keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Raskauden alku

           Tuleva lapsemme ei ole sen suuremmin suunniteltu. Emme siis ole merkanneet ovulaatioaikoja kalenteriin tai yrittäneet erityisesti lisätä hedelmällisyyttämme. Tulin raskaaksi, koska niin vain kävi. Olimme toki lopettaneet ehkäisyn keväällä 2013 ihan vain katsoaksemme, tapahtuuko mitään. Emme ottaneet lapsen tulosta stressiä.
            Tilanne hieman muuttui viime syksynä, jolloin sain tietää olevani raskaana. Sain elää tiedon kanssa vain parin viikon ajan, kunnes raskaus meni kesken. Vaikka raskaus oli minulle yllätys, surin lapsen menetystä silti. Samoihin aikoihin kärsin omituisista oireista, jotka saattoivat viitata kilpirauhasen toimintahäiriöihin. Varasinkin heti ajan hormonitoimintaan erikoistuneelle gynekologille, jolta sainkin hieman yllättäviä uutisia. Ongelma ei ollutkaan hormoneissani, vaan rakenteessani. Toisen puolen munasarjani on hieman viallinen, jonka vuoksi olen altis saamaan keskenmenoja. Sama vika on aiheuttanut minulle vuosien aikana myös muita ongelmia mm. kuukautiskipuja ja aknea. Tämä tarkoittaisi sitä, että tullessani raskaaksi oikean puolen munasarjan munasolusta, raskaus menisi miltei varmasti kesken. Tieto aiheutti minulle suurta pelkoa. Aloin pelätä tulevani uudelleen raskaakis, sillä en kestäisi jatkuvaa keskenmenojen sarjaa.
             Tammikuussa minulle määrättiin lääkekuuri, jota ei missään tapauksessa saisi syödä raskaana ollessaan. Minulla oli pieni aavistus siitä, että saattaisin odottaa, joten raskaustesti oli tehtävä. Ensimmäinen testi ei antanut yhtäkään viivaa. Toinen parin päivän päästä tehty testi näytti kahta hyvin hailakkaa viivaa. En halunnut luottaa tulokseen, joten odotin vielä pari päivää, kunnes tein viimeisen testin. Vihdoin sain kaksi selkeää punaista viivaa. Tiedon johdosta tunsin lähinnä pelkoa ja kauhua. En uskaltanut moneen viikkoon olla raskaudesta iloinen, sillä menettämisen pelko oli niin suuri.
             Raskausviikolla 7 menimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa äitiysneuvolaan. Se merkitsi yhden etapin saavuttamista, sillä edellisessä raskaudessa emme kerenneet vielä edes neuvolaan asti. Pelko ei hellittänyt kuitenkaan vielä, enkä uskaltanut paljoa edes ajatella raskauttani.
             Samoihin aikoihin ensimmäisen neuvolakäynnin kanssa alkoi pahoinvointi, joka oli lähes ympärivuorokautista. Työnteko tuntui todella raskaalta etovan ja heikottavan olon kanssa. Muutenkin olin nii kertakaikkisen väsynyt, etten jaksanut moneen viikkoon tehdä kotona yhtään mitään. Onneksi etominen loppui n. raskausviikolla 14.
              Pahoinvoinnin jälkeen aloin kärsiä pahoista heikotuskohtauksista. Ne ovat saattaneet johtua joko alhaisesta verenpaineesta tai alhaisista verensokeriarvoista. Neuvolassa ei haluttu ottaa kantaa asiaan. Ainakin sokerirasitustestissä minulle selvisi se, että ruokailun jälkeen verensokerini saattaa laskea liian nopeasti liian alas. Raskausdiabeteksesta ei siis missään tapauksessa ole kyse. Tilanteeni on lähinnä päinvastainen. "Hoitokeinona" kuitenkin kannattaisi noudattaa diabetesruokavaliota eli syödä usein pieniä annoksia ja välttää sokeria.
              Pahin ongelmani on ollut selkäni, jota alkoi särkeä viikolla 15. Koitin selvitä fyysisesti raskaassa työssäni hampaat irvessä, kunnes päätin mennä lääkäriin. Neuvolassa ei taaskaan haluttu ottaa kantaa asiaan, joten menin työterveyteen. Sain viikon sairaslomaa. Tilanne ei kuitenkaan viikossa paljoa helpottanut, vaan sain perään kaksi viikkoa lisää. Ongelma liittyi ilmeisesti lapsen asentoon, sillä heti vatsan pullahdettua eteen, kivutkin vähenivät.
              Ensimmäiset selkeät potkut tunsin pääsiäisenä ollessani raskausviikolla 17. Olimme H:n kanssa appiukkoni luona saunomassa. Vilvoitellessamme parvekkeella tunsin pari aivan selkeää töytäisyä matsapeitteitteni läpi. Käskin H:nkin kokeilemaan ja hänen onnekseen hänkin sai todistaa ensimmäiset iskut. Siitä päivästä lähtien olen tuntenut lapsemme liikkeitä lähes joka päivä. Viime viikkoina tosin potkut ovat olleet päivittäisiä ja niitä tulee PALJON. Potkujen tunnusteleminen ja katseleminen vatsapeitteiden läpi on äärimmäisen koukuttavaa puuhaa. Aina Esikon herätessä en malttaisi muuta tehdäkään, kuin ihastella pikkuisen touhuja.
              Tänään voin hyvin ja tunnen itseni energisemmäksi kuin alkuraskaudesta. Välillä kärsin erinäisistä kivuista, mutta ne ovat onneksi menneet ohi. Olen alkanut jo iloita muutoksesta ja uskallan suunnitella tulevaisuutta pienen lapsen kanssa. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan !

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti