Juhannus

        Eräs H:n kaveri kutsui meidät Keski-Suomeen juhannuksen viettoon, mutta jotenkin minua ei houkuttanut taittaa tuota matkaa "tässä kunnossa". Muuten en ole vielä vältellyt matkustelemista, mutta minua ei nyt suoraan sanottuna napannut katsella tuntemattomia ihmisiä täysin jurrissa koko viikonloppua joten kieltäydyimme kauniisti kutsusta. Olemme monena vuonna olleet viettämässä juhannusta H:n vanhemmilla, joten tällä kertaa ehdotin juhannusta minun lapsuuden kodissani. H:lä ei ollut mitään sitä vastaan, vaikka viime hetkellä hän alkoikin heitellä ilmoille muita ehdotuksia.
       Perjantaina lähdimme pienen Turku-ajelun jälkeen maalle vanhempieni luo, jonne oli tulossa muutakin porukkaa. Saapuessamme perille paikalla olivatkin jo kälyni äiti ja tämän mies sekä miehen tytär. Myöhemmin illalla paikalle saapui tuttuja kyläläisiä. Söimme hyvin ja muut ottivat samalla pientä huikkaa. Jossain vaiheessa miehet linnottautuivat olohuoneeseen tuijottamaan jalkapalloa, kun me naiset jäimme salin puolelle keskustelemaan kaikesta "hilpeästä" mm. kuolemasta, synnytyksestä ja avioeroista. Kylän parhaat juorut tulikin nopeasti kuultua: joku oli eronnut, joku kuollut, joku myi talonsa ja jollain meni muuten vain lujaa. Kahvin jälkeen aloimme jo ihmetellä, miksei isäni ollut lähtenyt kokkopaikalle sytyttelemään kokkoa salaa. Isäni on nimittäin porukasta aina se, joka alkaa jo kymmenen aikaan illalla katsella kelloa, voisiko sen kokon jo tuikata tuleen. Tällä kerralla valuimme kokkopaikalle vasta puolilta öin.

Muruseni katselee juuri sytytettyä kokkoa

Kyläläisillämme on ollut jo noin 20 vuoden ajan tapana kerätä kaikki purkujätteet, risut ja muut puutavarat erään pellon reunaan, jossa ne sitten juhannuksena aina poltetaan kokkona pois. Tapa alkoi siitä, kun vanhemmilleni tuli yhdeksi kesäksi kaksi virolaista miestä "kesätöihin" purkamaan vanhaa kuivuria. Purkutöistä tulleet puutavarat viskattiin nykyiselle kokkopaikalle pinoon ja siitä alkoi meidän kylän kokkoperinne. Tälläkin kerralla kokon sytyttyä paikalle alkoi pikkuhiljaa valua naapureita.

Kokko täydessä tulessa

Valitettavasti kylmä ilma verotti tulijoiden määrää, sillä monina muina vuosina paikalle on tullut paljon enemmän ihmisiä. Tunnelma oli kuitenkin jokseenkin lämmin, sillä kokko roihahti kertaheitolla korkeisiin liekkeihin. Tuli levisi jossain vaiheessa lähimaastoonkin, mutta pahempia vahinkoja ei kuitenkaan sattunut. Siinä me pällistelimme tulta jonkin aikaa ja toivottelimme jusseja tuttaville. Joku pärähti komeaan lauluunkin.

Kokkopaikan lippu hämärtyvässä illassa

Lopulta uni alkoi painaa sen verran silmiä, että käpöttelimme H:n kanssa vanhempieni kotiin nukkumaan.
              Olimme varautuneet menemään juhannuksena myös sukuni mökille, joka sijaitsee n. 25 kilometrin päästä vanhempieni kotoa. Juhannuspäivän sää kuitenkin näytti ainakin aamusta aika synkeältä, joten mökkimiljöö ei hirveästi houkuttanut. Sukumme mökki on siis todella alkeellinen: ei sähköä, ei vettä, ei sisävessaa. Sade kuitenkin laantui iltapäivään mennessä, jolloin päätimmekin lähteä edes saunomaan mökille.

Pikkuinen mökki järven rannalla

Paikalle saavuttuamme jouduimme pienoisen ongelman eteen... mökkituvan ovi ei nimittäin auennut. Saunan puolelle pääsimme kyllä helposti, mutta mökkituvan oven avaukseen tarvitsimme isäni apua. Vanhempani sattuivatkin olemaan ajelulla lähimaastossa, joten saimme apua nopeasti. Vanhempani eivät kuitenkaan jääneet sen pitemmäksi aikaa, joten saimme saunoa ja grillailla H:n kanssa ihan kaksistaan. Puusaunan löylyt hellivät sekä kehoa ja mieltä, eivätkä olot muutenkaan olleet hassummat.

Mökkimaisema

Jos keli olisi ollut lämpimämpi, olisimme saattaneet jopa yöpyä mökillä. Muutaman tunnin oleskelun jälkeen lähdimme kuitenkin taas vanhempieni luokse.

Mökin laituri oli hieman notkahtanut...

Laiturin penkki oli alkanut "kukkia"

             Juhannusreissu kestikin vähän pitemmän aikaa, kuin olin ajatellut. Olin varautunut olemaan reissun päällä vain yhen yön, mutta viihdyimmekin vanhemmillani kahden yön ajan. Tänään kotiin palatessa, piipahdimme matkalla vielä katsomassa isoäitiäni, joka oli joutunut jokin aika sitten terveyskeskuksen vuodeosastolle. Vähän sekavahan hän oli, mutta muuten ihan virkeä. Mielestäni sekavuuden voi laittaa ihan jo hänen korkean 90-vuoden ikänsä piikkiin. Sen ikäinen saa minun mielestäni ollakin jo vähän höppänä.
            Tälläkin kertaa tuli vietettyä oikein mukava juhannus ainakin minun mielestäni. Viime vuosien juhannukset ovat olleet ehkä hieman riehakkaampia, joten kaipasinkin vähän jotain rauhallisempaa. En aina jaksaisi olla kiirehtimässä joka paikkaan. Nyt pitäisi jaksaa vielä yksi viikko töitä ennen kesälomaa. Katsotaan, miten käy, sillä viime viikolla jo H kehotti minua useaan otteeseen menemään lääkäriin hakemaan sairaslomaa.

Vanhempieni koirakin nautti rennosta juhannuksesta "kaverinsa" kanssa

-Massu