloin on laskettu aika. Tuolloin vatsani hädin tuskin erottui vaatteiden alta.

Pullahtanut napa

            Jonkin aikaa ajattelin, että ehkä selviäisin koko raskauden ajan pelkästään tuijottelulla. Toivoin, ettei kukaan tulisi iholleni, sillä menen yleensä vieraiden ihmisten kosketuksesta aivan lukkoon. Sitten se tapahtui. Töissä minulle lähes tuntematon henkilö oli saanut kuulla raskaudestani, onnitteli minua ja alkoi silittää vatsaani. Olin ennen raskautta tehnyt suunnitelman, että antaisin kyseisenlaisissa tilanteissa vain samalla mitalla: jos jollain on sanomaton oikeus koskettaa minua, kai minullakin on oikeus koskettaa häntä. Jähmetyin kuitenkin täysin ja sain aikaan vain väkinäisen hymyn. Sen jälkeen muutama muukin minulle melkein tuntematon ihminen on tarttunut reippaasti vatsakumpuuni silitelläkseen "söpöä vatsaa". Saatetaan vielä päivitellä, että on se vaan niin ihana. Minulla on aika tarkka käsitys, ketkä vatsaani saavat koskea. Omasta mielestäni ainoastaan minulla ja H:lä on lupa paijata vatsaani lupia kysymättä. Muut taas saavat koskea jos olen antanut luvan. Lähisukulaiseni ovat tässä asiassa sen verran oma-alotteisia ja ajattelevaisia, että he yleensä kysyvät lupaa. Aina en mielelläni edes antaisi lupaa, sillä en ole tottunut monienkaan sukulaisteni kosketukseen. Jopa sukumme pienimmät alle kouluikäiset lapsoset ymmärtävät, missä kulkee toisen ihmisen raja ja milloin on syytä kysyä koskettamiseen lupa. Miten on sitten näiden tuiki tuntemattomien ja "hyvän päivän tuttujen" laita? Eikö heillä pitäisi olla vielä suurempi kynnys kosketteluun ja kommentointiin? Vieras ihminen on kuitenkin vieras ihminen, eikä häänen reaktioitaan voi ennalta ennustaa. Toki niitä ohi suunsa puhuvia on aina maailmassa olemassa, mutta harva lähtisi kommentoimaan ja käpälöimään kenenkään ei-raskaanaolevan vatsaa tai mittoja. Käydessään kiinni ei-raskaanaolevan mahaan voi äkkiä saada mustan silmän tai vähintäänkin paheksuvia katseita. Kun vatsassa asustaakin vauva, ei vauvaa ympäröivä naisen keho ilmeisesti automaattisesti ole enää naisen omaa. Se on jotain tuntematonta, ei-kenenkään-maata.

Varpaat näkyy juuri ja juuri

             Kukaan nainen ei varmastikaan haluaisi puhua julkisesti omista kiloistaan tai ulkoisista mitoistaan. Tässäkin asiassa raskaana oleva nainen on täysin poikkeus. Tuntuu, että monet ajattelevat raskauskilojen kertymisen olevan julkista tietoa, lähes Helsingin Sanomat -materiaalia. En ole käynyt puntarilla vuosikausiin, joten minulle on itsellänikin hieman totuttelemista nykyiseen tilanteeseen. En pidä siitä, että neuvolaan mennessä minun pitää aina ensin käydä punnitsemassa itseni odotustilan julkisella vaa'alla. Jos saisin päättää, kaikki mittaukset tehtäisiin vain mittanauhalla ja silmämääräisesti, sillä vaaka kertoo kehosta loppujen lopuksi armottoman vähän. Noh, joka tapauksessa, olen tässäkin asiassa kohdannut niitä minun kanssani hyvin harvoin asiovia ihmisiä, jotka ovat lähes ensimmäisenä kyselleet kertyneitä kiloja. Jollen tarkkaa kilomäärää kerro, toiset saattavat jopa jäädä tivaamaan asiaa uudestaan. Tuntuu, että joillekin raskauden aikaisien kilojen kertyminen on jonkinlainen kilpailu. Yleensä nimittäin juuri ne, jotka ovat lihoneet odottaessaan todella paljon tai eivät juuri ollenkaan, kyselevät asiaa. Olen itse koittanut suhtautua raskauden aikana painooni aika lempeästi, sillä tiedän syöväni ihan sopivasti. Miksi ihmeessä minun siis pitäisi selitellä normaalisti kohoavaa painoani yhtään kenellekään? Minulla ei ole tapana puhua painosta tuttujeni kanssa, joten miksi tekisin niin tuntemattomien kanssa.

Sohvarötkötys

                 Yhteenvetona voisinkin todeta, että mielestäni jokaisen keho on jokaisen oma. Naisen tullessa raskaaksi keho säilyy edelleen omana omaisuutena, eikä siihen ole kenelläkään oikeus kajota. Raskaana olevia naisia pidetään ehkä jotenkin erityisinä, sillä tila on hetkellinen ja lopulta sisällä olevasta vauvasta tulee kuitenkin erillinen yksilö. Jokaisen odottavan äidin kohtaavan pitäisikin ehkä miettiä, miten puhuttelisi ja koskisi naista ilman tuota vatsakumpua. Aika harvat loppujen lopuksi haluavat tulle pällistellyiksi, kommentoiduksi ja kosketelluksi.

-Massu

Juhannus

        Eräs H:n kaveri kutsui meidät Keski-Suomeen juhannuksen viettoon, mutta jotenkin minua ei houkuttanut taittaa tuota matkaa "tässä kunnossa". Muuten en ole vielä vältellyt matkustelemista, mutta minua ei nyt suoraan sanottuna napannut katsella tuntemattomia ihmisiä täysin jurrissa koko viikonloppua joten kieltäydyimme kauniisti kutsusta. Olemme monena vuonna olleet viettämässä juhannusta H:n vanhemmilla, joten tällä kertaa ehdotin juhannusta minun lapsuuden kodissani. H:lä ei ollut mitään sitä vastaan, vaikka viime hetkellä hän alkoikin heitellä ilmoille muita ehdotuksia.
       Perjantaina lähdimme pienen Turku-ajelun jälkeen maalle vanhempieni luo, jonne oli tulossa muutakin porukkaa. Saapuessamme perille paikalla olivatkin jo kälyni äiti ja tämän mies sekä miehen tytär. Myöhemmin illalla paikalle saapui tuttuja kyläläisiä. Söimme hyvin ja muut ottivat samalla pientä huikkaa. Jossain vaiheessa miehet linnottautuivat olohuoneeseen tuijottamaan jalkapalloa, kun me naiset jäimme salin puolelle keskustelemaan kaikesta "hilpeästä" mm. kuolemasta, synnytyksestä ja avioeroista. Kylän parhaat juorut tulikin nopeasti kuultua: joku oli eronnut, joku kuollut, joku myi talonsa ja jollain meni muuten vain lujaa. Kahvin jälkeen aloimme jo ihmetellä, miksei isäni ollut lähtenyt kokkopaikalle sytyttelemään kokkoa salaa. Isäni on nimittäin porukasta aina se, joka alkaa jo kymmenen aikaan illalla katsella kelloa, voisiko sen kokon jo tuikata tuleen. Tällä kerralla valuimme kokkopaikalle vasta puolilta öin.

Muruseni katselee juuri sytytettyä kokkoa

Kyläläisillämme on ollut jo noin 20 vuoden ajan tapana kerätä kaikki purkujätteet, risut ja muut puutavarat erään pellon reunaan, jossa ne sitten juhannuksena aina poltetaan kokkona pois. Tapa alkoi siitä, kun vanhemmilleni tuli yhdeksi kesäksi kaksi virolaista miestä "kesätöihin" purkamaan vanhaa kuivuria. Purkutöistä tulleet puutavarat viskattiin nykyiselle kokkopaikalle pinoon ja siitä alkoi meidän kylän kokkoperinne. Tälläkin kerralla kokon sytyttyä paikalle alkoi pikkuhiljaa valua naapureita.

Kokko täydessä tulessa

Valitettavasti kylmä ilma verotti tulijoiden määrää, sillä monina muina vuosina paikalle on tullut paljon enemmän ihmisiä. Tunnelma oli kuitenkin jokseenkin lämmin, sillä kokko roihahti kertaheitolla korkeisiin liekkeihin. Tuli levisi jossain vaiheessa lähimaastoonkin, mutta pahempia vahinkoja ei kuitenkaan sattunut. Siinä me pällistelimme tulta jonkin aikaa ja toivottelimme jusseja tuttaville. Joku pärähti komeaan lauluunkin.

Kokkopaikan lippu hämärtyvässä illassa

Lopulta uni alkoi painaa sen verran silmiä, että käpöttelimme H:n kanssa vanhempieni kotiin nukkumaan.
              Olimme varautuneet menemään juhannuksena myös sukuni mökille, joka sijaitsee n. 25 kilometrin päästä vanhempieni kotoa. Juhannuspäivän sää kuitenkin näytti ainakin aamusta aika synkeältä, joten mökkimiljöö ei hirveästi houkuttanut. Sukumme mökki on siis todella alkeellinen: ei sähköä, ei vettä, ei sisävessaa. Sade kuitenkin laantui iltapäivään mennessä, jolloin päätimmekin lähteä edes saunomaan mökille.

Pikkuinen mökki järven rannalla

Paikalle saavuttuamme jouduimme pienoisen ongelman eteen... mökkituvan ovi ei nimittäin auennut. Saunan puolelle pääsimme kyllä helposti, mutta mökkituvan oven avaukseen tarvitsimme isäni apua. Vanhempani sattuivatkin olemaan ajelulla lähimaastossa, joten saimme apua nopeasti. Vanhempani eivät kuitenkaan jääneet sen pitemmäksi aikaa, joten saimme saunoa ja grillailla H:n kanssa ihan kaksistaan. Puusaunan löylyt hellivät sekä kehoa ja mieltä, eivätkä olot muutenkaan olleet hassummat.

Mökkimaisema

Jos keli olisi ollut lämpimämpi, olisimme saattaneet jopa yöpyä mökillä. Muutaman tunnin oleskelun jälkeen lähdimme kuitenkin taas vanhempieni luokse.

Mökin laituri oli hieman notkahtanut...

Laiturin penkki oli alkanut "kukkia"

             Juhannusreissu kestikin vähän pitemmän aikaa, kuin olin ajatellut. Olin varautunut olemaan reissun päällä vain yhen yön, mutta viihdyimmekin vanhemmillani kahden yön ajan. Tänään kotiin palatessa, piipahdimme matkalla vielä katsomassa isoäitiäni, joka oli joutunut jokin aika sitten terveyskeskuksen vuodeosastolle. Vähän sekavahan hän oli, mutta muuten ihan virkeä. Mielestäni sekavuuden voi laittaa ihan jo hänen korkean 90-vuoden ikänsä piikkiin. Sen ikäinen saa minun mielestäni ollakin jo vähän höppänä.
            Tälläkin kertaa tuli vietettyä oikein mukava juhannus ainakin minun mielestäni. Viime vuosien juhannukset ovat olleet ehkä hieman riehakkaampia, joten kaipasinkin vähän jotain rauhallisempaa. En aina jaksaisi olla kiirehtimässä joka paikkaan. Nyt pitäisi jaksaa vielä yksi viikko töitä ennen kesälomaa. Katsotaan, miten käy, sillä viime viikolla jo H kehotti minua useaan otteeseen menemään lääkäriin hakemaan sairaslomaa.

Vanhempieni koirakin nautti rennosta juhannuksesta "kaverinsa" kanssa

-Massu

Vihdoinkin hankintoja

            Maanantaina selailin kyllästyneenä työpaikan kahvihuoneessa viikonlopun lehtiä. Saatuani sunnuntain aviisin luettua, taitoin sen siistiksi nipuksi kahvihuoneen pöydälle. Vieressäni istunut kollegani M katseli hetken lehden kantta ja naputti etusivulla komeilevaa mainosta: "Name it. -myymälöissä alennusmyynnit!". M kertoi itse käyttäneensä omilla lapsillaan paljon Name it.´n vaatteita ja suositteli minuakin käymään alennusmyynneissä. En edelleenkään ollut ajatellut ostavani Esikolle mitään, sillä minulla ei ole ollut minkäänlaista osteluintoa viime aikoina. Muutaman päivän asiaa mietittyäni ja selattuani Name it.´n nettisivuja ehdotinkin eilen H:le josko piipahtaisimme Skanssin Name it. -myymälässä.
             Paukkasin liikkeeseen sisään ilman ennakko-odotuksia, sillä olen käynyt elämäni aikana TODELLA vähän lastenvaateliikkeissä. Minulla ei ollut myöskään mitään käsitystä siitä, mitä haluaisin Esikolle liikkeestä katsoa. Plarailin vastasyntyneille tarkoitettuja vaatteita pitkään, mutten meinannut löytää mitään "sopivaa". Koska emme tiedä lapsemme sukupuolta, en viitsinyt ostaa sinisiä traktoripaitoja tai pinkkejä glitteri-bodyja. Jäljellä olleesta alennusvalikoimasta kun ei meinannut löytyä sellaisia "sukupuolineutraaleja" vaatteita sitten millään, enkä välttämättä haluaisi suosia pukeutumisessa ihan valkoistakaan väriä. Sopivan näköisistä vaatteista ei taas ollut tarjolla pienempiä kokoja. H alkoi jossain vaiheessa jo puhista, että voisiko hän jättää minut katselemaan vaatteita yksin. Totesin, ettei minulla varmaankaan mene enää kauaa, joten hän voisi ihan hyvin malttaa olla sen hetken ajan makutuomarina (H ei siis kovin mielellään tule kanssani mihinkään kauppoihin, vaikka haluaa minun aina olevan hänelle vaateostoksilla tuomarina). Yhdestä rekistä sitten otin kuin otinkin kolme bodya matkaani: kaksi pitkähihaista ja yhden lyhythihaisen.

Harmaa body

Tähtikuvioinen body

Papukaija-body. Värit näyttävät kuvassa vaaleanpunaisemmilta, kuin ovatkaan. Luonnossa enemmänkin oranssihtavaa.

Veikeät kaijat lähempää

Halusin ostaa tällä kertaa sellaisia vaatteita, jotka menisivät Esikolle aivan alkuvaiheessa. Bodyt ovatkin kokoa 50-56. Nämä taitavatkin olla niitä harvoja vaatteita, joita ostan ihan uutena kaupasta! Ellen sitten intoudu jossain vaiheessa ostamaan jotain upo-uutta Muumi-ihanuutta.....

Piskuinen vaatepino <3

             Käväisin myös parissa muussa Skanssin lastevaateliikkeessä samalla reissulla H:n lähdetty sompailemaan omille teilleen. Polarn O. Pyret -liikkeestä löytyi hirmuisen kivannäköisiä vaatteita, mutta omaan makuuni vähän liian tyyriitä. Alennusprosentitkin olivat maksimissaan -30%. Jesper Juniorissa taas vastasyntyneiden vaatevalikoima oli hyvin suppea, joten sieltäkään ei tarttunut mitään matkaan. Käväisin pikaisesti myös Lindexin ja KappAhl´n lastenvaateosastoilla, mutta pääni alkoi siinä vaiheessa olla jo melkoisen pyörällä. Bodyt, paitulit, printtikuviot, putkuhousut ja kietaisupaidat vilisivät silmissä. Missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että "tämä on pakko saada!" Noh, mutta lopputulemana oli kuitenkin se, että Esikolle on nyt hankittuna edes jotain :) Naureskelin jo jokunen päivä sitten H:le, ettei osteta lapselle mitään vaatteita. Annettaisiin hänen temmeltään pelkissä vaipoissa koko lapsuus.


-Massu

Yötyön plussat ja miinukset

            Niin kuin olen jo aikaisemmin kertonutkin, olen töissä leipomossa, jossa työajat painottuvat aika lailla tuonne aamuyöhön. Normaalisti menen töihin klo 02.00 ja 03.30 välillä, mutta sitten on näitä poikkeusaamuja. Useasti juhlapyhiä edeltävinä päivinä työt saattavat alkaa jo tunteja normaalia aikaisemmin sesonkituotteiden menekin vuoksi. Lisäksi juhlapyhät ovat mainiota aikaa tehdä huoltohommia, joten leipomo halutaan tyhjäksi mahdollisimman aikaisin aamusta. Tänään oli yksi niistä päivistä, sillä juhannuksen vuoksi aloitin työpäiväni jo klo 23.30. Työvuorolistan mukaan minun olisi pitänyt mennä töihin "vasta" klo 01.00, mutta suurien tilausten vuoksi aikaa aikaistettiin reilusti.
            Aloitin nykyisessä työpaikassani jo ollessani vielä leipuri-kondiittori -opiskelija, sillä suoritin viimeisen työssäoppimisjaksoni siellä. Koska minulla oli tuolloin jo ikää tarpeeksi pyysin jo työssäoppimisjakson aikana josko saisin kokeilla yötunteja. Aluksi olin yövuoroista hyvin innoissani, sillä se oli itselleni jotain aivan uutta. Lisäksi kukaan tuttavistani ei tehnyt samantyyppistä työtä, joten tunsin olevani jollain lailla erityinen. Työharjottelujakson jälkeen minut luonnollisesti laitettiin tekemään yövuoroja sillä olinhan niitä hommia jo harjoitellut. Sukulaiset ja tuttavat kauhistelivat työaikojani ja päivärytmiäni. He päivittelivät ettei heistä olisi siihen. Minulta kyseltiin usein, miten jaksan ja eikö töihin meno ole raskasta. Kuittasin kyselyt hymyllä ja totesin, että kaikkeen tottuu. Aluksi yövuorot tuntuivatkin ihan hyvältä vaihtoehdolta, sillä silloin pääsee myös aikaisin aamupäivästä kotiin. Vaikka unen määrä oli jo tuolloin aivan liian vähäinen, en välittänyt väsymyksestä. Sain jotenkin aina "kuitattua univelat" viikonloppuisin, tai ainakin annoin itseni ymmärtää niin.  Muistan kyllä puhuneeni työhöntulotarkastuksessa terveydenhoitajalle uneni määrästä, mutten kokenut sitä vielä ongelmaksi. Todellisuudessa olen kärsinyt siitä asti jo aika pahasta kroonisesta väsymystilasta.Väsymys ei ole ainoa negatiivinen puoli nykyisissä työajoissani, sillä sosiaalinen elämäni on jäänyt aivan torsoksi. Olen usein jo kuudelta illalla valmis iltatoimiin, joten en pysty tapaamaan ketään "normaaliin ihmisten aikaan".  Monet harrastukset, kokoukset tai tapaamiset kun sijoittuvat tuonne ilta-aikaan, jolloin minä saatan olla jo pehkuissa. Edes viikonloppuisin en välttämättä jaksa kukkua kovin pitkään, joten iltariennot ovat jääneet todella vähälle. Saatan olla myös heti työpäivien jälkeen äärimmäisen väsynyt, joten en silloinkaan jaksa lähteä suoraan mihinkään. Lisäksi myös parisuhde on aika-ajoin kärsinyt, sillä emme ehdi välttämättä nähdä juurikaan H:n kanssa päivän aikana.
           Mutta on työssäni ollut myös puolensa, vaikka monesti nuo negatiiviset puolet jyräävät positiivisten yli. Leipomoalan työehtosopimus on nimittäin sellainen, että yötunneista (klo 21-06.00) maksetaan työntekijöille kaksinkertainen palkka. Voisin siis sanoa, että leipomoalalla noista yövuoroista lähes tapellaan... ihan vain rahan vuoksi. Ilmeisesti tuon asetuksen ideana on ollut hillitä työnantajien halua teettää mahdollisimman paljon töitä yöaikaan. Suurista palkkamenoista huolimatta valtaosa leipomotyöstä tehdään kuitenkin yöllä. Leipurin palkkaa ei voi toki verrata huippujuristien tienesteihin, mutta yölisien kera palkka on ainakin omasta mielestä oikein kohtuullinen. Ainahan "perusduunarit" palkastaan valittaa verraten tulojaan esim pomojen palkkoihin, mutta ainakin itse olen saanut joka tilistä hyvin säästöönkin. Rahalla vain on sellainen koukuttava ominaisuus, että sitä haluaa kerätä talteen, vaikkeivät menot olisikaan kovin suuret. Itsekin annoin jossain vaiheessa rahan viedä. Toivoin palkkakuitin näyttävän aina vain suurempia lukemia ja yölisillähän sitä pottia kasvatettiin. Toinen hyvä puoli on se, että töistä pääsee aina aikaisin kotiin. Varsinkin kesäaikaan tämä on oikein mukava seikka... jos vain jaksaisi työpäivän jälkeen tehdäkin jotain... Lisäksi leipuri ei joudu ikinä odottelemaan liikenneruuhkissa, sillä harvemmin kello 02.00 tielle osuu muita kulkijoita kuin pari yksinäistä rusakkoa. Kaupoilla pääsee käymään "eläkeläisten aikaan", jolloin voi helposti välttyä jonottamiselta. Lisäksi virallisten asioiden hoitaminen on aika helppoa, sillä monesti esim. lääkärissä, pankissa tai vakuutusyhtiöissä aamupäivälle on paljon vapaita aikoja.
            Jos nyt sitten mietitään asiaa raskauteni kautta, niin minua jopa hieman hirvittää. Välillä mietin lapseni myllätessä kello 03.00 yöllä, että mihinhän rytmiin Esikko-parkakin joutuu tottumaan jo vatsassa ollessaan. Raskauteni alussa tein enimmäkseen "päivävuoroa" eli työaikani alkoi aina klo 06.00. Tuohon päivävuoroon otettiin kuitenkin kesäksi kesäpoika, joten minut siirrettiin jälleen yöhön. Koitan sulkea mielestäni kaikki ne negatiiviset asiat, miten väsymys, uniongelmat ja epäsäännöllinen vuorokausirytmi vaikuttavat Esikkoon, vaikka tiedän niiden vaikuttavan. Haluaisin antaa Esikolle mahdollisimman hyvän alun elämään, mutta pelkkä "yövuorot" ei ole syy jäädä esim sairaslomalle. Onneksi minulla on (toivottavasti) enää ensi viikko töitä, jonka jälkeen saan luoda itse oman vuorokausirytmini loppuraskauden ajaksi. Lisäksi minua pelottaa arki lapsen ja nykyisen työni välillä. En tiedä, miten selviän arjesta, kun jo nyt uuvun työni vuoksi niin helposti. Menettäisin Esikon lapsuudesta aika ison osan, sillä en pystyisi koskaan osallistumaan joihinkin arkirutiineihin esim. aamutoimet ja nukkumaan meno. Tiedän monia kollegoita, jotka ovat pystyneet pyörittämään koko palettia mutkitta, vieläpä useamman lapsen kanssa, mutta minulla ei ehkä ole samoja voimavaroja kuin heillä. Olen joutunut toteamaan, ettei yötyöt vain enää sovi minulle, sillä kehoni vaatii paljon lepoa ja säännöllisen vuorokausirytmin. Olen siis tällä hetkellä sen valinnan edessä, mite tulen tekemään äitiyslomani jälkeen. Tavallaan on helpottavaa tietää, että minula on vakituinen työpaikka, jonne voin aina tarvittaessa palata tienaamaan, mutta tiedän, ettei leipomotyössä ole enää tulevaisuuteni. Pidän työstäni työnä, enkä varmasti ikinä tule lopettamaan leipomista harrastuksena, mutta ammatista joudun ehkä jossain vaiheessa luopumaan.

Onko lukijoiden joukossa muita yötyöläisiä? Jos on, miten olette itse ratkaisseet arkiset "pulmat"?

-Massu

Kelan etuudet

Kuva: Iltalehti

        Lähettelin noin viikko sitten Kelalle hakemukset niin äitiysavustuksesta että äitiyspäivärahasta. Neuvolasta saamani raskaustodistuksen jouduin toimittamaan tosin ihan etanapostin kautta, sillä sähköisenä tiedostona liite oli aina vain liian suuri Kelan nettiasiakaspalveluun. Eipä siinä mitään, todistus oli mennyt kuitenkin nopeasti perille, vaikka Kela nykyisin taitaa aika lailla suosia tuota sähköistä palvelua. Tänään kävin uteliaisuuttani vilkaisemassa Kelan sänköisessä palvelussa, miten asiani edistyvät. Sain yllätyksekseni tietää, että äitiysavustushakemukseni oli jo käsitelty hyväksyvästi! Tilasin siis äitiyspakkauksen ja palvelun käsittelystatuksen mukaan pakkas olisi lähtenyt postin vietäväksi jo tänään! Pakkaus siis saapuu mahdollisesti jo ensi viikolla! Whiiii!!! Sitten minulla on jo jotain pientä pesämunaa Esikkoa varten :) Olen toki käynyt jo tutustumassa äitiyspakkauksen valikoimaan, joka sattuikin vaihtumaan taas tänä vuonna uuteen.
             Äitiyspakkauksen tuotevalikoima vaihtuu 1-2 vuoden välein tarkoittaen lähinnä vaatteiden kuoseja ja värejä. Pakkaus koittaa myös seurata erilaisia trendejä esim. nykyisin pakkauksesta löytyy mm. kestovaippatarvikkeet. Äitiyspakkauksia valmistetaan aina hieman enemmän kuin niitä haluavia on. Tästä johtuen aina kun uusi pakkaus julkaistaan, kestää hetki ennen kuin uutta pakkausta aletaan jakaa. Tämä on tänäkin vuonna tarkoittanut sitä, että alkuvuodesta synnyttäneet ovat saattaneet saada vielä vuosien 2012-2013 pakkauksen. Koska itse synnytän vasta loppuvuodesta, ei minun ole tarvinnut jännittää, minkälaisen pakkauksen itse saan. Äitiyspakkauksen voi myös tilata vaikka ulkomailla asuvalle sukulaiselle, mutta tällöin pakkauksesta joutuu maksamaan. Siinäpä kiva lahjaidea vaikka Amerikkaan muuttaneelle tyttärelle. Myös kuninkaalliset ovat saaneet nauttia äitiyspakkauksen antimista, sillä niin Ruotsin prinsessa Victoria kuin Britannian prinssi William vastaanottivat Suomen presidentiltä äitiyspakkauksen lahjaksi  lapsen saatuaan. Kyseessä onkin varsinainen kansallisylpeys, sillä mikään muu maa ei taida tarjota samanlaista etuutta. Suomessa äitiyspakkauksia on jaettu jo vuodesta 1937. Tuolloin pakkaus lienee sisältänyt hieman erityyppisiä artikkeleita kuin nykyisin. Äitiyspakkausta onkin ihmetelty monissa muissa maissa mm. brittiläisiä kummastutti "miksi suomalaiset lapset nukkuvat pahvilaatikossa" (tietämättömille tiedoksi: äitiyspakkauksen paketista voi kätevästi tuunata lapselle ensisängyn).
Äitiyspakkaus saa aina osakseen kritiikkiä, sillä koskaan väri- tai tuotevalikoima ei miellytä kaikkia. Omasta mielestäni tuotteista on turhaa purnata, sillä avustus on kuitenkin aina ilmainen lahjoitus. Jos värit/kuosit/materiaalit/tuotteet eivät miellytä, niin miksi turhaan tilata koko pakkausta. Avustuksen voi kuitenkin aina ottaa myös rahana. Niin on saanut purnausta osakseen myös tämän vuoden äitiyspakkaus. Toiset ovat olleet rusehtaviin retroväreihin vallan ihastuineita ja toiset taas kertovat heittävänsä vaatteet suoraan keräykseen. Eräskin tuttu taisi sanoa, että ruskeat värisävyt ovat hänen mieleensä liian poikamaisia. Minulle on oikeastaan ihan sama, mitä värejä pakkauksesta löytyy. Kunhan saan puettua Esikon edes johonkin, ettei tarvitse raasun talvella kelliä ilman rihman kiertämää. En muutenkaan ole niin tarkka tyyleistä tai väreistä. En siis aio juosta kaupoissa metsästämässä juuri oikean sävyisiä trikoohousuja, jotka mätsäävät sen söpön merkkipaidan kanssa. Toki muut äidit saavat ravata kaupoissa etsimässä niitä "the vaatteita", mutta minä en siihen rumbaan jaksa ryhtyä. Olen nimittäin ylipäätään todella huono käymään kaupoilla saatika sitten ostamaan jotain.
          Äitiyspakkauksen lisäksi laitoin siis myös äitiyspäivärahan hakupaperit Kelan. Sähköisen palvelun mukaan minun pitäisi toimittaa heille vielä raskaustodistukseni, jonka siis tosiaan toimitin jo. Luulenpa, ettei koko äitiyspäivärahan käsittelyä ole edes aloitettu, jolloin kukaan asiakaspalvelijoista ei ole voinut muuttaa statuksen tilaa toiseen. Lähetin kuitenkin varmuuden vuoksi vielä viestiä, että olen lähettänyt jo raskaustodistukseni, jota on käytetty myös äitiysavustuksen käsittelyssä. Kelan käsittelyaikataulun mukaan äitiyspäivärahan käsittelemiseen saattaisi kulua jopa kolme viikkoa aikaa. Tosin Kelan ohjeaikojen mukaan äitiysavustuksen päätöksen pitäisi syntyä kahdessa viikossa ja minun päätökseni tuli alle viikossa. Kaipa nuo ovat sitten maksimiaikoja, minkä rajoissa päätösten pitäisi aina syntyä. Eiköhän se päätös sieltä parin viikon sisällä tule! Nyt vain odottamaan äitiyspakkausta!

- Massu

P.S. Viime vuosien äitiyspakkauksia voi muuten käydä ihastelemassa ja vertailemassa Kelan sivuilta .

Näin pitkällä jo!

       En pidä jatkuvasti kirjaa siitä, miten pitkällä raskauteni on. Välillä kuitenkin tarkistan kertyneiden raskausviikkojen määrän vau.fi -sivuston raskauslaskurista. Kun päivistä ei pidä jatkuvasti kirjaa, tuntuu aikakin menevän paljon nopeampaa. Nyt raskausviikkoja on kertynyt jo 25+5! Aivan huikeaa! Olen siis ollut 180 päivää raskaana eli teoreettisesti jäljellä olisi enää n. 100 päviää. Se ei ole paljoa se! En olisi alkuraskaudesta uskonut pääseväni näin pitkälle, sillä ensimmäiser viikot tuntuivat kuluvan tuskallisen hitaasti. Silloin asetin itselleni jatkuvasti välietappeja, joiden jälkeen minulle tulisi turvallisempi olo. Nyt olen jo sellaisilla viikoilla, että Esikko voisi selvitä kohdun ulkopuolella hengissä. Akuuteissa tilanteissa saan marssia jo suoraan synnytysosastolle, eikä minua passiteta päivystyksen kautta naistentautien poliklinikalle. Silti takaraivossa on pieni pelko siitä, että menetämme Esikon tai että hän syntyisi todella varhain. Pelkään varsinkin aiheuttavani omalla toiminnallani Esikolle jotain harmia vaikka kaiken pitäisikin olla tällä hetkellä kunnossa. Viime päivät töissä vain ovat olleet todella tuskallisia sillä olen kärsinyt pahoista kivuista ja toistuvista supistuksista. Onneksi kesälomaankin on aikaa enää kuuden työpäivän verran! Jos sen ajan vielä jaksaisin!
      Lopuksi hieman masukuvia menneiltä viikoilta. Vatsani ei ole ihan joka vuorokaudenaikana saman näköinen, sillä esim. töistä tullessani kärsin pienestä turvotuksesta (niin kuin tänään).

Rv 23+4

Rv 24+2

Rv 25+5

- Massu

Hulinaviikonloppu

           Mennyt viikonloppu oli taas (yllätys, yllätys) kohdallamme hyvinkin kiireinen. Olin jo kuukausi sitten ilmoittautunut partiolippukuntamme johtajaretkelle tavoitteena olla retkeilemässä koko viikonlopun. Äitini kuitenkin soitteli muistaakseni keskiviikkona kertoakseen, että aikookin viettää sunnuntaina 60-v. syntymäpäiviään kotona. Minun piti siis järjestellä hieman asioita niin, että pääsinkin lähtemään retkeltä jo aiemmin kotiin. H:lä taas oli perjantaina työpaikkansa kesäjuhlat jossain Honolulussa ja hänellä menikin siellä pitkälle yöhön.
             Perjantaina minun piti selvittää tieni omin avuin partiomajallemme, joka sijaitsee kodistani miltei 10 km. Onneksi ei tarvinnut pakata kuin yhdeksi yöksi tavartaa, joten pääsin matkustamaan helposti bussilla. Kololla olikin jo muuta porukkaa saapuessani paikalle. Kannoimme omat sekä yhteiset tavarat autoihin ja lähdimme kohti Kunstenniemeä. Leirintäkohteessa meidät jaettiin kahteen telttaryhmään, joiden kesken pitikin kasata teltta omalle ryhmälle. Meidän telttamme oli onneksi täysin ehjä, mutta toisen ryhmän teltassa oli mittavia puutteita: toinen päätykeppi oli katki ja osa telttanaruista oli hyvin lyhyitä. Partiolaisina kumpikin teltta saatiin kuitenkin pystyyn!

Vasemmalla meidän, keskellä toisen ryhmän (pienen romahduksen jälkeen) ja oikealla leirin vetäjien teltta.

Leiriytymispaikkamme viressä oli käytössämme myös sisätilat, jonne saatoimme laittaa tavaramme yöksi. Lisäksi kävimme syömässä iltapalan sisätiloissa. Päivän aikana oli myös muuta ohjelmaa, kuten paritehtäviä sekä illan päättänyt iltanuotio.

Matkalla iltanuotiolle törmäsin tähän mölliin (mittasuhteiden hahmottamisen helpottamiseksi etanan alla on minun kenkäni kärki)

Maisemaa leirinuotiopaikalta

Stressasin jo ennen leiriä, miten mahdan pystyä nukkumaan tässä tilassa teltassa, sillä en pysty tällä hetkellä nukkumaan kuin yhdessä asennossa. Lopulta heräilinkin useita kertoja kellahdettuani väärään asentoon. Olin viikolla ostanut itselleni uuden ilmatäytteisen makuualustan vanhan perinteisen mallin tilalle, eikä ollut yhtään huonompi ostos!
             Lauantaina ehdin osallistua vain osaan ohjelmista, sillä H tuli hakemaan minut jo klo 14.00. Aamulla nostimme lipun, jonka jälkeen kävimme syömässä aamupalaa Kunstenniemen ruokalassa. Aamupalan jälkeen oli aika pestä hampaat ja niitähän pestiin ihan urakalla. Tehtävänämme oli nimittäin arvostella kuutta eri hammastahnaa maun, suutuntuman, purkin ulkonäön ja lopputuloksen perusteella. Parin pesun jälkeen suu alkoi olla jo niin turta, että arvioimisesta tuli loppua kohti aika haasteellista.

Kaikki testissä olleet hammastahnat

Sitten olikin taas pieniä tehtäviä telttaryhmittäin. Saimme myös tehtäväksemme keksiä seuraavalle iltanuotiolle ryhmissä ohjelmaa. Valitettavasti en päässyt todistamaan, miten ryhmäni selviytyi. Ruokalassa syömämme keittolounaan jälkeen olikin päivän kohokohdan aika. Meidän käskettiin ensin täyttää 12 vesi-ilmapalloa per/hlö, jotka sitten kannoimme läheiselle pellolle.

Vesi-ilmapalloja

Mukaamme otimme myös kattilankansia (jotka olivat siis kuuluneet leirivarustukseen). Leirin vetäjillä oli mukanaan jättiritsa, jolla aloimmekin ammuskella vesi-ilmapalloja pellolle. Yksi leiriläisistä oli aina ampumassa ja muut seisoskelivat pellolla koittaen saada rikottua vesi-ilmapalloja omalla kannellaan (tai vaihtoehtoisesti vaikka päällään). Jokaisesta osumasta kerrytti oman joukkueensa pistesaldoa. Juuri kun olimme saaneet kaikki vesipallot ammuttua, H jo soittikin ilmoittaakseen olevansa perillä. Minun oli siis aika hyvästellä muut leiriläiset, jotka jatkoivat retkeä vielä yhdellä yöllä.
                Tarkoitukseni oli lähteä mahdollisimman nopeasti jo vanhempieni luokse maalle, jotta ehtisin saman päivän aikana keittää suklaakermat ja täyttää vielä kakun kyseisellä aineella. Työpaikan kesäjuhlat olivat kuitenkin vaatineet veronsa ja H oli aivan puhki. Hän halusi vielä levätä ja venyttää lähtöä. Minua tietenkin harmitti, sillä olin lähtenyt ihan tarkoituksella leiriltäkin niin aikaisin pois. H kuitenkin on huushollimme ainoa kuski, joten minun ei auttanut muuta kuin odottaa. Noin kuudelta taisimmekin olla vanhempiemme luona, jossa aloin heti kermankeittopuuhiin. Koitin jäähdyttää kerman mahdollisimman nopeasti ja koitin vatkata osan aineksesta vaahdoksi vielä saman illan aikana. Läskiksi meni, eikä tuloksena ollut muuta kuin leikkautunutta kuravelliä.
                Sunnuntaina heräsin jo aikaisin kokeilemaan joskos saisin lopuista kermoista jotain aikaiseksi. Luojan kiitos kerma oli nyt tarpeeksi jäähtynyttä ja sain lopulta kakun täytettyä ja koristeltua. Loppujen lopuksi minun ei olisi tarvinnutt pitää ollenkaan kiirettä kakkuni kanssa, sillä ensimmäiset vieraat saapuivat vasta yhden aikoihin. Ketään ei siis oltu virallisesti kutsuttu, mutta äiti oli luvannut keittää kahvit halukkaille. Tarjolla oli minun kakkuni lisäksi kahta hyytelökakkua, paria pikkuleipää, pullaa sekä suolaisia piirakoita.

Kahvipöydän antimet

En muista milloin olisin viimeksi syönyt niin paljon kakkua! Paikalle saapui ainakin joitain kyläläisiä ja äidin sekä isän sukua. Kukaan ei uskaltautunut suoralta kädeltä lähteä kommentoimaan vatsaani, vaikka monikin sitä pitkään tuijotti. Kommentteja sateli vasta sitten, kun itse ilmoitin odottavani lasta. Entinen naapurini luuli minun lasketun ajan olevan vasta joskus joulun jälkeen, sillä hän piti vatsaani kovin pienenä. Pientä kokoa ihmetteli moni muukin. Omasta mielestäni vatsani on juuri oikean kokoinen :)
                  Tämänkin viikonlopun jälkeen sitä miettii, että milloinhan meillä mahtaa ollakaan taas oikeasti täysin ohjelmavapaa viikonloppu. Hauskaahan minulla oli tänä viikonloppuna yllin kyllin, mutta joskus toivoisi saavansa myös hieman levätä. Ainakaan pariin viikkoon sellaisia lepoviikonloppuja ei ole ainakaan tiedossa...

- Massu

Viimeisiä viedään!

         Olen jo huhtikuusta asti laskenut päiviä kesälomani alkuun. Onneksi esimieheni oli kiltti ja laittoi lomani alkavaksi heinäkuun alussa. Hän nimittäin pyöritteli päässään ajatusta sijottaa lomani vaihtoehtoisesti elokuulle... ja silloinhan alkaa jo äitiyslomanikin... Minulla olisi periaatteessa kesäloman jälkeen vielä muutama viikko töitä, mutta saatan joutua jäämään suoraan kesälomaltani sairaslomalle. Työni on hyvin raskausta, eikä oikeastaan kukaan lapsia saaneista kollegoistani ole voinut olla loppuun asti töissä. Tietenkään en toivoisi itselleni tai lapselleni mitään ongelmia, mutta jos totta puhutaan, ottaisin sairasloman ihan mielelläni vastaan. Tiedostan tälläkin hetkellä tekeväni paljon hallaa työni takia lapselleni, sillä hankalien työaikojen vuoksi kärsin runsaasta unenpuutteesta. Se taas kasvattaa stressihormonin määrää kehossani, joka taas vaikuttaa negatiivisesti lapseeni. Ei hyvä. Lisäksi minun alkaa olla jo pikkuhiljaa mahdotonta suoriutua joistain työtehtävistä niin fyysisen ulottuvuuteni kuin kiputilojenkin takia. Eräs esimiehistänikin sanoi minulle hieman kaarrellen, että tuskin tulen enää kesälomani jälkeen muutamaksi viikoksi töihin. Omassa mielessäni laskenkin päiviä juuri kesäloman, en varsinaisen äitiysloman alkuun. Sitten täytyy aloittaa uudet laskut jos palaankin vielä hetkeksi töihin! Mutta kesälomaani minulla on nyt työpäiviä jäljellä enää 9! Ajatelkaa:
- 9 yöherätystä ja unenpöpperöistä päivää
- 72 töissä vietettävää tuntia
- n. 6h taukoja ( 9 ruokataukoa ja 18 kahvitaukoa)
- eli siis n. 66h tehokasta työaikaa
- 18 kpl kellokorttileimauksia
- 4 aamua munkkipadan äärellä
- 5 aamua donitsinteossa
- 18 hyppyä pyörän selkään töiden vuoksi
- 9 aamusuukkoa uniaan jatkavalle H:le
- 18 eväspurkkia
- 13,5 litraa juotua vettä työpäivien aikana
-  kahdet pestyt työvaatteet
Kaiken lisäksi minulla on vielä loppuvuoden pekkastunteja käytettävänäni, joten voisin lähteä vaikka joka päivä puli tuntia aikaisemmin töistä. Siinähän työssäoloaika vähenisi jo 67,5:n, tehokkaat työtunnit 61,5:n! Vaikka palaisinkin kesälomani jälkeen vielä sorvin ääreen, niin kesäloma on kuitenkin kesäloma. Ihana pysähdys työelämän kiireisiin! Silloin voisi harkita jo lastentarvikkeiden hankkimistakin, sillä lapseni eloonjääntimahdollisuudet alkavat olla jo aika hyvät. Ja meillä ei siis todellakaan ole muita lastentarvikkeita/vaatteita vielä kuin se pinnasänky ja muutamat lakanat...
       Nyt lähden hieman pakkailemaan, sillä olen lähdössä partioretkelle saaristomaisemiin. Katsotaan, miten minun käy, sillä unihommat suoritetaan partiomaiseen tapaan teltassa. Ostin kylläkin ilmatäytteisen makuualustan helpottaakseni nukkumista ja ehkäistäkseni pahimpia selkäkipuja, muttei ilmapatjakaan kaikkeen pysty. Patjalla kun on vain 2,5 cm korkeutta täyteen pumpattuna... Minun ei tarvitse kuitenkaan uinua kovalla alustalla kuin yksi yö, sillä lähden leiriltä jo puolivälissä pois. Lähden nimittäin viettämään sen jälkeen äitini 60-vuotis syntymäpäiviä, jonne olen lupautunut tekemään myös kakun. Kaikkea jännää siis tiedossa täksi viikonlopuksi :)

- Massu

Miehen raskaus

         Alkuraskaudesta minulla oli sellainen olo, ettei H halunnut olla odotuksessa millään lailla osallisena. Ottaessani lapsen tulon puheeksi hän saattoi äkkiä vaihtaa aihetta tai vain mumista jotain epämääräistä vastaukseksi. Koitin antaa hänelle mahdollisuuden puhua ja osallistua, mutta hän tuntui välttelevän koko asiaa. Neuvolasta saadut pienet "isän oppaatkin" lojuvat edelleen lukemattomina H:n tietokonepöydällä.

Piskuiset esitteet tulevalle isälle

Sillä hetkellä se tuntui kurjalta, mutta jälkikäteen pohdittuna häntä on ehkä vain hermostuttanut tai jännittänyt. Raskaus ei ole miehelle muutenkaan samanlaista aikaa, sillä odotus ei tunnu kokreettisesti miehen kehossa. Voi myös olla, että H osaltaan halusi suojella minua. Jos hän olisi alkanut alusta asti hössöttää ja raskaus olisikin mennyt kesken, menetys olisi voinut tuntua minusta todella rankalta.
            Ajattelin ensimmäisen ultraäänitutkimuksen kokretisoivan raskauden myös H:le. Toisin kuitenkin kävi. H pysyi edelleen vaitonaisena ja vältteli aihetta. Minä katselin haltioituneena saamiamme ultraäänikuvia, mutta H saattoi vin tuhahtaa ne nähdessään.
             Sitten tulivat ensimmäiset potkut, joita myös H sai olla todistamassa. Ensimmäisten "potkuviikkojen" ajan hykertelin innoissani tuntiessani liikkeitä tai nähdessäni pamauksia vatsapeitteiden läpi. Asetin moneen kertaan H:n käden vatsalleni, jotta hänkin voisi tunnustella. H kuitenkin otti kätensä lähes aina nopeasti pois vatsakummultani, eikä näin ollen yleensä ehtinyt edes tuntea mitään.
             Jotain kuitenkin naksahti muutama viikko sitten. Vähän ennen rakenneultraan menoa H alkoi spontaanisti höpötellä vatsalleni. Huuteli :"Hei pikkuinen, isä täällä!" ja koputteli masuani hellästi. Ultraäänitutkimukseen mennessä H paljasti hermoilleensa koko aamun tutkimusta. Tutkimuksen aikana meille näytettiin kasvokuvaa lapsestamme, jolloin H pyyhki silmäkulmiaan. Olin aivan ihmeissäni H:n reaktioista, sillä yhtäkkiä hänestä olikin kuoriutunut välittävä ja herkkä "odottava isä".
              Nykyisin H huomioi lastamme joka päivä. Hän saattaa leperrellä tälle hetken tai sanoa nukkumaanmennessä :"Hyvää yötä murut!" Meillä on aina ollut viikolla tapana, että H tulee hetkeksi paijailemaan ja juttelemaan sänkyyn minun mennessä nukkumaan. Menen siis aina ennen H:ä vuoteeseen omien yötyövuorojen takia. Viikko sitten H kysyi josko vauva haluaisi kuulla isänsä lukevan satuja tuona iltahetkenä. En tietenkään toppuutellut vaan annoin H:n hakea Mauri Kunnaksen kirjoittaman kirjan, jota H alkoi antaumuksella lukea ääneen. Tilanne oli minusta todella hellyyttävä. Nyt H onkin pariin otteeseen lukeskellut satuja. Sadun luvun päätteeksi hän saattaa vielä jäädä hetkeksi silittelemään vatsaani ja tunnustelee, josko Esikko olisi hereillä.

Mikroskooppisen pieni osuus kaikista Mauri Kunnas -kirjoistani

               On kovin hassua ajatella, miten omasta rakkaasta on kuoriutumassa pikkuhiljaa isä. Aluksi niin arasti asiaan suhtautuva mies kertoo nykyisin jo ylpeänä lapsensa liikkeistä ja iloitsee Esikon pienistä viesteistä. Nykyisin saattaa olla jopa niin, että H ottaa herkemmin lapsen tulon puheeksi seurassa, kuin minä ja puhuu asiasta mieluummin. Tämä nyt kuulostaa niin älyttömän imelältä, mutta rakastan tuota höppänää, armasta miestäni joka päivä vain enemmän <3

-Massu

Viikonloppu "mummolassa"

          H:n äiti on muuttanut joitain kuukausia sitten Tampereen seudulle, emmekä ole ehtineet hänen uudessa kodissaan vielä käydä. Tosin aluksi anoppini ja hänen miehensä asuivat jonkin aikaa vuokra-asunnossa, josta he muuttivat n. viikko sitten nykyiseen omistusasuntoonsa. Päätimmekin lähteä viettämään viikonloppuamme Esikon tulevaan mummolaan.
           Emme olleetkaan ainoat vieraat, jotka olivat H:n äidillä yökylässä. Ensimmäisenä meitä tulikin asunnon portilla vastaan H:n veljen lapset. Olemme tainneet nähdä heitä viimeksi lähes vuosi sitten juhliessamme nuoremman lapsen, H:n kummitytön syntymäpäiviä. A täyttää kohta 3 vuotta ja L 6 vuotta. A oli oppinut puhumaan todella hyvin ja nyt hän höpöttääkin alistuisesti, kuin mikäkin papupata. L taas on hieman rauhoittunut ja hänestä onkin tullut todella harkitseva ja mietteliäs poika. Vietimmekin todella hauskoja hetkiä lasten kanssa puuhastellen kaikenmoista pientä. Kävimme mm. kaupoilla ja pyöräretkellä lähimaaston pikkuteillä.

L potkuttelemassa vinhaa vauhtia

Oli pakko ihastella, miten virkeät ja reippaat lapset H:n veli ja tämän vaimo ovat kasvattaneet. Toki välillä tuli ylilyöntejä, kun lapset olivat yliväsyneitä, mutta vaikeammilta riidoilta tai ongelmilta vältyttiin.

Lasten kanssa pellon reunassa

          Muuten minua hieman jännitti kohdata pitkästä aikaa anoppini ja tämän miehen. Viimeksi olemme nimittäin tavanneet jouluna, jolloin raskaudestani ei ollut tietoakaan. Emme olleet siis käyneet hirveästi vielä tulevaa lapsen tuloa läpi, muuta kuin pari kertaa lyhyesti puhelimessa. Monesti vanhemmilla ihmisillä on järkkymättömiä mielipiteitä tai vedenpitäviä ohjeita lasten hoidosta, joten pelkäsin saavani luennon siitä, miten lapsi tulee kasvattaa. Toisaalta taas pelkäsin joutuvani ylenpalttisen hössötyksen keskelle. Hössötystä emme osaksemme paljoakaan saaneet, mutta joitain totuuksia saimme kuulla: "Tää oliki sitte varmaan viimesiä reissuja pitkään aikaan! Ei sen lapsen kanssa sitte enää voi lähteä pitkään aikaan oikein mihinkään!", "Muuttakaa johonki parempaan asuntoon, minne saatte pesukoneen! Eihän se toimi, että joutuu jossain pyykkituvassa ramppaamaan!", "Teette sitte seuraavan lapsen siihen heti perään! Se on musta ollu aina parempi, että lapsilla on sitte toisistaan seuraa ja se on helpompaa vanhemmilleki!" Annoin suurimman osan ohjeista mennä suoraan toisesta korvasta ulos, sillä olen kuullut samat varoitukset jo sataan kertaan. Välillä ihan ärsyttää, miten negatiivisen kuvan monet haluavat antaa lasten saamisesta. Hyväähän muut yleensä ohjeillaan tarkoittavat, mutteivät he myöskään ajattele, millaisen kuvan he antavat vanhemmuudesta. Aina ongelmana ei edes ole "hankala lapsi", vaan vanhemmat, jotka haluavat itse tehdä itsestään korvaamattomia. En voi omalla kohdalla vielä sanoa, millainen äiti tulen olemaan, mutta olen elämäni aikana nähnyt paljon esimerkkejä erilaisista vanhemmista. Monesti (huom! ei aina) siis on ihan vanhempien asenteestakin kiinni, miten asiat sujuvat.
              Tänään näimme myös H:n veljen ja tämän vaimon, kun nämä tulivat hakemaan lapsiaan kotiin. H:n veljen vaimo oli aikaisemmin jo kysellyt, josko ottaisimme A:n vanhan pinnasängyn vastaan. Lupasimme antaa sängylle uuden kodin, joten H:n veli oli ottanut sängynkin reissulle mukaan. Vielä en tiedä tarkalleen, minkä näköinen sänky on koottuna, sillä toistaiseksi se on häkkivarastossamme kokoamattomana. Saattaa olla, että kokoamme sen vasta lapsen synnyttyä tai ehkä ensi kuussa alkavalla kesälomallamme. Ensin pitäisi nimittäin keksiä, minne sängyn voisi pienessä kaksiossamme sijottaa. Sängyn mukana saimme kasan pieniä vauvan lakanoita. Lakanakassia purkaessani ihan meinasi itku tulla, kun ajattelin lapsemme kohta uinuvan suloista untaan juuri noilla lakanoilla.En ehtinyt lakanoita mitenkään silitellä, joten kuvat ovat ryppyisistä lakanoista...

Kirahvipussilakana

Nallepussilakana

Kipparinalletyynyliina

Koirapussilakana

Nyt meilläkin on siis jo jotain vauvatavaraa! A oli kovin kiukkuinen kuullessaan hänen vanhan sängyn lähtevän uuteen kotiin. Hän ilmoitti, ettei kukaan tyttövauva saa siinä nukkua! Hänen äitinsä sanoi, että vauva voi olla myös poika ja siitäkös A vasta hermostui. Hän julisti, ettei varsinkaan poikavauva saa viedä hänen sänkyään. Me aikuiset hieman naureskelimme A:n ehdottomuudelle, kun tämä luuli menettävänsä elämästään merkittävän palan pinnasängyn myötä.
             Kaikenkaikkiaan oli todella mukava reissu! H:n äidin rivitaloasunto on viihtyisä ja sijaitsee kotoisassa maalaismaisemassa. Saimme nauttia kauniista keleistä, vaikka eilen hieman ripsottikin vettä. Ehdimme käväistä myös Tampereella haistelemassa "viholliskaupungin" tuulia. Jos siis on meistä kiinni, tulemma jatkamaan jonkinmoista kotimaanmatkailua myös lapsen synnyttyä. Tai ainakin näin etukäteen on helppo sanoa... katsotaan, mitä lapsi tuo lopulta tullessaan :) Kaiken otamme vastaan!

-Massu